Ann Cleeves: Kulovalkea – hyvästit Shetlandsaarten murhille ja Jimmy Perezille

Shetlandsaarten murhat -tv-sarjassa on päähenkilönä Jimmy Perez, jota näyttelee Douglas Henshall. Pidän sarjasta, sillä siinä on mielenkiintoista paikallisväriä ja se on kaikin puolin hyvin tehty, mutta erityisesti pidän Douglas Henshallin äänestä ja tavasta puhua. Hän puhuu Jimmy Perezin roolissaan skotlantilaisella nuotilla, mutta juuri niin sopivasti, että ymmärrän, mitä hän sanoo. Ja se ääni on ”soothing”, lempeän rauhoittava, vaikka kyseessä olisi murhaajan kuulustelu. Kun olen katsonut tv-sarjaa, Jimmy Perezin ääni on jäänyt minulle soimaan korvamatona.

Taisi tulla selväksi, että hieman fanitan sarjaa. Sarja pohjautuu Ann Cleevesin kirjasarjaan, johon en aiemmin ollut tutustunut ollenkaan. Ajattelin, että voisin kuitenkin aloittaa uusimmasta eli kirjasarjan kahdeksannesta ja viimeisestä osasta. Tunsinhan ihmiset tv-sarjasta, joten varmasti pysyisin kärryillä Kulovalkea-kirjassa.

Ihan Shetlantiin asti en päässyt kirjaa kuvaamaan, mutta Skotlannin rannikolle kuitenkin. Mielestäni tämä Lower Largon maisema voisi olla myös Shetlannin lempeämmiltä rannoilta.

Mikä on Kulovalkean rikos ja kuka sitä selvittää?

Ollaan pienessä shetlantilaisessa kylässä, Deltanessissa, jonne on Lontoosta muuttanut Flemingin arkkitehti-tekstiilitaiteilija-perhe kahden lapsensa kanssa. He ovat ostaneet ja uudistaneet erään saarelaisen vanhan talon. Pian talon entinen omistaja löytyy heidän ladostaan hirttäytyneenä. Oletetaan, että kyseessä on itsemurha. Kun tapauksesta on hieman aikaa, ladon kattoparruista roikkuu uusi uhri hirttosilmukassa ja nyt on selvää, että kyseessä on murha.

Rikosta selvittävät tv:stäkin tutut Jimmy Peres ja Sandy Wilson sekä heidän pomonsa tutkinnanjohtaja, ylikomisario Willow Reeves Invernessin vakavien rikosten yksiköstä. Willow on vain pistäytynyt tv-sarjan toisella tuotantokaudella, enkä itse muista häntä ollenkaan.

Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Poliisiporukka on hyvin tutun oloista, paitsi kirjassa Jimmy Perez on sukujuuriensa mukaisesti espanjalaisen näköinen, tumma komistus!

Minä samaistun kovasti Jimmy Pereziin. Kun luin ensimmäisen käsikirjoituksen, hän vaikutti kiltiltä, empaattiselta ja sellaiselta, joka halusi löytää ihmisten hyvät puolet. Hän myös vaikuttaa oikeasti pitävän naisista, mikä on harvinaisempaa poliisisarjoissa. Nämä piirteet viehättivät minua ja olen yrittänyt laittaa myös itseäni rooliin. Koin, että Perez ei todellakaan ole tyypillinen tv-sarjan poliisihahmo!

Jimmy Pereziä esittävä näyttelijä Douglas Henshall artikkelissa BBC:n sivuilla

Flemingin perheen dynamiikka on hieman erikoinen. Heidän pikkupoikansa Christopher on autismin kirjolla ja kyläläiset pitävät häntä outona. Tämä tietenkin vaikuttaa koko perheeseen. Äiti Helena on vahva, mutta niin kärsivällinen, etten tiedä onko kenelläkään sellaisia lehmänhermoja. Hän toimii hienosti poikansa kanssa, mutta hämmästelen, miten hän kestääkään vätyksen oloista aviomiestään!

Toinen kirjassa esitelty perhe, Moncrieffit, on hyvin stereotypinen yläluokkalaisperhe. Isä on stiff-upper-lip-lääkäri, vaimo kaunis ja lapsistaan he eivät ole erityisemmin kiinnostuneita. Hellyys on kaukana heidän hienosta talostaan.

Muut henkilöt ovat hyvin uskottavia, mutta heidän roolinsa jää vähäisemmäksi. Kiinnostavia olivat myös kaikki kuvaukset näiden ihmisten kodeista. Sain hyvin visuaalisen kuvan sisustuksesta ja ympäristöistä. Niin, ja tietenkin juotiin AINA teetä.

Minäkin otin kirjan seuraksi kupin teetä, paahtoleipää, Digestive-keksin ja tuoreita skotlantilaisia mansikoita katsoessani Pohjanmeren aaltoja.

Onko Kulovalkean juoni vetävä?

Juoni etenee vetävästi ja omat epäilykseni vaihtuvat saarelaisesta toiseen. Kerronta on erittäin sujuvaa ja Ann Cleeves tiputtelee johtolankoja pitkin matkaa. Ratkaisevaa johtolankaa en kyennyt päättelemään, mutta syyllinen oli lopulta hyvinkin selvä tapaus.

Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Olen ollut useita kertoja Skotlannissa ja katsonut tv-sarjan, joten suurempaa uutta ei tullut. Kulovalkea kertoo kyllä hyvin shetlantilaisesta elämästä, millaista on olla pienissä kyläyhteisöissä ja miten ulkopuolisiin suhtaudutaan. Saaren luonto ja ilmasto tulevat myös elävästi kuvaan mukaan.

Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Pääpoliisien eli Jimmy Perezin ja Willow Reevesin sisäisiä tuntoja avataan paljon. Jimmy on isänä kolme vuotta aiemmin menehtyneen naisystävänsä lapselle, Cassielle, mutta suhde tuodaan esiin enimmäkseen arjen tilanteissa, esimerkiksi mistä saada Cassielle lapsenvahti, kun Jimmyn pitää olla töissä. Tv-sarjassahan Cassie on jo aikuinen, kirjassa vasta 9-vuotias pikkutyttö. Hänen oikea isänsä Duncan esiintyy kirjassa, mutta aivan sivuroolissa.

Jimmyllä ja Willowilla on ollut sutinaa, mutta nyt heidän keskinäisessä suhteessaan ollaan vedenjakajalla. Tilannetta ja siihen liittyvää problematiikkaa käsitellään melko paljon ja näin lukijana en ymmärrä heidän puhumattomuuttaan ollenkaan! En sano enempää, etten tee juonipaljastusta.

Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Kulovalkeassa on mukana monia lapsia ja useissa kohdissa hiipi ahdistava tunne, ettei lapsille vain sattuisi mitään. Sanoisin, että tunnelma on monasti jännittävä, vaikkakaan ei varsinaisesti raaka.

Ajattelin saada hienon kirjakuvan Aberdeenin satamasta, josta lähtee NorthLink-lauttoja joka päivä kohti Shetlannin isointa kaupunkia Lerwickiä. Tämän kummoisempaan en verkkoaidan välistä kyennyt, mutta taustalla oleva laiva olisi lähtenyt klo 17:00, pysähtynyt klo 23 Kirkwallissa ja ollut Lerwickissä aamulla klo 7:30.

Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Jäin miettimään sitä, kuinka hyvin kirja on siirtynyt tv-sarjaksi. Sarjassa on kovin samankaltainen tunnelma, vaikka tarinat ovat erilaisia. Kirjan tarina ei mennyt minulla syvälle, luulenpa, että vähän ajan kuluttua en enää muista varsinaista juonta, ennemminkin tunnelman. Saatan myös ryhtyä googlailemaan, millaisia neulemalleja Shetlannista tulee, sillä kirjan Helena on menestynyt nimenomaisesti uudistamalla perinteisiä neulemalleja. Shetland Wool on toki tuttu, mutta kuviot eivät.

Suositteletko ja kenelle?

Ann Cleeves on tuottelias dekkaristi, ja sen huomaa tekstin ja juonen sujuvuudessa. Suosittelen erityisesti heille, joita kiinnostaa rikoksen ohella ihmissuhteet ja vieraat ympäristöt. Luen, tai kuuntelen, mielelläni jonkun Shetlandsaarten murhat -sarjan aiemmankin osan. Jos kuuntelen, niin toivottavasti toisten osien äänikirjojen lukuohjeissa Aberdeen on ohjeistettu luettavaksi ’Äbödiin’ eikä ’Eibödiin’ kuten Kulovalkea-äänikirjassa.

Kirjan tiedot

  • Ann Cleeves: Kulovalkea
  • Shetlandsaarten murhien 8. osa
  • Karisto 2021
  • Suomentanut Annukka Kolehmainen
  • 345 sivua / 10 h 50 m
  • Äänikirjalukija Outi Vuoriranta

Rating: 3.5 out of 5.

Kirjailija Ann Cleeves

Muistan törmänneeni kirjailija Ann Cleevesiin Helsingin kirjamessuilla vuonna 2018. Siis en ollut bongannut häntä ohjelmasta, enkä tiennyt häntä ollenkaan, mutta seuralaiseni tunnisti Annin, kun hän käveli meitä vastaan. Olin ihmeissäni, miten olinkaan voinut missata tämän tunnetun dekkaristin, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa, joista kaksi sarjaa – Shetlandsaarten murhat ja Vera Stanhope ratkaisee – ovat siirtyneet myös tv-sarjoiksi. Uusin suomeksi ilmestynyt teos on Lokin huuto (The Long Call), Karisto 2022, joka aloittaa Devoniin sijoittuvan dekkarisarjan. Myös Lokin huudon päähenkilö on poliisi. Jos Ann Cleeves tulee uudelleen Suomeen, lupaan olla katsomossa!

Kirsin Book Club juhlistaa perinteistä dekkariviikkoa julkaisemalla joka päivä uuden dekkariarvion. Tilaa uudet jutut suoraan sähköpostiisi!
Kommentit
  1. Anki
    • Kirsi Ranin

Kommentoi