Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto – ”kaiken” kertova romaani on sydämen asialla

Jukka Viikilän romaanin Taivaallinen vastaanotto alaotsikkona nimiösivulla lukee Himmeli. Myös kirjan keskushenkilö kirjailija Jan Holm kuvaa omaa romaaniaan himmeliksi, ja hänenkin kirjansa nimi on Taivaallinen vastaanotto. Himmeli liikkuu kevyesti ilmavirrassa ja sen monesta pienestä oljenpalasta rakentuvaa kokonaisuutta voi katsella eri näkökulmasta. Sellainen on Taivaalliseen vastaanottokin. Puhallan Viikilän rakentamaan himmeliin, ja katselen sekä ihailen sitä eri puolilta.

Päätin kirjoittaa sydämestä, koska se on kaikille yhteinen. En tarkoita nyt sitä, että samanlainen elin raivoaa kaikkien meidän rinnassamme, vaan sairautta, kuolemaa ja sen uhkaa, joka liittyy sydämeen. Kuka olisi välttynyt siltä.” Katkelma Jan Holmin teoksen sivulta 302.

Kirjailija Jan Holmin sydän on lähes lopussa ja hän joutuu avosydänleikkaukseen. Toivuttuaan hän julkaisee omakohtaisen romaanin Taivaallinen vastaanotto. Romaani saa lukijoita, onhan Jan Holm Finlandia-voittaja ja uusi kirja odotettu. Pian ”kaikilla” on jonkinlainen mielipide kirjasta, tai ainakin se synnyttää heissä ajatuksellisia sivupolkuja ja omia muistoja. Finlandia-voittaja Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto on yhdistelmä katkelmia Jan Holmin kuvitteellisesta romaanista ja lukemattomien eri henkilöiden kommentteja ja ajatuksia, jotka Holmin romaani on herättänyt. 

Antiautofiktio autofiktion keinoin

Holm on voittanut Finlandia-palkinnon kirjallaan Engelistä, hänellä on vaimo Maija ja tytär ja hän asuu Töölössä. Hän on opiskellut Teatterikorkeakoulussa ja opettanut Kriittisessä korkeakoulussa kirjoittamista. Samat asiat pätevät myös Jukka Viikilään, joka myös joutui muutama vuosi sitten sydänleikkaukseen. Autofiktio siis?

”Mitään vastaavuuksia ns. oikean elämän kanssa ei pidä ajatella”, Viikilä kirjoittaa kirjan esilehdellä ja huomauttaa, että hän itse on ollut kirjan jokaisen henkilön esikuva. Kutsuisinkin kirjaa antiautofiktioksi. Viikilä ei kirjoita omaa sairas- ja paranemiskertomustaan, vaikka hyödyntääkin fiktiota kirjoittaessaan omia kokemuksiaan. Hän myös tietoisesti hämää lukijaa ja leikittelee Jan Holmin teoksen mahdollisella omaelämäkerrallisuudella.

Jukka Viikilän kirjallinen käsiala on aivan omanlaistaan. Hänen himmelinsä rakentuu ajatuksista, kommenteista, tekstikatkelmista, muistoista, sanakirjamääritelmistä, kritiikin ja haastattelujen pätkistä. Rinnalla kulkee epäkronologisessa järjestyksessä katkelmia kirjasta, jota ei ole kuin romaanin maailmassa.

”Koko romaanikirjallisuus on yritys katsoa maailmaa toisen silmin.” Jukka Viikilän kuva Jonne Räsänen/Otava 2020.

Palojen kokonaisuus

Fragmentaarisuus eli kokonaisuuden rakentuminen paloista on leimannut Viikilän aikaisempiakin kirjoja. Akvarelleja Engelin kaupungista oli yöpäiväkirjan muotoon rakennettuja ajatuksia. Viikilän yhdessä Janne Nummelan ja Tommi Nuopposen kanssa kirjoittama Ensyklopedia koostui nimensä mukaisesti hakusanoista ja niiden selityksistä. Lyhyistä tarinoista koostui myös Suomalainen vuosi.

Taivaallisessa vastaanotossa Viikilä vie fragmentaarisuuden uudelle tasolle. Rakenteen rikkomalla hän ottaa lukijan mukaan kirjan ”vastaanotolle”. Kirjaa lukiessa ja sen himmeliä käännellessä lukijalle, siis minulle, ehtii syntyä lukemattomia assosiaatioita ja muistikuvia ja ajatuksia.

Viikilän kieli on nautittavaa, ja rikottu rakenne ei tee kirjasta vaikealukuista. Juonivetoisista tarinoista pitävälle kirjasta ei ehkä tule suosikkia, mutta kannustan kokeilemaan. Vaikka aihe on vakava ja kirjan sävyt usein tummia, Taivaallisessa vastaanotossa on myös huumoria. Minua hymyilytti useamman kerran kirjaa lukiessani. Erityisesti nauratti kirjallisuuskriittinen viisastelu ja vastaanottajien yritykset olla liikaviisaita. Taisin tunnistaa myös jotakin tuttua.

Jotkin kirjan paloista sivuutin ensi lukemalla viisasteluna ja termisnobbailuna, mutta kun luin ne uudestaan paneutuen, ne syvensivät omaa lukukokemustani. (Immersiivisyyden ymmärrän tässä lainauksessa tekstiin uppoutumisena.)

Eräänlaisena ihmeenä pidän kuitenkin lukukokemukseni immersiivisyyttä. Fragmentaarisuus tarkoittaa usein jotakin vastakkaista immersiiviselle ilmiölle, mutta niin kuin pinta voi olla syvä, voi fragmenttikin olla laaja. Laajuudella en tarkoita merkkimääräistä laajuutta, enkä myöskään merkitystihentymiä. Saatan tarkoittaa etäisyyksiä ja väliainetta. VELI-MATTI”

Minulla on tapana merkitä ne kohdat, joihin haluan palata ennen kuin kirjoitan kirjasta. Taivaallisesta vastaanotosta olisi voinut merkitä melkein joka sivun, ja aika monta merkitsinkin.

Otavan syksyn kirjojen esittelyssä Jukka Viikilä kertoi hakeneensa kerrontaansa jotakin äärimmäisen kevyttä raskaan aiheen vastapainoksi. ”Pyrin hakemaan kuvia ja lauseita, jotka ovat mahdollisimman tiiviitä – ja sillä tavalla kevyitä.”

Veijariromaani vai kaiken kaikesta kertova filosofinen pohdinta?

Vastaan heti väliotsikon kysymykseen: molempia.

Kuolema ja sen läheisyys on yksi teoksen teemoja. Ja juuri niin kuin Holm tämän jutun alussa lainatussa katkelmassa väittää, minäkään en ole välttynyt sydämeen liittyvältä kuoleman uhkalta. Taivaallista vastaanottoa lukiessani mieleeni palautuivat lähisukulaiseni ja vähän kaukaisemmatkin, jotka ovat minua nuorempina kuolleet sydämen pettäessä.

Sydämeen yhdistyy myös rakkaus, ja kirjassa toistuu Holmin rakkaus vaimoonsa, tyttäreensä, vanhempiinsa, veljeensä. Rakkauden rinnalla kulkee myös seksi. JENS on laskenut Jan Holmin teoksen yhdynnät, joita on yhteensä 142. Samaan ei Jukka Viikilä teoksessaan yllä.

Eniten Taivaallisessa vastaanotossa on kysymys kirjoista, kirjoittamisesta, lukukokemuksesta ja kirjallisuudesta, kirjallisuustieteellisiin termeihin asti. Ajatuksensa pääsevät lausumaan nimetyt henkilöt, nimettömät kirjallisuuskriitikot ja jokunen nimeltä tunnistettavakin.

Ensimmäinen virhe on ajatella Holmin teos monimuotoisena. Jos tarkasti katsoo, jokainen sen osatekijä on samalla metodilla toteutettu. [–] Holm on todennut, että hyvän proosalauseen intohimo on hänellä sittenkin niin suuri, että se ylittää kaikki muut intohimot, vaikkapa maailman monirekisterisyyden jäljentämisen. [–] NUORI VOIMA 2/2020

Kirja ei noudata tapahtuminen kronologiaa, mutta tunteiden kronologiaa se noudattaa. [–]Kirja alkaa kun päähenkilö herää teho-osastolla. Siitä tapahtumat hyppivät milloin eteen milloin taakse, mutta tunne kulkee suoraviivaisemmin kohti ymmärtämistä. Lukijan on vaikea sanoa tarkasti minkä. PAAVO

Pitkästyttävä, ei temmannut mukaan. MARJUT

KERTTULAN LUKUPIIRISSÄ Jan Holmin teoksesta pidettiin, eikä ihme, jokainen tunsi jonkun, jolla on sydänvaivoja. Piiriläisistä oli mielenkiintoista lukea nuoremman henkilön kokemuksia sydänleikkauksesta, vaikkakin päähenkilön muuta elämää käsiteltiin ”hivenen sekavasti”. ”Lisäksi autoseksin osuus vaikutti liioitellulta.”

Suurin osa ajatuksensa Jan Holmin kirjasta kertovista saa kirjassa puheenvuoron kerran tai pari, niinpä henkilöinä omine tarinoineen heistä piirtyy kuva vain muutamasta. RAUNO on eläköitynyt kaupunkisuunnittelija ja jäänyt äskettäin leskeksi. Hän on viimeisinä työvuosinaan toiminut Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston johtajana ja kokee olleensa samassa työssä kuin Engel aikoinaan. Vaimonsa kuoltua hän on ryhtynyt Uber-kuskiksi ja lukee Holmin kirjaa kyyditessään pitkin Helsinkiä matkustajaa, joka haluaa vain nukkua autossa. Minun sydämeni sulaa Raunosta ja hänen surustaan lukiessani.

Toinen erottuva henkilö on MINTTU, Kalliossa asuva wanna-be kirjailija ja Holmin oppilas Kriittisen korkeakoulun luennoilta. Hän kadehtii peitetysti ja avoimesti esikoiskirjansa jo julkaisseita kurssikavereitaan Mirvaa ja Linneaa.

Siunatuksi lopuksi

Ylen Luomiskertomuksen haastattelussa Jukka Viikilä kertoo, että Taivaallisen vastaanoton ensimmäinen lause oli valmiina jo paljon ennen kuin hän aloitti kirjan kirjoittamisen tai edes tiesi, mistä kirjoittaa. Hienosti se sopii juuri tämän kirjan aloitukseksi:

Olen aina tiennyt olevani siunattu. Luettuasi tämän kirjan sinäkin olet siunattu, eikä sairaus, kurjuus tai kuolema enää kosketa sinua.

Kuuntele tästä koko Luomiskertomuksen haastattelu : (KLIK)

Ellei viisi vuotta sitten voitettu Finlandia-palkinto estä valintaa tämän vuoden ehdokkaaksi ja ellei esiraati hae vain turvallisen juonivetoisia romaaneja, veikkaan, että Taivaallinen vastaanotto on mukana tämän vuoden kisassa.

  • Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto
  • Otava 2021
  • Myös e- ja äänikirja
  • 379 s./10 t 42 min.
  • Äänikirjan lukee Ville-Veikko Niemelä

Rating: 4.5 out of 5.

Kommentit
  1. Anki Heikkinen
    • Airi Vilhunen

Kommentoi