Tove Ditlevsen: Lapsuus – tanskalaiskirjailijan kasvuvuodet 1930-luvun Vesterbrossa eivät olleet onnela

Erinomaisia lapsuuskuvauksia on kirjallisuudessa paljon, mutta niidenkin joukossa Tove Ditlevsenin Lapsuus erottuu. Näin läheltä ja paljaana harva kirjailija on pystynyt omaa lapsuuttaan kuvaamaan. Tanskalaiskirjailijan muistot 1920- ja 30-lukujen Kööpenhaminan työläiskaupunginosasta Vesterbrosta ovat tarkkoja ja viiltävän rehellisiä.

Kirja tuo hakematta mieleen Elena Ferranten Napoli-sarjan, sillä erotuksella että Lapsuuden Tove ei ole fiktiohahmo, kuten Ferranten Lenù ja Lina. Lisäksi Ditlevsenin Lapsuus (Barndom) sekä Kööpenhamina-trilogian muut osat Ungdom ja Gift ilmestyivät 40 vuotta ennen Ferranten menestysteoksia.

Lapsuudessa Tove Ditlevsen kuvaa harmain värein elämää Istadgaden pihanpuoleisessa asunnossa, lapsuutta jota varjosti äidin oikukkuus ja isän työttömyys, naapureita ja sukua ja lahjakkaan lapsen ulkopuolisuutta. Tovelle lapsuus ei ollut onnela. Kirjailija epäileekin, että aikuiset, jotka väittävät lapsuutensa olleen onnellinen, ovat unohtaneet, millainen lapsuus oli.

Pimeä on lapsuus ja se vaikertaa aina kuin kellariin teljetty ja unohdettu pieni eläin. Se tupruaa suusta kuin huuruinen hengitys ja joskus se on liian pieni, joskus taas liian iso. Se ei koskaan ole sopiva. Vasta kun se on luotu kuin käärmeennahka, sitä voi tarkastella rauhassa ja siitä voi puhua kuin sairastetusta taudista.

Vesterbron pihoilla ja kaduilla lapsi näki ja oppi elämän raadollisuuden ja raakuuden jo varhain. Tutuiksi tulivat juopot ja huorat, joille Tove etsii kirjasta vähemmän ruman nimityksen: ilotytöt. Väkivalta ja köyhyys olivat läsnä ja seksuaalikasvatus tuli siinä sivussa, kun pienissä asunnoissa lapset ja vanhemmat nukkuivat samassa huoneessa. 

Pelottava äiti ja nauravainen isä      

Toven äitisuhde oli ”tiivis, tuskallinen ja vapiseva”. Äiti oli nuori ja kaunis, mutta pieni tyttö pelkäsi häntä ja hänen vaihtuvia mielialojaan. Koulun alkaessa tyttö tajuaa, että äitikin pelkää ja siksi hän hyökkää tytön kimppuun. Isä on toisenlainen, nauravainen, eikä häntä tarvitse pelätä.

Isän jouduttua työttömäksi, perheen toimeentulo on tiukassa. Herkulliset tanskalaiset viinerit saavat toisenlaisen merkityksen, kun lukee kirjan kuvausta, miten perhe joutui niukimpina aikoina täyttämään vatsansa vanhoilla viinereillä, joita sai 25 äyrillä koululaukun täyteen.

Tove alkaa jo varhain kirjoittaa runoja, mutta piilottaa runokirjansa tarkasti muilta. Isoveli Edvin ilkkui löytämiään Toven kirjoittamia runoja, eikä nuori runoilijanalku halua saman toistuvan. Kun hän joutuu kurkkumädän vuoksi sairaalaan, hänen suurin huolensa on, miten hän saa runokirjan mukaansa.

Isä lukee paljon, niin kuin Tovekin, mutta äidin mielestä kirjat ovat täynnä valheita. Äiti vähättelee Toven kirjoittamista ja hänellä on selkeä näkemys siitä, mikä naiselle on tärkeintä: mennä naimisiin luotettavan ammattimiehen kanssa, joka ei juo vaan tuo palkkapussin kotiin. Vain avioliitto pelastaa naisen köyhyydeltä.

Mestarillinen lapsuuskuvaus

Tove Ditlevsen kirjoittaa avoimesti ja läheltä. Hän ei vain muistele, vaan elää uusiksi lapsuutensa tapahtumat, ja tavalla joka saa minut kulkemaan pienen tytön ja hänen äitinsä vierellä ostoksille Istedgadea pitkin. Tai seuraamaan pihan nurkkaukseen juoruilemaan kokoontuneita isoja tyttöjä, joihin itse ei vielä kuulu. Viiltävän tarkasti Tove jo lapsena näkee ja aikuisena kuvaa lapsen elämää, jossa tämä on monin tavoin alisteinen aikuisten vallalle, Toven äidin osalta usein myös mielivallalle.

Lapsuudesta ei pääse pois, se tarttuu kuin haju. Sen huomaa muista lapsista, koska jokaisella lapsuudella on oma hajunsa. Omaa hajua ei voi haistaa, ja joskus pelottaa että se on pahempi kuin muiden. 

Tekstissä näkyy myös runoilijan kyky tiivistää muutamalla sanalla ajatukset ja tunteet tarkoiksi kuviksi:

Tulevaisuus on suunnaton, ylivoimainen kolossi, ja pian se kaatuu päälleni ja murskaa minut.”

Paljon sivujakaan Ditlevsen ei ole tarvinnut lapsuutensa kuvaamiseen. Pieni kirja on vain 142-sivuinen, mutta sisältö sitä moninkertaisesti suurempi.

Ystävyydestä ja varhain päättyvästä lapsuudesta

Ferranten tyttöjen välisen ystävyyden kuvaukset tulevat taas mieleen, kun Lapsuudessa kuvataan Toven ja Ruthin ystävyyttä.  Ruth on Tovea pari vuotta nuorempi, iloinen ja rohkea, Toven vastakohta, ja hänen seurassaan Tove uskaltaa tehdä paljon sellaista, mitä ei muuten uskaltaisi. Ystävyyden myötä myös riippuvuus äidistä vähenee.

Muutamalla virkkeellä Ditlevsen kuvaa kahden erilaisen tytön suhteesta kaiken olennaisen. Miten Tove seuraa kaikessa itseään vahvempaa Ruthia, mutta pysyy sisimmässään oma itsenään, jonka tulevaisuuden unelmat ovat toiset kuin Ruthin. Ja miten hän myöhemminkin tuntee olevansa Ruthille jotakin velkaa, tunne johon liittyy pelkoa ja syyllisyyttä.

Vesterbrossa lapsuus päättyy 14-vuotiaana. Lahjakas tyttö ei saa jatkaa lukioon, vaikka opettajatkin sitä toivovat. Häntä näyttäisi odottavan harmaa tulevaisuus.

Aika kului ja lapsuudesta tuli ohut ja litteä, paperimainen. Se oli kulunut ja nukkavieru eikä apeina hetkinä näyttänyt siltä että se kestäisi siihen saakka kun olisin aikuinen.

Katriina Huttunen on hienosti suomentanut Ditlevsenin kauniin kielen. Joitakin ikäviä virheitä tekstiin on kuitenkin jäänyt. Lanko on vaihtunut vävyksi ja pitkään ihmettelin, mikä mahtaa olla ostosverkko, verkkokassi kun on minulle tutumpi ilmaus. Jokainen kirjoittaja tietää, miten sokeaksi omalle tekstilleen muuttuu. En jaksa olla ihmettelemättä, eikö kustantamossa todellakaan kukaan lue käännöksiä uusin silmin niiden valmistuttua.

Uudelleen ”löydetty” kirjailija

Ennen kirjaan tarttumista en tiennyt mitään Tove Ditlevsenistä. Takakannen testi jo kuvasi häntä yhtenä ”Tanskan rakastetuimmista kirjailijoista”. Lisää tietoa löytyi ahkerasti googlaten ja Tanskassa asuvat tuttavat kertoivat, että Ditlevsen tunnetaan juuri Kööpenhaminan kuvaajana. Tanskassakin hänen teoksensa ovat nousseet viime vuosina uudelleen suosioon, 100 vuotta hänen syntymänsä jälkeen. Suosio on ylettynyt myös Tanskan ulkopuolelle ja Kööpenhamina-trilogia, jonka ensimmäinen osa Lapsuus on, on käännetty ja julkaistu useissa maissa. Kiitos pohjoismaista ja feminististä kirjallisuutta tarkasti seuraavalle S&S-kustantamolle, että olemme nyt saamassa koko Kööpenhamina-trilogian myös suomeksi.

Ditlevsen julkaisi ensimmäisen teoksensa, runokokoelman vähän yli 20-vuotiaana. Kaikkiaan hänen tuotantoonsa kuuluu 39 teosta, runojen lisäksi novelleja ja romaaneja. Kööpenhamina-trilogiaan kuuluu Lapsuus-teoksen (Barndom ilmestyi Tanskassa vuonna 1967) lisäksi samana vuonna ilmestynyt Ungdom ja vuonna 1971 ilmestynyt Gift (joka tanskaksi monimielisesti tarkoittaa sekä myrkkyä että naimisissa oloa).

Tanskassa on tuotannossa trilogian viimeiseen osaan ja Ditlevsenin elämään perustuva televisiosarja, jonka varmasti näemme myös Suomessa. Ditlevsen oli naimisissa neljä kertaa, ja aviomies nro 3 tutustutti kirjailijan vahvaan kipulääkkeeseen, johon tämä addiktoitui. Vuonna 1917 syntynyt kirjailija teki itsemurhan 1976.

Nykyisin lähes Kööpenhaminan keskustassa sijaitseva Vesterbron kaupunginosa on kovin erilainen kuin Tove Ditlevsenin lapsuudessa. Alue on kokenut saman muutoksen kuin monet muutkin suurten kaupunkien työläiskaupunginosat. Siitä on tullut trendikäs hipsterikaupunginosa, jossa sijaitsee mm. entiselle teurastamoalueelle rakentunut ravintoloiden ja pienten putiikkien Kødbyen.

• Tove Ditlevsen: Lapsuus
• S&S 2021
• Tanskankielinen alkuteos Barndom, 1967
• Suomennos Katriina Huttunen
• Myös e- ja äänikirjana
• Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen

Muita koskettavaia lapsuuskuvauksia:
Alex Schulman: Unohda minut
Alex Schulman: Eloonjääneet
Edouard Louis: Ei Enää Eddy
Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Joonatan Tola: Punainen planeetta
Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia
Vivian Gornick: Toisissamme kiinni