Leena Lehtolainen: Ilvesvaara – Henkivartija-sarjan viides osa vie meidät rikkaiden lomaparatiisiin Lappiin

Leena Lehtolainen jatkaa Henkivartija-sarjaansa tiivistunnelmaisella jännärillä Ilvesvaara. Se sijoittuu rikkaille räätälöityyn lomaparatiisiin, jossa kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää.

Leena Lehtolainen tunnetaan ehkä parhaiten Maria Kallio -sarjastaan, jonka aloitus Ensimmäinen murhani ilmestyi 1993. Lehtolaisen esikoisteos Ja äkkiä onkin toukokuu (Tammi) ilmestyi kuitenkin jo vuonna 1976 hänen ollessaan vasta 12-vuotias. Yli 30 romaania julkaisseen Lehtolaisen teoksia on käännetty noin 30 kielelle. 

Henkivartija -sarjan osat Henkivartija (2009), Oikeuden jalopeura (2011) ja Paholaisen pennut (2012) saivat jatkoa, kun alun perin trilogiaksi aiotun sarjan neljäs osa, Tiikerinsilmä, ilmestyi vuonna 2016. Henkivartijakoulutuksen saaneelle ja tässä ammatissa toimivalle Hilja Ilveskerolle riittää edelleen turvallisuusalan töitä, ja niistä saamme lukea vasta ilmestyneestä sarjan viidennestä romaanista Ilvesvaara.

Kolme ensimmäistä osaa muodostivat selkeän kokonaisuuden, jossa rikoksia tehtiin ja selviteltiin pitkälti samojen toimijoiden voimin. Lehtolainen kasvatti mukavasti henkilöitä ja heidän välisiään suhteita. Sarjan neljäs teos, Tiikerinsilmä, sijoittuu uuteen ympäristöön, vaikka maantieteellisesti pysyykin Lehtolaiselle tutulla läntisellä Uudellamaalla. Hilja Ilveskeron persoona ja muistot kulkevat kuitenkin vahvasti mukana samoin kuin Ilvesvaarassa.

Mikä on Ilvesvaaran rikos ja kuka sitä selvittää?

Rikokseen vasta varaudutaan, kun jossain koillis-Lapissa sijaitsevan ekslusiivisen lomahotelli Ilvesvaaran omistaja ja johtaja Ansa Huuhka palkkaa Hilja Ilveskeron henkivartijakseen. Ansaa on uhkailtu, eikä hän luota kehenkään, ei edes omaan henkilökuntaansa. Rekrytointiprosessista alkaen kaikki on kovin salaperäistä ja luottamuksellista.

Kuten kunnon dekkariin kuuluu, ennen pitkää joku kuitenkin menettää henkensä. Mutta kuka? Sen paljastaminen on Hiljan ensimmäinen tehtävä, ja pian ollaankin jo aikamoisessa juonenkieputuksessa. Tapahtumiin mahtuu monta käännettä ja vihjettä ennen kuin selviää, kuka juonii ja kenen laskuun.

Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Ilvesvaaraa voi – vaikka se tapahtuukin myös avarassa luonnossa – kuvata suljetun paikan mysteeriksi, niin rajatussa piirissä ja tiukkojen sääntöjen ja elektronisen valvonnan alla se tapahtuu. Lomahotelli Ilvesvaaran henkilökunta on ns. sekalainen seurakunta, josta on vaikea ihan heti ottaa selvää ovatko lintuja vai kaloja.

Romaanihenkilön kiinnostavuus tulee usein samastuttavuudesta. Ilvesvaarassa ei ole yhtään henkilöä, jonka heti tuntisin omakseni. Siitä huolimatta he kiinnostavat minua herättämällä kysymyksiä. Uskottavuus on kyllä paikoitellen koetuksella, kun henkilöiden yhteydet menneisyydessä paljastuvat. Toisaalta, onhan Suomi pieni maa, joten ehkä tällainen napalankojen kasauma ei ole ihan mahdoton kuvio todellisuudessakaan.

Onko juoni vetävä? Ajankohtainen? Entä yllätyksellinen, arvaako lopun?

Minulle käy kuin Hilja Ilveskerolle, jolle hänen kouluttajansa Mike Virtue Queensin turvallisuusakatemiasta sanoi:

– Sinua on helppo huijata, Hilja, koska uskot aina ihmisistä kaikkein pahinta. ”

Tekstissä Hilja epäilee luotettavimpiakin, ja minä hänen mukanaan. Niinpä haparoin pimeässä ja – kyllä, juoni vetää, koska haluan päästä selvyyteen, kuka tarinassa on enemmän ja kuka vähän vähemmän rosvo. Yllätys säilyy ainakin minulle riittävän pitkään ja on kyllä melko yllätyksellinen.

Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Hilja Ilveskerolla ei taida juurikaan olla työn ulkopuolista elämää, Ilvesvaarassa vielä edellisiäkin kirjoja vähemmän, sillä hän on erittäin sidottu lomahotelliin. Hiljan perheen kohtalo kerrataan tälläkin kertaa niin, että myös kesken sarjan mukaan hyppäävä lukija pysyy kärryillä.

Voi kunpa Hilja sarjan tulevissa osissa (joita toivottavasti tulee) uskaltaisi vähän pehmetä!

Ilvesvaaran tapahtuma-aikaan ovat jäkälät lumen alla.

Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Suhteessa väkivaltaan Hilja Ilveskero -sarja sijoittuu paikoittain raa’astakin väkivallasta huolimatta Nordic Noir -asteikon kepeämpään päähän. Minun makuuni vähän vähempikin riittäisi, vaikka julmuudet ovat toki tarinan uskottavuuden kannalta tarpeellisia. Kun panokset ovat isot, ovat myös keinot kovia.

Herättikö dekkari sinussa ajatuksia, koskettiko?

Olen kuunnellut Henkivartija-sarjan neljä ensimmäistä osaa jo aiemmin. Eniten minua koko tällä matkalla askarruttanut Hilja Ilveskeron persoona. Hän on hyvän puolella pahaa vastaan, ei kuitenkaan aina mihin hintaan hyvänsä. Hän on ristiriitainen henkilö, jonka sielun naarmuisuutta traaginen perhetausta osittain selittää. Onneksi hänen elämässään on ollut paljon hyvääkin. Toteemieläimekseen Hilja on ottanut ilveksen, villin kissapedon joka toimii vaistojensa ohjaamana.

Hilja on käynyt armeijan pitkän kaavan mukaan ja valinnut erittäin miehisen ammatin, jossa pärjää erinomaisesti. Tasa-arvon riemuvoitto siis? Niinkin asian voi tietysti nähdä. Itse olen taipuvainen suhtautumaan kriittisesti macho-miehen (myös seksisuhteissaan) lailla käyttäytyvään naiseen tasa-arvomallina.

Suositteletko ja kenelle? Montako tähteä?

Suosittelen Ilvesvaaraa, ja koko Henkivartija-sarjaa kaikille uudenlaisen sankarityypin ystäville. Vaikkei kovaksikeitetty naisdekkari ihan omaa arvomaailmaa vastaisikaan, hänen seikkailuistaan lukeminen kuitenkin tuulettaa pääkoppaa mukavasti ja haastaa tarkastelemaan omia näkemyksiä uudesta näkökulmasta.

Leena Lehtolainen on taitava kirjoittaja, joten tähtiä kolme ja puoli.

Romaanin Kuusi kohtausta Sadusta julkkareissa vuonna 2014 vasemmalta lukien: Maija-Riitta Mustonen, Sasu Heikkilä, Eija Rintala, Leena Lehtolainen ja Kirsi Ranin.
  • Leena Lehtolainen: Ilvesvaara
  • Henkivartija-sarjan viides osa, koko sarja saatavana myös äänikirjoina
  • Tammi 2021
  • 384 s / 10 t 55 min
  • Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn

Rating: 3.5 out of 5.

DEKKARIFESTIVAALI 2021

Leena Lehtolainen osallistuu tietenkin Dekkarifestivaaleille 18.9.2021. Mukana verkkofestareilla myös Viveca Sten, Clare Macintosh, Arttu Tuominen, Saija Kuusela, Max Seeck, Jarkko Sipilä, Martta Kaukonen, Tuire Malmstedt ja Max Manner. Dekkarifestivaalin koko ohjelma ja tarkka aikataulu julkaistaan kokonaisuudessaan tiistaina 10.8. festivaalin sivustolla.

Lippuja voi ostaa jo nyt Tiketistä.

Kommentit
  1. Suketus
    • Minna
  2. Amma
    • Minna

Kommentoi