Lukupiirin taideretki: Salon taidemuseon Aito vai ei? -näyttely & Amos Andersonin kesäkartano Söderlångvik

Kirsin Book Club kokoontuu lukupiiritapaamisiin 11 kertaa vuodessa. Kesäkuussa keskustelimme Eeva Joenpellosta ja elokuun kirjasta on juuri äänestys meneillään. Heinäkuussa vietämme lomaa kukin tahollaan.

Jos ei lukupiiriä, niin muita retkiä voi toki olla! Kun korona-aikana on vain rajoitetusti voitu tehdä mitään yhdessä, päätimme nauttia avautuneesta tilanteesta lähtemällä katsomaan Aitoa vai ei? -näyttelyn Saloon. Salon taidemuseon Veturitalli valikoitui kohteeksi siksi, että keskustelimme huhtikuussa lukupiirissämme Jyrki Erran Lyijyvalkoinen-jännäristä, jossa seikkaperäisesti kerrotaan maalausten provinienssistä eli siitä, miten hyvin jonkun teoksen alkuperä on jäljitettävissä. Lyijyvalkoisessa tutkittiin Caravaggion maalauksia, Salossa katsottiin kotimaisia teoksia.

Halusimme yhdistää retkeemme myös muuta taidetta. Taidemesenaatti, kiinteistö- ja mediamoguli Amos Andersonin kesäkartano Dragsfjärdissä, Kemiön saarella oli juuri avattu parin vuoden täydellisen restauroinnin jälkeen, joten se valikoitui toiseksi kohteeksemme.

Salon taidemuseo Veturitalli

Kokoonnuimme lauantaina 19.6. ennen klo 11 Salon taidemuseon pihalle. Yksi tuli Turusta, yksi aveceineen Lahdesta ja muut kirsinbookclubilaiset ja avecit pääkaupunkiseudulta. Maija-Riitta oli ennättänyt Salon torille aamukahvillekin sisarensa ja tyttärensä kanssa.

Salon taidemuseon näyttely Aito vai ei? -näyttely on erittäin silmiä avaava ja opettava! Näyttely pohtii aidon taideteoksen alkuperää ja syitä, miksi aitoja teoksia on jäljennetty, toistettu ja väärennetty. Kaikki toiminta ei suinkaan ole ollut kiellettyä tai rikollista.

Taide ei synny tyhjästä. Kautta aikain on ollut koulukuntia, jotka ovat maalanneet yhdessä ja saaneet toisiltaan vaikutteita. Oppilaat ovat maalanneet samalla tyylillä kuin opettajat ja usein ei tiedetäkään, kuka maalauksen lopulta on tehnyt.

Aiemmin merkkiteosten kopioiminen, mallista maalaaminen, oli osa taidekoulutusta. Suomessa ei maailman merkkiteoksia ollut, eikä niitä ollut myöskään varaa hankkia, joten opiskelijoita lähetettiin Euroopan metropolien museoihin kopioimaan. Esimerkiksi Helene Schjerfbeck lähetettiin vuonna 1894 Wieniin ja Firenzeen tekemään kuuluisien maalausten kopioita Taideyhdistyksen suunnittelemaan jäljennösmuseoon.

Näyttelyssä näimme myös, kuinka jotkut ovat toistaneet samaa aihetta moneen kertaan. Miksi sitä kutsutaan, taiteen monistamiseksiko? On myös tehty mukaelmia, kopioitu ideoita ja toteutettu niitä oman näkemyksen mukaisesti. Esimerkiksi Albert Edelfeldtin maalauksesta Kaarle-Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista nähdään kaksi versiota: toinen pieni, 17-vuotiaan Helene Schjerfbeckin jäljennös ja toinen Kaj Stenvallin tulkinta, joka tuo taiteilijan mielipiteen henkilöistä vahvasti esille.

Sitten siirryimme seuraamaan rikollisia polkuja. Aivan käsittämätöntä toimintaa! Kun oikean ja väärennöksen näkee näyttelyssä rinnakkain, vaikkapa Ilkka Lammin tai Birger Carlstedtin töitä ja väärennöksiä, on ero selvä. Aina näin ei ole ja provinienssitutkimusten seuraaminen onkin todella kiehtovaa.

Näyttelyn alussa voi kuunnella Ruotsin kansallismuseon pääjohtajan Susanna Petterssonin tervehdyksen. (Voit myös kuunnella sen tästä linkistä.) Muutoin teosten esittelyt voi kuunnella omasta älypuhelimesta. Teosten vieressä on QR-koodeja, joita lukemalla pääsee kuuntelemaan kyseisten teosten esittelyn. Oikein toimivaa ja kätevää!

Totesimme yhteen ääneen, että Aito vai ei? -näyttely oli juuri sopivan kokoinen. Vietimme näyttelyssä noin tunnin ja opimme melkoisesti. Näyttely oli hyvin jäsennelty ja sai ajattelemaan teosten ja tuotteiden aitoutta ja aitouden arvoa monelta kannalta.

Kirjoja Suomen taideväärennösskandaalista

Lukuvinkki taiteen aitoudesta ja taidemarkkinoista kiinnostuneille: Marko Erola, Jouni Ranta: Vilpitön mieli – Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta (Tammi 2017). Jouni Ranta myi lähes tuhat väärennettyä taulua suomalaisille gallerioille, huutokaupoille ja yksityishenkilöille. Yhtä vaille kaikki työt – erilaisilla tekniikoilla – oli tehnyt käsittämättömän lahjakas suomalainen väärentäjä. Tämä piti asiantuntijoita pilkkanaan, eivätkä nämä edes uskoneet miehen olemassaoloon, vaan uskoivat väärennösten – sikäli kun niitä tunnistivat – olevan tuontitavaraa. 

• 

• 

Tarinaa jatkaa hieman eri näkökulmasta toinen teos: Jouni Ranta, Marko Erola: Mieletön vilppi – Tositarinoita suuresta taidehuijauksesta (Tammi 2020). Värikästä elämää jo ennen taidekauppiaan uraansa viettänyt Jouni Ranta päättää oman elämänsä kriisien jälkeen tehdä voitavansa taidemarkkinoiden puhdistamiseksi väärennöksistä.

Kuulustelujen aikana päätin kertoa kaiken, mitä tiesin väärennetyn taiteen kaupasta. Ennen avautumistani poliisi varmisti useamman kerran, että olin varmasti tietoinen siitä, ettei ole velvollisuutta kertoa muuta kuin juuri siihen esitutkintaan liittyvää tietoa. Kerroin julkistavani tarinani joka tapauksessa, jotta taidekauppa tervehtyisi. Lukemattomat väärennökset oli saatava pois kierrosta.”

Marko Erola näki Rannan muistelmien arvon juuri tunnustuksellisuudessa, joten asiat ja tapahtumat kuvataan suurelta osin Rannan näkökulmasta. Ääneen pääsee myös mm. tuo lahjakas väärentäjä, Veli Seppä, joka pelasti itsensä vankilatuomiolta auttamalla poliisia suuren taidejäljennösvyyhdin purkamisessa. Taidemaailman rakenteet ovat tuon kuplan puhkeamisen jälkeenkin otolliset rikollisuuden synnylle. Ja kuten rikollisessa toiminnassa yleensä, myös taiderikolliset joutuvat kysymään itseltään jälkikäteen: Kannattiko?

Lounas Wiurilassa

Retkellä pitää aina olla hyvät eväät! Tällä kertaa päädyimme lounaalle Wiurilaan, joka on myös golfklubi. Helteisenä päivänä väylillä näkyi pelaajia jopa aurinkovarjojen kanssa – tuttu näky tropiikissa, mutta aika harvoin Suomessa.

Me päädyimme syömään sisätiloissa, C.L. Engelin suunnittelemassa kartanon talousrakennuksessa. Olimme tilanneet tarjoilut etukäteen, mikä nopeutti lounastamme. Söimme alkupaloja ja päivän pasta-annoksia, erittäin herkullista. Jälkkäriksi saimme Pavlovaa tai jäätelöä.

Lounas tuntui kovin juhlavalta, sillä se oli meille monille ensimmäinen kerta pitkään aikaan ravintolassa.

Wiurilassa olisi ollut myös nykytaiteen näyttely, Wiurilan kesä, mutta me jouduimme aikataulusyistä jättämään sen toiseen kertaan.

Amos Andersonin kesäkoti

Wiurilasta eli aivan Salon vierestä seuraavaan kohteeseemme ajoi yli tunnin. Olimme useammalla autolla liikkeellä. Kaikilla oli GPS, mutta päädyimme ajamaan eri reittejä. Länsireittiin sisältyi pitkä hiekkatiepätkä, jonka varrella oli kyllä monta upeaa varsinaissuomalaista maataloa. Itäreitti oli päällystettyä tietä, mutta hieman hitaampi. Eräs autokunta päätyi ottamaan lautan ja GPS:kin ohjasi Amos Andersonin kartanon väärälle portille.

Meillä ei ollut selkeää ennakkokäsitystä, kuinka upeaan kohteeseen olimme menossa. Amos Anderson oli meille tuttu Helsingin taidemuseosta ja tietenkin nykyään Amos Rex -museosta. Osasimme myös yhdistää hänen nimensä Hufvudstadsbladetiin, Konstsamfundetiin ja Tamminiemeen. Vinkkinä voi todeta, että kannattaa lukea erinomainen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen artikkeli Amos Anderssonista etukäteen. (Me luimme vasta jälkikäteen!) Perillä odotti valtaisa päärakennus, jonka ikkunoista avautui meri. Ei ihme, että Amos Anderson oli viihtynyt niin hyvin Söderlångvikin kartanossa!

Amos Anderson oli kotoisin vaatimattomista oloista Kemiön saarelta eli samoilta seuduilta kuin missä Söderlångvik sijaitsee. Hän opiskeli ulkomailla, mutta ei valmistunut. Onnistuneiden kiinteistösijoitusten ansiosta hän vaurastui ensimmäisen maailmansodan aikana. Omaisuutta karttui jatkossakin ja mediakonserni, jonka näkyvin kruunu oli Hufvudstadsbladet, laajeni. Amos Anderson tuki taiteita, erityisesti Svenska Teaternia, kuvataiteita ja musiikkia.

Amos Anderson ei ollut naimisissa, eikä hänellä ollut lapsia. Söderlångvikissa vieraili paljon naisvieraita, mutta ulkomaanmatkoilla hänellä oli useimmiten herraseuraa.

Söderlångvikin alueella ja kartanossa on nähtävää moneksi tunniksi. Me halusimme ehtiä vielä piharakennuksen ravintolaan virvokkeille. Moni valitsi Söderlångvikin omaa olutta, siideriä tai omenamehua. Ostimme tuotteita myös mukaamme.

• 

• 

Retkemme oli erittäin onnistunut päiväretki. Ehkä olisimme voineet pysähtyä vielä Kemiön kirkolla ja käydä katsomassa Amos Andersonin hautaa. Suosittelemme lämpimästi kaikkia kohteitamme!

Lue myös aiemmista kotimaan retkistämme:

• Ruovesi – Mänttä – Murole
• Keisarillinen kalastusmaja Langinkoskella
• Tampere