Tom Buk-Swienty: Naarasleijona. Karen Blixen Afrikassa – Olipa kerran kahvitila

I had a farm in Africa, at the foot of the Ngong Hills.” Moni kuulee tämän lauseen mielessään matalalla äänellä ja skandinaavisesti murtaen lausuttuna – ja Meryl Streepin esittämänä. Lause aloittaa Karen Blixenin muistelmakirjan Eurooppalaisena Afrikassa (Den afrikanske farm, 1937), jota nykyisin nykyisin kutsuttaisiin autofiktioksi. Tunnetumpi lause on kirjaan perustuvasta elokuvasta Minun Afrikkani (Out of Africa, 1985).

Tanskalaisen palkitun tietokirjailijan ja historioitsijan Tom Buk-Swientyn NaarasleijonaKaren Blixen Afrikassa on faktateos elämästä tällä Afrikan farmilla, lähellä Nairobia. Tutkijan tarkkuudella kirjailija on paneutunut Karen Blixenin Afrikan vuosiin ja suvun omistamaan Karen Coffee Companyyn. Blixenin ja hänen sukulaistensa tiivis kirjeenvaihto ja tarkat päiväkirjamerkinnät valottavat 17 Afrikassa vietettyä vuotta, joista ei shaureja eli vaikeuksia puuttunut. Buk-Swientyllä on ollut käytössään myös uusia lähteitä, Karen Blixenin enon, Aage Westenholzin Karen Coffee Companyyn liittyvä kirjeenvaihto, jota suku ei aikaisemmin ole halunnut julkistaa. Ne tuovat Blixenin afrikkalaiseen tarinaan toisenlaisen näkökulman.

Naarasleijona ei ole pelkästään kertomus Karen Blixenin kiinnostavasta elämästä Afrikassa, se on myös kirja 1900-luvun alkupuolen taloushistoriasta ja siirtomaapolitiikasta. Kirjan alussa on paitsi Karen Blixenin sukupuu, myös tietoiskut kahvipuun siemenistä, marjoista ja pavuista sekä kahvinviljelystä Itä-Afrikassa.

Karen Blixenin monivaiheinen elämä vastoinkäymisineen ja rakkauksineen värittää tarinaa ja niinpä melkein 700-sivuisen kirjan lukee herpaantumatta. Vain ajoittain tuntuu, että historioitsija Buk-Swienty on liian pikkutarkka kuvatessaan kahvitilan vaiheita ja vaikeuksia.

Tom Buk-Swienty on Tanskassa palkittu mm. vuoden tietokirjailijana ja hänen teoksensa ovat saaneet useita palkintoja. Kuva Morten Holtum 2020.

Kirjassa on monipuolinen valokuvakuvitus, henkilöiden lisäksi paljon kuvia afrikkalaisesta elämästä melkein sata vuotta sitten. Harmi vain, että kirjan painopaperi toistaa vanhat kuvat entistäkin sameampina. Toisaalta kevyen paperin ansiosta paksua kirjaa pystyy lukemaan myös sängyssä. Kannattaa tutkia myös kansien sisäpuolten kartat.

Yönainen Karen Blixen

Karen Blixen oli mm. yksi ”yönaisista” Mia Kankimäen ihastuttavassa kirjasssa Naiset joita ajattelen öisin, jonka luimme lukupiirimme sadannen kokoontumisemme kunniaksi. Naarasleijona on mukana myös Kirsin Book Clubin podcastissa #26, jossa keskustelemme elämäkerroista.

Karen Blixenin kotitalo Rungstedlund lähellä Kööpenhamina. Kuva vuodelta 2020/Kirsi Ranin.

Siltä varalta, että Karen Blixen ei olisi jollekin tuttu, lyhyt kertaus: Hän syntyi vuonna 1885 Rungstedlundin tilalla lähellä Kööpenhaminaa. Karenin isä oli Wilhelm Dinesen, yläluokkaisesta suvusta lähtöisin oleva upseeri, kirjailija ja seikkailijaluonne, joka teki itsemurhan Karenin ollessa 9-vuotias. Karenin äiti oli varakkaaseen ja uskonnolliseen kauppiassukuun kuuluva Ingeborg Westenholz. Karen rakastui isänpuoleiseen serkkuunsa, mutta koska rakkaus ei ollut molemminpuolista, hän päätti mennä naimisiin Hansin kaksoisveljen paroni Bror von Blixen-Finecken kanssa. Pariskunta avioitui vuonna 1914 Afrikassa, jossa Karen Blixen asui vuoteen 1931 asti. Tanskaan palattuaan hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Seven Gothic Tales Yhdysvalloissa salanimellä Isak Dinesen. Karen Blixen kuoli Tanskassa vuonna 1962.

Innostuva ja epärealistinen Bror

Idea Afrikkaan muuttamisesta oli Brorin, ja Karen, joka vihasi kotinsa porvarillista elämää, innostui mahdollisuudesta muuttaa pois Rungstedlundin pysähtyneestä ja valvotusta ympäristöstä. Bror matkusti edellä Brittiläiseen Itä-Afrikkaan, nykyiseen Keniaan, jossa he avioituivat. Karenin haave, aatelinen arvonimi, toteutui, kun hänestä tuli paronitar. Moni muu haave olikin vaikeammin toteutettavissa Afrikan todellisuudessa.

Brorilta ei ideoita, mutta realismia sitäkin enemmän. Karenin suku, äiti ja erityisesti eno Aage rahoittivat kahvitilan, Karen Coffee Companyn, perustamisen, ja Brorista tuli sen toimitusjohtaja ja Karenista kirjanpitäjä. Aage-eno edellytti Brorin raportoivan säännöllisesti kirjeitse yhtiön tilasta ja kehotti keskittymään tilaan ja pysymään erossa ”kaikesta muusta toiminnasta ja keinottelusta”.

Bror kuitenkin näki omasta mielestään erinomaisia tilaisuuksia ja äkkirikastumismahdollisuuksia erilaisissa hankkeissa, jotka osoittautuivat epäonnistuneiksi. Helppoa ei kahvinviljelykään ollut liian korkealla sijaitsevalla tilalla.

Ristiriitainen Tanne

Karen eli Tanne, kuten häntä kutsuttiin, oli ristiriitainen persoona, jonka mielialat vaihtelivat hurmoksesta epätoivoon. Hän ihaili erityisesti englantilaisen yläluokan elämää, ja pyrki kaikin tavoin itsekin elämään kuin aatelinen. Hän tuhlasi suvun rahoja sumeilematta. Hän matkusti Afrikkaan kuninkaallisen posliinitehtaan astiasto ja kristalliset samppanjalasit mukanaan ja hankki taloonsa huonekaluja, astioita, tekstiilejä ja vierailleen tarjottavaa hintaan katsomatta.

Karen Blixen samana vuonna, jolloin hön matkusti Afrikkaan.

Syfiliksen aviomieheltään saanut ja muutenkin paljon sairastellut Tanne vietti Afrikan vuosien aikana pitkiä vaiheita Euroopassa parantumassa ja osteli Euroopan oleskelujen aikana Pariisista itselleen vaatteita, laukkuja, turkiksia. Äidinpuoleisen suvun porvarillinen elämäntapa oli hänelle kauhistus, eikä hän jättänyt tätä mielipidettään kertomatta. Suvun rahat hänelle kuitenkin kelpasivat.

Toisaalta hän oli valmis tarttumaan tilan töihin, olivat ne sitten millaisia tahansa. Kun Bror viimein suvun painostuksesta joutui jättämään yhtiön toimitusjohtajuuden ja kahvitilan, Karenista kehittyi taitava liikenainen ja pystyvä johtaja, joka onnistui muutamana vuotena saamaan tilan jopa tuottamaan voittoa. Eikä mistään pienestä tilasta ollut kysymys:

Tannen jälkimainetta on syytä korjata 2018 julkistetun Tannen ja Aage-enon liikekirjeenvaihdon valossa. Hänestä ei pelkästään tullut myöhemmin maailmankuulua kirjailijaa, kirjeenvaihto todistaa että hänestä kehittyi myös osaava liikenainen. Siinä mielessä hän oli edelläkävijä, ei pelkästään Tanskan vaain myös kansainvälisen liike-elämän historiassa. Kuinka monta naisjohtajaa oli 1920-luvulla miljoonaluokan liikeyrityiksissä, joissa oli satoja työntekijöitä? heidät voi todennäköisesti laskea yhden käden sormilla, jos heitä ylipäätään oli muita.”

Shaureja riitti, kuivuudesta heinäsirkkoihin, ja lopulta Tannekaan ei pystynyt estämään Karen Coffee Companyn konkurssia ja toiminnan lopettamista. Kun Aage-eno lopulta ilmoitti, että lisää rahaa ei enää tule, suku oli käyttänyt vuosien varrella tilan rahoitukseen huimalta tuntuvan summan, nykyrahassa 13,5 miljoonaa euroa.

Siirtomaaelämää

Naarasleijona on myös mielenkiintoinen tutustumismatka sadan vuoden takaiseen siirtomaavaltaan ja siirtomaaisäntien elämään sekä 1. maailmansodan vaiheisiin itäisessä Afrikassa. Nykyisen Kenian alue kuului briteille, jotka kohtelivat paikallisväestöä huonosti. Tanne ja Bror suhtautuivat afrikkalaisiin toisin, olivat heille ystävällisiä ja arvostivat heitä. Arvostus oli molemminpuolista, ja niinpä Karen Coffee Companyn oli helppo saada tiluksille työntekijöitä toisin kuin monen muun tilan. Omasta yläluokkaisesta näkökulmastaan Tanne mitä ilmeisimmin oikeasti rakasti afrikkalaisiaan, kikujujaan ja somaleita.

Karen Blixen opiskeli nuorena taideakatemiassa. Kuvassa Karen Blixen -museon seinällä hänen Afrikassa maalaamiaan muotokuvia. Vasen kuva on Abdullahista, jonka koulunkäynnin Mombasassa Blixen kustansi.

Kirjan mukaan Tannen oli lopulta vaikeinta luopua tilansa väestä, heistä joiden kieltä hän oli opetellut jo heti Afrikkaan tultuaan, joita hän oli lääkinnyt ja kyydinnyt lääkäriin ja joille hän oli perustanut myös koulun.

Toki Karen Blixenkin oli siirtomaarouva, joka nautti etuoikeuksistaan, halvasta työvoimasta ja kulutti aikaansa safareilla. Kiinnostavia ovatkin kirjan kuvaukset lukemattomista safareista ja villieläinten, erityisesti leijonien tappamisesta. Nykynäkökulmasta niitä voi syystä kritisoida, mutta myös kadehtia, tosin ilman ampuma-asetta tehtyinä. Afrikan lumoavat maisemat, valtavat määrät eri eläimiä ”Afrikan vihreillä kunnailla” ovat jotakin, mistä voi vain uneksia.

Tannen suuri rakkaus Denys Finch-Hatton

Jos Minun Afrikkani -elokuvasta muistaa Meryl Streepin erinomaisen roolisuorituksen Tannena, niin ei voi myöskään unohtaa Robert Redfordia Denys Finch-Hattonina, Karen Blixenin suurena rakkautena. Tannen, jota Denys kutsui Taniaksi, ja Finch-Hattonin rakkaustarina ei ollut loppuun asti yhtä romanttinen kuin Blixen kirjassaan antoi ymmärtää. Paljon tarinasta kuitenkin piti myös yhtä tapahtuneen kanssa, mutta Robert Redford ja pitkänenäinen, kaljupäinen ja sukuperintönä huomattavan vinot hampaat saanut Finch-Hatton eivät ulkonäöltään todellakaan muistuttaneet toisiaan. Tämän todistavat valokuvat, mutta Buk-Swienty kirjoittaa, että kaikki aikalaiset vakuuttivat hänen olleen ”hurmaavan komea mies”.

Denys Finch-Hattonin kuva Karen Blixen -museon vitriinissä.

Finch-Hatton oli englantilaisen paronin poika ja siis aatelinen, mitä Tanne arvosti, ja ennen muuta hän oli paljon lukenut ja sivistynyt, peloton metsästäjä. Finch-Hatton taas ihastui Tannen taiteellisuuteen, oppineisuuteen, erilaisuuteen ja kykyyn kertoa kiehtovia tarinoita.  

Karen Blixenin kirjassa Tannen ja Denysin rakkaus päätyy miehen kuolemaan, todellisuudessa Denys oli siinä vaiheessa jo löytänyt uuden rakkauden. Monta muutakin asiaa Buk-Swienty osoittaa elämäkerroissa fiktiivisiksi. Eurooppalaisena Afrikassa lisäksi Blixen kirjoitti Afrikan vuosistaan myös kirjan Varjoja ruohikolla (Skygger på Græsset, 1960). Koskaan kirjailija ei myöskään maininnut Aage-enon suurta osuutta kahvitilan rahoituksessa ja omistuksessa.

No, tärkeintähän on hyvä tarina, ja tarinan kertomisen taidon Karen Blixen osasi.

  • Tom Buk-Swienty: Naarasleijona – Karen Blixen Afrikassa
  • Otava 2020
  • Tanskankielinen alkuteos Løvinden – Karen Blixen i Afrika, 2019
  • Suomentanut Päivi Kivelä
  • Myös e-kirjana ja äänikirjana
  • Äänikirjan lukija Johanna Kokko
  • 684 s./21 t 35 min.

Rating: 4 out of 5.

Vierailulla Karen Blixen -museossa Tanskassa

Kirsinbookclubilaiset Karen Blixen -museossa kesällä 2018. Vasemmalta Kirsi Ranin, Heli Arantola, Minna Väisälä, Airi Vilhunen ja Marja Castrén.

Tanskaan paluun jälkeen Karen Blixen eli elämänsä loppuun kotitalossaan Rungstedlundissa. Talo on nykyään museona ja ehdottoman suositeltava vierailukohde elämän taas normalisoituessa. Museo on lähellä Kööpenhaminaa, Louisianan nykytaiteen museoon vievän idyllisen rantatien varrella.

Kirsin Book Clubin viiden naisen ryhmä vieraili Rungstedlundissa elokuussa 2018 samalla matkalla, jolla osallistuimme Louisiana Literature -festivaaliin. Kirsi vieraili uudelleen museossa syksyllä 2020. Kuvat ovat matkaltamme.

Karen Blixenin hauta on Rungstedlundin puutarhassa, ei Afrikassa, kuten hän yhdessä Dennys Finch-Hattonin kanssa suunnitteli. Karen Blixen ei enää koskaan palannut Afrikkaan. Kuva Kirsi Ranin syksyllä 2020.

Minulla oli Afrikassa maatila Ngong-vuoren juurella. Itse päiväntasaaja kulki ylänkömaan kohdalla, viisikolmatta mailia pohjoisempana. Mutta maatilani oli kaksituhatta metriä merenpinnan yläpuolella. Keskellä päivää saattoi hyvinkin tuntua siltä kuin olisi päästy korkealle ja auringon likelle, mutta iltapuolet ja illat olivat kirkkaita ja viileitä ja yöt kylmiä.” (Karen Blixen: Eurooppalaisena Afrikassa)

Kommentit
  1. Päivi
    • Amma
      • Kirsi Ranin
  2. Suketus
    • Kirsi Ranin
  3. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Kirsi Ranin
  4. Tuulevi lukublogi
    • Kirsi Ranin
  5. Niina Tolonen
    • Kirsi Ranin
  6. anukatri
    • Kirsi Ranin

Kommentoi