Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu – uudistunutta sotakirjallisuutta vahvasti kiinni ajassa

Helena Immosen esikoisromaani Operaatio Punainen kettu oli ilmestyessään vuonna 2020 kaukaiselta tuntuvaa fiktiota. Venäjän 24.2.2022 Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä romaanin tapahtumat kiinnittyvät pelottavankin lähelle Suomen ja koko Itämeren alueen turvallisuustilannetta.

Ajankohtainen kuvaus vaihtoehtoisesta historiasta

Kirjan jälkisanoissa Helena Immonen kertoo aloittaneensa kirjoitustyön jo vuonna 2018. Vaikka Krimin kriisi oli kirjan ilmestyessa vuonna 2020 muhinut jo vuosien ajan, oli maailman sotilaspoliittinen ja taloudellinen tilanne tuolloin kovin erilainen kuin 24.2.2022 jälkeen. Operaatio Punaisen ketun ajankohtaisuus on liki hyytävää, onneksi tapahtumat todellisuudessa ovat kuitenkin menneet hieman toisin kuin romaanissa. Koska tämä tapahtuu aivan kirjan alussa, voin kertoa, että romaanissa Ruotsi jättää yllättäen ja etukäteen ilmoittamatta NATOlle liittymishakemuksen.

Miten tähän reagoi Venäjä, joka on toistanut toistamasta päästyään lännestä kokemaansa uhkaa? Virallisesti melko vähän, mutta kun tunnuksettomat vihreät miehet ottavan haltuun Gotlannin saaren, ei tekijästä jää epäilyjä. Kun Ruotsi esittää Suomelle avunpyynnön, sovelletaan ensimmäisen kerran uusittua valmiuslakia ja lainsäädäntöä sotilaallisen avun antamisesta. Suomalaiset joukot ovatkin ratkaisevassa asemassa valloittajien häätämisessä.

Sotilaiden sota – ja siviilien

Gotlannin komennuksella ovat mukana myös reservin kersantti Joni Koivu ja hänen inttiajoista saakka paras ystävänsä Musti. Operaatio onnistuu ja Gotlanti vapautetaan, paljolti suomalaisten panoksen ansiosta. Onnistumisesta ilosta huolimatta kaikille on kuitenkin selvää, että kyse on sodasta. Ja sodassa on aina läsnä loukkaantumisen ja kuolemankin uhka. Sodan laki on myös julma: tapa tai tule tapetuksi.

Rauhattomuus Suomen aluevesillä lisääntyy, ja myös Jonin sisko, reservin luutnantti Riina Koivu kutsutaan palvelukseen. Naisena Riina kohtaa edelleen ennakkoluuloja ja joutuu lunastamaan paikkansa yhä uudelleen. Tämän hän myös tekee. Oman ristiriitansa Riinan elämään tuo se, että hän on rintamalla, ja aviomies Mikael, sotilasarvoltaan majuri, työskentelee konttorihommissa pääesikunnassa.

Helena Immonen. Kuva: Mikko Rasila

Operaatio Punainen kettu luo uhkakuvaa myös siviileihin kohdistuvilla, ei-aseellisilla hyökkäyksillä. Yhteiskuntamme haavoittuvuuden näyttäminen luo tarinaan omanlaisensa jännitysulottuvuuden.

Täyteläistä kerrontaa

Helena Immonen on itsekin reservin upseeri, ja aihealueen tuntemus huokuu romaanin sivuilta. Hän ei kuitenkaan jää poteroihin kuvaamaan tapahtumia yksin sodan ehdoilla, vaan päähenkilöiden koko elämä kulkee tarinan mukana ja tuo tekstiin omat ilonsa ja surunsa. Näin henkilöistä piirtyvä kuva on kokonainen ja uskottava, siksi myös hyvin koskettava.

Helena Immonen on onnistunut erittäin hyvin henkilöhahmojen luomisessa. Operaatio Punaisen ketun keskeisillä henkilöillä on kullakin omalaisensa suhde armeijaan, mikä luo tarinaan moniulotteisuutta. Romaanin tasapainoinen kerronta kertoo monista tärkeistä teemoista eikä kuitenkaan rönsyile sivupoluille.

Helena Immonen palkittiin tästä romaanista Vuoden esikoisdekkari -palkinnolla vuonna 2021. Eikä syyttä! Operaatio Punainen kettu on vakuuttanut palkintoraadin lisäksi niin kirjallisuuden kuin sotatoimien asiantuntijat. Romaanissa on mielestäni ainesta olisi myös vientiin. Jokohan kirjallisuusagentit työstävät tätä, ja näytekäännökset ovat maailmalla?

Suosittelen Operaatio Punaista kettua kaikille jännityksen ja hyvien tarinoiden ystäville. Lämmin kiitokseni menee kirjailijan ja hänen taustavoimiensa lisäksi äänikirjan lukijalle.

Kirjan tiedot

  • Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu
  • Docendo / Crime Time, 2020
  • 462 s. / 12 t 19 min
  • Äänikirjan lukija: Aarne Linden

Rating: 4.5 out of 5.

Lue myös:

  • Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen, Vuoden johtolanka 2021 -palkittu jännäri
  • Ilkka Remes: Kiirastuli, jossa Ruotsi myös kulkee omia teitään

Ja jos pidit Operaatio Punaisesta ketusta, lue myös sen itsenäinen jatko-osa Operaatio Aavikkokettu, joka ilmestyy 31.8.2022.

Kommentit
  1. Kirjallisuutta ja tutkimusta
    • Avatar photo Minna Väisälä

Kommentteja, kiitos!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *