Minä valitsin sinut – Laura Lehtolan romaanin onnistunut näyttämösovitus Helsingin kaupunginteatterissa

Laura Lehtola ja Milja Sarkola ovan dramatisoineet Lehtolan kolmannen romaanin Minä valitsin sinut (Otava, 2022) näytelmäksi, jonka Sarkola on ohjannut. Minä valitsin sinut kertoo naisparin tarinan ja sekä suhteen että ympäristön kehityksestä maailman muuttuessa.

Helsingin Kaupunginteatteri – Minä valitsin sinut – Kuvassa Wenla Reimaluoto, Misa Lommi ja Pyry Nikkilä – Kuva Ilkka Saastamoinen

Näytelmässä katsotaan taaksepäin. Saara (Wenla Reimaluoto) kertoo sateenkaariperheitä tutkivalle Antille (Pyry Nikkilä), miten hänen suhteensa Elinan (Misa Lommi) kanssa on edennyt. Aina välillä ollaan nykyajassa, välillä hypätään takaumiin.

Suhde on alkanut opiskelija-asuntolasta. Saara opiskelee kirjallisuutta pitkän kaavan kautta eli opiskelut ovat olleet jo usean vuoden tauolla. Samaan soluasuntoon muuttaa kauppatieteiden yo Elina, joka puolestaan on varsin säntillinen. Hänen mukanaan kuvaan astuvat myös Elinan vanhemmat, hössöttävä ja huolehtiva äiti (Kaisa Torkkel) ja hiljainen isä (Unto Nuora), joka kulkee koko ajan työkalupakin kanssa.

Alkuhuuman jälkeen tulee ongelmia. Kuinka kertoa suhteesta vanhemmille, kavereille, työpaikalla. Saaralla on jo pitkään ollut lesboidentiteetti, mutta Elinalle kaikki on uutta. Vähitellen vakiinnutaan ja aletaan miettiä, millä keinoin saadaan lapsi. Suhteessa on myötä- ja vastamäkeä ja lopulta hyvin yllättävä käänne.

Helsingin Kaupunginteatteri – Minä valitsin sinut – Kuvassa Wenla Reimaluoto ja Misa Lommi – Kuva Ilkka Saastamoinen

Kirsin Book Clubin joukkueesta Minna kävi surevien omaisten näytännössä ja Kirsi Martin kanssa ensi-illassa 22.9.2022. Tässä molempien kommentit:

Minna surevissa omaisissa

Dramatisointi on mielestäni erittäin onnistunut. Kirjan tunnelma on säilytetty samalla kun rakenne on keikautettu katsojaystävälliseksi tuomalla tutkija-Antti lavalle alusta asti toteuttamaan kertojan tehtävää.

Esitys kulkee hyvällä rytmillä ja vauhdikkaasti. En kovin usein ihastu kirjallisuudessa sen enempää kuin teatterissakaan kovin silppuiseen toteutukseen. Tässä näytelmässä lyhyet kohtaukset ja nopeat leikkaukset toimivat hyvin. K. Rasilan lavastus tuki tällaista kerrontaa erinomaisesti.

Näytelmän teksti revittelee iloisesti monenlaisilla stereotypioilla ja toisaalta kertoo surullisen osuvasti salailun ja peittelyn kulttuurista, joka ei vieläkään ole täysin hävinnyt. Se näyttää myös manifestoivan aktivismin ja joukkoliikkeen luoman yhdenmukaisuuden paineen. Miten käy sen, joka yhtäkkiä onkin vähemmistön vähemmistössä?

Helsingin Kaupunginteatteri – Minä valitsin sinut – Kuvassa Misa Lommi ja Wenla Reimaluoto – Kuva Ilkka Saastamoinen

Kirsi ja Martti ensi-illassa

Oivalsin vasta hieman ennen näytelmää, Minnan kanssa puhuttuani, että kyseessä on Laura Lehtolan kirjaan pohjaava tarina. Kysyin heti, että oliko Laura se diplomi-insinööri, joka oli jäänyt leskeksi. Muistin hänet Otavan infosta, kun hänen esikoiskirjansa Pelkääjän paikalla vuonna 2015 ilmestyi. Minä valitsin sinut -kirjaa en ollut lukenut.

Kyseessä on leimallisesti naisparin tarina, sateenkaari-ihmisten (kuten heitä näytelmässä kutsutaan) elämää kuvaavia kohtauksia yksi toisensa jälkeen juoksutettuna. Minua eivät nopeat vaihdot ja lavasteiden alituinen vaihtaminen pitkän päälle ihastuttaneet: nousevaa, laskevaa ja sivuun väistyvää seinää alkoi olla makuuni liikaa. Se vaikutti siihen, että etenkin ensimmäisellä puoliajalla asioita vain hipaistiin, päähenkilöiden tunnetaso välittyi melko pinnallisesti, vaikkakin erinomaisen nokkelalla verbaliikalla. Teksti oli kautta linjan upeaa ja usein huvittavaa. Päätin välittömästi lukea myös Laura Lehtolan kirjan.

Toisella puoliajalla meno hieman rauhoittui ja tunteiden välittyminen syventyi. Minä en katsonut näytelmän parisuhdetta erityisesti naisparina, vaan parisuhteena, jossa oli kaksi ihmistä. Toki lesbosuhteiden erityispiirteitä tuotiin esiin etenkin suhteessa yhteiskuntaan ja suhteen ulkopuolisiin ihmisiin. Monen esimerkin kautta myös oivallutettiin, mikä pitää ihmisiä kaapissa.

Eläytymiskuva ennen ensi-iltaa: Kirsi ja Martti Ranin 22.9.2022.

Väliajalla keskustelimme, että esillä oli enemmän lesbosuhteen haasteita kuin positiivisia puolia. Positiivisessa sarakkeessa ei oikein ollut muuta kuin se, että suudellessa partakarvat eivät pistele. Kun suhde näyttämöllä vakiintui, yhä enemmän katsoin näytelmää parisuhteen kuvauksena sukupuolista viis. Tähän liittyykin näytelmän nerokkain piirre: en varmaankaan olisi katsonut näytelmän tapahtumia aivan samoin silmin vuonna 2003, jolloin tarinan pääpari kohtaa.

Kaksikymmentä vuotta on silmänräpäys ihmiskunnan historiassa. Silti lainsäädäntö ja yleinen asenneilmapiiri suhteessa seksuaalivähemmistöihin on tässä ajassa ehtinyt muuttua länsimaissa enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Kuin nukahtaisi yhdessä todellisuudessa ja heräisi toiseen.”

Ohjaaja Milja Sarkola

Näyttelijäsuoritukset olivat kautta linjan mainioita. Pääparia, toisiinsa rakastuvia Saaraa ja Elinaa esittivät erinomaisesti Wenla Reimaluoto ja Misa Lommi. Roolihahmot syventyivät ja tulivat persoonallisiksi ihmisiksi, joille toivoi pelkkää hyvää.

Tutkija-Antti sanoo näyttämöllä kaksi sanaa, jonka jälkeen hänen roolihahmostaan ei voi enää pitää. Pyry Nikkilän näyttelijäsuoritus sen sijaan oli erittäin uskottava.

Helsingin Kaupunginteatteri – Minä valitsin sinut – Kuvassa Misa Lommi, Hanna Raiskinmäki, Kaisa Torkkel, Wenla Reimaluoto ja Unto Nuora – Kuva Ilkka Saastamoinen

Muut neljä näyttelijää Kaisa Torkkel, Unto Nuora, Vappu Nalbantoglu ja Hanna Raiskinmäki esittivät useita rooleja. Koko ensemble tuki hyvin toisiaan ja tarinaa. He toimivat useissa rooleissa tasapainoisesti ja hienovireisesti, mistä ohjaaja Milja Sarkolaakin voi kiittää.

Kirsin Book Clubin tiimi suosittelee lämpimästi. Minä valitsin sinut -esityksestä jää hyvä mieli. Kaukana on lesbosuhteen tirkistely. Päivi Räsäsen mielipiteitä päivitellään yhdessä ja sateenkaaristereotypioille nauretaan yhdessä. Katsomossa on saanut seurata herkeämättä parisuhteen tarinaa, nauraa hulvattomalle kielelle ja elää mukana, kun kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Sellaista ihmiselämää, sellaista perhearkea. Bloggarikollega käytti sanaa kevytvakava Minä valitsin sinut -kirjan arviossa. Sama sana sopii erittäin hyvin myös näyttämöversioon.

Esityksen tiedot

Minä valitsin sinut -ensi-ilta 22.9.2022 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Näytelmän pääparina nähdään Wenla Reimaluoto ja Misa Lommi  ja muissa rooleissa Vappu Nalbantoglu, Pyry Nikkilä, Unto Nuora, Hanna Raiskinmäki ja Kaisa Torkkel.

Elokuvamaista kerrontaa hyödyntävän Minä valitsin sinut -näytelmän lavastuksen on suunnitellut K. Rasila ja puvut Emilia Eriksson. Äänisuunnittelusta ja sävellyksestä vastaa Aleksi Saura, valosuunnittelusta Kari Leppälä ja naamioinnin suunnittelusta Tuula Kuittinen.

Kommentit
  1. Avatar photo Minna

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *