Mikko Räsäsen tulevaisuus – näytelmä miehestä, jota kukaan ei katso ylöspäin

Teatterit ovat jälleen auki – ihanaa! Kevään ensimmäiseksi esitykseksi valikoitui Helsingin Kaupunginteatterin Mikko Räsäsen tulevaisuus, jonka Kirsi ja Martti Ranin näkivät ensi-illassa 11.3.2022 ja Minna Väisälä jo ennakkoon 10.3.2022. Spoilataan sen verran, että mielipiteemme menivät hieman ristiin, mutta lue itse: Kirsin kommentit ensin ja Minnan jutun lopuksi.

Katsaus näytelmän juoneen – ei paljastuksia

Mikko Räsänen, jota esittää Martti Suosalo, työskentelee Helsingin kaupungilla katutyömaan etumiehenä aivan kuten näytelmän kirjoittanut näytelmäkirjoittaja Mika Ripattikin. Näyttämölle on loihdittu kaupungin vesihuoltotyömaa, jossa vaihdetaan vesi- ja viemäriverkoston runkoputkia.

Kun kysytään, mitä kaupungin palvelua käytät eniten, niin ihmiset vastaavat kirjastoa, vaikka oikea vastaus olisi viemäriverkkoa!

Mikon johtamasta työmaaporukasta nostetaan esiin vain venäläinen ja eestiläinen putkenlaskija. Komentoketjussa ylöspäin ovat vastaava työnjohtaja Jaana ja yksikönjohtaja Kimmo sekä aivan huipulla pormestari Sini.

Kaupunki on päättänyt avata toimintaansa ja suunnitteilla on ”kaupunkitapaus”, jossa dronet kuvaavat työmaan toimintaa ja kaikki striimataan suorana nettiin. Ainoa vaan, että viemäröintityö ei ole kovin mediaseksikästä ja se pitää naamioida pyörätien rakentamiseksi. Mennään jopa niin pitkälle, että ”kaupunkitapausta” varten pitää rakentaa 50 metriä väliaikaista pyörätietä, jotta tarina näyttäisi uskottavalta.

Kaiken keskellä syntyy konflikti kaupungin palkkaaman palvelumuotoilija Lassen ja Mikko Räsäsen välille. Lasse pyöräilee työmaalle shortseissaan ja pikkutakissaan ja alkaa päsmäröidä pyörätiestä ja kylteistä Mikolle. Seuraa ylireagointia, jota selvitellään koko loppunäytelmä.

Tarinaan kuuluu myös oikeasti jännittävä kohtaus, joka ratkeaa hieman kummallisesti. Sitä olisi tämän draaman kaaressa kannattanut hyödyntää vielä enemmän.

Ammatti ja luokka periytyvät

Mikko Räsänen tekee samaa työtä kuin nuorena kuollut isänsäkin. Isä olisi toivonut poikansa käyvän kouluja ja pääsevän siisteihin sisätöihin, mutta perhetilanne pakotti keskeyttämään koulun ja aloittamaan tienaamisen. Nyt Mikon pelkona on, että hänen oma 18-vuotias poikansa tekee samoin ja ryhtyy haalarihommiin eli että hänestäkin tulee ”mies, jota kukaan ei katso ylöspäin”.

Mika Ripatti alleviivaa, että edelleen on tulo- ja luokkaeroja ja että kaikki tuottavuus otetaan työmiehen selkänahasta. Parhaita työmiehiä ovat ulkomaalaiset, kun heille ei tarvitse maksaa kuin muutama euro tunnilta ja he eivät lakkoile. Kesken näytelmän vetäistään mahtipontisesti työväenlaulu, jonka suomalaiset sanat on tehty vuonna 1906.

Työntekoon kehitetään yhä uusia mittareita. Tehokkuutta arvioidaan seuraamalla haalarintaskussa olevan puhelimen liikkeitä, unelmissa on vieläkin tarkempaa mittausdataa. Tehokkuuden mittaaminen on toki työpaikoilla aivan arkipäivää, mutta tässä vastakkainasettelua oli mielestäni kärjistetty.

Jokaisella pitää olla kiinnostava tarina

Rauno Ahosen esittämä palvelumuotoilija Lasse on melkoinen karikatyyri. Näyttämöllä on erittäin ylimielinen ja ärsyttävä tyyppi, joka tivaa Mikko Räsäseltä tarinaa.

Mä en näe sua. Sun täytyy antaa mulle sun tarina!

Mikko kuvataan rehtinä ja tunnollisena työmiehenä, oikeudenmukaisena etumiehenä, joka kaikin tavoin yrittää tehdä parhaansa. Hän suree juuri kuollutta vaimoaan, keskustelee kuolleen isänsä kanssa ja yrittää olla hyvä isä omalle pojalleen. Ja siinä onnistuukin. Mutta riittääkö se, onko se riittävän hyvä tarina?

Näytelmän sanoma

Käsiohjelmassa (joka on mielestäni oikein onnistunut) näytelmää kutsutaan satiiriksi. Teksti on monessa kohdassa nokkelaa ja minäkin naurahtelin muun yleisön mukana. Käsikirjoittaja Mika Ripatti tuntee työmaaympäristön ja on kirjoittanut aiemminkin näytelmän tapahtumat montun reunalle. Kirsin Book Clubin seurue oli vuonna 2016 katsomassa esitystä nimeltään Vakavuusongelma ja peukutti ylöspäin.

Koska olen konsultti, olen saanut vierailla monissa yrityksissä ja tutustunut laajalti erityyppisten töiden tekijöihin. Mikko Räsäsen tulevaisuus -esityksessä liikutaan pintatasolla ja käytetään mielestäni kovin stereotyyppistä lähestymistä. Yksikön vetäjä on sovinisti, mulqvist ja insinööri. Vastaava työnjohtaja on nainen, joka itkee paineen alla Mikko Räsäsen olkaa vasten. Venäläinen ja virolainen työntekijä riitelevät keskenään koko ajan, ottavat puheeseen jopa Putinin tankitkin.

Mikä on Mikko Räsäsen tulevaisuus? Siihen ei näytelmä anna vastausta, mutta ehkä loppuratkaisusta voi tulkita ainakin sen, että hän on hieman enemmän sinut itsensä ja valintojensa kanssa.

Näyttelijäsuoritukset

Nyt haluan kehua Martti Suosaloa. Minä en ole aina hehkuttanut häntä, mutta nyt on aihetta. Hän oli todella sisällä Mikko Räsäsen roolissaan, hän oli erittäin uskottava ja vahvasti läsnäoleva Mikko Räsänen!

Muusta kaartista nostan Lassen vaimoa esittäneen Sanna-June Hyden, joka myös oli sinut roolinsa kanssa, ei yliyrittämisen häivääkään. Parhaita kohtauksia olikin, kun Sanna-June äitinä jutteli tyttärensä (Lumi Aunio) ja Mikko Räsäsen pojan (Paavo Kääriäinen) kanssa.

Kokonaisuus – mikä toimi ja mikä ei

Näytelmän ydintarinassa oli hyviä aineksia. Minä pidän tarinoista, jotka sijoittuvat työympäristöihin. Olisin mielelläni vieraillut työmaan taukotilassa ja kuullut syvällisempääkin keskustelua venäläisen vitun huutelun sijaan. Muutama sivujuoni tuntui mielestäni päälleliimatuilta, ne eivät tuoneet kokonaisuuteen lisää.

Ohjaaja Heikki Kujanpää oli tuonut mukaan elävää musiikkia, mikä ei minulle antanut mitään lisäarvoa, mutta minä olenkin puhenäytelmäihminen.

Vaikka hieman napisenkin, niin viihdyin Mikko Räsäsen katsomossa ja vielä kerran kehun Martti Suosalon roolisuoritusta. Kotimatkalla mietimme vain, että mitä mahdamme muistaa näytelmästä muutaman viikon kuluttua. Ehkä päällimmäiseksi jäi lause, että ihminen ei ole vain hänen työnsä.

Minnan kommentit

Minulle Mikko Räsäsen tulevaisuus on näytelmä maailmojen kohtaamisesta ja siitä miten joitain töitä arvostetaan, ja toisten näkymättömämpiä tuloksia pidetään itsestäänselvyytenä. Kaupungin infrastruktuuri huomataan vain, kun se on remontissa, ja sehän on kaupunkilaisille sangen ikävää aikaa.

Mikon isän Heikin (yksi illan onnistujista, Pekka Huotari) aikaan työmies saattoi suljetussa Suomessa luottaa joukkovoimaan, Mikko ahertaa monin tavoin mullistuneessa työelämässä. Ammattiylpeys on säilynyt isältä pojalle samalla kun haasteet ovat muuntuneet. Mikko uskoo vielä koulutuksen takaavan pääsyn luokkaretkelle, mutta mikä on hänen poikansa Aapon valinta?

Mielenkiintoinen on myös kurkistus palvelumuotoilija Lassen kotiin ja hänen tyttärensä Ellan maailmaan. Ella on etuoikeutettu, mutta osaa myös kyseenalaistaa vanhempiensa elämäntavan. Mihin viimeisen päälle varusteltu keittiö on tarkoitettu, kun ruoka kuitenkin tilataan Woltista?

Kotiin kävellessäni pohdin näkemääni ja kuulemaani. Kaikki toimi: ohjaus, lavastus, puvustus, valot. Huomaan kyllä edelleen vierastavani mikrofoneja lavalla, tämä korostui kun istuin katsomon etuosassa. Miten meillä ennen näyteltiin? Muusikko (Jusu Berghäll) kehysti näytelmän minulle erityisen onnistuneesti.

Minuun Mikko Räsäsen tulevaisuus upposi kuin se entinenkin kuuma veitsi voihin. Minua kosketti sen sanoma kaikenlaisten töiden arvotuksen tarpeesta, ja jotain tunnelmistani osuus samaan todellisuuteen kuin Mika Ripatti käsiohjelman ansiokkaassa haastattelussa:

Ajattelen monesti, että viemärilinja on reitti vedelle samalla tavalla kuin käsikirjoitus on reitti katsojan tunteille. Kun seison asentamassani viemärikaivossa ja näen veden virtaavan saappaideni alla, tunnen samankaltaista mielihyvää kuin saadessani tekstin näyttämölle katsojien eteen.”

Esityksen faktat:

• Mikko Räsäsen roolissa nähdään Martti Suosalo ja muissa rooleissa Rauno Ahonen, Lumi Aunio, Pekka Huotari, Sanna-June Hyde, Paavo Kääriäinen, Martti Manninen, Vappu Nalbantoglu, Maksim Pavlenko,Jari Pehkonen ja Raili Raitala.

• Musiikki: Timo Hietalan (sävellys), Joakim ”Jusu” Berghäll (tulkinta)
• Lavastus: Antti Mattila
• Puvustus: Elina Kolehmainen
• Valosuunnittelu: Petteri Heiskanen
• Äänisuunnittelu: Eero Niemi
• Videosuunnittelu Toni Haaranen ja Patrik Åhlgren
• Naamioiti Jutta Kainulainen

Muita arvioita Helsingin Kaupunginteatterin kevään 2022 ohjelmistosta:

• Bolla, Bolla, Bolla – kolmen upean pääroolin näytelmä – ensi-ilta syksyllä 2021
• Niin kuin taivaassa -menestysleffan musikaaliversio ilahduttaa Helsingin Kaupunginteatterissa – ensi-ilta syksyllä 2021
• Hiljaiset sillat – viehättävä, mutta nenäliina pysyi käsilaukussa – ensi-ilta keväällä 2022