Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta – nykyajan ruotsalaiset juhannustanssit

Kolme nuorta naista luo uraa Tukholmassa. Päällisin puolin kaikki on hyvin, mutta pinnan alla heillä on selvittämättömiä asioita, ahdistavia odotuksia ja paljon sellaista, jota ei hienostuneessa kanssakäymisessä koskaan sanota ääneen.

Ruotsalainen Sara Osman päästää lukijat näiden kolmen naisen pään sisälle ja kertoo heidän ajatuksensa esikoiskirjassaan Kaikki mikä jäi sanomatta. Naiset sanovat olevansa toistensa ystäviä, mutta kovin kauniisti he eivät toisistaan ajattele. Poissa ovat ystävällisyys, lempeys ja avuliaisuus, tilalla kateus, kauna ja halveksunta. Esiin nostetaan myös silkoisen ruotsalaisen kansankodin mätäpaiseita.

Kaikki mitä jäi sanomatta -kirjan ensimmäinen lause kertoo huoltoa kaipaavista geelikynsistä, aivan kuten minulla kuvassa.

Kolme parasta kaveria

Amanda ja Sofia ovat lapsuudenkavereita Sundvallista. Amandan perhettä on kohdannut suuri suru, sillä teini-ikäinen pikkuveli on tehnyt itsemurhan. Sofian perhe on tullut Ruotsiin pakolaisina Somaliasta. Tytöt tulivat opiskelemaan Tukholmaan, Amanda kauppakorkeaan, Sofia oikikseen. Nyt molemmat ovat valmistuneet ja ovat hyvissä työpaikoissa.

Kolmantena joukossa on Caroline, varakkaan perheen tytär, joka jätti oikiksen kesken. Hän haaveilee kirjailijan urasta, mutta sen ohessa yrittää nostaa itsensä merkittäväksi somevaikuttajaksi täydellisillä instakuvillaan.

Naiset tapaavat toisiaan ravintoloissa ja klubeilla. Huolia ei ääneen jaeta, vaikka ne mielessä pyörivätkin.

Jotain kamalaa on tapahtunut

Kaikki mitä jäi sanomatta -kirja alkaa vaikuttavasti. Amanda tilittää olotilaansa jossain vartioidussa tilassa, lukijalle ei vielä paljasteta missä, mutta jotain kamalaa on tapahtunut.

Ajassa hypätään kaksi kuukautta taaksepäin ja puheenvuoro annetaan jokaiselle naiselle vuorotellen. He kertovat ajatuksiaan sen hetken nykyajassa. Kun ollaan samassa tilanteessa, niin kertojavuoro siirtyy sujuvasti seuraavalle naiselle.

Rakastan Sara Osmanin tekstiä, koska siinä ei ole ainoatakaan ylimääräistä sanaa. Kaikki on hysteeristä ja ihmeellistä – ja todella surullista.”

Alex Schulman, Kaikki mitä jäi sanomatta -kirjan kannessa

Teksteissä tulee esiin yksityinen ja yhteiskunnallinen, ulkonäköpaineet, urapaineet, parisuhdepaineet, menestyspaineet – onnellisia ollaan vain hetkittäin. Käsittämätöntä on, että Sara Osman aloitti lomamatkallaan kirjoittamaan katkelmia kännykkäänsä ja kirjoitti kirjan valmiiksi parissa kuukaudessa.

Uskottavia ääniä

Kirjan kertojat ovat erittäin uskottavia. Sara Osman on itse toisen polven maahanmuuttaja, joka työskentelee tukholmalaisessa lakiasiaintoimistossa. Haastatteluissa hän on kertonut, että kirjan Sofiassa on eniten häntä itseään. Sofia on pätevä, kunnianhimoinen ja kaunis. Hän tuo omissa puheenvuoroissaan esiin vahvan, ja monesti huvittavasti ilmaistun kritiikin ruotsalaista rasismia kohtaan. Kyytiä saavat myös monet ruotsalaiset tavat helan gårista alkaen.

Sara Osman, kuva LIKE.

Sofia on katkera kavereilleen siitä, että heillä on hänen mielestään niin paljon helpompaa. Erityisen kateellinen Sofia on Carolinelle, joka on saanut vanhemmiltaan kaiken mahdollisen materian, mutta haaveilee silti muusta. Mutta ei ole helppoa Carolinellakaan: hänen äitinsä ehdottaa tyttärelleen botoxia, täydellinen poikaystävä ei ehkä olekaan niin täydellinen ja kunnon brändit eivät halua Carolinen kanssa kaupallista yhteistyötä. Amanda puolestaan on melko hukassa ja käyttäytyy jopa itsetuhoisesti.

Kirja on monilla tavoin erinomaista ajankuvaa. Ollaan Tukholmassa, mutta kyllä kirjan tapahtumat voisivat sijoittua myös Helsinkiin.

”Ei diibadaabaa!”

Olin valinnut Kaikki mikä jäi sanomatta -kirjan uuden lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi. Lukupiiri on mainostoimisto TBWA:n yrityslukupiiri, ja pääsimme siellä hienosti vauhtiin, sillä kirja on mitä sopivin lukupiirikeskusteluihin. Mukana oli himolukijoita sekä heitä, jotka eivät olleet pitkään aikaan tarttuneet kirjaan.

Yleisesti ottaen Kaikki mikä jäi sanomatta -kirjasta pidettiin. Kolme oli valmiita antamaan kirjalle täydet viisi tähteä ja enemmistön peukku nousi ylös!

Sara Osmanin tekstiä pidettiin helppolukuisena ja sujuvana. Lukupiiriläiset ovat suomen kielen supertaitajia, joten pientä kritiikkiä tuli kielikuvien töksähteleväisyydestä. Kiitosta annettiin kielen ajankohtaisuudelle.

Minä tosin pysähdyin jo kirjan ensimmäiseen lauseeseen: ”Shellac on kuin heroiini, lakkaus on hieno ja kiiltävä ja jumalainen, kun sen huoltaa ajoissa, mutta heti kun päättää pitää taukoa, jälki on kuin rikospaikalla.” Vaikka olin juuri ottanut ensimmäisen geelilakkauksen kynsiini, en tiennyt, että sitä kutsutaan Shellaciksi. Ajan hermolla olevat lukupiiriläiset kyllä tiesivät.

Erityisesti kiitosta sai se, että naiset olivat samaistuttavia. He eivät olleet täydellisiä, heidän ”alhaiset” tunteensa pursusivat sivuilla. Kirjan näkökulma ei ollut mustavalkoinen, vaan naishenkilöhahmoissa oli paljon sävyjä. Sen sijaan kirjan miehet olivat hyvin yksioikoisia.

Naisten äänet koettiin kovin samanlaisina, he kaikki puhuivat – myös ruotsiksi – hyvin samankaltaisesti, vaikka olivat erilaisia tyyppejä.

Traaginen loppuhuipennus

Kirja päättyy juhannuksenviettoon Tukholman saaristossa. Tapahtumia rakennetaan taitavasti pitkin matkaa, alussa mainittu mysteeri ei paljastu ennen viimeistä lukua. Loppu on traaginen kuten monissa kirjallisissa juhannustansseissa.

Kirja on koukuttavaa luettavaa, osa kertoi jopa ahmineensa kirjan.

Monella suulla totesimme, että kirja on herkullista luettavaa ja sisältää paljon ajateltavaa. Osuvin tiivistys kirjan sanomasta oli: ”Tämä ei ollut mitään diibadaabaa!”

Sara Osman tulee Helsinki Litiin 13.-14.5.2022. Festareilla myös Nita Prose ja Marie Aubert.

Kirjan tiedot

  • Sara Osman: Kaikki mitä jäi sanomatta
  • LIKE, 2022
  • Alkuperäisteos: Allt vi inte sa
  • Suomennos Sirje Niitepöld
  • 326 sivua, 10 h 11 min
  • Äänikirjan lukija: Mimosa Willamo

Rating: 4 out of 5.
Tapasin kääntäjä Sirje Niitepöldin Helsinki Litin etkoilla Jörn Donnerin entisellä työhuoneella.

Kommentoi