Tunnit, viikot, kuukaudet Kansallisteatterissa – kuolema tulee lähelle Reko Lundánia muistavassa näytelmässä

Raju päänsärky ei ollutkaan migreenikohtaus vaan merkki paljon vakavammasta. Magneettikuvauksessa aivoista paljastuu kasvain. Pahanlaatuinen. Kansallisteatterissa 24.9. kantaesityksen saaneen Tunnit, viikot, kuukaudet -näytelmän loppu on kirjoitettu jo alkuun – Mutta mitä tapahtuu ennen kuin kuolema tulee ja mitä sen jälkeen?

Tunnit, viikot, kuukaudet on kahden näyttelijän ja neljän muusikon vahva esitys. Kati Kaartinen on kirjoittanut näytelmän Reko ja Tina Lundánin omasta elämästään kirjoittaman romaanin Viikkoja, kuukausia (2006) ja Tina Lundánin romaanin Ensimmäinen kesä (2008) pohjalta. Jussi Tuurnan musiikki on olennainen osa esitystä.

Kun näytelmän miehen (Timo Tuominen) sairaus paljastuu, hän etsii syytä ja syyllisiä. Onko kasvain Jumalan rangaistus tai kosto? Vai onko joku langettanut kirouksen hänen päälleen? Hän rukoilee salaa vaimoltaan, koska tietää ettei tämä jumalista piittaa.

Toivo ja epätoivo vuorottelevat. ”Täältä tulee salskea ja nuori mies”, hän rallattelee terapeutin sanojen rohkaisemana ja valmiina kieltämään sairautensa. Hänelle on tärkeää, ettei kukaan saa tietää sairaudesta, ja hän on huolissaan ulkonäön muutoksista, hiusten putoamisesta ja kortisonin aiheuttamasta lihomisesta.

Vaimo (Petra Karjalainen) on realistisempi ja huolissaan, kun mies haluaa yhä työskennellä kuumeisesti, ohjata, kirjoittaa ja viettää kostean viikon Tampereen teatterikesässä. Mutta miten kertoa lapsille, mikä isää vaivaa? Ja milloin on aika kertoa lopullinen totuus?

Reko Lundán oli ikäluokkansa lahjakkain teatterintekijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Näin monia hänen käsikirjoittamiaan ja ohjaamiaan näytelmiä vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Parhaiten mieleen ovat jääneet hänen KOM-teatteriin kirjoittamansa ja ohjaamansa Aina joku eksyy (1998), Teillä ei ollut nimiä (2001) ja Tarpeettomia ihmisiä (2003). Hänen esikoisromaaninsa Ilman suuria suruja (2002) voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Tina Lundán työskenteli televisiossa, ja tunsin hänet, kun hän oli Ylessä, josta hän siirtyi Neloselle. Nyt hän on taas takaisin Ylessä.

Järkytys oli suuri, kun Reko Lundán vuonna 2006 kuoli aivokasvaimeen vain 37-vuotiaana.

Surusta ja muistoista

Tee mulle surumerkki
joka puhuu mun puolesta
näytän sitä ihmisille,
sille joka tulee liian lähelle,
tässä puhuu suru
ja muut ovat silloin hiljaa.
Tässä puhuu suru
ja muut ovat hiljaa.
Onko vielä helmikuu? On lunta.
Katson ovelta kun lapset ovat pihalla.”

Tunnit, viikot, kuukaudet tuo hyvin näkyviin, millainen tunteiden vuoristorata sairaus on sekä sairastuneelle että puolisolle. Arki jatkuu ja täyttyy rutiineista, hyvistä hetkistä, mutta myös väsymyksestä, epätoivosta, pelosta. Parisuhde ja rakkaus ovat monesti koetuksella.

Jos onnea on

Se saattaa olla silloin,
kun herätään päiväunilta
ja keitetään mökkikahvit.

Tai kun tiskataan,
kun posti haetaan,
kun huomataan jo raparperi kasvaa.

Jos onnea on.

Se saattaa olla silloin,
kun sauna alkaa olla valmis,
kun kala vetää kohon pinnan alle.
Kun laskeva valo osuu männyn runkoon
ja mikään, mikään ei hetkeen muutu.

Kun loppu on jo lähellä, puoliso haluaa tunnustaa, miten häneltä puuttui koko ajan toivo ja usko miehen parantumiseen. Miten hän etsi muistokirjoitukseen sopivaa runoa alusta asti, mutta myös pyysi esirukousta sairaalle miehelleen. Hän joka ei jumaliin uskonut.

Tunnit, viikot, kuukaudet menee katsojan tunteisiin, ei niin kuin kyynelehtivä melodraama, vaan syvemmälle pureutuen. Minulla se nosti pintaan omia kokemuksia läheisten menetyksistä ja viimeisistä kohtaamisista. Ja muistoista. Esityksessä on jotakin hyvin lohduttavaa.

Laulut kuljettavat tarinaa       

Tunnit, viikot, kuukaudet on vahvasti myös musiikkinäytelmä. Laulut rytmittävät kerrontaa ja luovat katsojalle suvantopaikkoja intensiivisessä näytelmässä. Jussi Tuurnan musiikki myötäilee näytelmän kulkua, haikeasta balladisoinnista siirrytään välillä hurjiin purkauksiin.  

Näytelmän ja laulujen sanat kirjoittanut Kati Kaartinen on viimeksi saanut kiitosta Armi Aavikosta kertovan radiosarjan käsikirjoittajana: Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa.

Petra Karjalainen ja Timo Tuominen ovat molemmat hienosti laulavia näyttelijöitä, ja he tekevät muutenkin vahvat roolityöt. Timo Tuominen tuo villapaidassaan ja olemuksellaan mieleen Reko Lundánin, ja on vain minun rajoittuneisuuttani, että odotin Lundánia esittävän jonkun nuoremman.

Sekä Jussi Tuurna että Timo Tuominen olivat Reko Lundánin ystäviä ja työtovereita, ja säveltäjä on ollut aloitteellinen näytelmän synnyssä.  Näin kerrottiin mm. Kaikki syövästä -nettijulkaisun jutussa, joka on myös Tina Lundánin haastattelu.

Näyttelijöiden ja muusikoiden taustalle heijastuu Petra Karjalaisen ja Timo Tuomisen nuoruuden valokuvia ja videokuvaa. Esitys on hyvin intiimi, ja näytelmä olisi varmaankin sijoitettu Kansallisteatterin Suuren näyttämön sijasta Pienelle näyttämölle ellei se olisi remontissa. Teemu Nurmelinin lavastusratkaisu ”täyttää” juuri sopivasti ison näyttämön ja säilyttää kuitenkin esityksen intiimiyden.

Reko ja Tina Lundán – Kati Kaartinen – Jussi Tuurna: Tunnit, viikot, kuukaudet

Rooleissa Petra Karjalainen (TTT) ja Timo Tuominen
Orkesteri Jussi Tuurna (musiikin johto), Tommi Asplund, Esko Grundström ja Ville Leppilahti
Ohjaus Tuomas Rinta-Panttila
Käsikirjoitus ja laulujen sanat Kati Kaartinen
Alkuperäisteokset Reko ja Tiina Lundán
Musiikki Jussi Tuurna
Lavastus, valo- ja videosuunnittelu Teemu Nurmelin
Yhteistuotanto Kansallisteatteri ja Tampereen Työväen Teatteri

Reko ja Tina Lundánin Viikkoja, kuukausia on julkaistu myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukevat Toni Kamula ja Hannamaija Nikander.
Tina Lundánin Ensimmäinen kesä on myös julkaistu e- ja äänikirjana. Lukijana Hannamaija Nikander.

Reko Lundánin Ilman suuria suruja on e- ja äänikirjana. Lukijana Toni Kamula, ja
Reko Lundánin Rinnakkain e-kirjana.