Jyri Häkämies: Väistämättä – poliitikon, ministerin ja työmarkkinajohtajan muistelmat

Olen pitkään tehnyt vaikuttamistyötä ja ollut itsekin vaikuttamisen kohteena, mutta Voipio-Pulkin pöyhkeyden ja ylimielisyyden tasoon en ole missään törmännyt. Matkan varrella on tullut selväksi, että yritysvastaisuus on Sosiaali- ja terveysministeriön DNA:ssa. Tämä oli melkoinen isku, koska kriisin hetkellä pitäisi ottaa kaikki voimat käyttöön.  Testaaminen myöhästyi ja jäljittäminen ontuu vieläkin. Kasvomaskien kohdalla STM:n linja on ollut vähintäänkin ristiriitainen. 

Jyri Häkämies: Väistämättä, Otava 2021

Juuri 60 vuotta täyttänyt Jyri Häkämies on kirjailija Kari Häkämiehen nuorempi veli. Häkämiehet ovat mainio kaksikko – molemmat ovat toimineet Suomen hallituksessa Kokoomuksen ministereinä, molemmilla tuntuu löytyvän huumorintajua ja nyt molemmat ovat ryhtyneet kirjailijoiksi. (Tai noh, Karilla on takanaan jo 11 vuotta ja 11 romaania ja hänen poliittiset trillerinsä kuuluvat niihin viiteen kirjaan, joita eniten odotan vuoden aikana.) Nyt Jyri sitten aloitti kirjoittamisen muistelmillaan.

Ennen eduskuntaa, kansanedustajana ja eduskunnan jälkeen

Jyrin muistelmat jakautuvat neljään osaan: aikaan ennen kansanedustajuutta, poliittinen ura, toiminta EK:n toimitusjohtajana sekä lopussa oleviin eräänlaisiin poliittisiin suosituksiin.

Muistelmat ovat viihdyttävää lukemista, sillä Häkämies on kirjoittanut ne valoisaan ja optimistiseen sävyyn. Ymmärrystä riittää vastapuolen logiikalle eikä Häkämies näytä katkeroituneen juuri mistään tilanteesta. Asiattomiksikin koetut tilanteet hän tyytyy usein kuittaamaan yhdellä lauseella.

Vain hitunen hampaankolossa

Muutaman kerran vastapuoli näyttää ylittäneen hyvän maun tai kohtuuden rajat, kuten presidentti Tarja Haloseen ja STM:n ylijohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkkiin liittyvistä kuvauksista käy ilmi:

Halosesta Häkämies kertoo näin:

Nobel-palkinnon julkistamispäivänä 10. lokakuuta 2008 hallitus piti EU-ministerivaliokunnan kokousta valtioneuvoston linnassa, kun kokoushuoneen ovi repäistiin auki. Presidentti Tarja Halonen hihkaisi ovelta: ”Me saatiin se!” 

Muistan vilkaisseeni Jyrki Kataiseen ja miettineeni, että Ahtisaari palkinnon sai, emme me”. Totta kai olimme Ahtisaaresta ylpeitä, mutta kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Jotenkin minulle tuli maku, että Halonen halusi hypätä mukaan menestystä jakamaan.

Jyri Häkämies: Väistämättä

Liisa-Maria Voipio-Pulkkiin liittyy seuraava tapaus:

Esittelin EK:n ehdotuksia, kuten testaamisen ja jäljittämisen tehostamista ja suojatarvikkeiden määrän lisäämistä, ja tarjosin yhteistyötä. Sosiaali- ja terveysministeriötä työryhmässä edusti ylijohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki, jonka kommentit EK:lle olivat tyrmäävät. ”Me STM:ssä osaamme ja tiedämme kaikki asiat, joita esitätte. Me teemme joka päivä töitä niiden eteen. Teidän esityksissänne ei ole meille mitään uutta. Keskittykää te EK:ssa talouden hoitamiseen” Voipio-Pulkki sanoi kopeasti. 

Kun olen myöhemmin seurannut STM:n kompurointia, mieleen, palautuvat nopeasti sanat ”me osaamme ja tiedämme”. 

Jyri Häkämies: Väistämättä

Kollegoita ja kavereita

Sitten taas esimerkiksi Lauri Ihalainen saa suorastaan suitsutusta yhteistyökyvyistään:

Ministerikollegakseni tuli vanha työmarkkinakettu Lauri Ihalainen. Olimme tuttuja vuosien takaa ja olin muun muassa pyytänyt Laurin Solidiumin ja VR:n hallituksiin. Vaikka yhteistyö Kokoomuksen ja SDP:n välillä oli jännitteistä, Laurin kanssa se toimi. Ehkä tunsimme toistemme rajat emmekä käyttäneet aikaa joutavista riitelyyn.

Juri Häkämies: Väistämättä

Kysyttäessä miksi Häkämiehelle ei ole jäänyt enempää hampaankoloon uran ajalta, hän vastaa: ”Mulla on ollut hyvä onni ja hyvä ajoitus. Joku tulee politiikkaan tilanteessa, jossa puolue on ikuisesti oppositiossa tai henkilö ei vain ole puoluejohdon suosiossa. Minulla kävi hyvä tsägä siinä, että meistä tuli Jyrkin (Kataisen) kanssa taistelupari ja Jyrkistä tuli puolueen puheenjohtaja. Ehkä ainoa mistä olisi voinut katkeroitua, oli USAssa pitämäni Venäjä, Venäjä, Venäjä-puheen jälkeinen myllytys, mutta kun siinäkin sitten lopulta sain balsamia haavoihini, niin en tästäkään jäänyt katkeraksi.”

Hauska ja jännittävä tarina kuvaa sitä, miten pienestä asiat saattavat politiikassa olla kiinni sekä myös sitä, mikä vaikutusvalta Sauli Niinistöllä on Kokoomuksessa. Tarina liittyy siihen, miten Katainen voitti puheenjohtajaäänestyksen Itälän seuraajana:

Puoluekokous järjestettiin kesäkuussa 2004 Seinäjoella. Kokouksen aattona poistuin eduskunnasta myöhään ja piipahdin yksikseni Dagmarinkadun pizzeriaan. Oli jotenkin vahva tunne, että tämä taidettin hävitä. Sitten sain idean. Kämpille päästyäni soitin Sauli Niinistölle Luxemburgin ja kysyin, voisiko hän seuraavana päivänä suositella Kataista julkisesti mediassa. Sauli lupautui. Sitten soitin medialle. MTV:n Timo Haapala tajusi uutisen arvon ja tarttui aiheeseen. Seuraavana päivänä junamatkalla Seinäjoelle kerroin Jyrkille suunnitelmasta. Muistan, ettei hän oikein tykännyt. 

Hermoilin koko päivän, saisiko MTV Niinistön kiinni ja haastattelun tehtyä.  

Valintapäivän aattoiltana ehdokkaat ja heidän tukirinkinsä olivat järjestäneet vastaanottoja puoluekokousedustajille, joista osa ei ollut vielä päättänyt kantaansa. Ike Kanervalla oli hieno ja rahalla tehty juhla Seinäjoen puoluekokousareenan yhteydessä. Tajusin, että juhlakisa ainakin hävittiin. Meillä oli hengenvalantatilaisuus muutaman sadan metrin päässä, hirsitalon vaatimattomassa ravintolassa. Tarjoilu oli niukkaa.  

Samassa huomasin, miten puoluekokousväkeä alkoi sankoin joukoin saapua meidän juhlapaikallemme. Kun jututin väkeä, kaikki sanoivat samaa: ’Sauli oli MTV:n Seitsemän uutisissa ja suositti Kataista.” (Katainen sitten voittikin puheenjohtajavaalin seuraavana päivänä.)

I love me -hylly ja muita anekdootteja

Häkämiehen teksti on kiinnostavaa ja hauskaakin luettavaa. Lähes Yes Prime Minister -tyyliseen komiikkaan päästään, kun Häkämies kuvailee sanailujaan adjutanttinsa kanssa puolustusministeriössä.

Uutena puolustusministerinä ensimmäistä kertaa omaan työhuoneeseensa tullessaan Häkämies kiinnitti huomiota seinustalla olevaan tyhjään vitriiniin ja kysyi adjutantilta mikä se on. Adjutantti vastasi: ”Herra ministeri – se on ”I love me -hylly.”” (Hylly oli sitä varten, että ministeri saa asettaa siihen kuvia itsestään erilaisten kuuluisuuksien seurassa.)

Toisessa tapauksessa Häkämies ja hänen erityisavustajansa Mikko Kortelainen sattuivat kuulemaan radiosta uutisen, jonka mukaan yliluutnantin arvo poistettaisiin. Häkämies ja Kortelainen olivat molemmat sotilasarvoltaan yliluutnantteja ja he kysyivät adjutantilta, miten heidän nyt käy. ”Herra ministeri ylennetään kapteeniksi ja erityisavustaja alennetaan luutnantiksi”, adjutantti heitti.

Suomalaisen mieltä hivelee tarina siitä, kun Häkämies tapasi USA:n varaulkoministeri Nicholas Burnsin. Häkämies nosti keskustelussa esille Naton jäseneksi liittymisprosessin, joka yleensä kestää kaksi vuotta. Kun Häkämies kysyi Burnsin arviota siitä, kuinka kauan Suomen hakuprosessi kestäisi, hän sai vastaukseksi: ”Noin kolmekymmentä minuuttia.”

Sujuvaa tekstiä nopealla aikataululla

Kirjan ansio on siinä, että asioita ei ole kirjattu kirjaamisen vuoksi, vaan lähes joka tapahtumasta on löydetty tarina, joka pitää lukijan mielenkiintoa yllä.

Häkämies on itsekin saanut tekstistään hyvää palautetta: ”Lähestulkoon kaikessa palautteessa todetaan, että teksti kulkee. Yksi lapsus oli ehkä se, että (Kokoomuksen puoluesihteeri) Taru Tujunen oli kirjassa mukana liian ohuesti. Tämä johtui siitä, että en erikseen käsitellyt vaalikampanjoita. Niissä Tarun rooli oli keskeinen. Olen tätä sitten jälkeenpäin korjannut eräässä haastattelussa.”

Häkämies on sujuva kirjoittaja ja kirja syntyi reilussa puolessa vuodessa. ”Kirjoitin viikonloppuisin ja iltaisin ja tekstistä tuli pääosin valmista jo ensimmäisellä kirjoituskerralla. Kun sain jonkun osan valmiiksi, niin lähetin sen Matti Apuselle, joka sparrasi esimerkiksi kysymällä mitä jossain kohdassa halusin sanoa. Kieleen hän ei puuttunut. Sitten lopun suositusosuuksissa Matti enemmän mukana keskustelemassa.” 

Vaikka kyseessä on Häkämiehen ensimmäinen kirja, hänellä on toki vahva tausta kirjoittajana: ”Olin Etelä-Suomi lehdessä kesätoimittajana ja varusmiesaikana Ruotuväessä.” 

Lopussa neuvontaosuus – presidenttikampanjan avaus?

Aivan lopussa tekstin lennokkuus vaihtuu hiukan vakavampaan sävyyn, kun Häkämies esittelee oman näkemyksensä siitä, mitä Suomessa kannattaisi nyt tehdä. Hänellä on ajatuksia siitä, mitä kannattaisi tehdä markkinatalouden uudistamiseksi, velkaantumisen hillitsemiseksi sekä perustuslakiasiantuntijoiden saamalle kohtuuttoman vahvalle asemalle. Mieleen tulee, että onko tässä nyt poliittinen testamentti vai peräti ohjelmajulistus presidentin vaaleihin.

Mustalla hevosella saattaakin olla tilausta Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Sauli Niinistö näyttää vetäneen kokoomuslaisten riman nyt niin korkealle, että heille ei HS:n äskeisessä presidenttigallupissa tuntunut kelpaavan kukaan omista ehdokkaista. Suosituimman kokoomusehdokkaan Jan Vapaavuoren kannatus oli vain kolme prosenttia ja kaikkien gallupissa mainittujen kokoomusehdokkaiden yhteenlasketullakin kannatuksella olisi tullut gallupissa vasta neljänneksi. Kirjan luettuani en pidä Jyri Häkämiestä yhtään hullumpana presidenttiehdokkaana.

Jutun kirjoittaja Kari Jääskeläinen on itse Espoon kaupungin varavaltuutettu.

Kirjan tiedot

  • Jyri Häkämies: Väistämättä
  • Otava, 2021
  • Äänikirja 11 h 48 min, lukija Tuomas Tulikorpi

Lue myös

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *