Juha Jokelan Dosentit tuo Kansallisteatterin näyttämölle kuvan loukatusta työyhteisöstä

Pitikö verrata yliopistoa vankilaan ja kannattiko ehdottaa rehtorille, että hän eroaisi? Juha Jokelan kirjoittama ja ohjaama Dosentit on tämän päivän akateemisen maailman tarkkanäköinen kuvaus, mutta sen asetelmat ja esiin nostamat ongelmat ovat tuttuja monessa työyhteisössä. Useaan otteeseen koronan takia siirtynyttä ensi-iltaa kannatti odottaa. Hieno teos ja upeat näyttelijät!

Dosenttien ensi-illan piti olla jo vuonna 2020, ja koronaturvallista aikaa odotellessa sisällön ajankohtaisuus on, jos mahdollista, vain lisääntynyt. Tämän syksyn budjettiriihtä edeltäneet keskustelut Suomen akatemian tiederahoituksen leikkauksista nostivat taas otsikoihin tutkimuksen ja tutkijoiden ahdingon. Somessa käynnistyi keskustelu, jossa kyseenalaistettiin osa tutkimuksista epärelevantteina, ja tästä keskustelusta turhautuneena tutkijat alkoivat kertoa twitterissä #minätutkin-tunnisteella omista tutkimuksistaan.

Tähän keskusteluun Jokelan Dosentit ei suoraan liity, mutta samasta ilmiöstä on kysymys. Mikä on tieteen ja tutkijan vapaus ja mikä tai mitkä sitä rajoittavat? Ja mitä seurauksia on sillä, että yliopistoa johdetaan ja sen tuloksia arvotetaan liike-elämästä omaksutuin kriteerein?

Rakkaudesta lajiin

Näytelmän keskushenkilö on nimeämättömän yliopiston sosiaalipsykologian professori Johanna Virtanen (roolinsa upeasti ja sisäistyneesti esittävä Ria Kataja), joka alkaa tutkia yliopistoyhteisön tilaa. Hän haluaa selvittää, miksi niin moni yliopistossa tuntuu voivan huonosti ja miksi moni lähtee etsimään parempia toimintaedellytyksiä ulkomaisista yliopistoista. Itsekään hän ei tunne olevansa entisellään, vaikka haluaakin yhä samaa kuin aikaisemmin, siirtää oppilailleen tärkeäksi kokemansa: sivistyksen ja akateemisen tradition merkityksen.

Työparikseen hän pyytää akateemisen pätkätyöläisen ja entisen oppilaansa, kiivaan ja suorapuheisen Fiona Eskolan (Marja Salo), ja yhdessä he julkaisevat tutkimuksen pohjalta kirjan Loukattu autonomia. Kirjan julkaisemisen jälkeen tähän asti julkisuuden ja some-keskustelun ulkopuolella pysytellyt professori joutuu äkkiväärän Fionan myötä mukaan kiivaaseen twitter-debattiin ja lopulta myös maalitetuksi ja väkivaltaisten uhkauksien kohteeksi.

Tutkimus ja sen tulokset eivät miellytä yliopiston johtoakaan. Johanna ja Fiona vertaavat yliopiston tilaa panoptikon-tyyppiseen vankilaan, jossa yhdestä keskuspisteestä voitiin valvoa kaikkia sellejä niin, etteivät vangit nähneet valvovia vartijoita. Vankien illuusio siitä, ettei kukaan valvonut heitä, muuttuikin tunteeksi, että he ovat koko ajan valvottuna, ja sen mukaisesti vangit alkoivat myös käyttäytyä. Valvonta johti itsesäätelyyn.

Yliopiston keskushallinto, rahoitusta säätelevät poliittiset päättäjät ja yliopiston rahoittajat näyttäytyivät tutkimuksen haastatteluille näkymättöminä, mutta kaikkeen vaikuttavina valvojina, joilla ei ollut todellista yhteyttä akateemisiin arvoihin. Valvottuna yliopisto alkoi itse säädellä toimintaansa liike-elämän pelisääntöjen mukaisesti.

Jokela kirjoittaa tämän päivän kipupisteet näkyviin

Dosentit on jatkumoa Juha Jokelan aikaisemmille kiitetyille näytelmille: Mobile Horror, Fundamentalisti, Esitystalous 1,2 ja 3, Patriarkka ja Sumu, joissa hän on omalla loppuun asti paneutuvalla tavallaan tuonut näyttämölle oivaltavan ja paljastavan kuvan oman aikamme yhteiskunnallisista ilmiöistä ja kipupisteistä. Vuonna 2002 ensi-illan saanut Mobile Horror pureutui pienen IT-firman kautta liike-elämän armottomaan kilpailuun ja kiivaaseen työtahtiin. Esitystalous-sarja liikkui maailmassa, jossa esittäminen ja julkisuus ovat tärkeintä. Esitystalous 3 (2018) oli pienen kaupallisen radion muutoksen kuvaus.

 

Dosenttien työyhteisö on yliopisto, mutta moni tunnistaa siitä omankin työyhteisönsä ongelmia vaikkei akateemisessa maailmassa liikkuisikaan. Näkemistäni Jokelan näytelmistä, jotka kaikki ovat olleet puhuttelevia, Dosentit on minusta paras. Se on sisäistynyt ja selkeä, se yhdistää professori Johannan henkilökohtaisen elämän tapahtumat ja konfliktit saumatta yleiseen tasoon. Näytelmässä siteeratut filosofitkaan eivät jää irrallisiksi ”oppitunneiksi”, vaikka tai oikeastaan koska heidät esitellään osana Johannan pitämää luentoa.

Juha Jokela on myös ohjannut Dosentit, ja hän hyödyntää hienosti suuren näyttämön mahdollisuudet. Videokuvat sulautuvat kerrontaan, jokainen isku on kohdallaan ja Kati Lukan lavastus muuntuu Kansalliskirjaston mieleen tuovasta näkymästä juuri sellaiseksi panoptikon-vankilaa muistuttavaksi rakennelmaksi, jossa tutkijapari Johanna ja Fiona väittävät yliopistolaisten kokevan työskentelevänsä.

Kiitos upealle ensemblelle

Dosenttien kuusi näyttelijää muodostavat täydellisesti onnistuvan ensemblen. Maria Kuusiluoma on murhaavan kylmä ja laskelmoiva yliopiston rehtori, ja samanlaista tiukkuutta vaikkakin ajatuksiltaan vastakkaista on Marja Salon hyvin uskottavassa, radikaalissa nuoressa tutkijassa.

Ihmistieteiden tiedekunnan dekaania esittävä Tommi Korpela, taustaltaan rento rock-mies, heiluu byrokraatin roolissaan tahdottoman oloisena ylimmän johdon ja tutkijakunnan välissä. Hannu-Pekka Björkman on riipaiseva Johannan ex-aviomiehenä ja julkisuudesta tuttuna ”päivystävänä dosenttina”, jonka professuuri on yliopiston leikkauksissa uhattuna. Johannan henkilöhahmoon tuo työyhteisön ulkopuolista inhimillisyyttä hänen valokuvaava abipoikansa, jonka tunneskaalan teini-ikäisestä ärtymyksestä huoleen ja rakkauteen Otto Rokka esittää taas hienosti. Kirjoitan taas, sillä ei ole viikkoakaan siitä, kun hänen näyttelijätyötään Kaupunginteatterin Bollassa kehuttiin blogissamme.

Hienot roolityöt kaikilta, mutta ilta oli Ria Katajan! Hän siirtyy vaivatta luennoitsijasta ensin hapuilevaksi ja sitten tiukasti omaa kantaansa puolustavaksi tutkijaksi, ärsyttäväksi äidiksi ja työn ja ristiriitojen paineessa uupuvaksi ja sanat kadottavaksi. Mikä läsnäolo ja voima (tai tarvittaessa heikkous) hänessä olikaan. Kiitosta satoi aplodeeraavalta yleisöltä kaikille, mutta erityisesti Ria Katajalle, ansaitusti.

Juha Jokela: Dosentit
Kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 15.9.2021

• Rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Ria Kataja, Tommi Korpela, Maria Kuusiluoma, Otto Rokka (TeaK) ja Marja Salo sekä videolla Snezhina Petrova
• Ohjaus Juha Jokela
• Lavastus Kati Lukka
• Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
• Valosuunnittelu Nadja Räikkä
• Musiikki ja äänisuunnittelu Tuuli Kyttälä
• Videosuunnittelu Timo Teräväinen
• Naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä
• Dramaturgit Minna Leino ja Hanna Suutela
• Ohjaajan assistentit Alise Polačenko ja Venla Pulkkinen

PE 8.10. klo 17.30 ennen esitystä Kansallisteatterin toisen parven lämpiössä on Dosenteista keskustelu, jossa mukana ovat näytelmäkirjailija, ohjaaja Juha Jokela ja professori Anu Koivunen, vetäjänä on Iida Simes. Keskustelua voi seurata livenä myös Kansallisteatterin Tapahtumakanavalla (KLIK).

Tässä vielä linkit Juha Jokelan aikaisemmista näytelmistä kirjoittamiimme blogijuttuihin:

Sumu Kansallisteatterissa

Esitystalous 3 Espoon kaupunginteatterissa