Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna – jännitystä järvimaisemassa Nordic Noirin alkumetreillä

Komisario Martin Beck on monelle tuttu dekkarihenkilö. Maj Sjöwallin (1935-2020) ja Per Wahlöön (1926-1975) yhdessä kirjoittama kymmenosainen poliisiromaanien sarja on menestynyt kansainvälisesti ja levinnyt myös elokuvina. Molemmat kirjoittajat olivat taustaltaan journalisteja. Wahlöö oli aiemmin kirjoittanut romaaneja yhteiskunnallisista teemoista, mikä näkyy myös Beck-sarjan ruotsalaisen yhteiskunnan kuvauksesta. Kirjailijaparia on pidetty Nordic Noir – tyylilajin luojina.

WSOY:n viime vuonna julkaiseman e-kirjan ja äänikirjan alkusanat on kirjoittanut v. 2005 Henning Mankell, niinikään kansainvälistä mainetta niittänyt ruotsalainen kirjailija. En ollut aiemmin lukenut Beck-sarjan dekkareita ja Mankellin alkusanat olivat tärkeä muistutus siitä, millainen maailma oli 1960-luvun puolivälissä. Muutos informaation tuottamisessa ja jakamisessa on aivan valtava. Se mikä nykyisin onnistuu jopa sekunneissa, vaati tuolloin jopa useita päiviä. Kirjassa tarvitaan apua amerikkalaispoliisilta ja sitä saadaan postitse. Puhelinkeskustelu täytyy tilata tunteja aiemmin. Mankell kiinnittää osuvasti huomiota siihen, miten aika kuluu ja on pitkiä jaksoja, jolloin murhan selvittely ei etene lainkaan. Kärsivällisyys näyttäytyy poliisityön merkittävänä hyveenä. 

Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Roseanna on nuori amerikkalainen nainen, joka matkustaa Skandinaviassa. Hänen ruumiinsa löytyy ruopattaessa Borenshultin kanavaa, joka yhdistää Vättern-järven Boren-järveen Motalassa. Rikosta selvittää komissario Martin Beck. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1964 ja teos aloittaa suositun kymmenosaisen Beck-sarjan.

Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Poliisit ja heidän työnsä ovat kiinnostavia. Henkilöitä kuvataan tarpeeksi, että heistä voi muodostaa mielessään uskottavan hahmon. Erityinen huomio kiinnittyy uhrin vielä tuohon aikaan varsin vapaamieliseen seksikäyttäytymiseen.

Onko juoni vetävä?

Alku tuntuu välillä jahkaavalta, kun tutkinta ei etene. Tämä korjaantuu loppua kohden. Jännitys kiristyy, kun murhaajaehdokasta jahdataan vähän kyseenalaisinkin keinoin.

Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Olin 1960-luvulla vielä lapsi ja teini, joten oli kiinnostavaa saada aikuisen näkökulma sen ajan ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja poliisityöhön.

Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Tämä dekkarisarja on merkille pantava juuri siksi, että Martin Beckin henkilöä ja hänen yksityiselämäänsä valotetaan ehkä enemmän, kuin jännityskirjallisuudessa oli ollut tapana.

Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Ruumista kuvataan yksityiskohtaisesti, mutta en koe sitä raakana. Pidän tapahtumia ennemmin jännittävinä kuin ahdistavina, vaikka naispoliisi joutuukin aika koville.

Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Eniten mietitytti maailman muuttuminen. Nykyteknologia on niin ylivoimaista 1960-lukuun verrattuna.

Suositteletko ja kenelle?

Suosittelen kaikille 1960- ja 1970-luvun maailmanmenosta kiinnostuneille dekkarinlukijoille. Kirjailijoilla ei suotta ole kansainvälistä menestystä, tarina kulkee. Nautin itse tämän äänikirjana. Lukija on juuri sopivan vähäeleinen ja kuitenkin riittävän selkeästi mukana tapahtumien kulussa. Erinomainen kuuntelukokemus ja jatkoakin riittää yhdeksän kirjan verran.

Kirjan tiedot

  • Maj Sjöwall, Per Wahlöö: Roseanna
  • WSOY 2021 e-kirja ja äänikirja, 
  • Alkuteos julkaistu 1965, suomennettuna Karisto 1969
  • Aloittaa Martin Beck -dekkarisarjan 
  • Suomentanut Kari Jalonen
  • 263 s / 8 h 26 min
  • Äänikirjalukija Martti Ranin

Rating: 4 out of 5.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *