Quynh Tran: Varjo ja viileys/Skugga och svalka – Onnea Runeberg-palkinnon voittajalle!

Onnittelumme Quynh Tran, tuttavallisesti QT, Runeberg-palkinnosta! Stort grattis, QT! Emme olleet väärillä jäljillä, kun arvailimme, että esikoiskirjasi Varjo ja viileys, eli alkukielellä Skugga och svalka, voisi olla tämän merkittävän kisan voittaja, ja valitsimme kirjan tammikuun lukupiirikirjaksemme. Onnittelumme myös kirjan suomentajalle Outi Mennalle upeasta käännöksestä!

Keskustelimme Kirsin kanssa viimeisimmässä podcastissamme Varjosta ja viileydesta yhdessä kahden muun vietnamilaislähtöisen kirjailijan teosten kanssa. Tässä jutussa on linkki podcastiin ja lyhyt esittely puheena olleista kolmesta kirjasta: Kolme upeaa kirjaa vietnamilaiskohtaloista.

Jutun lopussa on Runeberg-palkintoraadin kiitokset ja perustelut Varjon ja viileyden voitolle. Ensin tammikuisen lukupiirimme tunnelmiin ja keskusteluihin.

Runollista ja sensitiivistä

Tammikuussa vauhdilla levinnyt koronan omikronmuunnos pakotti lukupiirin taas etäilyyn. Teams-lukupiiriin meitä osallistui 12, yksi Sveitsistä käsin. Quynh Tranin kirjan käsittelyä pohjusti hyvin se, että kaksi meistä on asunut Vietnamissa, Kirsi Ranin yli kolme vuotta ja Eija Tynkkynen yli kuusi vuotta. Muualla Aasiassa asuneita on vielä useampi. Pietarsaarikin, Varjon ja viileyden tapahtumapaikka ja kirjailijan kasvuympäristö, oli useimmille vähintään käyntituttu.

Varjon ja viileyden keskiössä on pieni perhe, äiti Má (tarkoittaa äitiä vietnamiksi), isoveli Hieu, joka on yläasteikäinen, kiinnostunut tytöistä ja rakastunut erityisesti ihanaan Isabellaan, sekä nelisen vuotta nuorempi nimetön pikkuveli. Hän on tarinan kertoja, äänetön tarkkailija, joka ulkopuolisena ja varjossa seuraa Hieun ja äidin sekä tämän ystävien elämää. Äiti saa työpaikan pesulasta, ja yritteliäänä etsii elantoa perheelleen. Hän vuokraa vietnamilaisyhteisön jäsenille aasialaisia elokuvia, käy Tampereella asti pelaamassa uhkapelejä ja yrittää kehittää tuottoisan mustikkabisneksen. Valokuvauksesta tulee hänen intohimonsa.

Aivan ensimmäiseksi kiitimme lukupiirikeskustelussamme Varjoa ja viileyttä sen rikkaasta ja kauniista kielestä:

Pidin todella paljon kirjan kielestä ja sen tiiviistä ilmaisusta.
Kieli on runollista ja kuvaa pojan aitoja kokemuksia.

Viikonloppuisin, kun kaikki olivat kotona, saatoin herätä hiljaiseen ja pehmeään sateen ropinaan. Huoneen vastakkaisella puolella Hieun mytätyt lakanat. Suljin silmäni, nukahdin uudelleen. Päivä, joka oli alkanut aikoja sitten. Sateen yhä laiskistuva naputus peltiä vasten, sateen viileys ikkunoissa aivan kuin ne olisivat minun omaa ihoani.”

Onnittelemme vuoden 2022 Runeberg-palkinnon voittajaa Quynh Trania, jonka voittoisan kirjan Varjo ja viileys luimme Kirsin Book Clubin lukupiirissä tammikuussa 2022. Kuva Kevin Chang.

Tarinat kuin tuokiokuvia tai valokuvia

Varjon ja viileyden kerronta ei ole suoraviivaista. Kirja rakentuu katkelmista perheen ja pienen pojan elämästä, tuokiokuvista, tai pysäytyskuvista, kuten yksi kirjan lyhyiden lukujen otsikoista on nimetty. Tapahtumat eivät myöskään noudata kronologiaa. Jonkinlaisina sekaisin menneinä valokuvapinoina niitä voisikin pitää.

Kaikkien ei ollutkaan helppoa päästä kirjaan sisään, varsinkaan alussa. Joltakin se jäi siksi myös kesken.

Toivon, että nyt lukupiirissä avautuisivat ne asiat, joita en itse lukiessani tajunnut.

Perheen keskinäiset suhteet ja äidin suhde poikiinsa mietityttivät

En ollut ymmärtänyt, että Má on äiti. Ajattelin hänen olevan isosisko. Hän ei ollut äitimäinen eikä aikuismainen. Suhde poikiin oli jotenkin omituinen.
Tunteista ei puhuttu.
Äiti halasi poikiaan vain, kun sai valokuvausdiiliin. Kirjassa varmasti paljon merkityksiä, jotka eivät aukea kulttuuria tuntemattomalle.
Äiti on tyypillinen stereotyyppinen aasialainen tiger mother, itse ahkera ja vaatii paljon lapsiltaan.

Yli kuusi vuotta Vietnamissa asunut Eija tuntee paljon vietnamilaisia sekä Vietnamissa että Suomessa. Hän näki äidissä sen suuren muutoksen, mitä pakolaiseksi toiseen kulttuuriin ja erilaiseen maahan muuttaminen on merkinnyt. Taustalla voi olla hirveitä kokemuksia, jotka vaikuttavat hänen käytökseensä. Avainasemassa on kieli. Má ei osannut ruotsia eikä suomea, ei ainakaan lukea ruotsia. Pojat integroituvat uuteen kotimaahan kielen kautta, mutta äiti elää eri kulttuurimaailmassa, pienessä kuplassaan.

Pietarsaaren komea vanha tupakkatehdas vilahtaa Varjossa ja viileydessä.

Lukupiirimme kokoontui ennen kuin otsikoihin nousi Närpiön tomaattitiloilla vietnamilaisiin sekä uhreina että syytettyina kohdistuneet ihmiskauppaepäilyt. Olimmekin sitä mieltä, että ne vietnamilaiset, jotka pakolaisina ovat päätyneet Pohjanmaalle, ovat olleet onnekkaita.

Ruotsinkieliset kunnat ovat riemumielin ottaneet vastaan vietnamilaisia, jotta ovat saaneet uutta väestöä muuttokatoisille paikkakunnille ja uutta työvoimaa.
Varmaan parhaiten ovat sopeutuneet juuri ne, jotka ovat päässeet suomenruotsalaiselle alueelle, jotka ovat todellakin halunneet väkeä ja tukeneet tulijoita.

Aasialaisuus/länsimaalaisuus

Kirjan nimi Varjo ja viileys viittaa mm. länsimaalaisten ja aasialaisten väliseen eroon. Herra Téo, yksi kirjan sivuhenkilöistä kuvaa, miten länsimaalaiset ovat mieltyneet pinnallisiin ja selkeisiin asioihin, sekä esineissä että tiloissa. Aasialaiset taas pitävät enemmän syvyydestä ja hämäryydestä. Esimerkkinä hän vertaa kattoja. Aasiassa katoista tehdään leveitä ja isoja, jotta ne varjostavat mahdollisimman suurta alaa. Länsimaalaiset taas haluavat sisälle mahdollisimman paljon valoa.

Mutta varjo! Se ei anna varjoa nimeksikään! Sen sijaan sisään halutaan mahdollisimman paljon valoa … Aivan sietämätön ajatus … Siis meidän tämän pöydän ääressä istuvien mielestä, me ajattelemme niin, koska olemme vietnamilaisia ja ymmärrämme varjojen mystiikkaa [—] meillä arvostetaan varjojen magiaa.”

Kun Hieu joutui rangastuksena käymään psykologin kanssa puhumassa, Má tokaisee: ”Valkolaiset luulevat, että kaikesta voi puhua.”

Kirjassa on useita viitteitä aasialaisiin elokuviin, joista jotkut olivat tuttuja. Äiti vie pojat elokuviin katsomaan hongkongilaisen Wong Kar-Wain rakkauselokuvaa In the Mood for Love, ja isoveljen seinällä roikkuu japanilaisen Yasujirō Ozun klassikon Tokyo Storyn juliste. Elokuvista löytyi yhtymäkohtia kirjan kerrontaan:

In the Mood for Love rakentuu myös näennäisen irrallisista, vahvatunnelmaisista kohtauksista. Sekä kirjassa ja elokuvassa on sekä ohimenevää keveyttä että raskautta.
Tokyo Story on kuvattu tatamimaton näkökulmasta ja Varjo ja viileys pienen pojan näkökulmasta.

Avaintarinoita

Yksi Varjon ja viileyden pienoistarinoista oli jäänyt monelle erityisesti mieleen. Kesäloman jälkeen pikkuveljen luokka saa perinteisen kirjoitustehtävän, kerro kesälomastasi. Muut lapset kirjoittavat ulkomaanmatkoista, ratsastusleiristä, jalkapalloturnauksesta. Heidän tarinansa eivät ole hyviä, mutta opettaja kehuu niitä erinomaisiksi. Pikkuveli on kirjoittanut siitä, miten Má vei poikansa merenrantaan. Tosiasiassa he olivat viettäneet iloisen päivän uimahallissa. Tarinansa pikkuveli luki luokalle ääneen.

Kuulin oman ääneni, tunsin pulssini – kuin virtauksena – ja aloin lukea nopeammin. Olin kirjoittanut kokonaisia lauseita, joissa oli pilkkuja ja adjektiiveja. Tekstini oli kieliopillisesti täydellistä. Luin eläytyvästi.”

Opettaja ei reagoinut mitenkään. Poika epäilikin, että opettaja yllättyi ja äimistyi kuullessaan hänen lukevan tarinaansa. Syntyikö tässä kirjailija, joka ymmärsi toden ja fiktion eron? Kirjailija on painottanut, että Varjo ja viileys ei ole omaelämäkerrallinen kuin korkeintaan 30%:sti. Onko tässä kuitenkin yksi hänelle tapahtunut avainkokemus? Näinkö syntyi oma ääni ja tietoisuus omista taidoista?

Yksi kirjan avaintarinoista, muita pidempi ja useampaan lukuun jakautuva on innoittanut myös suomenkielisen kirjan kansikuvan tekijää Elina Warstaa. Má keksii, että mustikoita poimimalla ja ne syysmarkkinoilla myymällä saataisiin kokoon melkoinen rahasumma. Mukaan lähtee hänen ystävättärensä Lan Pham ja vanha Tei-Tei-täti. Pikkuveljeä ei oteta mukaan, sillä hän on muiden mielestä liian pieni jaksaakseen useamman päivän (ja yön) jatkuvaa poimintaa.

Kotiin jäänyt pikkuveli sepittää mielessään tarinaa siitä, mitä metsässä tapahtuu. Metsä on hänen mielessään myyttinen paikka täynnä varjojen magiaa, ja leopardikin sinne mahtuu hiippailemaan.  

Mán yritys saada mustikoista enemmän rahaa päättyy onnettomasti. Petos paljastuu ja lopputuloksena on häpeää. Onko tarinassa viittaus fiktion sepittämiseen sekä mielikuviin, joita maahanmuuttajista rakennamme: ahkerat vietnamilaiset, mutta maahanmuuttajina alttiit myös petollisuuteen?

Olin aivan järkyttynyt mustikkahuijauksesta, sillä minun kuvani vietnamilaisista, perustuen muutamaan työtuttuun, on todella hyvä ja rehellinen.

Omaääninen kirjailija

Lukupiirikeskustelumme avasi monia lukemisen jälkeen kysymysmerkiksi jääneitä asioita.

Ennen lukupiirikeskustelua olisin jättänyt peukkuni puoliväliin, nyt nostan sen ylös.

Pohdittavaakin vielä jäi. Miksi pikkuveli jätti jalkapallon pelaamisen, vaikka se oli hänelle niin tärkeää? Halusiko hän siinäkin olla paras? Entä oliko Varjo ja viileys maahanmuuttajaromaani?

Hienoa, että joku kuvaa näinkin maahanmuuttajuutta. Usein kuvaukset ovat todella rajuja ja ankeita.
Maahanmuuttajuus ei selitä kaikkea romaanissa. Kirjan kuvaamia kummallisuuksia on muillakin. Kirjan kertomukset ovat yleispäteviä ja kirja nousee yleisemmälle tasolle, hyväksi kirjallisuudeksi.
En ajatellut kirjaa maahanmuuttoromaanina. Se oli perheen tarina ja tarina perheen suhteesta yhteisöön, sillä tavalla yleispätevä. Maahanmuuttotausta toi kirjaan oman värinsä.
Quynh Tranilla  on vahva oma ääni ja hän on hyvin käyttänyt kirjassaan aasialaista kulttuuritaustaansa.

13 peukusta (12 mukana keskustelussa ja yksi kommentti jälkikäteen) kahdeksan peukkua nousi ylös ja viisi jäi semiin.

Minä palasin kirjaan ja sen tunnelmiin monesta lukupiirimme jälkeen, enkä pelkästään sen takia, että kirjoitin tämän jutun ja keskustelimme vietnamilaiskirjoista podcastissamme. Kävi kuin In the Mood for Love -elokuvan jälkeen. Varjon ja viileyden vahva tunnelma, voimakkaasti visuaaliset kohtaukset eivät jättäneet rauhaan. Kirja oli vaikuttanut tunteisiin.

Näin Runeberg-palkintoraati kiitti Varjoa ja viileyttä:

Skugga och svalka on kerronnaltaan visuaalista, herkästi havainnoivaa ja kielellisesti rikasta. Se ei osoittele eikä anna valmiita selityksiä, vaan antaa lukijan luoda omat tulkintansa. Tranin romaani on kuin valokuva, jonka valot ja varjot ja yksityiskohdat piirtyvät vähä vähältä katsojan mieleen. Omaääninen romaani on virkistävä lisä suomalaiseen kirjallisuuteen, sävykäs ja kaunis kokonaisuus.”

Quynh Tran

Otetaan myös kirjailija virtuaalisesti mukaan keskusteluumme ja annetaan hänen itse kertoa kirjastaan. (Otteet poimittu Runeberg-palkinnon yhteydessä julkaistusta Quynh Tranin haastattelusta.)

Alkuun hain pitkään oikeaa kielellistä sävyä tai pikemminkin oikeaa luonnetta, jossa voisin oleilla.
Näin pystyin tuomaan näkyviin kirjan kolme hahmoa, saattamaan heidät eloon kaikkien heidän kipupisteidensä kautta. Ja he todella ovat tulleet näkyviksi tavalla, jota en olisi koskaan odottanut.
Mutta kaiken piti alkaa kielestä ja loppua kieleen.

Quynh Tran on syntynyt pakolaisleirillä Malesiassa 1989 ja saapunut perheensä kanssa samana vuonna Suomeen pakolaisena. Hän on kasvanut Pietarsaaressa ja asuu nykyään Malmössä, missä toimii psykologina. Ruotsissa hän on käynyt Biskops Arnö -kirjoittajakoulua.

Skugga och Svalka on hänen esikoisromaaninsa. Se julkaistiin samaan aikaan kolmena versiona: ruotsiksi Suomessa (Förlaget), Ruotsissa (Norstredsts) ja suomeksi (Teos). Kirja voitti syksyllä Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon ja se on nimetty Ruotsissa sekä Ruotsin kirjailijaliiton Katapult-palkinnon ehdokkaaksi että Borås Tidningenin esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi.

  • Quynh TranVarjo ja viileys
  • Teos 2021
  • Alkuperäisteos Skugga och svalka, Förlaget 2021
  • Ruotsista suomentanut Outi Menna
  • 240 sivua
  • Äänikirja suomeksi: 6 h 21 min, lukija Teemu Mäkinen
  • Äänikirja suomenruotsiksi: 6 h 28 min, lukija Mattias Björkas

Rating: 4 out of 5.

Vuoden 2021 Runeberg-palkinnon voitti Marisha Rasi-Koskisen REC. Lue juttumme ja kuuntele podcastimme kirjasta:
Marisha Rasi-Koskinen: REC – Onnittelut Runeberg-palkinnosta
Podcast #27 Marisha Rasi-Koskinen:REC

Kommentoi