Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene – uuden dekkarisarjan huippuavaus!

Sari Rainio on kustannusalan ammattilainen. Pari vuotta sitten hän toimitti 40 vuotta vaativissa poliisitehtävissä toimineen Juha ”Hermo” Rautaheimon elämäkerran nimeltään Hermo – Murharyhmän mies (Siltala, 2019). Pari työskenteli elämäkerran tiimoilla tiiviisti yhdessä puolentoista vuoden ajan. Kun kirja oli valmis, kustantaja Touko Siltala heitti idean uudesta yhteistyöaihiosta. Syntyi Vainajat eivät vaikene –  Mortuí non silent -dekkarisarjan ensimmäinen osa, kunnon vanhanajan viipyilevä rikosromaani.

Tarkastelkaamme Vainajat eivät vaikene -kirjaa perinteisten Kirsin Book Clubin dekkarikysymysten kautta:

Mikä on Vainajat eivät vaikene -dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Lucian päivänä vuonna 2009 Helsingin Museokadun asunnosta löytyy varakkaan 61-vuotiaan Hannele Laineen ruumis. Poliisin on paikalle soittanut vainajan isä Erkki, joka on ollut huolissaan, kun yksin asuva tytär ei ole vastannut puhelimeen. Ensin kaikki viittaa luonnolliseen kuolemaan, mutta kokenut rikosylikonstaapeli Ville Karila on tarkkana ja havaitsee, että jokin ei täsmää. Oikeuslääkäri Viola Kaario suorittaa ruumiinavauksen ja vahvistaa, että kyseessä on henkirikos. Murhatapa selviää nopeasti, mutta mikä on murhaajan motiivi? Kaikki viittaa mystiseen rakastajaan, Tauno Palon näköiseen komeaan ja hurmaavaan auervaaraan, joka on kadonnut teille tietymättömille.

Ovatko Vainajat eivät vaikene -dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Dekkarin ytimessä on Pasilan poliisilaitoksen tiimi. Kaikki tiimin jäsenet tulevat hieman tutuiksi, mutta eniten perehdytään Ville Karilaan. Sivullinen-kirjakaupan haastattelussa selvisi, että Karila on Hermo Rautaheimon luomus. Karila on sympaattinen keski-ikäinen poliisi, jolla on hyvä parisuhde, nokkela mieli ja luotettava luonne. Hän on myös taipuvainen besserwisseröimään nuoremmille kollegoilleen. Jos hän olisi oikea henkilö, kukaan ei kestäisi ikuisia Tuntematon sotilas -lainauksia, mutta kirjassa ne toimivat erinomaisesti kaltaiselleni Väinö Linna -fanille. Vastaavasti Karilan esimies siteeraa alituiseen Mika Waltarin Komisario Palmua.

Karilan vastinparina toimii oikeuslääkäri Viola Kaario, joka puolestaan on Sari Rainion kehittämä ja jonka eräänä esikuvana on ollut Patricia Cornwellin oikeuslääkäri Kay Scarpetta. Viola Kaario on erittäin persoonallinen, sekä luonteeltaan että ulkonäöltään. Hän on alansa huippuosaaja ja ruumishuoneen valtiatar, asiat tehdään ruumiiden äärellä Violan pillin mukaan. Hänen kerrotaan olevan poikkeuksellisen kookas ja katseensa tumma ja tuima, mutta ruumiita hän kohtelee korostetulla kunnioituksella ja puhuttelee heitä lempeästi. Todella kiinnostava hahmo! Karilan ja Kaarion kohtaamiset ovat kirjan parasta antia ja he tulevat jatkossakin olemaan sarjan ytimessä.

Rikokseen liittyen sekä uhri että hänen läheisensä ovat myös hyvin rakennettuja. Naiset ja auervaara, pohdin voiko noin vietävissä olla, toisaalta tiedän, että niin taitaa todellakin olla. Eivät kai muutoin ihmiset maksaisi suuriakin summia pelkän nettituttavuuden perusteella ulkomaisille hurmureille kuten uutisissa on kerrottu.

Onko juoni vetävä?

Juoni on kiinnostava, mutta etenee erittäin hitaasti. Voin kuvitella, että joku saattaa pitkästyä, mutta minulle tämä oli täydellistä viihdykettä joulusuklaiden ja -piparien ollessa käden ulottuvilla, hyasinttien tuoksuessa pöydällä. Tarinassa ei otettu juoksuaskelia, mutta koko ajan tapahtui jotain pientä. Kirjaa kuvataan takakannessa sopivaksi cozy crimen ystäville, ja se lienee nappiarvio. Minulla oli aavistukseni syyllisestä, mutta kirja onnistui yllättämään muutamassakin kohdassa.

Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Kun tietää, että Juha ”Hermo” Rautaheimo jäi eläkkeelle väkivaltayksikön eli murharyhmän tutkinnanjohtajana, olettaa poliisityöskentelyn menevän aivan kuten kirjassa on kuvattu. Pasilassa on varmaan juuri sellainen oranssi sohva ja tikkataulu kuten kirjassa kerrotaan. Epäilenpä, että kirjan henkilöilläkin saattaa olla todellisuuden vastineita.

Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilöiden elämää?

Sekä Ville Karilan että Viola Kaarion elämää valotetaan runsaasti. Laaria ei kuitenkaan tyhjennetä kokonaan, mutta molemmat henkilöt ovat sellaisia, että heistä lukee mielellään jatkossakin. Etenkin Viola on niin poikkeuksellinen, että hänen elämästään on kiinnostavaa saada tietää lisää. Heidän keskinäinen kisailunsa ja myös vinoilunsa on mielestäni hauskaa, sillä suhteen perustana on toista kunnioittava ystävyys. Ja tällaiseen lempeään dekkariin sopii tikkakisat ja madekalaretket, vaikka ne eivät juonta eteenpäin veisikään.

Onko Vainajat eivät vaikene -dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Kirjan alkuvaiheessa kuvattiin ensimmäinen ruumiinavaus sellaisella tarkkuudella, että harkitsin hetken, jatkanko lukemista. Mutta onneksi jatkoin, sillä muutoin kirjassa ei ole mitään erityisiä raakuuksia tai pelottavia kohtia.

Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Eniten pohdin esitellyn auervaaran metodia, sen yksinkertaista tehokkuutta ja systemaattisuutta. Kuinka helppo on ulkopuolisen päivitellä, että voi hyvänen aika, millaista naiiviutta, miksei nainen heti tajunnut, että mies on huijasi! Oikeassa elämässä on joskus kovin vaikea nähdä, tai ei yksinkertaisesti halua nähdä, kun haluaa uskoa hyvää ja toivoa huumaavien hetkien voittavan.

Suositteletko Vainajat eivät vaikene -dekkaria ja kenelle?

Kyllä suosittelen! Etenkin vanhanaikaisten dekkarien ystäville, heille jotka nauttivat Agatha Christiestä tai Mika Waltarin Komisario Palmuista, jotka kumpikin kirjailijoista nimeää suosikeikseen. Rajaamatta ketään pois, uskon, että sarja on erityisesti sellaisten lukijoiden mieleen, jotka tunnistavat tekstistä sekä Tuntemattoman sotilaan että Komisario Palmun repliikkilainaukset ja muut viittaukset sekä heille, jotka nauttivat hetkistä Café Ekbergin vihreiden marmoripöytien ääressä.

Kirjan tiedot

• Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene
• Mortuí non silent -sarjan osa 1
• Siltala, 2021
• 477 sivua, 17 h 6 min
• Äänikirjan lukijat : Toni Kamula & Riitta Havukainen
• Kansi Elina Warsta: ”Halusin, että kansi virittäisi lukukokemukseen, viestisi kirjan tunnelmasta: jännitystä, nostalgiaa ja joulutunnelmaa.” (Kirjan välissä oli tervehdys kuvittajalta, jossa hän kertoi, miten kannen ideat olivat syntyneet ja miten kuva oli toteutettu. Oikein kiva tapa tuoda tekijä esille!)

Lisäys

Lue Minnan arvio sarjan kakkososasta Vaeltavat vainajat Påskekrim-koostesta.