Keskikesän lukumaraton – luetaan yhdessä hengästymättä

Osallistuminen kirjabloggareiden kesäiselle lukumaratonille on Kirsin Book Clubille jo vakiintunut perinne. Olemme mukana jo kuudetta kertaa, ja mukaan ovat ilmoittautuneet Eija, Airi, Kirsi, Marja, Sasu, Päivi ja Minna, joka tällä kertaa kerää meidän koosteemme.

Kuten tämänkertaisen kirjamaratonin emäntä Kirjakissa kirjoittaa ”Tämä maraton ei ole kilpailu siitä, kuka lukee eniten, eikä tarkoituksena ole suorittaa veren maku suussa, vaan viettää päivä ihanan lukuharrastuksen parissa.”

Marja

Aamuhetki terassilla, aamupuuro ja kuuntelussa jo loppusuoralla Roskoden, Kate Quinn. Naisia toisessa maailmansodassa, koodeja ja kryptoanalyytikkoja, kauheuksia, menetyksiä ja surua, kuninkaallisia ja kevyttä rakkauden sävyttämää jännitystä. Todella mukaansa tempaavaa kesälukemista.

Iltapäivällä Pena-koiran kanssa Kaskiniityllä, Eeva Kilven aloitteesta perustetussa runo- ja perhospuistossa ihmettelemässä kesäpäivää. Minulla kuuntelussa Kate Elizabeth Russellin esikoisromaani Vanessa. Tarina on tuttu, Nabokovin Lolita ja ääretön määrä todellisia tapahtumia ja kohtaloita. Kyse on tietenkin alaikäisen lapsen hyväksikäytöstä. Nuori tyttö ihastuu opettajaansa joka näkee ja huomioi hänet ja pedofiili aikuinen hyödyntää tämän omiin tarkoituksiinsa.

Hienosti kirjoitettu teos joka saa minut voimaan pahoin ja sydämen kouristelemaan tuskasta. Toisaalta en tahtoisi lopettaa kuuntelua mutta en vain pysty jatkamaan. Sopivasti yksi jälkikasvusta morsiamensa kanssa ilmoittaa tulostaan ja loppupäivä menee hyvässä seurassa nauttien herkullisesta ruoasta ja jalkapallosta.

Kirsi

Lauantain lukumaraton alkoi aamulla Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemännen osan eli Kadonnut sisar kuuntelulla. Kirjaa on haikea kuunnella, kun tietää Lucindan menehtyneen syöpään kesäkuussa. Tapasin Lucindan vuonna 2019, kun hän vieraili Suomessa. Hän oli täältä suuntaamassa seuraavaksi Irlannin kotiinsa kirjoittamaan tai paremminkin sanelemaan seuraavaa kirjaansa. Kadonnut sisar -kirjan tapahtumista iso osa tapahtuu West Corkissa eli juuri alueella, jossa Lucinda talo on. Ennen aamu-uintia kuuntelin tunnin ja uinnin jälkeen toisen.

Hakeuduin varjoon ja aloitin Ilja Leonard Pfeijfferin Grand Hotel Europan (Gummerus 2021). Heti ensi sivuilta tuntui, että luen hyvää kirjaa. Etenin 57 sivua. Seuraavaksi tartuin Emily Henryn Täydelliseen päivään (Karisto 2021), sillä olen lukenut sitä iltaisin jalkapallo-otteluiden jälkeen, mutta edennyt tosi hitaasti, sillä uni on tullut nopeasti. Kirja on kepeää viihdettä kahden kirjailijan suhteesta ja sopi maratoniin ihan nimensä puolesta. Päivällä taittui 45 sivua.

Tarita Ikosen runokirja Lasinalaiskudos (Kulttuurivihkot 2021) on Tuho-trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa Kylmyyden monologi oli rankkaa luettavaa koulukiusaamisesta, Lasinalaiskudos alkoholistiäidin ja tyttären suhteesta. Oma äidinsydän voi ottaa näitä tekstejä vain pieninä annoksina, joten luin nyt vain 10 sivua. Lasinalaiskudos on Tanssiva karhu -runopalkinnon ehdokkaana. Iltauinnin jälkeen luin vielä muutaman oppilaan tekstin Laajasalon opiston Kirjoittajalinjan 2020-2021 PALO-antologiasta. Mukana myös oman tyttären Kirre Raninin teksti.

Sasu

Lomaviikonloppuun sopii tämä lukumaraton mainiosti. Teinien vesihiihtoharjoituksia täytyi välillä katsoa mutta muuten olen saanut lueskella hyvinkin rauhassa. Tänään 146 sivua Milja Kauniston Luxusta Ranskan vallankumouksen Pariisissa ja onneksi saa vielä jatkaa illemmalla.

Airi

Viisaat istuvat varjossa ja lukevat. Matka mökille ja perillä pakolliset alkurituaalit, mm. rutikuivien kukkien virvottaminen verottivat lukuaikaa, mutta nyt on hetki aikaa jatkaa Niillas Holmbergin Halla Hellen lukemista. Lauantain saldo oli 162 sivua ja sitten tuli uni.

Runoilijana palkitun Niillas Holmbergin vahvasti yhteiskunnallisessa esikoisromaanissa saamelaisnuoria kehotetaan katsomaan taakse nähdäksenne eteenpäin, ja niin aktivistit tekevät. Vielä minulla riittää luettavaa sunnuntaiksikin.

Päivi

Panttivangista tulee erehdyttävästi mieleen espanjalainen TV-sarja Rahapaja, jota on näytetty Netflixissä. Siinä osallisena ovat panttivangit, joiden avulla rahapajaa voidaan pitää hallussa pidemmän aikaa. Jokaisella kahdeksalla rahapajan ryöstäjällä on kaupungin nimi. Onkohan Clare Mackintosh saanut siitä ideaa kirjaansa?

Laila Hirvisaaren Minä Katariinan maailma ei vielä 45 minuutin kohdalla ole vienyt mukanaan. Odotan kuitenkin, että pääsen paremmin mukaan ja jatkan kuuntelua.

Eija

Lukumaraton osui spivasti samalla päivälle pitkän automatkan kanssa, joten ehdin kuunnella 4 tuntia Keigo Higashinon Uskollista naapuria. Se on lukemisen arvoinen japanilainen dekkari, jossa älykäs matemaatikko ja fyysikko testaavat ongelmanratkaisua matemaattisen ajattelun avulla murhaan.

Minna

Olin jo aiemmin päässyt hyvään alkuun Leif G.W. Perssonin dekkarin Matka pää lukemisessa mikikirjana suomeksi. Maratonpäivään osui niin paljon puuhaa, että siirryin alkukieliseen äänikirjaan Den döende detektiven, jonka Peter Andersson lukee erittäin miellyttävästi. Ehdin kuunnella jäljellä olleet 9 tuntia ja 9 minuuttia, ja pääsin tämän ajatuksia herättävän rikosromaanin loppuun.

Persson oli mukanani myös kun kävin automaatilla noutamassa seuraavan kirjan. Lena Anderssonin Dottern jatkaa ruotsalaisen kansankodin analyysiä siitä mihin Svean poika jäi. Poikkesin koirien kanssa entisen opinahjoni tiloissa olevan ravintolan terassille fiilistelemään niin kirjaa kuin rakennukseen liittyviä muistojakin. Erinomainen palvelu ja koirille vesikuppi.

Yhteensä seitsemän kirja-aktivistin iskuryhmämme luki maratonin aikana 816 sivua ja kuunteli äänikirjoja 17 tuntia 49 minuuttia. Erinomainen tulos rennolla otteella, meidän joukossamme lukemisen imu vie ilman pakkoa tai pinnistelyä!

Muiden kesän 2021 kirjasomen lukumaratoniin osallistuneiden tunnelmiin pääset tapahtumaa emännöivän Kirjakissan Yöpöydän kirjat -blogin kautta.

Lue myös aiempien vuosien tunnelmistamme lukumaratoneilla:
Kesän 2020 lukumaraton
Kesän 2019 lukumaraton
Kesän 2018 lukumaraton
Kesän 2017 lukumaraton
Ensimmäinen maraton – tärkeintä on osallistuminen! (2016)

Kommentit
  1. Niina

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *