Enni Mustonen: Tekijä – Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja päättyy 1960-luvun Suomeen

Enni Mustosen suursarja Syrjästäkatsojan tarinoita on saanut kymmenennen ja päätösosansa ja se nimekseen Tekijä. Varsinainen tekijä on myös kirjailijanimeä Enni Mustonen käyttävä Kirsti Manninen, joka vuosi ja kirja -vauhdilla on julkaissut tämän sitoutuneen lukijakunnan saaneen sukukronikan.

Tekijän pääroolissa on Viena, Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäisen osan paimentyttö Idan, suvun kantaäidin tyttärentytär. Eletään vuosia 1962–1966, ja tällä kertaa pysytellään koko ajan Suomessa.

Blogissamme on jutut kaikista sarjan aikaisemmista osista, ja ne voit lukea jokaisen erikseen tai koontina sarjan edellisen osan Näkijän jutun yhteydestä. Lukupiirimme Varpu on kirjoittanut jutuista suurimman osan. Hän tykästyi sarjan ensimmäisiin osiin ja löysi niiden tapahtumaympäristöstä paljon itselleen tuttua, mutta alkoi sarjan edetessä viestiä, että nyt hänelle jo riittää. Syrjästäkatsojan tarinoiden määrä oli alkanut nakertaa laatua.

Minä luin sarjan yhdeksännen osan Näkijän, ja olin ajatellut yhden osan verran kurkistaa, millaisia ovat kirjat, joita niin monet lukijat, varsinkin naiset rakastavat. Niin vain kävi, että vaikka arvioni kirjasta oli jokseenkin hapan, odotin kovasti myös seuraavaa osaa. Koukutuin siis minäkin.

Näkijässä Viena työskenteli puvustajana Hollywoodissa Foxin studioilla, piipahti välillä Suomeen puvustamaan Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa, ja kirjan lopussa palasi takaisin kotimaahan. Olin varma, että Viena työskentelee sarjan seuraavassa osassa Yleisradiossa puvustajana. Toisin kävi, sillä Tekijässä Viena saa työpaikan Marimekosta.

Viena on 33-vuotias leski ja asuu Ida-mumman talossa Leppävaarassa yhdessä äitinsä Kirstin, tämän aviomiehen Martin ja pikkuveljensä Ilpon kanssa. Vienalle rakas mumma on jo yli 80-vuotias, ja sarjan päätösosaan sopivasti myös hänen tarinansa päättyy nyt lopullisesti.

Armi Ratian Mari-maailmassa

Syrjässäkatsojan tarinoissa historian tapahtumista ja sepitteestä muodostuu koukuttava kokonaisuus, jossa on paljon, usein jopa liikaa arjen yksityiskohtien kuvausta. Fiktiivisten ja todellisten henkilöiden tarinat kulkevat rinnakkain, ja Tekijässä tästä yhdistelmästä syntyy onnistunut kokonaisuus. Marimekossa työskentelevän Vienan ”vastapooli” on itseoikeutetusti Armi Ratia, räiskähtelevä idealinko, joka ei vastalauseita siedä. Viena taas on ammattinsa osaava, harkitseva aikuinen nainen, joka ei helposti räiskähtele rakkaudessakaan, vaikka siihen mahdollisuuksia olisikin.

Armi palkkaa kielitaitoisen Vienan ensin Mittamariin, Marimekon mittatilausmyymälään, ja myöhemmin, Marimekon laajentaessa vientiä, Viena alkaa vastata Yhdysvaltoihin suuntautuvien tilausten sujumisesta. Usein hän kuitenkin huomaa olevansa palkattomana siivoojana valmistelemassa juhlia Armin hankkimassa vanhassa kartanossa lähellä Porvoota. Bökarsissa hän tutustuu playboyn maineessa olevaan valokuvaaja Ulfiin.

Marimekon kankaat eivät koristaneet lapsuudenkotiani eikä niistä 60-luvulla kotiompelija valmistanut minulle kevätjuhlamekkoa, mutta Marimekko, Bökarsin juhlat ja koivuihin ripustetut kristallikruunut sekä mainoskuvissa poseeraavat vaaleatukkaiset marityöt olivat naistenlehdistä tuttuja. Siksi Tekijä minua viehättikin. Näin monet kirjan kohtaukset mielessäni kuvina, joita nyt myös googlaten etsin. Löysinkin kuulun amerikkalaisen Tony Vaccaron kuvia, joita hän kuvasi Bökarsissa yhdysvaltalaisia lehtiä varten. Löysin myös tarinan hänen ja Marimekon mallina toimineen Anjan rakkaudesta. Sen Enni Mustonen on siirtänyt Tekijään. Mutta se, onko valokuvaaja Ulfilla todellista esikuvaa, ei selvinnyt. Ehkäpä ei ole.

Polvihousut Ylioppilasteatterin Olviretkeen                         

Vienan pikkuveli Ilpo ja tämän tyttöystävä Titta ovat Ylioppilasteatterin aktiiveja, ja Leppävaaran talon alivuokralaisissa yyoolaisia on lisää. Vienakin houkutellaan mukaan auttamaan itseään nuorempia teatterilaisia, joista osasta tulee hänelle myös läheisiä ystäviä.

Tekijän Ylioppilasteatteriosuuteen pätee sama kuin Marimekkoon. Esitykset ja nimet, jotka kirjassa vilahtavat, ovat suomalaisen teatterin historiaa ja siksi tuttuja: Kalle Holmberg, Kaisa Korhonen, Jukka Sipilä, Olviretki, Orvokkikabareet, Lapualaisooppera … 

Siinä missä koin sarjan edellisen osan asetelman, Vienan ja Marilyn Monroen suhteen keinotekoiseksi, Tekijän ”julkkistarinat” upposivat minuun paljon paremmin. Tekijässä on myös vähemmän ”lörpöttelyä”, ja lukijan onneksi kirja on edeltäjäänsä 200 sivua lyhyempi. Plussaa Tekijä saa myös realistisen tuntuisesta, ei siis ainakaan siirappisesta, aikuisen rakkauden kuvauksesta. Muutenkin kirja on arvoisensa päätös koko sarjalle.

En ole lukenut Syrjästäkatsojan tarinoiden ensimmäisiä osia, mutta ehkä Enni Mustonen on tässä viimeisessä osassa palannut siihen tarinointiin, johon Varpu sarjaa aloittaessaan ihastui: Fiktion kautta historia ja todelliset henkilöt heräävät eloon, ja kun mukaan tulee vähintään ripaus lukijan omaa kokemusta tai suvun historiaa, lukuilo on taattu.

• Enni Mustonen: Tekijä. Syrjästäkatsojan tarinoita X
• Otava 2022
• Äänikirja ilmestyy 11.5., lukijana Erja Manto

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja:

• Paimentyttö (2013)
• Lapsenpiika (2014)
• Emännöitsijä (2015)
• Ruokarouva (2016)
• Ruokarouvan tytär (2017)
• Taiteilijan vaimo (2018)
• Sotaleski (2019)
• Pukija (2020)
• Näkijä (2021) – juttu sisältää lyhennelmäöt myös muiden osien arvioista
• Tekijä (2022)

Syrjästäkatsojan tarinoihin liittyy Facebook-sivusto, jossa on erilaista sarjan osiin liittyvää tietoa ja oheismateriaalia. Käy kurkkaamassa: (KLIK)