Tove Ditlevsen: Nuoruus – Kööpenhamina-trilogian toisessa osassa nuori Tove saa runonsa julki

Kirjoittanut Airi Vilhunen - 31.12.2021 | 07:00 1 Aiheet: Kirjat

Nuoruus on vain väliaikaista, haurasta ja ohimenevää. Se täytyy käydä läpi, muuta merkitystä sillä ei ole.”

Nuoruus ei ole kaikille sama. Tove Ditlevsenin Nuoruus-kirjaansa tallentama miete ei mene yksiin ainakaan sen ajatuksen kanssa, että nuoruus on ihana vaihe ihmiselämässä.

Tanskalaiskirjailijan nuoruus 1930-luvun Kööpenhaminassa oli kuin aseman kylmä odotussali, jossa puupenkeillä istuen odotettiin tulevaa. Nuori Tove odotti, että täyttäisi 18 vuotta ja pääsisi muuttamaan pois kotoa. Eniten hän kuitenkin odotti kirjailijakutsumuksensa täyttymistä, runojensa julkaisemista.

Nuoruus on jatkoa Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogian ensimmäiselle osalle Lapsuus, jonka suomennoksen luin viime kesänä. Kirjoitin siitä haltioituneena:

Erinomaisia lapsuuskuvauksia on kirjallisuudessa paljon, mutta niidenkin joukossa Tove Ditlevsenin Lapsuus erottuu. Näin läheltä ja paljaana harva kirjailija on pystynyt omaa lapsuuttaan kuvaamaan. Tanskalaiskirjailijan muistot 1920- ja 30-lukujen Kööpenhaminan työläiskaupunginosasta Vesterbrosta ovat tarkkoja ja viiltävän rehellisiä.

Annoin kirjalle täydet viisi tähteä, ja se on ehdottomasti yksi tärkeimmistä vuonna 2021 lukemistani kirjoista. Jos et ole lukenut Lapsuus-kirjaa tai juttuani siitä aikaisemmin, käy ensin lukemassa juttu tästä linkistä: Tove Ditlevsen: Lapsuus – tanskalaiskirjailijan kasvuvuodet 1930-luvun Vesterbrossa eivät olleet onnela. Jutussa on myös taustatietoa Tove Ditlevsenistä ja hänen lapsuutensa asuinalueesta Kööpenhaminan Vesterbrosta.

Työläistyttö

Nuoruus jatkaa siitä, mihin Lapsuus loppui. Tove olisi halunnut jatkaa koulua lukioon, ja sinne lahjakasta oppilasta kannustivat myös opettajat. Vanhemmat olivat toista mieltä. Keskikoulu sai riittää ja Toven oli etsittävä paikka kotiapulaisena. Ensimmäisessä työpaikassaan hän oli kuitenkin vain yhden päivän. Tove teki niin kuin työnantaja oli lapulle kirjoittanut, hän hankasi kaikki huonekalut vedellä, vedellä ja karkealla harjalla. Myös perheen flyygelin.

Toinen työpaikka on täysihoitolassa, jonka keittiössä 12-tuntinen työpäivä väsyttää nuoren tytön niin, ettei hän jaksa enää kirjoittaa runoja eikä käydä keskiviikkoiltapäivän vapaana hetkenä kirjastossakaan.

Äidille Toven tulevaisuus on selvä, naimisiin pitää päästä. Kunnollinen ammattimies aviomiehenä on vaaninut Tovea ajatuksellisena mörkönä lapsuudesta asti. Tove haluaa elämältä muuta, hän haluaa kirjoittaa.

*Tove Ditlevsen syntyi vuonna 1917 ja kuoli vuonna 1976. Hän julkaisi kaikkiaan 39 teosta, runoja, novelleja, romaaneja ja muistelmia.*

1930-luvun Kööpenhamina

Nuoruus on kuvaus vaihtuvista työpaikoista, raskaista tai tylsistä työpäivistä, tukahduttavasta kodista ja illoista tyttöystävien ja lyhyt- tai pitkäaikaisten poikaystävien kanssa. Se on ennen muuta kuvaus Tove Ditlevsenin vahvasta kirjailijakutsumuksesta ja askeleista kohti ensimmäistä julkaistua runoa ja sitten lopulta kirjaa.

Mukana on myös 1930-luvun yhteiskunta: tiukat luokkarajat ja sukupuolierot, työttömyys ja vahvistuva fasismi, joka saa kannatusta myös Tanskassa. Toven ensimmäisen oman asunnon, pienen alivuokralaishuoneen vuokraemännän seinällä on Hitlerin kuva ja nainen yrittää kaikin tavoin saada Tovenkin mukaan Tanskan natsipuolueeseen ja illanviettoihin, joissa kuunnellaan Hitlerin puheita.

Miten päästä eteenpäin?

Toven elinympäristössä ei kirjailijoita vilise, ja vaikka isä onkin ollut ahkera lukija, kodin kirjasto ei pitkälle riitä. Jo Lapsuudessa on kuvattu, miten Tove on käynyt näyttämässä runojaan toimittaja Bachmannille, joka oli kehottanut häntä tulemaan parin vuoden päästä uudelleen. Kun Tove lukee miehen kuolinilmoituksen, hän musertuu. Kenelle hän nyt näyttää runojaan, kuka häntä nyt ohjaa eteenpäin?

Uuden tukijan Tove löytää herra Kroghista, joka hänkin on vanha ja sairas, mutta Tovelle tärkeä vastapaino kodin henkiselle ja todellisellekin köyhyydelle. Herra Kroghilta Tove myös kuulee hartaasti odottamansa sanat: ”- -näyttää siltä, että sinusta tulee joskus runoilija.” Tällä kertaa Toven odotukset eivät romahda miehen kuolemaan, vaan siihen, että Tove löytää Kroghin asuintalon purettuna eikä tiedä, minne mies on muuttanut.

Minusta tuntuu että siinä maailmassa jonka yhteyteen halusin koko sydämestäni päästä on vain vanhoja ja sairaita miehiä jotka saattavat koska tahansa kuolla kupsahtaa, ennen kuin olen niin vanha että kukaan voisi kiinnostua minusta vakavissaan.”

Toven elämästä ei kuitenkaan puutu nuoriakaan miehiä, vaikka hän (äidin sanojen tukemana) tuntee itsensä rumaksi, liian pitkäksi ja laihaksi. Kihloihinkin Tove ehtii ja menestyy ensimmäisessä roolissaan harrastajateatterissa.

Oma nimi painettuna

Toven ensimmäinen julkaistu runo on nimeltään Kuolleelle lapselleni ja se julkaistaan pienessä kirjallisuuslehti Vild Hvedessä, joka kirjan kuvailun perusteella voisi olla jonkinlainen Nuori Voima -lehden tanskalainen vastine. Julkaistun runon takia Tove saa potkut valtion viljakonttorista, koska hänellä on konttoripäällikön näkemyksen mukaan muita kiinnostuksen kohteita. Mutta Tove saa jotakin muutakin:

Nimeni on ilmestynyt painettuna. En ole enää anonyymi.”

Nuoruus on yhtä avoimesti ja suoraan kirjoitettu kuin Lapsuus, mutta yhtä voimakas lukukokemus se ei minulle ollut. Se ei ole kirjana yhtään huonompi, mutta Lapsuus iski minuun totaalisesti, koska sen kuvauksen voimakkuus oli yllätys. Nyt tiesin jo mitä odottaa. Tove Ditlevsenin uudelleen löytämisen yhteydessä Kööpenhamina-trilogian osat Lapsuus, Nuoruus ja kolmas osa, joka tanskaksi on nimeltää Gift, tarkoittaen sekä avioliittoa että myrkkyä, ovat käännöksinä ilmestyneet monessa maassa yhtenä niteenä. Mietin, olisiko tällainen vaihtoehto sopinut suomeksikin. Mutta ei, iloitsen juuri siitä, että Lapsuus tarjoiltiin minulle erillisenä. Arvailen myös, että kolmas osa, avioliiton tai ehkä avioliittojen, joita Ditlevsen solmi neljä, kuvauksena on taas erilainen.

Ei liene pahaa spoilaamista, kun kerron että Nuoruus päättyy Tove Ditlevsenin ensimmäisen runokokoelman ilmestymiseen samaan aikaan, kun maailmansota puhkeaa. Esikoiskirjansa eteensä pakettina saaneet varmasti jakavat Toven kokemuksen:

Kun tulen eräänä iltana kotiin, pöydälläni on iso paketti, ja revin sen auki vapisevin käsin. Kirjani! Otan sen käteeni ja tunnen juhlallista onnea joka ei muistuta mitään mitä olen ennen kokenut. Tove Ditlevsen. Pigesind. Tätä ei voi enää vetää takaisin. Se on peruuttamatonta. Kirja tulee olemaan olemassa aina, riippumatta siitä millainen kohtalo minua odottaa.”