Syksyinen Tampere tarjosi elämyksiä kaikille aisteille

Ennen koronaa olisin syysviikonlopun matkakohdetta etsiessäni tutkinut keskieurooppalaisten pääkaupunkien kulttuuritarjontaa. Nyt se tuntuu turhalta, sillä elämyksiä löytää lähempääkin. Kun onnistuin saamaan liput Tampere Filharmonian konserttiin, jossa orkesteri, neljä solistia ja kaksi kuoroa esittävät Verdin Requiemin, kaupunkilomasen kohde oli selvä – lähdetään Tampereelle ja ajetaan ratikallakin.

Tampere on tuttu, opiskelukaupunkini, ja monta kertaa olen sinne matkannut senkin jälkeen. Tällä kertaa nostalgiaosuudesta vastasi ajelu Tampereen uudella ratikalla Hervantaan, jossa asuin viimeiset Tampere-vuodet. Nostalgia oli kuitenkin kaukana, sillä kaikki oli muuttunut. Juuri ja juuri tunnistin Hervannan vanhimmat talot ja silloisen pääkadun.

Pieni Lillan – suuri elämys

Tervetuloa Lillaniin!

Uuden näkökulman kaupunkiin toi yöpymispaikkamme, Lillan, viehättävä boutique-hotelli Viinikassa. Liki 100-vuotiaassa talossa on viisi hotellihuonetta ja ravintola, joka tarjoilee hotellivieraille ja etukäteen tarjoilun varanneille todella maukkaan aamupalan ja iltaisin useamman ruokalajin päivällisen.

Lillan sijaitsee aivan Viinikan kirkon vieressä, ”kylän” keskustassa. Tampereen keskustaan on lyhyt matka kävellen, mutta hotellin vierestä kulkee myös bussi.
Talo on rakennettu 1924, joten onko ihme jos yhtä vanhassa puutalossa asuva viihtyi siellä hyvin.
Kylpyhuoneessamme oli myös amme, tosin kylpyvaahto puuttui.

Viinikka on viihtyisä vanhojen puutalojen alue, joten kumpulalaisten olo oli kotoinen. Kävelymatka Lillanista esim. Tampere-talolle on juuri sopiva ja reitti vie suureksi paisuneen entisen yliopistoni alueen halki. Opiskeluaikojen nostalgointi alakuppilassa ei tälläkään kertaa onnistunut, sillä yliopiston päärakennuksen ovet olivat koronan takia vierailta suljettuna.

Lillanin herkullisesta aamiaispöydästä mallia ottaen tein kotonakin tuorepuuroa. Vihreäa mehuakin tein: omenaa, banaania, ananasta, inkivääriä ja pinaattia. Minun tekemääni piti syödä lusikalla, joten hiottavaa vielä on.

Pankaa Lillanin nimi muistiin seuraavaa Tampereen matkaa varten. Ensi kesäksi huoneita on luvassa kuusi lisää talon yläkertaan. Ja vaikket yöpyisikään hotellissa, aamupalaa kannattaa kokeilla. Varaukset edelliseen päivään klo 14:ään mennessä.

Lillan Hotel & Kök, Kurjentaival 35

Heavya klassista Santun johtamana

Santtu-Matias Rouvali on tamperelaisten suosikki. Jos tästä edes oli epäselvyyttä, niin viimeistään aplodit, jotka hän sai kurkistaessaan ja kumartaessaan orkesterimontusta Tampere Filharmonian konsertin alussa, varmistivat asian.

Rouvali oli juuri palannut Lontoosta, jossa hänellä oli lievästi ilmaisten menestyksekäs konserttiviikko. Hän aloitti viiisvuotiskautensa Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina loistavin kritiikein. Kriitikot palkitsivat hänen konserttinsa viidellä tähdellä ja yleisö standing ovationilla eli seisomaan nousten. Hänet on nimetty ”alan kuumimmaksi tähdeksi” ja – niin kuin Tampereella – Lontoossakin hän on Santtu.

Santun johtama Giuseppe Verdin Requiem Tampere-talon isossa konserttisalissa ei jättänyt ketään kylmäksi. Kun reilusti yli 100 kuorolaista laulaa Dies irae (’vihan päivä’), orkesteri soittaa täysillä ja patarummut paukuttavat tuhoa, jää heavy rock kakkoseksi.

Yleisö kiitti seisaaltaan Tampere-talossa kahta kuoroa, neljää solistia, Tampere Filharmoniaa, kuorot valmentaneita ja kapellimestari Santtu-Matias Rouvalia, jota ottaa kiitoksia vastaan kuorojen edessä rivissä vasemmalla.

Tampere Filharmonian konsertit Tampere-talossa.

Tanssivia paperinukkeja ja dioraamoja

Sara Hildenin taidemuseo siirtyy lähivuosina lähemmäs Tampereen muita museoita Finlaysonin alueelle. Uuden rakennuksen arkkitehtuurikilpailu on ratkaistu, ja voittaja on arkkitehti Janne Hovin suunnittelema Lumen Valo -niminen rakennus. Uuden museon avajaisia on tarkoitus viettää vuonna 2026.

Sara Hildenin taidemuseo sijaitsee vielä viitisen vuotta upealla paikalla Näsijärven rannalla, Särkänniemen huvipuiston vieressä.

Ajatus siirtää Sara Hildenin taidemuseo lähemmäs Tampereen ydinkeskustaa on ymmärrettävä, ja tuleva rakennus näyttää suunnitelmissa vaalealta ja kauniilta. Mutta yhtä upeaa ympäristöä kuin nyt museo ei sinällään hienolta Finlaysonin alueelta saa. Syksyisenä päivänä, ruskan loistaessa parhaimmillaan ja auringonkin näyttäytyessä museon puisto ja näkymä Näsijärvelle on ainutlaatuinen, värikäs ja rauhoittava samaan aikaan.

Marcel Dzaman näyttelyssä Tonight We Dance tanssivat kuvat, veistokset, videokuvat ja elokuvat.

Väriä oli myös museon sisällä, johon oli levittäytynyt kanadalaisyntyisen, jo pitkään New Yorkissa asuneen Marcel Dzaman (s. 1974) näyttely. Näyttelyluettelo ja teksti museon seinällä kertoo, että Dzamalla on sänkynsä vieressä muistikirja, johon hän kirjaa ja luonnostelee unen aikana syntyneitä ideoita, silloin vielä unen ja valveillaolon välisessä tilassa. Jonkinlaista unen logiikkaa ja surrealismia hänen teoksensa ovatkin täynnä. Niissä toistuvat pallokuvioisissa asuissa tanssivat naamioidut hahmot ja monet muut taiteilijalle ominaiset yksityiskohdat. Hänen taiteelleen leimallista ovat myös erikokoiset kolmiulotteiset kuvaelmat, dioraamat.

Yksi Dzaman dioraamalaatikoista, jonka nimi on yhtä runsas kuin työkin: ”Kompastu ja jatka eli Piero harhailee siellä täällä lausuen Pinokkion repliikkejä , kun Oskar tanssii portaita alas”.

Pinnalta katsoen Dzaman teokset ovat iloisia ja värikkäitä, mutta läheltä katsoen niitä voi tulkita myös ahdistavina ja väkivaltaisinakin. Lasten satuja ne eivät ole, vaikka paperinukkeleikiltä näyttävätkin. Ihmettelin kuitenkin sisääntulossa havaitsemaani varoitusta, että osa teoksista voi järkyttää katsojaa. Sekin on taiteen tehtävä.

Sara Hildenin taidemuseo
Laiturikatu 13, Särkänniemi
ti – su 10-18

Marcel Dzama: Tonight We Dance 23.1.2022 asti

Keittiötaidetta ja ruokakulttuuria

Mitä tulee kun yhdistetään maissin jyviä, kuivattua samettiruusua ja lakkagranetea? Tai tattia, fermetoitua lehtikaalia, kuusenkerkkää ja lientä, joka on keitetty savustetuista kuhan runko-osista? Kun kaikkeen lisätään mielikuvitusta, kokeilunhalua ja hyvää makua, saadaan tamperelaisen ravintola Kajon loistavaa ruokaa, kaikki lähialueelta hankittua.

Kajo on kolmisen vuotta vanha ravintola lähellä Tampereen rautatieasemaa, pieni ja viihtyisä ja ruoka yhtä juhlaa.

Tarjolla on noin kymmenen ruokalajin Oodi luonnolle -niminen menu, jonka voi valita myös kasvis- tai vegaanisena vaihtoehtona. Etukäteen jo kerrottiin pöydän varanneelle, että ruokailu kestää kolme tuntia, ja sen se todella kesti ja sai kestää.

Kajon annokset ovat myös kauniita katsella. Tässä alla kuhaa, päällä kurpitsaa ja yrttejä ja mukana maistuva liemi.

Entä miten nimittäisin kolmetuntista illallista Kajossa? Se ei ole ”vain” ravintolaillallinen vaan enemmänkin kokonaiselämys, gastronominen esitys. Pöytään tuodaan pieni annos kerrallaan ruokalajeja, joitten ainekset ovat tuttuja, jotkut muustakin kuin ruokapöydästä. Kokonaisuus on aina yllättävä ja herkullinen.

He loihtivat keittiössään toinen toistaan upeampia makuja. Keskellä yksi ravintolan kolmesta omistajasta, Vellu Lampinen.

Keittiöstä vastaa yksi ravintolan omistajista, Vellu Lampinen. Kysyin häneltä, mistä lähti idea kehittää annos, jonka pohjana on maissinjyvät. Hän kertoi kokonaisuuden suunnittelun lähteneen oranssista väristä. Maissin lisäksi ruuassa oli mm. kuivattua samettiruusua ja lakkaa. Monen kokeilun ja maistelun jälkeen lopputulos oli herkullinen, raikas eikä liian makea. Samaa innovatiivisuutta oli muissakin ruokalajeissa. Ja kun jälkiruokajäätelön nimi on Eilisen leipää, on selvää, että ravintolassa hyödynnetään kaikki ruokatarvikkeet tarkasti.

Menun lisänä voi valita myös valmiin, annoksiin sovitetun juomapaketin. Me emme koko pakettia ottaneet, mutta viiniä kyllä nautimme. Kajon viinit ovat nekin pieniltä viinitiloilta.

Kolmen tunnin ja noin kymmenen ruokalajin jälkeen vatsa oli täynnä, mutta sopivan kevyellä tavalla.

Ravintola Kajo
Rautatienkatu 12

Siunatuksi lopuksi Kaksi paavia Tampereen Työväen Teatterissa

Tampere ON teatterikaupunki, vaikka joskus sen ajatuksen olen joutunut hylkäämään, kun viikonloppuvierailuun ei osunut yhtään minua kiinnostavaa esitystä. Nyt osui, ja valitsin 120 vuotta juhlivan Tampereen Työväenteatterin Kaksi paavia. Ellen olisi jo vuosi sitten nähnyt saman teatterin Hamletia, senkin olisin yrittänyt lomaseen mahduttaa.  

Olen katsonut Anthony McCartenin käsikirjoitukseen perustuvan Kaksi paavia elokuvana Netflixissä, ja ajattelin sen olevan niin hyvin muistissani, että näyttämöversio tuntuisi toistolta. Ei tuntunut. Teatteri on teatteria, ja elokuva, niin, toisenlaista, ei huonompaa, mutta ei parempaakaan.

Kaksi paavia on kuin tehty Esko Roineelle ja Asko Sarkolalle, kahdelle konkarinäyttelijälle, jotka ovat jo useammassa produktiossa pystyneet loistamaan kyvyillään, maneereillaan ja tunnettuudellaan.

Asko Sarkola ja Esko Roine ovat Tampereen Työväen Teatterin kaksi paavia, keväällä myös Turun kaupunginteatterissa. Kuva Otto-Ville Väätäinen/TTT.

Kaksi paavia sijoittuu vuoteen 2012 ja kuvaa nykyisen paavin, argentiinalaisen paavi Franciscuksen ja hänen edeltäjänsä, konservatiivisen saksalaisen paavi Benedictuksen kohtaamisesta siinä vaiheessa, kun paavi Benedictus suunnittelee tekevänsä jotakin tavatonta, eroavansa paavin elinikäiseksi tarkoitetusta tehtävästä, ja nykyinen paavi on vielä radikaalina pidetty kardinaali Bergoglio.

Vaikka näytelmäversio ja elokuva pohjaavat samaan tekstiin, identtiset ne eivät ole. Teatterin lavalla korostuu keskinäisiä ristiriitoja enemmän molempien sisäinen taistelu. Paaviksi valitseminen ei ole kummallekaan onni ja autuus, ja he kokevat tehtävän velvoitteet raskaina.

Olin etukäteen sijoittanut eroa suunnittelevaksi paavi Benedictukseksi Esko Roineen ja jesuiittaveljistöön kuuluvaksi Bergoglioksi Asko Sarkolan. Väärin meni arvaukseni, ja näytelmää katsoessa tajusin, että juuri valitulla tavalla osien pitikin mennä. Sarkolan paavi on särkyvämpi, epäonnistumisiaan murehtiva ja katuva vanha mies. Roineen tangoa tanssiva argentiinalainen on ehdottomampi, muttei hänkään tahraton.

Kahden erilaisen uskovan ja ihmisen kohtaaminen ja dialogi on näytelmän ydin. Kaksi paavia on puheteatteria parhaimmillaan, paljon puhetta, napakasti tahditettuna ja ajatuksia antavana. Ohjaaja Tiina Puumalaiselle, joka on myös suomentanut tekstin, kiitos myös siitä, että näyttelijäparin maneerit on puristettu minimiin. Esityksen visuaalisuudesta kiitos erityisesti pukusuunnittelusta vastanneelle Tuomas Lampiselle ja pukujen toteuttajille Työviksen puvustossa.

Kiitosten aika.
Keskellä paavin perinteiset, käsin tehdyt punaiset kengät, joita uusi paavi ei halunnut. Hänelle kelpasivat hyvin omat mustat, vanhat ja kuluneet kenkänsä.

Kaksi paavia on Tampereen Työväen Teatterin ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto. Turussa näytelmä saa ensi-illan 10.3.2022. Turun liput ovat jo myynnissä. Tampereella esityksiä 11.12.2021 asti. Katso tarkemmin tästä (KLIK)

Tämä juttu EI ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan omalla rahalla syötiin, nukuttiin ja nautittiin kulttuurista aviomieheni kanssa. Kyllä kannatti. Ehkä samalla rahalla olisi voinut matkustaa Keski-Eurooppaankin nauttimaan, mutta nyt Tampere oli meille paras vaihtoehto.

Tampereella on Kirsin Book Clubin blogissa vierailtu usein aikaisemminkin:

Kommentoi