Elizabeth Strout: Voi William!- Kiitos tarinastasi, Lucy Barton!

Kaksi sanaa ja huutomerkki lopussa Elizabeth Stroutin Voi William! -romaanissa voi merkitä erilaisia asioita riippuen siitä, miten puhuja lyhyen lauseen huudahtaa. Stroutin kaltainen taiturimainen kirjailija pystyy eri merkitykset ilmaisemaan myös tekstissään: Voi William! (säälien), Voi William! (huokaisten) jne.

William on kokenut äskettäin pari hyvin ikävää asiaa – moni meistä on kokenut – mutta haluaisin silti mainita ne, minun on melkein pakko tehdä niin; hän on nyt 71-vuotias. Toinen mieheni David kuoli vuosi sitten, ja häntä surressani olen surrut samalla Williamia. Suru on hyvin – miten sanoisin, hyvin yksityinen tunne; se siinä niin pelottavaa onkin. On kuin liukuisi kenenkään näkemättä alas hyvin korkean rakennuksen lasipintaa. Mutta nyt siis haluan puhua Williamista.”

Elizabeth Strout on kutsunut minut, lukijan, ehkä kahvilan pöydän ääreen Voi William -kirjan minäkertojan Lucy Bartonin kanssa. Istumme vastakkain kuin kaksi tuttavaa. Ja tuttuja olemmekin. Lucy Barton on kirjailija, johon tutustuin hänen ”nimikkokirjassaan” Nimeni on Lucy Barton.  Stroutin toisiinsa liittyvistä tarinoista rakentuva Kaikki on mahdollista vei minut Lucyn synnyinseudulle, Yhdysvaltojen keskilännen pienelle paikkakunnalle Amgashiin. Kirjan henkilöistä Lucy on vain yksi, mutta kirjasta paljastuvat hänen traumaattiset lapsuuden ja nuoruuden kokemuksensa.  

Ja nyt Lucy Barton siis haluaa kertoa ensimmäisestä aviomiehestään Williamista. Hänestäkin minulla on jo jokin käsitys. Hänhän ei Nimeni on Lucy Barton -kirjassa halunnut tulla sairaalaan katsomaan vaimoaan, koska inhosi sairaaloita, ja siksi hän pyysi ja maksoi paikalle Lucyn äidin. Epäilykseni heräsivät jo silloin. Mikä mies William oikein on?

Älkää huolestuko. En ole lukenut liikaa kaunokirjallisuutta ja alkanut elää fiktion maailmaa todellisuutena. Syy on Elizabeth Stroutin, joka kirjoittaa niin, että lukijalle tulee vahva tunne, että kirjan kertoja on tuttu. Strout myös välillä puhuttelee tekstissä suoraan lukijaa: ”Koettakaa ymmärtää tämä.” Näin hän sitoo lukijan tekstiin niin, että tarina ja sen henkilöt muuttuvat osaksi lukijan elämää.

Strout valitsee tarinoihinsa jo aikaisemmista hänen kertomuksistaan tuttuja henkilöitä, aivan kuin korostaakseen, että jokaisesta meistä löytyy aina uusia tarinoita emmekä välttämättä tunne toisiamme, vaikka olisimmekin pitkään olleet läheisiä.

Hän myös kertoo kirjan tarinan samoin kuin kerromme toisillemme tapahtumista, välillä siirtyen muistelemaan mennyttä, välillä poiketen kertomaan, mitä tyttärille kuuluu.

Mikä Williamia vaivaa?

William on Lucyn entinen aviopuoliso ja hänen aikuisten tyttäriensä isä. Lucy on jättänyt Williamin kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen, mutta siitä on jo aikaa ja heidän välinsä ovat hyvät.  Williamin jälkeen Lucy on ollut aviossa Davidin kanssa ja jäänyt leskeksi. William taas on ehtinyt avioitua kaksikin kertaa Lucyn ja hänen avioliittonsa jälkeen.

William on seitsemänkymppinen, yhä nuorekas ja hyvinvoiva, mutta valittaa Lucylle heräävänsä yöllä painajaisiin. Williamin monta vuotta aikaisemmin kuollut äiti Catherine on painajaisissa läsnä eikä hänen läsnäolonsa ole miellyttävää. Sitä William ihmettelee, koska hän on aina rakastanut äitiään.

Williamin tai oikeastaan hänen äitinsä taustasta paljastuu asioita, joita Lucy lähtee yhdessä Williamin kanssa selvittämään. Samalla Lucy palaa muistelemaan omaa vaikeaa lapsuuttaan. Sen vaikutusta Lucyyn vielä aikuisenakin psykiatri kutsuu traumaperäiseksi stressihäiriöksi.

Miten hyvin tunnemme toisemme? Tätä Elizabeth Strout kysyy kirjassa Lucyn sanoin: ”Kuka sinä oikein olet, William?” Entä tunnemmeko edes itseämme? William ainakaan ei tunnu tuntevan. Hän pitää itseään haavoittumattomana ja siksi pelästyykin, kun painajaisunet horjuttavat hänen vakaata vaikkakin virheellistä käsitystä itsestään.

Voi Lucy!

Lucy taas on moneen otteeseen ollut silmäkkäin menneisyytensä ja sen vaikutusten kanssa.

Tarkoitan että tunsin olevani näkymätön. Mutta syvemmin. Sitä on vaikea selittää. Enkä minä osaa selittää sitä muuten kuin kuvaamalla – en tiedä mitä sanoa! Ihan oikeasti, tuntuu kuin minua ei olisi lainkaan, niin kai sen parhaiten selittää. Tarkoita ettei minua ole olemassa. Ei tässä maailmassa. Se saattaa yksinkertaisesti johtua siitä, ettei minun lapsuudenkodissani ollut peilejä, oli vain hyvin pieni peili hyvin korkealla kylpyhuoneen lavuaarin yläpuolella.”

William, niin epäluotettavaksi kuin hän avioliitossa osoittautuikin, oli aina merkinnyt Lucylle toisenlaista elämää kuin lapsuuden ympäristö ja turvaa pelokkaalle Lucylle. Avioeron jälkeen Lucy oli asunut yksin ja hänelle toi lohtua makuuhuoneen ikkunasta näkyvä museon torni ja sen valo, joka Lucylle merkitsi, että siellä työskenteli joku. Kunnes hänelle selvisi, että valo paloi aina eikä sisällä ollut ketään.

Mutta valo ei ollutkaan se mitä olin uskonut. Ja siinä oli tarinani Williamin kanssa.
   En voinut uskoa sitä; se oli kuin hyökyaalto joka paiskautui ylitseni. William oli kuin se museon valo, paitsi että minä olin elänyt koko elämäni pitäen sitä jonkin arvoisena.”

Elizabeth Strout kirjoittaa niin, että kirjan lopussa minulla on lähes pakahduttava olo, niin täynnä tunnetta ja ajatuksia olen. Ja kaiken tämän Strout saa aikaan yksinkertaisin, konstailemattomin lausein, eikä sivujakaan tarvita paljon.

Kiitos jutteluhetkestä, Lucy Barton!

Elizabeth Strout. Kuva Tammi/Leonardo Cendamo.

Olen valmis nimeämään Elizabeth Stroutin Amerikan parhaaksi nykykirjailijaksi, en ehkä ainoaksi, mutta minulle merkitykselliseksi.

Rating: 5 out of 5.

Elizabeth Strout: Voi William!
Tammi, Keltainen kirjasto, 2022
Alkuperäisteos Oh, William! 2021
Suomentanut Kristiina Rikman
232s.

Voi William! ei ole saatavana äänikirjana eikä lukuaikapalveluista myöskään e-kirjana. Helmet-kirjastoissa kirjaa jonottaa yhä yli 2000 toiveikasta. Tämä kirja kannattaa ostaa omaksi ja lainata sitten ystävälle.

Tässä vielä linkit blogimme muihin Elizabeth Stroutin kirjojen juttuihin:

Nimeni on Lucy Barton

Kaikki on mahdollista

Olive Kitteridge

Olive taas

Kommentit
  1. Jane / Kirjan jos toisenkin
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  2. Tuulia / Lukutuulia
    • Avatar photo Airi Vilhunen

Kommentoi