Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa – riemastuttavasti 1960-luvun ahtaista sukupuolirooleista


Jo Kaikki on kemiaa -kirjan alkusivuilla lukija saa tietää, että vuonna 1961 kirjan päähenkilö Elizabeth Zott on entinen tutkimuskemisti, naimaton, yksinhuoltaja, viisivuotiaan Madelinen äiti, kroonisesti masentunut ja Kuudelta syödään -tv-ohjelman tähti. Hän kuitenkin tahtoi ehdottomasti olla tiedenainen, joten miten ihmeessä hänestä tuli tv-tähti?

Jos vain olisi mies

Kaikki on kemiaa on Kaliforniassa syntyneen ja nykyään Lontoossa asuvan Bonnie Garmusin esikoisteos. Kirjan päähenkilö, Elizabeth Zott, on älykäs, peräänantamaton, ahkera ja uraansa aloitteleva huippuluokan tiedenainen ja kemisti Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Uran tiellä on kuitenkin paljon esteitä joiden ylipääsemiseksi hänen pitäisi olla mies. Hän kuitenkin on kaunis nuori nainen, introvertti totuuden torvi ja huomattavasti lahjakkaampi kuin hänen mieskollegansa. Töissä Elizabethia aliarvioidaan, halveksitaan ja nöyryytetään päivittäin. Kun häntä häikäilettömästi käytetään hyväksi, hän puolustautuu, ja sen seurauksena hänen on jätettävä yliopisto juuri ennen tohtoriksi valmistumistaan.

Onnea kestää vain hetken

Työpaikassaan Hastingin tutkimuslaitoksessa Elizabethin työolosuhteet ovat surkeat kunnes hän rakastuu laitoksen tähtitutkijaan Calvin Evansiin. Evans, jolle povataan Nobelin palkintoa, on intohimoinen soutaja, yhtä yksinäinen kuin Elizabeth ja totaalisesti työlleen omistautunut. Heistä tulee pari. Elizabeth ja Calvin elävät tieteelle ja toisilleen yhdessä erittäin välkyn löytökoiran kanssa. Koiran nimi on Puoli-Seitsemän (englanniksi sixthirty). He nauttivat tieteen tekemisen lisäksi Elizabethin laittamasta ruoasta ja kahdeksikkosoudusta.

Onnea ei kuitenkaan kestä kauan, sillä Evans joutuu vakavaan onnettomuuteen. Elizabeth on pian työstään poispotkittu, halveksittu, raskaana ja naimaton, rinnallaan vain luotettava ja rakastava Puoli-Seitsemän. Mutta Elizabeth selviää elämässä eteenpäin – ja tv-tähdeksi – tieteen tekemisen avulla ja sen antamin voimin. Tukena on myös muutama hyväsydäminen ihminen.

Raikkaan feministinen ote

Kaikki on kemiaa kertoo vakavista ja varsinkin meitä naisia syvästi koskettavista asioista, ongelmista ja asenteista, joita edelleenkin monet joutuvat kohtaamaan etenkin työelämässä. Copywriterina työskennellyt Bonnie Garmus on kertonut, että kirja sai alkunsa, kun hän eräänä päivänä oli erittäin vihainen työpaikallaan kokemasta vääryydestä ja vähättelystä. Ehkä juuri siksi Garmus onnistuu kuvaamaan ihmiskohtaloita ja elämää hersyvällä huumorilla, nasevilla huomioilla ja kiinnostavilla henkilöhahmoilla, mistä aineksista syntyy loppuun asti otteessaan pitävä, kutkuttava tarina.

Koiranomistajana Puoli-Seitsemän valloitti minun sydämeni kuten niin monen muunkin ympäri maailmaa. Puoli-Seitsemän esikuvana on toiminut Bonnie Garmusin oma edesmennyt koira nimeltä Ninetynine, jonka kuvia on Instagram-tilillä @sixthirtythedog.

Vahva suositus!

Kaikki on kemiaa -kirjaa on lähes mahdotonta jättää kesken. Kirja tarjoaa koko tunteiden kirjon, se naurattaa, suututtaa ja itkettääkin. Se on ehdottomasti fiksujen feelgood-romaanien aatelia!

Esikoiskirjailija 65-vuotias Bonnie Garmus on päähenkilönsä tavoin lannistumaton, sitkeä sissi, sillä kustantajat hylkäsivät Kaikki on kemiaa -kirjan käsikirjoituksen 98 kertaa ennen tätä vuoden 2022 maailmanmenestystä. Kirja on ilmestynyt jo 33 maassa ja kirjaan perustuva tv-sarja ilmestyy ensi vuonna Apple TV: llä, Elizabeth Zottia näyttelee Brie Larson.

Bonnie Garmus

Kirjan tiedot

  • Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa
  • Tammi 2022
  • Alkuperäisteos: Lessons in Chemistry
  • Suomentaja: Mari Hallivuori
  • 421 sivua / 14 h 2 min
  • Äänikirjan lukija: Maija Lang

Rating: 5 out of 5.

Mukana #naistenviikko-haasteessa

Olemme mukana kirjabloggareiden jo perinteeksi muodostuneessa naistenviikon haasteessa. Koonti löytyy Tuijata-blogista 25.7.2022.

Lue myös muut naistenviikon lukuvinkkimme:

Kommentit
  1. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Kirsi Ranin

Kommentoi