Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö. Kustantajaelämää – Kirja-alan vaikuttajan elämästä ei ole puuttunut dramatiikkaa

Leena Majander-Reenpään muistelmakirjan Kirjatyttö alaotsikko Kustantajaelämää kertoo juuri sen, mistä kirjoittajan elämässä on ollut kysymys. Hän ehti pitkän ja näyttävän uransa aikana työskennellä kahdessa Suomen merkittävimmässä kustantamossa, Otavalla ja Bonnier/WSOY:llä sekä pienessä mutta virkeässä Weilin+Göös-kustantamossa. Hän vaikutti lukemattomissa alan luottamustehtävissä ja näkyvissä rooleissa kustannusalan ulkopuolellakin, mm. Kansallisteatterin hallituksessa. Viimeiseksi hän ehti hetken edistää suomalaisen kirjallisuuden ulkomaanvientiä FILIssä.

Kirjan pääotsikko Kirjatyttö hieman ihmetytti minua, kun kirjan sain. Olen tavannut Leena Majander-Reenpään aikoinaan työasioissa, ja sitten nähnyt hänet, myös puhujana, erilaisissa kirjallisissa ja kulttuurisissa tapahtumissa. Viimeiseksi häntä olisi tehnyt mieli nimittää tytöksi, ladyksi paremminkin.

Kirjan alkusivuilta kuitenkin selviää, että Kirjatyttö on tälle muistelmalle oikein sopiva nimi. Leena Majander on jo koululaisena tiennyt haluavansa kustannusalalle, ja tyttönä hänen uransa on myös alkanut. Ensin Kallion Kirjakeskuksessa kesäapulaisena myymässä jäännöseräpöydän takana mm. Minna Canthin ja Teuvo Pakkalan valittuja teoksia. Siitä ura urkeni opiskeluvuosina Sokoksen tavaratalon kausimyyjänä.

Tytöttelyäkin silloin jo kustantamon markkinointitehtäviin yltänyt nuori nainen sai kokea. Tai jos ei tytöttelyä, niin nykyisin toksiseksi maskuliinisuudeksi luokiteltavaa puhetta ja käytöstä. Mutta niistä myöhemmin.

”Järki ja tunteet”

Kirjatytön luvut kirjoittaja on nimennyt eri kirjojen nimillä: Vanhempieni romaani, Tiikerikissa, Kohtauksia eräästä avioliitosta, Haavikko-niminen mies jne. Hauska idea. Kustantajana hän on myös muistanut, että lukijat pitävät suhteellisen lyhyistä luvuista. Siitäkin kiitos!

Esipuheessaan hän kertoo kirjoittavansa ”tippaleipälogiikalla, joka vie assosiaatiosta toiseen”. Se ei tee kirjasta sekavaa, vaikka hän niin epäileekin. Tapa rikkoo sopivasti kronologiaa ja tekee tekstin elävämmäksi. Vain joissakin kohdin huomasin pientä toistoa.

Muistelmista tai omaeläkerrasta on siis kysymys. Kirjoittaja on itse valinnut, mitä muistaa ja millaisena itsensä ja muut esittää. Leena Majanderin muistia ei sovi epäillä, varsinkin, kun selviää, että hän on tehnyt tarkat muistiinpanot eri tapahtumista ja tapaamisista ja huolellisesti kirjannut matkaraportit ja vaatinut samaa myös alaisiltaan.

Kirjassa välittyy Majanderista kuva työhönsä uppoutuneena, sosiaalisesti erittäin lahjakkaana, huumorintajuisena, jopa rempseänä naisena, joka ei kätkenyt kynttiläänsä vakan alle, mutta oli valmis antamaan tunnustusta myös muille.

Vahva nainen, sanovat monet. Vahvaksi en itseäni tunne, mutta rohkea olen ollut ja uskollinen omille näkemyksilleni oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja lähimmäisenrakkaudesta.”

Leena Majander-Reenpää elokuussa 2021, kun hänen kirjoittamansa omaelämäkerta on juuri ilmestynyt.

”Kauppatavarana sivistys”

Pääosan urastaan Leena Majander teki Otavassa. Hän aloitti Reenpään suvun omistamassa perheyhtiössä markkinointiassistenttina vuonna 1980, 23-vuotiaana, ja eteni pian kirjakauppamyynnin päälliköksi. Kirjakauppoja oli vielä ympäri Suomen, ja kauppiaitakin kaikkeen lähtöön.  Kirja-alaan liitetty sivistysleima oli ainakin joiltakin osin kovin pieni.

Savonlinnassa hänelle tarjottiin Info-ketjun käynnistäjän syntymäpäivän kunniaksi aamiaispöydässä ”yrityskulttuurin mukaista” tarjottavaa.

Paikallisesta teurastamosta oli hankittu lihaa, jota minullekin nyt tarjottiin Koskenkorvaryyppyjen kera. Laamanen: ”Saatanan Sapeli-Majander mikä siinä on, että ei viina ja suolainen sianvittu maistu!”

#metoo-vuodet olivat vielä vuosikymmenien päässä, mutta äänettöminä ei silloinkaan seksuaalista ahdistelua nielty. Majander kirjoittaa, miten muita naisia varoitettiin häiritsijöistä, nimet mainiten.  

Tiedä siis sinä kirjakauppapomo, joka taoit nyrkillä myyntineuvottelijan hytin ovea ja uhkasit peruuttaa tilaukset jollei se aukea, vakuutuspomo, joka litistit minut hissin seinää vasten emännöimissäni juhlissa, apurahapomo, joka hivelit sääriäni hotellin aulasohvalla, tietäkää, että teidät kaikki on nimeltä mainittu.”

Suku on pahin

Tämä väliotsikko ei ole Kirjatytöstä enkä saman nimistä kirjaakaan löytänyt. Lähimmäksi olisi tullut Jukka Parkkisen Suku on pahin, Osku.

Leena Majanderin ensimmäinen aviopuoliso oli häntä 20 vuotta vanhempi Pekka Tarkka, Helsingin Sanomien kulttuuriosaston päällikkö ja maan johtava kirjallisuuskriitikko. Uuden liiton hän solmi toisen Otavan nuoren johtajan, konsernin tuotantolaitoksista vastaavan Antti Reenpään kanssa.

Leena Majander (silloin sukunimeltään Tarkka) oli jo edennyt Otavalla kustannusjohtajaksi, kun yhteisillä automatkoilla konsernin sisäiseen koulutukseen syttyi rakkaus, joka lopetti osapuolten aikaisemmat avioliitot ja teki Majanderista Otava-suvun jäsenen ja konsernia johtavasta Olli Reenpäästä hänen appensa.

Kirjatytön kuvituksena Ilta-Sanomien otsikko vuodelta 2011.

Suvun johtamat perheyhtiöt eivät ole ongelmattomimpia yrityksiä, eivät edes silloin, kun ne menestyvät.  Reenpään suku johti yhtiötä ja Leena Majander antaa ymmärtää, että Otavassa työskenteli myös niitä suvun jäseniä, joilla ei ollut parhaat edellytykset tehtävistään suoriutumiseen.

Vuonna 2009 Otava kaipasi jo kipeästi sukupolvenvaihdosta. ”Vanhat herrat”, serkukset Olli Reenpää, 72 v. ja Heikki A Reenpää, 84 v., olivat yhä johdossa. Näyttääkseen mallia aviopari Majander-Reenpää siirtyi sivuun johdosta, ja heidän tilalleen etsittiin uudet johtajat suvun ulkopuolelta.

Vuosikausia pinnan alla kyteneet ja käsittelemättä jääneet epäluulot, kateus ja kauna perheen sisällä nousevat esiin, kun Antin ja minun asema yritysjohdossa on muuttunut. On syntynyt pelin paikka niille, jotka sellaista hakivat. Shakespearen kuningasnäytelmääkö tässä elettiin? Käy ilmi, että minua kohtaan on ”ihan pikkuisen” epäluottamusta. Kuulen olevani troublemaker, jonka saaminen ulos firmasta ”puhdistaisi ilmaa”.

Helsingin Kirjamessuilla Leena Majander-Reenpäätä haastatteli Touko Siltala, Kirjatytön kustantaja, vanha ystävä ja luokkatoveri.

Kirjamessuilla Leena Majander vastasi kysymykseen kirjansa rehellisyydestä kirjoittaneensa niin, että sen kanssa hän ja hänen lapsensa voivat elää. Liitän lausuman pitkälti siihen, miten hän kuvaa konfliktiaan appensa Olli Reenpään kanssa. Se johti ensin hänen eroonsa Otavasta ja vähän myöhemmin myös Antti Reenpään lähtemiseen sukunsa omistamasta yhtiöstä.

Lukijalle ei jää epäselväksi, kuka halusi hänet pois Otavasta ja ketkä olivat hännystelijöinä mukana kuningasnäytelmässä. Mutta varmasti eroon johtaneista syistä ja loppuvaiheista olisi voinut kirjoittaa monin verroin kitkerimminkin sanoin.

”Elävä kansalliskirjallisuus”

Leena Majander-Reenpää kirjoittaa Kirjatytössä monista kirja-alan henkilöistä ja vaikuttajista, myös kustannusalan ulkopuolelta, sillä hänen verkostonsa ja toiminta-alueensa on ollut laaja. Olen kustantamovuosieni jälkeenkin seurannut kustannusalaa vuosikymmenet, joskus lähempää, joskus kauempaa, joten luin mielelläni monista ainakin niminä tunnistamistani henkilöistä. Mielenkiintoista oli myös lukea monen nykyisen vaikuttajan ensiaskeleista kustannusalalla. Nimipaljous saattaa kuitenkin tuskastuttaa lukijaa, jolle kymmenet vähemmän tunnetut nimet eivät sano mitään.

Kirjailijoitakin joukossa on, tosin vähemmän kuin muita alan henkilöitä. Majander selventääkin, mikä ero on kustantajan ja kustannustoimittajan välillä. Hän on kustannusjohtajana tehnyt päätökset, mutta kirjailijan, kuvittajan tai suomentajan läheisin työkumppani on kustannustoimittaja, joka hän ei koskaan ole ollut.

Erityisen läheisiä Otavan kirjailijoista hänelle ovat olleet Laila Hirvisaari ja Jörn Donner. Paavo Haavikko oli myös pitkäaikainen työtoveri. Kirja on täynnä esimerkkejä Majanderin energisestä sosiaalisuudesta ja vierailukäynneistä ikääntyneiden kirjailijoiden luona.

Leena Majander-Reenpään ”kirjatytön” ura ei päättynyt traagiseen lähtöön Otavasta. Hän siirtyi kilpailijan,  WSOY:n ostaneen Bonnierin palvelukseen. Viimeiseksi kirja-alan työpaikaksi jäi kirjallisuuden vientikeskus FILI. Ilman sairastumista hän varmasti vieläkin jatkaisi aktiivista kustantamouraa, joka kaikilla mittareilla on ollut merkittävä.

Laskuharjoituksen jälkeen arvelen allekirjoittaneeni toistakymmentä tuhatta uuden kirjan kustannussopimusta ja moninkertaisen määrän sopimuksia uusituista laitoksista, pokkareista ja antologiateksteistä.[–] Ehkä viidenneksestä olen erityisen ylpeä, toista viidennestä häpeän ja loput lienevät ihan kelpo kirjoja.”

Mauri Kunnas piirsi Leena Majanderin 50-vuotispäivän kunniaksi kuvan kustannusjohtajasta ja tätä liehittelevästä Ruuneperistä. Kirjatytön etulehden kuvitusta.
  • Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö – Kustantajaelämää
  • Siltala, 2021
  • 495 s./ 20 t 34 min
  • Äänikirjan lukija Cécile Orblin

Rating: 4 out of 5.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *