KOM-teatterin Runar ja Kyllikki etsii ihmistä toksisten mallien takaa

Huhtikuinen perjantai-ilta, neljä teatterikävijää siirtyi KOM-teatterista kadun toiselle puolelle ravintola Sea Horseen. Kolme tilasi vorschmackia, yksi keiton. Kuunnellaanpa, mitä pöydässä keskusteltiin:

– No niin, mä laitan nyt tämän tallennuksen päälle. Olemme siis juuri nähneet Lauri Maijalan ohjaaman Runarin ja Kyllikin ensi-illan. Mitä on päällimmäisenä mielessä?

Kuvassa Kati Outinen, Lotta Lindroos, Juho Milonoff, Satu Silvo, Paavo Kinnunen, Ella Mettänen, Niko Saarela, Juho Kuusamo, Eeva Soivio ja Karoliina Niskanen. Valokuva Noora Geagea

– Se Runarin äiti, siis Niko Saarela, oli todella hyvä. Hän ei yrittänyt esittää naista, vaan oli ihminen mekossa. Erinomainen ja vivahteikas roolisuoritus! Sama oli se Juho Milonoffin esittämä Eija. Uskottava, taitava ja tosissaan. Ei tullut mieleenkään nauraa partaiselle naiselle, sitä partaa ei edes ensivaikutelman jälkeen nähnyt.

– Kyllä! He olivat todella hyviä, mutta jotkut suoritukset olivat todella eriparisia, ihan kuin eri näytelmästä. Osa näytteli kesäteatterin farssiroolia, jossa nauretaan sille, että naiset ovat miesten rooleissa ja päinvastoin. Se ei voinut olla tarkoitus.

– Saarela ja Milonoff puhuivat kuin miehet ja olivat pukeutuneet naisiksi, mutta heissä oli silti feminiinisyyttä, mutta ei päälleliimatusti. He ikäänkuin antoivat oman naiseutensa näkyä.

– Heissä katsoi todellakin ihmistä ja näki karjalaisen yksinhuoltajan ja rempseän nuoren. Mä kyllä pidin myös Ella Mettäsen Runarista. Hänen herkkyytensä oli sellaista lasinkirkasta, yhtä upeaa kuin hänen laulunsa.

Ella Mettänen oli herkkä Runar. Valokuva Noora Geagea.

– Mun mielestä Satu Silvo oli hyvä miehenä, etenkin ensimmäisellä puoliajalla.

– Mä en edes tajunnut, että se oli Satu Silvo. Mut samanlailla, mä olisin halunnut, että siinä olisi näkynyt hänen naiseutensa. Nyt mentiin juuri sillä väkivaltaisella miesmallilla.

– Tämä on mielenkiintoinen kuvio. Perinteiset sukupuolet ei toimi kääntäen yksyhteen.

– Oliko se sitten yksi viesti tässä Lauri Maijalan versiossa? Mitä sukupuolella tai sukupuolirooleilla on väliä? Olisiko tapahtumat voineet edetä samanlailla naisten tai miesten toimesta?

– Kyllä sillä oli väliä ainakin Runarin osalta. Häneen kohdistuneet miehen mallin odotukset mursivat hänet, hän jäi ulkopuoliseksi. Kävikö myös Kyllikille niin, mursiko naisen malli hänetkin?

– Kyllikin mursi ankara isä, joka halusi pitää hänet kuuliaisena neitsyenä. Siksi olikin outoa, että hän katsoi sormiensa läpi, kun tytärtä käytettiin hyväksi. Paavo Kinnusen Kyllikki oli kyllä ristiriitainen hahmo.

– Mä katsoin koko Runar ja Kyllikki -esitystä sotalasit päässä. Luin juuri HS-artikkelin venäläisestä miesten mallista, joka oli kyllä todella toksista. Mutta eipä se erityisesti eronnut siitä, miten näytelmän yhteisö toimi. Miesroolien jutut olivat rivoja ja kaikki ratkaistaan väkivallalla. Yhteisössä lyödään ja raiskataan, eikä kukaan yritä estää tai puuttua.

– Aivan, miehet löivät miehiä ja naisia, naiset eivät lyöneet ketään. Vain naisia raiskattiin. Ja pientä aihiota naisten välisestä ystävystymisestä oli ilmassa.

– Jossain oli sanottu, että Jussi Kylätaskun dialogi on aivan briljanttia, mutta mä en kyllä saanut siitä kiinni. Ja oli monta kohtaa, kun huudettiin, niin mä en saanut selvää repliikeistä.

– Sama!

– Mun on kyllä sanottava, että mä en myöskään ymmärtänyt sitä Kati Outisen pastoria. Huikea näyttelijä, mutta nyt ei kolahtanut.

– Mä sanoisin, että koko esityksen suurin ansio oli siinä, että perinteinen miehen malli näytti aivan idiootilta tänä päivänä. Samanaikaisesti näyttämön etureunassa olleet oikeiden nuorten naisten muistolaatat kertoivat karmeaa totuutta: heidätkin on murhattu ja kuolinvuodet olivat hyvin tuoreita. Tätä tapahtuu sodassa Ukrainassa ja tätä tapahtuu Suomessa. Ja ihan kaikkialla maailmassa.

– Mutta perustuuhan näytelmäkin totuuteen. Siis true crimea tai ainakin biofiktiota Kyllikki Saaren murhasta vuonna 1953. Oliko joku Runar epäiltynä?

– Ei mun mielestä, mutta kannattaa katsoa siitä meidän blogijutusta, joka käsittelee Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari -kirjaa.

KOM-teatterin taiteellinen johtaja ja Runar ja Kyllikki -näytelmän ohjaaja Lauri Maijala toivotti yleisön tervetulleeksi. Edessä Kyllikki Saaren muistokivi.

– Hei, joku nosto vielä lopuksi, mikä oli parasta, mikä jäi mieleen?

– Kehtaanko mä sanoa, että se Lauri Maijalan avauspuheenvuoro. Hän todellakin osaa ottaa hetken!

Runar ja Kyllikki pisti kyllä ajattelemaan. Olen melko varma, että perinteisellä miehityksellä, voiko sanoa myös naisituksella, tämä tuskin olisi kolahtanut näin vahvasti. Tässä nyt heitettiin koko toksinen irvokkuus katsojan silmille.

– Olisiko parasta, että ystävien kanssa selviää myös haasteellisemmasta teatteri-illasta?

Ihmisellä on vain kaksi tehtävää: kutea ja kuolla.

Runar ja Kyllikki -näytelmästä
Katsomossa Airi Vilhunen, Minna Väisälä, Kirsi Ranin ja Martti Ranin.

Seurue jatkoi vielä maailmantilanteen analysointia. Miettivät myös, pitäisikö aloittaa klassikkoravintoloiden kierros ja testata missä saa parasta vorschmackia. Sea Horsen vorschmack arvioitiin mauttomaksi ja lisukkeet kuivahtaneiksi, vain kaksi tähteä. Metsäsienikeitossa oli klimppejä, mutta sen kanssa tuli maukasta ruisleipää ja runsaasti voita. Portsari auttoi ystävällisesti takin päälle.

Esityksen tiedot

  • Nimirooleissa Ella Mettänen ja Paavo Kinnunen.
  • Muissa rooleissa Juho KuusamoLotta LindroosJuho MilonoffKaroliina Niskanen, Kati OutinenNiko SaarelaSatu Silvo ja Eeva Soivio
  • Näytelmä Jussi Kylätasku
  • Ohjaus Lauri Maijala
  • Lavastus Markku Pätilä
  • Pukusuunnittelu Sari Suominen
  • Valosuunnittelu Tomi Suovankoski
  • Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo
  • Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen

Ensi-ilta 8.4.2022. Esitys on KOM-teatterin 50-vuotisjuhlanäytelmä.

Lue myös

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *