Venla Hiidensalo: Suruttomat – Tyko Sallisen naisten surulliset elämät
Sinä saatana veit Tirsun minulta kysymättä. Miten saatoit tehdä niin?
Venla Hiidensalo on kirjoittanut Suruttomat-romaanissaan faktasta fiktiota. Tätä kirjallisuustyyppiä kutsutaan biofiktioksi, mutta muistan, kuinka Riitta Jalonen kuvasi kertoessaan hienosta Kirkkaus-romaanistaan, että siinä Janet Framen elämän faktat muodostivat pylväät ja pylväiden väliin kiinnittyneet verkkokeinut olivat hänen sanoiksi luomiaan kuvitelmia.
Suruttomien pylväät ovat kuvataiteilija Tyko Sallisen maalauksia, Tyko Sallisen elämäkertaa ja hänen vaimonsa Helmi ”Mirri” Vartiaisen elämäkertaa. Pienempinä pylväinä tarinassa ovat Tykon ja Helmin lasten tarinoista se vähän, mitä niistä tiedetään.
Venla Hiidensalon Suruttomat toimi minulla inspiraationa palata viimeistelemään Tyko Sallis -triptyykkini. Olen kirjoittanut kaksi aiempaa juttua Tyko Salliseen liittyen jo vuonna 2017.
Triptyykin osa 1: Näytelmä Taju
Ensiksi kävin katsomassa Tyko ja Helmi Sallisen nuoremmasta tyttärestä kertovan näytelmän Helsingin Kaupunginteatterissa. Näytelmässä Taju Tiara Birgitta on Nikkilän mielisairaalassa ja kirjoittaa muistelmiaan. Tyko Sallinen on kuollut ja huutelee tyttärelleen haudan takaa.
Näytelmän pohjalta pidin Tyko Sallista aivan karmeana tyyppinä, hänhän vei heidän ensimmäisen tyttärensä Tirsun siskolleen Tanskaan kertomatta Helmille. Taju määrättiin avioerossa Helmille, mutta Tyko kävi hakemassa hänetkin omiin hoteisiinsa. Päällimmäisenä näytelmästä mieleen jäi Tajun pohjaton ikävä äitiään kohtaan.
Triptyykin osa 2: Tyko Sallisen näyttely HAMissa
Seuraavaksi kävin katsomassa Tyko Sallisen näyttelyn HAMissa. Sen oli kuratoinut Tuula Karjalainen, jolta myös oli ilmestynyt upea Tyko Sallinen -elämäkerta. Nyt alkoivat Taju-näytelmän viittaukset elää ja tieto Tyko Sallisen taiteilijaurasta lisääntyä. Edelleen hän vaikutti hirviömäiseltä aviomieheltä, mutta oli todellakin upeaa nähdä hänen taidettaan.
Tyko Sallinen: Mirri, 1909 Äiti ja lapsi, 1910 Rintalapsi, 1911 Mirri vihreässä puvussa, 1911
Triptyykin osa 3: Venla Hiidensalon Suruttomat ja Tuula Karjalaisen Tyko Sallinen, suomalainen tarina
Aloitanpa siis kiitoksilla Venla Hiidensalolle, sillä ilman hänen Suruttomat-teostaan en usko, että olisin palannut viimeistelemään tätä triptyykkiäni. Minua oli jäänyt harmittamaan se, että en sittenkään näyttelyn jälkeen palannut Tuula Karjalaisen Sallis-elämäkertaan. Syynä ehkä se, että olin jo täysin kypsynyt sikamaisesti käyttäytyneeseen Tyko Salliseen, eikä minulla riittänyt erityisiä sympatioita myöskään hänen taidettaan kohtaan. Nyt Tyko Sallinen -elämäkerta oli se josta tarkistin faktat ja kuvat kuunnellessani Suruttomia.
Suruttomiin tartuin, sillä fokus ei ole Tykossa, vaan hänen lähipiirinsä naisissa. Ei toki kaikissa, vaan eniten kärsineissä eli Helmissä/Mirrissä, Evassa/Tirsussa ja Tajussa. Kirjan nimi sinänsä on harhaanjohtava, että näiden naisten tarinan voisi otsikoida isoilla loistekirjaimilla, joista muodostuisi sana SURULLISET. Suruttomiksi kutsuttiin Tyko Sallisen johtamaa nuorten miestaiteilijoiden ryhmää, aikansa kapinallisia, jotka rilluttelivat ilta toisensa jälkeen Brondassa.
Suruttomat on erittäin surullinen teos. Se tuo esiin Helmi Vartiaisen nuorena, Sortavalasta kotoisin olevana taiteilijana, joka pääsee opiskelemaan Ateneumiin. Tämä on ollut poikkeuksellisen reipas teko 1900-luvun alussa. Koulussa oli muitakin tyttöjä, mutta nämä olivat fiineimmistä piireistä. Opetus oli eriytetty poikien opetuksesta. Silti Helmi törmää koulun käytävillä yhdeksän vuotta vanhempaan Tyko Salliseen, joka poimii nuoren naisen piiriinsä. Se on menoa, eroottinen veto ilmeisen voimakas, sillä järjen ääni ei enää paljon Helmin korviin kuiskuttele.
Venla Hiidensalo tuo esiin täysin mahdollisen tapahtumien kulun. Kuinka Helmi yrittää irrottautua Tykosta, joka aina saa hänet pyörtämään päätöksensä lemmenlurituksillaan tai jopa menemällä Helmin kanssa naimisiin. Ankeiden huoneiden nurkassa loistaa Tykon maalaus Helmistä, jota Tyko kutsuu Mirriksi. Maalaus on moderni, mutta millään suurennuslasilla siitä ei saa näkymään rakkautta. Helmi kokeekin, että Mirri on joku muu, joku joksi Tyko saa hänet muuttumaan.
Sitten se tavallinen tarina. Helmi tulee vahingossa raskaaksi. Tyko ei lasta halua ja Helmi palaa isänsä kotiin. Syntyy Tirsu. Äitinä oleminen on ihanaa ja haasteellista. Tyko palaa kuvioihin. Taas raskaus. Tyko saa neronleimauksen ja vie Tirsun lapsettomalle siskolleen Kööpenhaminaan. S a l a a H e l m i l t ä ! Miten itse suhtautuisit?
Helmi Vartiainen Sallinen (1888-1920), Omakuva (1917-1919) Varpu ”Tirsu” Sallinen eli Eva Mirjam Susanna Hyllersted (1910-1949) Taju Birgitta Tiara Sallinen a.k.a. Irja Salla (1912-1966)
Taju syntyy ja lopulta Helmin mitta on täysi. Tyko menestyy taiteilijana, mutta on täysi juoppo. Tuula Karjalaisen kirjassa kerrotaan Tykon naiskäsityksestä:
Hän toisti mieliväitettään, että nainen, vaikkei hän aina ollutkaan lammas, kuitenkin oli passiivinen, toisen luokan olento ja mies aktiivinen, kuului elämänkipinöiden luokkaan: asiantila joka ei ollut muutettavissa, djessukreis!”
Helmi lähtee Viipuriin, jonne Tyko jälleen seuraa ja ryöstää pienen Tajun mukaansa. Siitäkään ei seuraa mitään hyvää kenellekään. Kirjassa Taju kuvaa lapsuuttaan Tykon kanssa kotitalossaan Krapulassa:
Vain isä jaksoi häntä, Taju oli ajatellut. Isä kesti häntä, vaikka hän olikin paha, paha paha. Isä sulki hänet arestiin saunaan ja heitti hänelle ruoaksi perunankuoria, jotta hän katuisi tekojaan ja oppisi niistä. Sen kaiken isä teki joska rakasti Tajua.
Kuuntelin Suruttomat äänikirjana Satu Paavolan lukemana. Formaatti sopi teokseen loistavasti, etenkin kun tiesin miten tapahtumat etenevät kohti onnetonta loppua. Äänikirjana menin vielä jotenkin enemmän Venla Hiidensalon luomaan Helmin ajatusmaailmaan. Se alun innostus ja iloisilla väreillä maalatut tulevaisuudenkuvat. Kuinka heillä olisi yhteinen studio, Tyko maalaisi toisella puolella huonetta ja Helmi toisella, kyllä siihen mahtuisi yksi tytär leikkimäänkin. Toiveikkuus pirskahtelee vielä aina välillä, mutta enimmäkseen Tykon henkinen musta viitta leijuu uhkana tai latistavana kaikkialla.
Kuunnellessa tuli monasti miettineeksi, miten asiat olisivat voineet mennä toisin, miten todellakin olisi toivonut, että ne olisivat menneet toisin. Ihan siitä asti, kun Tyko ensimmäisen kerran huomasi Helmin Ateneumissa.
Suruttomat on kirja Tyko Sallisen naisista, mutta harmillisesti Tyko todellakin myrkyttää kaiken, joten tätä tarinaa ei voine kirjoittaa ilman häntä. Suruttomat eivät saaneet minua heltymään Tykon käytökselle yhtään tippaa, päinvastoin. Venla Hiidensalo osoittaa ihan pientä ymmärrystä antaessaan Tykon selittää omaa näkemystään. Samoin Tuula Karjalainen, joka kertoo Tykon ankeasta lapsuudesta ja ajan tavasta eli että Tykon käytös oli melkoisen tavallista aikanansa. Se on vielä surullisempaa.
Suosittelen Suruttomia
- Heille, jotka eivät tiedä Mirristä tai Tyko Sallisesta mitään. Suruttomat antaa hyvän kuvauksen, mutta suosittelen kyllä ainakin taiteen googlausta lukemisen oheen.
- Heille, jotka tietävät Tyko Sallisen ja naisten tarinat pinnallisesti. Suruttomat luo uskottavat ”verkkokeinut” faktojen ympärille ja maalaukset saavat kiinnostavia, uusia ulottuvuuksia.
- Heille, jotka ovat todella perehtyneitä Tyko Salliseen. Tai no, he ovat varmaan jo lukeneet Venla Hiidensalon version ja muodostaneet oman kantansa, kuinka mahdollinen maailma Suruttomat on.
- Heille, joita Suruttomat voi puhutella tarinana, millaista oli olla nainen, joka haki itselleen ei niin tyypillistä uraa ja joka kompastui yhden miehen ja miesten ehdoilla toimivan maailman jalkoihin.
Teostiedot
- Venla Hiidensalo: Suruttomat
- Otava 2021
- Kansi: Tuuli Juusela
- Äänikirjan lukija: Satu Paavola, 7 h 36 min
- Tuula Karjalainen: Tyko Sallinen, suomalainen tarina
- Tammi 2016
- Äänikirjan lukija Hanna Saari 9 h 4 min
- Printtiversion tähdet:
Kiitos, että jaksoit kuunnella Suruttomat loppun! En ole useinkaan herkkis, mutta Tyko S ylitti sietokynnykseni niin, että oli pakko laittaa äänikirja tauolla. Toivon voivani palata siihen, jotta selvitän ainakin itsellekin miksi juuri tämä tarina kaikkien onnettomien parisuhdekertomusten joukossa on niin sietämätön.
Onnistunut kirja siis, vaikuttaa ja ravistelee!
Kun kuuntelemaan ryhdyin, ei tehnyt heikkoakaan jatkaa. Minulle juonen käänteet toki olivat jo ennakkoon selvillä, mutta nyt mentiin kyllä tunteisiin.
Olipa kaiken kaikkiaan kiinnostava postaus. Piti lukea toisenkin kerran. On nimittäin niin, että en tunne Tyko S:n elämää lainkaan. Hänen taulunsa ovat tuttuja, mutta se minun tietämykseni sitten onkin. Katselin tätä kirjaa kirjakaupassa ja kiinnostuin kovasti. Ehkä otan tämän vaikkapa äänikirjaksi.
Suruttomat toimii hyvin äänikirjana, mutta varmasti avittaa, jos on ainakin googlannut Tykon taulut, joiden maalaamisesta kirjassa kerrotaan. Tosin näissä blogijutuissa on kyllä kuvat suurimmasta osasta niitä.
Kuinka hieno ja mielenkiintoinen triptyykki! Pidän itsekin siitä, että jotakin aihetta pääsee tarkastelemaan eri kanteilta, faktan ja eri taidelajien kautta.
Siksi oli mukava lukea tästä sinun löytöretkestäsi. Mutta itse en taida tuntea Salliseen niin paljon vetoa, että tulisin tarttuneeksi Hiidensalon kirjaan. Surullisuuskaan ei houkuttele juuri nyt, mieli kaipaa kepeämpiin asioihin.
Mutta kiitos hienosta postauksesta!
Upea postaus! Mulla voi mennä sen parissa useakin tunti, sillä en vielä ole Sallinen-ekspertti, vaikka kirjan luinkin muutama viikko sitten. Tykkään tosi paljon kuvien ja tekstin vuoropuhelusta, ja siitä, että tuot esiin ajatuksiasi kolmena eri ajankohtana.
Kiitos Anu! Sallinen on todellakin tullut eri tahoilla vastaan. Nyt koen, että olen hänet osaltani käsitellyt, mutta saas nähdä.
Kiitos Amma! Minulla on tapana lähteä laukalle kirjojen antamien vinkkien perusteella, kun kyseessä on kiinnostava aihe. Sellaisen sykäyksen antoi esimerkiksi Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa. Heti oli selvitettävä faktoja tarinan taustalla