Alex Schulman: Eloonjääneet – Toukokuun lukupiiriin kokoonnuttiin puutarhaan

Alex Schulmanin teksti on ihanteellista kääntäjän kannalta. Hänen lauseensa ovat selkeitä ja teksti avautuu käännettäväksi. Se on kuin pioni, avautuessaan sen kaikki terälehdet ovat näkyvissä.” Näin kauniisti ja osuvasti kääntäjä Jaana Nikula kuvasi Alex Schulmanin tekstiä. Olimme saaneet Jaanan vieraaksemme toukokuun lukupiiriin, jossa kirjana oli hänen suomentamansa Alex Schulmanin Eloonjääneet.

Pitkän tauon jälkeen kokoonnuimme lähekkäin, ulkona ja turvavälit säilyttäen. Rokotuksenkin olimme kaikki  jo saaneet. Lukupiiripäivän aamuna jokin monista seuraamistamme sääpalveluista lupaili sateetonta hetkeä klo 18 – 20, ja siihen mahdollisuuteen tartuimme. Säänhaltiat olivat, jos ei kokonaan niin osaksi puolellamme, ja niin vain pystyimme kaksituntisemme keskustelemaan Alex Schulmanin hienosta kirjasta ja kyselemään Jaanalta kääntämisestä.

Keväinen lukupiiri-ilta kokosi meitä puutarhaan 9+1.

Tunnetilan tavoittaminen on kääntämisessä keskeistä

Jaana Nikula suomensi myös Schulmanin edellisen kirjan Polta nämä kirjeet. Alkuun hän ei ollut ollenkaan kiinnostunut kääntämään Schulmanin kirjaa. Mutta kun hän oli sen lukenut, hänen ajatuksensa muuttuivat. ”Onpa taitava kirjailija”, hän oli ihastellut.

Samanlaisia kokemuksia on myös kirsinbookclubilaisilla. Marja seuraa aktiivisesti Ruotsin kulttuurielämää, ja hän tutustui ennen kirjailija-Schulmania tämän yhdessä Sigge Eklundin kanssa pitämään podcastiin Alex&Sigge. Varsinkin alkuvuosina podcastin Alex oli räävitön ja ilkeilevä, täysi vastakohta kirjojensa äänelle ja otteelle. Nyt Marja on, jos mahdollista, lukupiirimme suurin Schulman-fani. Meitä faneja on muitakin.

Eloonjääneiden käännöstyön Jaana aloitti syyskuussa, eräänä sunnuntaina, kun edellisenä päivänä oli ollut hänen isänsä hautajaiset. ”Minulla oli päällimmäisenä surun tunteet, ja oli onni että käännettävänä oli juuri tämä romaani.” Kääntämisessä Jaanan mukaan onkin keskeistä, mikä on se tunnetila, jota kirjailija on tavoitellut ja miten siihen pääsee suomen kielellä.

Äidin hautaamisesta käynnistyy Eloonjääneidenkin tarina. Kolme veljestä, Nils, Benjamin ja Pierre matkustavat perheen kesämökille täyttämään äidin toiveen, ripottelemaan hänen tuhkansa mökkirantaan. Kirjan rakenne on poikkeava, hautajaispäiväksi ajatellun päivän tapahtumia seurataan lopusta alkuun. Nykyhetken kuvaukseen lomittuu Benjaminin, veljeksistä keskimmäisen muistoja poikien lapsuudesta ja ajasta ennen äidin kuolemaa.

”Mitä heille tapahtui?”

Eloonjääneiden ensimmäinen kohtaus on dramaattinen, elokuvamainen: vanhin veli Nils ja nuorin, Pierre tappelevat verissä päin. Benjamin on kutsunut paikalle poliisit.

Mitä tapahtui veljeksille, jotka lapsina olivat niin lähekkäin ja viettivät vanhempiensa kanssa kesän tiiviisti yhdessä ilman ulkopuolisia? Miten he voivat aikuisina hyökätä toistensa kimppuun tai sivuuttaa kadulla toisensa kuin vieraat?

Poikien lapsuuden kesiin kuului uintia, kalastelua, pelejä, keskinäistä kilpailua. Vanhempien kesään alkoholia. Pojat joutuivat kilpailemaan myös vanhempiensa huomiosta. Huolenpitokaan ei aina ollut taattua. Vanhemmat odottivat pojilta hyviä käytöstapoja, mutta lapset joutuivat nukkumaan likaisissa lakanoissa, eikä kodin puhtaudesta muutenkaan huolehdittu.

Sasun perinteinen tuliainen Porvoosta, Brunbergin suklaasalmiakit, maistuivat ulkonakin.

Järkyttävänä lukupiiriläisille oli jäänyt mieleen erityisesti kohtaus, jossa isä usuttaa pojat uimaan kilpaa ja poikien voimiin nähden lähes kohtalokkaan pitkän matkan. Kun väsyneet pojat kompuroivat takaisin rantaan, kukaan ei ole enää katselemassa. Vanhemmat ovat siirtyneet sisään – tiskaamaan.

Pojat reagoivat vanhempien välinpitämättömyyteen ja riitoihin eri tavoin. Vanhin veli Nils vetäytyi omaan huoneeseen ja sulki korvansa riidoilta. Pikkuveli Pierre haki huomiota häiriköimällä. Benjamin oli pojista herkin ja haavoittuvin. Hän vaistosi kodin ilmapiirin ja tarkkaili koko ajan vanhempien tunnetilojen muutoksia.

Kun pojat kävivät iltaisin nukkumaan, he kuulivat toisinaan vanhempien riitelevän ohuen lastulevyseinän takana. Benjamin painoi mieleensä joka sanan ja pohti jo etukäteen mahdollisia vahinkoja. Joskus vanhemmat syytivät suustaan niin käsittämättömiä ilkeyksiä, että tuntui kuin heidän välinsä olisivat menneet lopullisesti poikki. Benjamin makasi tuntien ajan valveilla ja kertasi riitaa mielessään, mutta Nilsiä se ei näyttänyt liikuttavan tippaakaan.”

Schulman kuvaa koskettavasti pienen pojan yksinäisyyttä ja pelkoja. Osa Benjamin peloista on vahvoja sisäisiä tuntemuksia. Hän kokee, että aika on pysähtynyt tai että se kulkee taaksepäin.

Myös veljesten muistot samasta tapahtumasta ovat erilaisia, suuresta tragediastakin, jonka varjo kulkee poikien ja perheen mukana. On paljon mistä ei puhuta.

Autofiktiota ja fiktiota

Alex Schulman on ennen Eloonjääneitä kirjoittanut useamman selkeästi autofiktiivisen teoksen. Skynda att älska (2009) kertoo hänen isästään, suomenruotsalaisesta tv-tuottajasta ja toimittajasta Allan Schulmanista, Att vara med henne är som att springa uppför en sommaräng utan att bli det minsta trött (2011) on kirja Alex Schulmanin vaimosta Amandasta, Glöm mig (2016, Unohda minut) kuvaa Alexin äitiä, tv-juontaja ja tiedotuspäällikkö Lisette Schulmania ja tämän alkoholismia. Äidinpuoleisen sukunsa tarinan Schulman on kirjoittanut kirjaan Bränn alla mina brev (2018, Polta nämä kirjeet).

Airi tapasi sympaattisen ja avoimen Alex Schulmanin Suomessa, kun Unohda minut oli ilmestynyt suomeksi.

Eloonjääneitä Schulman on kuvannut ensimmäiseksi aikuisille kirjoittamakseen fiktioksi, mutta Benjaminin muistoissa on mukana paljon myös hänen oman lapsuutensa tapahtumia. Schulmanillakin on kaksi veljeä, nuorempi ja vanhempi, ja veljesten kilpailu vanhempien huomiosta on hänelle tuttua. Svenska Ylen haastattelussa Jag går med nacken djupt böjd genom livet, joka on sekä luettavana että kuunneltavana, Schulman kertoo, miten eriarvoisesti ja erilaisin odotuksin vanhemmat suhtautuivat poikiinsa. Isoveli oli se, jonka piti tuoda sekä Schulmanin omassa perheessä että Eloonjääneissä vanhemmilleen kunniaa opiskelemalla ja menestymällä. Alex oli vanhempien ja erityisesti isän ajatuksissa ”sportkille”, kuten hän haastattelussa kertoo.

Monet Eloonjääneiden yksityiskohdat ovat tuttuja jo Unohda minut -kirjasta. Mieleen on jäänyt vaikkapa kohtaus, jossa hyvää tarkoittava ja luokkatovereiden kiusaamisesta varottava opettaja huomauttaa hielle haisevalle teini-ikäiselle Alexille peseytymisen tärkeydestä.

Syvällinen, ahdistava, yllätyksellinen

Saman pöydän äärella pitkästi aikaa. Vasemmalta Sasu Heikkilä, Raila Luhtala, Airi Vilhunen, Maija-Riitta Mustonen, Minna Väisälä, vieraamme Jaana Nikula, Marja Castrén, Titti Mustakallio, Piia Fredrikson. Kirsi Ranin kuvasi.

Tässä vielä poimintoja keskustelustamme ja etänä kommenttinsa lähettäneiden ajatuksista:

  • Schulman on intiimi kirjailija, tulee hyvin lähelle lukijaa.
  • Vanhemmat eivät osanneet olla tasapuolisia lapsiaan kohtaan. Ja silti lapset välittivät vanhemmistaan loppuun asti.
  • Ahdistava kirja. Sitä mietin, kumpi on hullumpi, äiti vai isä.
  • Toi näkyviin, miten valikoiva muisti on. Samankaan perheen lapsilla ei ole sama lapsuus.
  • Alkuun ajattelin, että takautuva kerronta on vähän kikkailua, mutta viimeistään yllättävän loppuratkaisun kohdalla selvisi, että juuri näin tarina piti kertoa.
  • Kuuntelin kirjan, ja ehkä poikkeavan rakenteen takia se oli hieman sekavaa kuunneltavaksi. Olisi ollut helpompi lukea.
  • Kirja on loistava. Vaikutti todella vahvasti tunnetasolla. Syvällinen, hieno rakenne ja loppu yllätti täysin.

Kymmenen peukkua nousi ylös ja yksi jäi semiin kirjan ahdistavuuden takia.

Alex Schulman: Eloonjääneet
Nemo 2021
Ruotsinkielinen alkuteos Överlevarna, 2020
Suomentanut Jaana Nikula
Äänikirjan lukee Kuisma Eskola
288s./7 t. 12min.

Rating: 4 out of 5.
Alex Schulmanin suomennetut kirjat: Unohda minut (suomennos Raija Rintamäki), Polta nämä kirjeet ja Eloonjääneet.

Myös Götebergin kirjamessujen jutussa on Alex Schulmanista.

”Tekstissä pitää olla kaikki”

Jaana Nikula suomentaa suomen- ja ruotsinruotsalaista kauno- ja tietokirjallisuutta, ja hän on suomentanut mm. Johanna Holmströmin, Anne Swärdin, Philip Teirin, Zinaida Lindénin, Mikael Niemen kirjoja. Ja ruotsista kun on kysymys, niin tietenkin hän on suomentanut myös dekkareita.  

Ruotsin kielen kääntäjä hänestä tuli sattumalta. Egyptologiksi Jaana kertoi tähdänneensä, mutta erilaiset tehtävät Likessä johtivat hänet lopulta suomentajaksi.

Kirsi ojentaa Jaanalle perinteisen vierailijoidemme lahjan, Railan kutomat lukupiirisukat. Jaanan sukat ovat toiset kategoriassa ”kirjalliset vaikuttajat”. Ensimmäiset sai WSOY:n kustantaja Anna-Riikka Carlson.

Jaana kertoi meille päivittäisestä rutiinistaan: ”Kello yhdeksään mennessä minun pitää olla jo tehnyt jotakin. Sitten on Yle Radio 1:n Muistojen bulevardin ja tanssihetken vuoro, jonka jälkeen jatkan n. klo yhteen. Kolmen tunnin tauko ja sitten taas kello neljästä puoli yhdeksään.”

Kirjailijaan Jaana ei kääntäessään ole yhteydessä. ”Tekstissä pitää olla kaikki, kirjailijan persoona ei ole tärkeä.”

Eloonjääneitä Jaana käänsi kaksi kuukautta, mikä oli lyhyt aika hänen mielestään. Aikataulut määräytyvät kuitenkin jo sovitun julkaisuajan mukaan. Yleensä hän kääntää vuodessa neljä romaania. Tällä hetkellä on suomennettavana tietokirja Suomen kansallissodassa mukana olleesta ruotsalaisesta prikaatista. ”Ihan äärirajoilla olen”, Jaana nauraa ja kertoo sotaterminologian vaikeudesta.

Jaana Nikula on itsekin tietokirjailija. Hän on kirjoittanut Ella Erosen elämäkerran (1998) ja Regina Linnanheimon elämäkerran Polttava katse (2000). Hän on saanut mm. suomentajille myönnettävän Agricola-palkinnon vuonna 2018.

Kommentit
  1. Anki Heikkinen
    • Minna
      • Amma
  2. Tuulia/Lukutuulia
  3. Jane / Kirjan jos toisenkin
  4. Elegia
    • Minna Väisälä
  5. Anneli Airola

Kommentoi