Reijo Mäki: Sulhasmies – jo 32. Vares-dekkari!

Reijo Mäeltä juuri ilmestynyt Sulhasmies on hänen 32. Vares-dekkarinsa. Huikea saavutus! Onkohan Suomessa tai koko maailmassakaan montaa kirjailijaa, joka olisi pystynyt kirjoittamaan samasta hahmosta yhtä monta romaania?

Reijo Mäen Sulhasmiehen luki vieraskynämme Kari Jääskeläinen.

Tällä kertaa asetelmat alkavat avautua suhteellisen alussa. Liivijengillä tuntuu olevan ongelmia ja samaan aikaan Vares tutustuu salaperäiseen naiseen. Kaava on tuttu useammastakin Vares-romaanista ja laajemminkin. Kohtalokas nainen ja viinaan menevä yksityisetsivä. Suoraan kuin Chinatownista ja muista Film Noir -henkisistä elokuvista, mutta toimii siis hyvin myös Turussa.

Naisia alkaa kuolla ja toisaalta samaan aikaan seurataan kahdenkin rikollisjengin tarpomista omissa haasteissaan. Lukija miettii, punoutuvatko neljä yhtä aikaa käynnissä olevaa tarinaa lopulta samaksi kokonaisuudeksi.

Joihinkin muihin Reijo Mäen romaaneihin verrattuna tarina on tällä kertaa tasapainossa. Heti alussa siis tapahtuu ja lukijalle paljastuu pitkin matkaa uutta tietoa ja käänteitä. (Joskus Vares-dekkareissa on ollut haasteena, että ensimmäiseen kahteensataan sivuun ei tapahdu oikein mitään ja sitten viimeiset sata sivua mennään päätä huimaavaa vauhtia.) 

Noh, kyllähän tässäkin romaanissa viimeiset viisikymmentä sivua etenevät taas hengästyttävän nopeasti. Ja lopussa on kerrassaan mainio käänne.

Teksti on miellyttävää lukea. Vähän niin kuin kuuntelisi vanhan ystävän juttuja. Reijo Mäen kirjojen ystävät ottavat uutuuden varmasti tyytyväisinä vastaan. 

Hauskana anekdoottina voi vielä paljastaa, että tarinan loppupuolella Reijo Mäki lähettää terveisiä kirjailijakollega Jarkko Sipilälle. Jos luet, kokeile huomaatko kohdan! 

Vieraskynässä Kari Jääskeläinen

  • Reijo Mäki: Sulhasmies
  • Vares-sarjan 32. osa
  • Otava, 2021
  • Äänikirjan lukija: Ville Tiihonen

Rating: 4.5 out of 5.

Lue myös muita Turkuun sijoittuvia kirjoja :

Kari Häkämies: Pormestari-painajainen – toimii ennakkotehtävänä ennen kuntavaaleja

Kalle Lähde: Happotesti & Loppuluisu – alkoholismin laaja oppimäärä

Tomas Gads: Pirulainen & Luopiot – Team Halmeen työyhteisöön tutustutaan poliisi kerrallaan

Eppu Nuotio: mutta minä rakastan sinua – aikuisten parisuhdedraamaa

Maria Kangas: Miestä näkyvissä – kuinka haasteellista on deittailla Turussa

Peter Sandström: Äiti marraskuu – aikuisen miehen pohdintoja

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *