Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari. Mysteerin ihmisten historia – true crime -tarina 70 vuoden takaa

17-vuotias Kyllikki Saari pyöräilee sunnuntai-iltana hartaustilaisuudesta kotiin. Loppumatkalla on metsäinen taipale ja Kyllikki kertoo pelkäävänsä. Hän ei kuitenkaan halua jäädä yöksi ystäviensä luo. On 17. toukokuuta ja vuosi 1953. Kotiin Kyllikki ei tule sunnuntai-iltana eikä seuraavana aamuna työpaikalleen Isojoen kirkkoherranvirastoon. Lokakuussa Kyllikin ruumis löytyy suohon haudattuna.

Ei tarvitse olla lukenut Alibia tai Hymyä tunnistaakseen Kyllikki Saaren nimen. Iltapäivälehdet ovat säännöllisesti pitäneet huolen, että yhä selvittämätön murha tiedetään lähes 70 vuoden jälkeenkin.

Historioitsija ja ahkera tietokirjailija Teemu Keskisarja selvittää uusimmassa kirjassaan Kyllikki Saari. Mysteerin ihmisten historia Isojoen murhamysteeriä. Se on tietokirja ja historiateos tarkasti merkittyine lähdeviitteineen, mutta uskallan kutsua sitä myös nyt niin suosituksiksi true crimeksi. Tosielämän rikokset kiinnostavat muitakin kuin Alibin lukijoita.

Rikoshistoriaan Keskisarja on laajassa tuotannossaan paneutunut aikaisemminkin, esipuheensa mukaan hän on kirjoittanut ”1700-luvun siveettömyydestä ja vähän tunnetuista murhamiehistä”. Hän kertookin ”karman verran kammottaneen” tarttua nyt aiheeseen, josta on jo kirjoitettu lukuisia lehtijuttuja ja kirjojakin.

Teemu Keskisarja on kirjoittanut, muiden historiateosten lisäksi, Suomen ainoasta sarjamurhaajasta Juhani Adaminpojasta, suomalaisesta terrorismista, seksistä ja väkivallasta ja viimeisestä Suomessa teloitetusta murhaajasta. Kuva WSOY/AJ Savolainen.

Minä tartuin Keskisarjan teokseen kesäkuun alun Dekkariviikon imussa. Kovin montaa rikosromaania en vuodessa lue, mutta nyt ajattelin testata, miltä tosielämän rikostarina tuntuu fiktiomurhien jälkeen. Myös kirjoillaan paljon julkisuutta saanut Keskisarja kiinnosti kirjoittajana.

”Historia ei ole todennäköisyyslaskentaa. Historia on historiaa.”

Keskisarja ja hänen avustajansa ovat tutustuneet valtavaan määrään Kyllikki Saarta koskevaa aineistoa. Murhasta kuulusteltuja henkilöitä on ollut 5000, joten luettavaa on riittänyt. Sen lisäksi Keskisarja on haastatellut kriminaalipsykiatrian asiantuntijoita, Isojoen paikallishistorian tuntijoita ja kaivanut esiin lisää asiakirjoja. Uuttakin tietoa Keskisarjalla on siis tarjota.

Kirjan alun luin kiinnostuneena. Keskisarja aloittaa taustoittamalla pääepäiltyjen elämän vaiheet ja suvut. Samalla hän kertoo sodan jälkeisestä, 1950-luvun Suomesta, maaseutuyhteisön elämästä, jota valtaosa suomalaisista silloin vielä vietti. Se oli minulle ehdottamasti kiinnostavinta tässä kirjassa. Kirjan puolivälissä pikkutarkka kuulustelujen kertaaminen alkoi kyllästyttää, ja laaja henkilögalleria tiputti minut aina välillä kärryiltä.

Kyllikki Saaren murha kiinnosti kyläläisiä ja kauempaakin tulleita. Kuva UA Saarinen 1953. Museoviraston kuvakokoelmat.

Keskisarja osoittaa, millaisia virheitä poliisi teki murhan tutkinnassa, joko tietämättömyyden tai 50-luvulla vielä kehittymättömien tutkimusmenetelmien takia. Suurimmat virheet tehtiin heti alussa, kun monta tärkeää asiaa jätettiin tutkimatta. Ruumis löytyi vasta viiden kuukauden päästä eikä suohautaa eristetty. Tuhannet uteliaat ehtivät tallata alueen ja todennäköisesti hävittää todisteita. Näitä puutteita oli myöhemmin mahdoton enää paikata. Poliisin paineet saada syyllinen selville olivat suuret, mutta määrä, 5000 kuulusteltua, ei korvannut laatua.

Kun varastomiehen, saunottajat, heinämiehet, lyseonopettajat, puotipuksut, sisäköt, koululaiset, joutolaiset ja hienostorouvatkin miettivät mysteeriä päivin öin kirjaimellisesti päänsä puhki, voi kuvitella, millä ylikierroksilla kävivät ylikomisariot viran puolesta. Muistioiden ja pöytäkirjojen hetkittäinen pölkkypäisyys johtui ylettömistä pinnistyksistä nähdä sunnuntaihin 17.5.1953 läpi poliisilaitoksen sakea tupakansavun.

Tuomariksi Keskisarja ei ryhdy, eikä myöskään ennustajaksi, hän kertoo faktat. Rivien välistä pystyy kuitenkin lukemaan, kuka hänen mielestään oli todennäköinen murhaaja.

Tietokirja dekkarikysymysten kautta peilaten

Käytämme blogimme dekkareiden arvioinnissa ja esittelyssä kahdeksankohtaista kysymyslistaa, joka on laadittu ajatellen rikoskirjojen tiettyjä kaavamaisuuksia. Halusin kokeilla, miten ne sopisivat tähän tietokirjaksi luokiteltavaan rikoskirjaan.

Mikä on kirjan rikos ja kuka sitä selvittää?

Vuonna 1953 murhatun 17-vuotiaan Kyllikki Saaren murha on yhä selvittämättä. Historian dosentti ja tietokirjailija Teemu Keskisarja on perehtynyt murhan laajaan todistusaineistoon, kerännyt myös uutta tietoa ja selvittää kirjasssaan rikoksen vaiheita ja mahdollista syyllistä tai syyllisiä. Kirjassa kuvataan myös tarkasti poliisin työtä. Tutkimuksia johti rikosylikomisario Axel Skogman.

Ovatko kirjan henkilöt kiinnostavia?

Kirjan tapahtumat ja niihin liittyvät henkilöt ovat todellisia ja suurin osa, mm. kaikki epäillyt, nyt jo kuolleita mutta aikoinaan lihaa ja verta. Tämä tekee kirjan kiinnostavaksi.

Onko juoni vetävä?

Kyllikki Saaren murhatutkimukset kestivät kauan ja niihin liittyi monta erilaista tutkintalinjaa. Keskisarja keskittyy kolmeen tai neljään tärkeimpään tutkimuslinjaan, mutta osoittaa myös, miten paljon ja erilaisia, osin mielikuvituksellisia teorioita murhan motiiveista ja murhasta keksittiin. Kirjan ”juoni” on rikoskirjallisuudelle tyypillinen: kuka on murhaaja. Siihen perustuu tämänkin kirjan kiinnostavuus.

Kyllikki Saaren löytämiseksi järjestettiin ensimmäiset etsinnät, ”kallit” kuten niitä Pohjanmaalla kutsuttiin, kolme päivää katoamisen jälkeen, ja lukemattomat kerrat sen jälkeen. Ruumis löytyi vasta lokakuussa. Kuva UA Saarinen 1953. Museoviraston kuvakokoelmat.


Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Kirja kertoo paljon 1950-luvun Suomesta, maailmasta joka oli hyvin erilainen kuin nykyhetki. Poliisin toiminnan ja murhatutkimuksen lisäksi kirja näyttää myös, millaista oli sen ajan tiedonvälitys, miten ihmiset ja yhteisö toimivat, millaista oli esim. nuorten vapaa-ajan vietto ja seurustelu.

Miten paljon kirjassa kuvataan päähenkilön elämää?

Kirja piirtää pääepäillyistä ja heidän elämästään, myös ennen murhaa tarkan kuvan. Pääepäillyt olivat sekatyömies Vihtori ”Vikki” Lehmusviita ja Kyllikki Saaren rippipappi Kauko Kanervo.

Onko kirja raaka, ahdistava tai pelottava?

Keskisarjan teksti on värikästä, mutta hän ei mässäile murhan yksityiskohdilla. Kyllikki Saaren murha on monelle lukijalle jo jollakin tavalla tuttu asia, joten en usko tämän kirjan lisäävän pelkoa tai ahdistusta.

Herättikö kirja sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Kiinnostavinta kirjassa oli 1950-luvun elämän kuvaus. Jotakin kertoo sen ajan yhteiskunnasta ja Kyllikki Saaren murhamysteerin kiinnostavuudesta, että ruumiin löytöpaikalle tuli bussilasteittain uteliaita katsomaan ja Kyllikki Saaren hautajaisiin osallistui jopa 25 000 surijaa. Myös Kyllikki Saaren kohtalo kosketti, kun kirjan kuvauksen kautta pystyi kuvittelemaan, mitä nuori nainen oli joutunut kokemaan.

Suositteletko ja kenelle?

Uskoisin että dekkareita ja fiktiivisiä rikostarinoita lukevia kiinnostaa lukea myös tämä true crime -historiateos.

  • Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari. Mysteerin ihmisten historia
  • WSOY 2021
  • myös ääni- ja e-kirjana
  • Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen

Rating: 3 out of 5.



Kommentit
  1. Anki Heikkinen
    • Airi Vilhunen
  2. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Airi Vilhunen
  3. anukatri
    • Airi Vilhunen
  4. Amma
    • Airi Vilhunen

Kommentoi