Sjón: Maissinkeltaiset hiukset, harmaat silmät – kuinka islantilaispojasta tulee fasisti

Kuinka pieni tarina voikaan olla vaikuttava! Ihastuin kovasti islantilaisen Sjónin juuri suomennettuun teokseen Maissinkeltaiset hiukset, harmaat silmät ja suosittelen lämpimästi heille, joita aukkoinen teksti ja yhteiskunnalliset ilmiöt kiinnostavat.

Muistan islantilaisen Sjónin (synt. 1962) Helsinki Litistä vuodelta 2019. Kuinka hänet esiteltiin sellaisena tähtenä, että minun olisi ilman muuta pitänyt tietää hänet jo ennakkoon. Kaveri on aloittanut runoilijanuransa 15-vuotiaana ja julkaissut runokirjoja ja romaaneja sekä tehnyt musiikkia, teatteria ja oopperaa. Näiden lisäksi Sjón oli perustamassa Sugarcubes-bändiä, jossa oli mukana myös toinen suuri islantilainen eli laulaja Björk!

CoDex 1962

Seuraavan kerran Sjón tuli vastaan Louisiana Literature -festareilla Tanskassa ja silloin tiesin jo, että hänen uusin teoksensa oli kolmiosainen teos nimeltään CoDex 1962 ja siinä oli ruma, mutta hypnoottinen kansi. Parnassosta 3/2019 luin Outi Hytösen arviosta, että ”CoDex 1962 haastaa tavan kuvata elämä johdonmukaisena kokonaisuutena, joka on tarinallistettavissa yhtenäiseksi kertomukseksi. Sjónin kerronnassa henkilöhahmon elämä pikemminkin kokoelma kertomuksia, jotka eivät aina edes tunnu liittyvän toisiinsa. Juoni ei meinaa edetä, kun kertoja poikkeaa jatkuvasti sivujuoniin tai saagaperinteestä ammennettuihin tarinoihin.”

Kun nyt sain kustantajalta arvostelukappaleen Sjónin uutukaisesta Maissinkeltaiset hiukset, harmaat silmät -teoksestä, päätin lukea sen. Nyt kirjassa oli kiinnostava kansi, vähän sivuja (118) ja lupaus avata islantilaista historiaa.

Päähenkilö kuolee alussa

Kirja kertoo islantilaisen Gunnar Pålsson Kampenin tarinan. Kirjan ensimmäisillä sivulla juna saapuu Englannissa Cheltenhamin asemalle vuonna 1962. Kyydissä istuu kuollut nuori mies, jolla on yllään sairaalan siniraidallinen pyjama. Vainajan taskusta löytyy kartta, jonka määränpää on merkitty hakaristillä. Kirjan toisella sivulla selviää, että kyseessä on päähenkilömme islantilainen 24-vuotias Gunnar Kampen, jolla poliisin kuvauksen mukaan on maissinkeltaiset hiukset ja harmaat silmät. Näin voitaisiin toki luonnehtia myös ihanteellista arjalaisen rodun edustajaa.

Tarinan loppu on siis heti selvillä. Seuraavassa luvussa palataan Islantiin 24 vuotta taaksepäin, aikaan jolloin Gunnarin isä rakentaa kotiin pientä koppia, jossa hän kuuntelee kaiket yöt sotauutisia kansainvälisiltä radioasemilta. Hän vaikeroi ääneen ja pelkää Hitleriä. Parin vuoden päästä Reykjavikiin saapuu Norjasta Gunnarin isän sisko, joka ei halua liikkua kaupungilla tai pysty nukkumaan yksin. Saapuessaan häneltä on ajeltu pää kaljuksi.

Katsauksia Gunnarin elämään

Nämä juonen käänteet on kuvattu äärettömän elävästi, mutta niitä ei selitetä ollenkaan. Välillä Gunnarille ostetaan polkupyörä Lutherilta, joka järjestää nuorille pyöräilyretkiä, joiden aikana puhutaan saksaa. Seuraavaksi Gunnar onkin tilaisuudessa, jossa tapaa eksoottisen olennon, intialaiselta näyttävän Savitri Devin.

Minulle kirja toimi lähes tietoteoksena, sillä kertasin Islannin tilanteen sodan aikana ja sain selville esimerkiksi, että Savitri Devi oli ranskalainen kirjailija, joka yritti yhdistää hindulaisuuden ja kansallissosialismin. Siinä mallissa Hitler oli hindujumala Visnun avatar. Ydinasia kuitenkin on, että kansallissosialismi ei suinkaan kuollut toisen maailmansodan päättymiseen, vaan uusnatsisoluja on ja oli niin Islannissa, Englannissa, Saksassa kuin Ruotsissakin.

Symppiksestä tulee fasisti

Gunnar Pålsson Kampenilla on tosielämän esikuva ja muutoinkin kirja pohjautuu joihinkin todellisiin tapahtumiin (luin Sjónin haastattelusta). Kirjan Gunnarista saa melkeinpä sympaattisen kuvan. Hän on kunnon poika, hyvä koulussa ainakin saksan kielessä ja kohtelee läheisiään nätisti. Hän vaikuttaa naiivilta kirjoittaessaan Norjaan isän veljelle, joka istuu vankilassa natsiyhteistyöstään. Hän kirjoittaa kirjeitä myös monelle muulle, esimerkiksi kotiin ollessaan Berchtesgadenissa, ja lopulta ideologisia pamflettejakin. Lukijana voin vain arvailla, kuinka tässä näin kävi.

Vielä enemmän hämmästyttää Gunnarin viimeiset päivät. En nyt kerro, miten hän kuolee, mutta ehkäpä kaikessa on suurta elämän ironiaa. En kuitenkaan kaivanut nenäliinaa Gunnarin kuollessa, sillä kaikesta huolimatta hän oli jäänyt minulle etäiseksi. Sjónin tarjoamat kurkistukset Gunnarin elämään olivat mahdollistaneet sen, että rakensin mielessäni hieman täydempää elämätarinaa, mutta se ei koskettanut tunnetasolla. Kirjan viittaukset Ásan lauluun tai joihinkin muihin islantilaisiin teksteihin menivät minulta ihan ohitse.

Paras islantilainen kirja, toistaiseksi

Maissinkeltaiset hiukset, harmaat silmät oli nyt neljäs islantilainen tai Islantiin liittyvä teos, jonka luin korona-aikana. Kirjallisesti tämä oli ehdottomasti paras, kieli soljuu ja teksti kuvaa tilanteet erittäin kiehtovasti. Teos avasi Islannin historiaa, mutta muutoin liikuttiin aika yleismaailmallisella tasolla. Gunnarin kaltainen radikalisoituminen olisi voinut tapahtua vaikka Suomessa. Ihastuin kuitenkin niin paljon, että saatanpa jonain päivänä tarttua CoDex 1962:eenkin.

Kokeilin kirjaa myös äänikirjakävelylläni, mutta poikkeuksellisesti en suosittele äänikirjaversiota. Tämä ei johdu lukijasta, vaan syynä on se, että kirjan toisaalta niukka, toisaalta runollinen ilmaisu suorastaan vaatii tulla luetuksi. Minulla ainakin hienoudet lipsahtelivat kuunneltuna ohitse, joten luin kuunnellut kohdat uudelleen.

Kirjan tiedot

• Sjón: Maissinkeltaiset hiukset, harmaat silmät
• LIKE, 2021
• Alkuperäisteos: Korngult hár, grá augu
• Suomentaja Tuomas Kauko
• Kansi Tuomo Parikka
• Äänikirjan lukija Toni Kamula, 2 h 22 min

Lue myös

Jón Kalmar Stefánsson: Kaloilla ei ole jalkoja – sukutarina kalastuskylästä

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina – suomalaisemme Reykjavikissä

Ragnar Jónasson: Pimeys -islantilainen menestysdekkari

Sodan jälkimaininkeja:

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa – Lapin sodan naisten paluu

Pertti Rönkkö: Aselevon maksumiehet – suomalaiset merimiehet, jotka työskentelivät saksalaisilla aluksilla

Anu Heiskanen: Salateitse Saksaan – saksalaisten morsiamien kohtaloita