Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä – vapaan ja rohkean naisen kuvaus

Heidi Köngäs on kirjoittanut hienon ja monitasoisen fiktiivisen romaanin Marja Rankkalasta, ohjaajasta, näyttelijästä ja dramaturgista. Siivet kantapäissä on aikakauden ja Radioteatterin kultakauden kuvaus ja erityisesti vahva ihmissuhderomaani.

Kirjan sisältä löytyi terveiset kirjasuunnittelijalta. Siinä Siivet kantapäissä -kirjan kannen suunnitellut Anna Lehtonen kertoo suunnitteluprosessista mm. näin: ”Minuun teki erityisen vaikutuksen yksi pieni suttuinen vedos, jossa Marja poseeraa Venuksen lailla Paavolaisen puutarhassa.”

Kirjan kertoja Marja kasvoi Itä-Suomessa Konnunsuon vankila-alueella, jossa isä toimi vankilan tilanhoitajana. Marjan suhde isään oli vaikea. Vangit olivat joukkoa, johon ei saanut tutustua eikä heitä saanut olla edes huomaavinaan. Miehet suorittivat askareitaan aidan takana ja silmäilivät kasvavan tytön muuttumista naiseksi.

Sota oli nuorelle naiselle, lotalle, ankara kokemus.  Vankilaa pommitettiin, sinne tuotiin sodassa haavoittuneita ja se toimi läpikulkupaikkana kotinsa Karjalassa menettäneille pakolaisille. Marja kärsi, koska hän ei pystynyt hoitamaan ja ruokkimaan kaikkia tarvitsevia.

Sota-ajat jättivät syvän ja pysyvän jäljen nuoreen Marjaan. Sodan jälkeen hän elää kuin viimeistä päivää.

Suhde Urpoon, teatteriohjaajaan, katkesi, kun selvisi, että tämä olikin enemmän kiinnostunut miehistä. Heitä yhdisti myös työ, ja suhteen loppumista surevasta Marjasta on haikeaa tavata Urpoa.

Eihän rakkaus ole muuta kuin virtaavaa vettä, me voimme vain sukeltaa sen sisään, uida, kellua, jopa juoda sitä, mutta emme muuttaa virran suuntaa, emmekä laskupaikkoja, emme välttää karikoita. Vesi vain virtaa, jatkaa omaa liikettään, kuljettaa meitä aikansa, pesee ja paljastaa lopulta kaiken, vie lihat ja jättää jäljelle vain valkoiset linnunluut ja avatun järvisimpukankuoren.

Unelmatyö Radioteatterissa

Urpo johdatti Marjan työhön Yleisradion Radioteatteriin, joka oli Marjan toiveiden täyttymys.  Hän työskenteli jatkuvasti, iltaisin yömyöhään ja viikonloppuisin, hän näytteli, käänsi näytelmiä ja sovitti ne kuunnelmiksi sekä ohjasi.  Kirjassa vilisee aikakauden kuuluisuuksien nimiä, näyttelijöitä, joita olen itsekin nähnyt 70-luvulla Kansallisteatterin näyttämöllä. Janus (kuvaava nimi, Janus oli roomalaisessa mytologiassa kaksikasvoinen, alkujen, loppujen ja muutoksen jumala) oli Marjan pomo Olavi Paavolainen, naistenmies joka veti häntä puoleensa magneetin lailla. Mielestäni Marjan kohdalla oli kyse riippuvuudesta, sillä kaunis tämä rakkaustarina ei ollut.

Olen jo muuttunut toiseksi. Tullut ikään kuin tajuihini, vaikka tunnen olevani täysin läpinäkyvä, halkaistu kuin veriappelsiini kahteen osaan. En tiedä, miten minua voisi syödä, mutta kunpa hän edes kielensä kärjellä koskisi vähän.

Heidi Köngäs osasi kuvata Marjan tyhjää oloa ja odottamisen tuskaa, kun mies oli poissa, useimmiten Hertta Kuusisen luona. Marja ei koskaan päässyt henkisesti irti Januksesta, vaikka suhde oli jo loppunut, ja mies alkoholisoitui yhä enemmän.

Marja Rankkala (1918-2002) 1960-luvulla. Kuva Wikimedia/Yle.

Vapaa ja rohkea

Suhteen loputtua miehiä tuli ja meni, e-pillerit vapauttivat ja sallivat monet suhteet mm. Marjan lukuisilla matkoilla. Pidempiaikaista rakastajaansa, ruotsalaista Pallea Marja tapasi hotelleissa, koska mies oli naimisissa.

Kaikki muuttui, kun kuvaan astui liehuvatukkainen, Marjaa huomattavasti nuorempi mies, Josef. Häneen Marja rakastui päätä pahkaa ja alkoi uusi riippuvuussuhde. Josef oli kuin nuorempi versio Januksesta. Todellinen henkilöllisyys jätetään auki, vaikkakin jokainen lukija voi tunnistaa tämän kriitikon.

Pentu seisoo Kesäkadun kahvilan päädyssä kuin nuori jumala, on niin vaalea, pitkä, lihaksikas, sinisilmäinen, mutruhuulinen ja kuitenkin jollain lailla täysin tietämätön itsestään, omasta vaikutuksestaan, niin kuin nuoret ihmiset osaavat olla.

Kirjan loppupuolella piirtyy kuva vanhasta, alkoholisoituneesta Marjastä. Häntä käy sääliksi. Hän oli menestynyt työssään, mutta yksikään ihmissuhde ei ollut hyvä.

Romaani kunnioittaa Marja Rankkalan laajaa ja ansiokasta työuraa. Heidi Köngäs on tehnyt arvokkaan teon valitessaan aiheeksi tämän unohdetun naisen, joka eli sanoittamansa laulun sanojen mukaan: ”Joka tytöllä on siivet kantapäissä”.

Kirjan kansi on usein taideteos, mutta graafikko saa kirjaan korkeintaan nimensä. Tämän teoksen graafikko saa äänen, sillä kirjan mukana on esite, jossa kirjasuunnittelija Anna Lehtonen kertoo kansikuvan syntytarinan. Hienoa!

Heidi Köngäs Helsingin Kirjamessuilla

”Aihe valitsi minut!” Heidi Köngäs huudahti haastattelijan kysymykseen, mistä ajatus Siivet kantapäissä -romaaniin syntyi. Hän kertoi saaneensa jo monta vuotta sitten käsiinsä Radioteatterin dramaturgin ja ohjaajan Marja Rankkalan kirjallisen perinnön, mm. hänen puhtaaksikirjoittamat omat päiväkirjansa. Heidi Köngäs näki heti tämän katveeseen jääneen naisen elämässä kirjan aineksia, mutta romaanikirjailijana epäili, löytyisikö materiaalissa hänelle kirjailijana paikkaa, johon hän mahtuisi. ”Aloin etsiä välejä, joita Marja Rankkala piilotteli. Kaikki Siivet kantapäissä -romaanissa on suodatettu minun itseni läpi.”

Heidi Köngäs Helsingin Kirjamessuilla 28.10.2021. Juha Roiha haastatteli.

Heidi Köngäs kertoi haluavansa luoda itse kirjojensa maailman. Halu määritellä romaanin kuvaama aika ja mitä siinä näkyy periytyy hänen omasta ohjaajan taustastaan. Siksi hän ei myöskään halua kirjoittaa nykyhetkeen sijoittuvia romaaneja. Siivet kantapäissä -romaanissa hän kuvaa vahvasti Konnunsuon vankilan vaiheita sotavuosina. Niistä Marja Rankkala ei ollut kirjoittanut muistiinpanoissaan mitään, vaan kuvaus perustuu kirjailijan lukemiin tutkimuksiin.

Kirjan kuvaukset, joissa päähenkilö valmistaa ruokaa tai kuvaa pukeutumistaan, saivat stimulanssinsa Marja Rankkalan omista kirjoituksista. ”Halusin niillä myös tuoda kerrontaan Marjassa olevaa aistillisuutta.”

Kirjan tapahtuma-aikaan radio oli kuuma väline, kuten Heidi Köngäs sitä kuvasi. Luin lähes kateellisena, miten korkeatasoisen ja kiinnostavan ohjelmiston Radioteatteri tarjosi miljoonalle viikoittaiselle kuuntelijalle: klassikoita ja sen hetken merkityksellisintä nykydraamaa, eri kielialueilta, myös ranskalaista, jota Marja Rankkala suomensi. ”Valitsin kirjaan vain pienen otoksen”, Heidi kertoi messuilla.

”Miksi minä törmäsin kolme kertaa mieheen, joka piti pojasta minussa?” Näin kysyy Siivet kantapäissä -romaanin Marja. Olisiko tässä yksi niistä väleistä, joita Rankkala piilotteli itseltään? Selittäisikö se myös minulle irralliseksi jääneet kursivoidut, ilmeisimmin Marja Rankkalan kirjoittamat Jelinda-osuudet?

Heidi Köngästä kuunteli Helsingin Kirjamessuilla Airi, joka kirjasi kuulemansa ja loppuun myös pohdintansa.

  • Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä
  • Otava 2021
  • Kannen suunnittelu Anna Lehtonen
  • Äänikirjan lukee Mirjami Heikkinen
  • 363 s./8 t 5 min.

Rating: 4 out of 5.

Lue myös aikaisemmat blogijuttumme Heidi Köngäksen kirjoista:

Heidi Köngäs: Hertta (KLIK)

Heidi Köngäs: Sandra (KLIK)

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *