Minna Lindgren: Minun oopperani: Epätäydellinen historia – tieto- ja hakuteos ensimmäisestä populaarista taiteesta

Minna Lindgren, syyskuun lukupiirikirjamme Minun oopperani: Epätäydellinen historia -teoksen tekijä on monipuolinen kirjailija ja laajasti musiikkiin, kulttuuriin ja historiaan perehtynyt toimittaja, jonka kirjallisuuden ystävät tuntevat humoristisista, mutta samalla ajateltavaa sisältävistä Ehtoolehto-kirjoista ja mm. Vihainen leski ja Armon Anneli -romaaneista. Ylen Radio 1:n kuuntelijat tuntevat hänet Maisteri Lindgreninä ja musiikkiaiheisista radiopakinoista, jotka riemastuttavat ja avaavat ovia musiikkiin ja kulttuuriin laajemminkin.

Kirjan nimi Minun oopperani jo viittaa siihen, että tämä tietokirja on Minna Lindgrenin henkilökohtainen johdatus oopperaan ja sen kuuntelemiseen.

Minulle ooppera on tapa hahmottaa historiaa, kerätä tietoa, käsittää omaa aikaamme, ymmärtää ihmistä ja nähdä maailmaa. Kun löydän mistä tahansa kaupungista oopperan ja ostan lipun illan esitykseen, liityn osaksi eräänlaista avointa salaseuraa. Haluan uskoa, että minulla ja kaikilla muilla salissa istuvilla on paljonkin yhteistä.”

Lukupiiriläisten ”minun oopperani”

Oli luontevaa käynnistää tapaamisemme kertomalla omista ajatuksistamme ja kokemuksistamme oopperasta: mitä ooppera minulle merkitsee ja millaisia muistoja siihen liittyy.

Meitä oli koolla yhdeksän kulttuuria harrastavan naisen joukko, ja jokaisella oli omat oopperakokemuksensa, mutta skaala vaihteli oopperan kausikorttilaisesta häneen, jolta oman kuvailunsa mukaan puuttuu ”klassisen musiikin palikka”. Monet kyllä kävivät mielellään oopperassa, mutta useimmiten niin, että joku muu pyysi mukaan tai oli hankkinut liput. Aktivistit olivat sitten asia erikseen.

  • Olen niin tarinavetoinen ihminen, että oopperat eivät kolahda. Näytteleminen ei niissä vain minusta toimi.
  • Minä olen nykyään aivan pro ooppera!
  • Oma mieltymykseni oopperaan on kaksitahoinen; jos upean laulamisen lisäksi osaavat esittää roolin, niin pidän, muuten en.

Moni oli nähnyt ensimmäisenä oopperanaan Mozartin Taikahuilun, Savonlinnassa tai Bulevardilla. Ensimmäiset kerrat oopperassa eivät aina olleet onnistuneita eikä oopperainnostus syttynyt heti.

  • Ensimmäinen oopperakokemukseni oli Bulevardin vanhassa oopperassa ja pylvään takana.
  • Minä muistan ensimmäisestä näkemästäni oopperasta vain elävän hevosen, joka tuli lavalle.

Useammalle Savonlinnan oopperajuhlien esitykset ovat olleet tärkeimpiä oopperakokemuksia.

  • Savonlinna ja kahdesta neljään oopperaa ovat kuuluneet kesääni 80-luvulta asti.
  • Hienoin kokemukseni on ollut Verdin Macbeth ja sen loppu, kun Juha Uusitalo laulaa Savonlinnan lavalla kuolevana Macbethinä. Toivoin, että esitys ei koskaan loppuisi.
  • Kesällä näin Savonlinnan Toscan ja siinä sekä laulu että näytteleminen osuivat kohdalleen.

Parhaimmillaan ooppera on kokonaiselämys, joka jättää jäljen:

  • Kun näin Karita Mattilan Toscana, tunsin, että olen jonkun suuren äärellä.
Syyskuun lukupiiriläiset vasemmalta Airi, Raila, Päivi, Varpu, Minna, Marja, Maija-Riitta ja edessä illan emäntä Heli ja hänen sylissään Alexa. Kuvan otti Kirsi.

Tietokirja jokaiselle oopperassa kävijälle

Minna Lindgren käy Minun oopperassani läpi oopperan historian, riittävän täydellisesti vaikka kirja alaotsikko muuta väittääkin. Tyhjentävä teos oopperan historiasta olisi, jollei mahdottomuus, niin ainakin huomattavasti paksumpi teos.

Mielenkiintoista on lukea, miten ooppera sai alkunsa. 1500-luvun lopussa Firenzessä esitettiin antiikin tarinaan pohjautuva laulettu näyttämöteos Dafne, koska virheellisesti kuviteltiin, että antiikin tragediat esitettiin juuri näin, kokonaan laulaen. Alkuun tekstit ja tarinat olivatkin keskiössä myös oopperassa. Säveltäjästä tuli oopperan tekijöistä tärkein vasta 1800-luvun puolivälissä. Kunnia oli sitä ennen mennyt libreton kirjoittajille, laulajille, mutta myös lavastajille ja tehostemestareille, sillä oopperalta odotettiin myös yllätyksellisiä näyttämöratkaisuja.

Tylyn humoristiseen tyyliinsä Lindgren toteaa, että ”kaikista maailmaan synnytetyistä oopperoista neljä viidesosaa on kelvottomia”. Armon hänen ankaran korvansa ja katseensa alla saa vain viisi säveltäjää: Claudio Monteverdi, ”ensimmäinen oikea oopperasäveltäjä”, Wolfgang Amadeus Mozart, Giuseppe Verdi, Richard Wagner ja Giacomo Puccini. Heillä on kirjailijan mukaan ”poikkeuksellinen taito kytkeä musiikki ja draama yhteen”. Toki hän lisää joukkoon muutaman onnekkaan sattumankin.

Kiitettävästi tavallisen oopperassa kävijän musiikillista tuntemusta kunnioittaen ja musiikkitermeillä brassailua välttäen Lindgren johdattaa oopperan eri lajityyppeihin, vakavan oopperan lisäksi koomiseen oopperaan eli opera buffaan tai verismiä edustaviin eli realistisiin (siinä mielessä kuin ooppera voi olla realistinen) lyhyisiin oopperoihin. Käsitellyksi tulee myös oopperan ja operetin ero, jos sitä nyt ylipäätään on.

Viisas pöllömaljakko viittaa sekin kirjallisuuteen ja yhteisiin kokemuksiimme. Heli on ostanut maljakon yhteisellä Tanskan retkellämme Karin Blixen -museon kaupasta.

”Maailman parhaaksi oopperaksi” Lindgren nostaa Georges Bizet’n Carmenin:

Draama on tiivis, siinä on nopeita käänteitä, suuria tunteita ja yksinkertainen juoni. Musiikki on suurenmoista, ja se on annosteltu draaman ehdoilla niin, että herkullisinkaan melodia ei veny vain siksi, että yleisö rakastaa sitä. Ja hyviä melodioita tosiaan riittää. Loppujen lopuksi ei ole yhtään ikävää, että koko illan oopperassa on tarttuvia korvamatoja.

Hakuteos oopperan rakastajan kirjahyllyyn

Minun oopperani esittelee tarkemmin yli 30 oopperaa, niiden taustaa, henkilöt ja tapahtumat näytöksittäin sekä musiikillisia teemoja ja kokonaisuutta. Tältä osin kirja on selvä hakuteos. Jos oopperan on nähnyt ja se on jotenkin mielessä, sen maailmaan voi uudestaan eläytyä Ja lukea useamman sivun selostuksen. Selvästi parempi vaihtoehto on pitää Minun oopperani omassa kirjahyllyssä ja tutustua sen avulla etukäteen oopperaan, jota on menossa katsomaan. Edellyttäen, että liput on varattuna oopperaan, joka kirjassa esitellään.

Sen sijaan oopperan usein mutkikkaan ja epäloogisenkin tarinan lukeminen lukupiirin tapaamiseen ilman että on oopperaa nähnyt tai sitä muistaa, ei toiminut. Paras neuvo on jättää lukeminen taustoihin, ehkä henkilöihin ja Lindgrenin mainioihin yhden lauseen juonitiivistyksiin:

Don Giovanni ei enää saa naisia. (Mozart: Don Giovanni)

Maalaisaatelinen pilaa poikansa rakkaustarinan. (Verdi: La Traviata)

Lukupiiri-illan kauniit tarjoilut.

Taviksillekin suunnattu

Kiitimme Minna Lindgreniä ja Minun oopperani -kirjaa kyvystä popularisoida monen vaikeaksi kokemaa oopperaa.

  • Minulle Minna Lindgren on jo ennen kirjankin lukemista avannut käsitystä oopperasta ja auttanut kuuntelemaan eri oopperoita.
  • Oopperan historia kiinnosti, eivät niinkään oopperoiden juoniselitykset.
  • Erinomainen hakuteos, joka tekee oopperan ymmärtämisen helpoksi
  • Kirja auttoi ymmärtämään erilaisten musiikillisten teemojen merkitystä oopperassa ja sitä, miten jo alkusoitossa voidaan esitellä näitä tulevia tapahtumia ennakoivia teemoja.

Erityisesti nautimme jo aikaisemmin mainituista oopperoiden juonikiteytyksistä.

  • Enimmäkseen pidin Lindgrenin humoristisesta kirjoitustyylistä.
  • Paras kiteytys oli ehdottomasti Wagnerin neljän oopperan Ring-sarjasta. Myös Ringin henkilöt hän esittelee hauskasti:

Juoni lyhyesti: Es-duuri nousee ja 16 tunnin kuluttua Des-duuri laskee.”

Henkilöt: Katsokaa Googlesta. Niitä on tässä tarinassa aivan liikaa listattavaksi tähän. Sekamelskainen galleria kannattaa jakaa eri leireihin, kuten jumalat, Nibelungin kääpiöt, jättiläiset, Gibichungit ja ylijumala Wotanin jälkeläiset ja näiden äidit.”                                                                                                                                                           

Maneerit ärsyttivät

Minna Lindgren puhuttelee tekstissään toistuvasti lukijaa rakkaaksi ja käyttää ilmaisuja ”toinen lukijani” tai ”jompikumpi lukijani” sekä viittauksia lukijan oopperasta muka-tietävään naapuriin. Lindgrenin kepeä tyyli ja humoristiset ilmaukset sinällään miellyttivät meitä, mutta toistuessaan ties kuinka monta kertaa, ne alkoivat ärsyttää. Samat maneerit ovat tuttuja myös hänen radioesitelmistään.

Kirjassa on Ville Rannan kuvitus, mutta me emme nähneet piirrosten tuovat mitään olennaisesti lisää tekstiin.

Kirjaan on mahdoton saada oopperoista ääninäytteitä, mutta kaipasimme soittolistaa, jollaisia esim. Kjell Westö laati kirjaansa Tritonus. Lyhyidenkin ääninäytteiden kanssa oopperaselostukset olisivat muuttuneet elävämmiksi.

Viisi peukkua ylös, seitsemän jäi semiin

Lukupiirimme innokkaimmat oopperafanit nostivat peukkunsa pystyyn, semiin se jäi niillä, joita kirjan hakuteosmaisuus ei lukupiirikirjana kiinnostanut tarpeeksi. Myös 30. kerta (varmasti liioittelua, mutta siltä se saattoi tuntua) ”toisen lukijani” mainitsemista ärsytti.

  • Hakuteoksena Minun oopperani on erinomainen.

Loppuun vielä Minna Lindgrenin erinomainen kiteytys oopperasta taiteena ja viihteenä:

Kysehän on ensimmäisestä populaarista taiteesta, ei eliitin harrastuksesta. Moderni jalkapallo kehitettiin vasta vuosisadan lopulla, huippu-urheilu 1900-luvulla, elokuva vähän myöhemmin ja jäähallikeikat vielä myöhemmin.”

Rating: 3.5 out of 5.
  • Minna Lindgren: Minun oopperani: Epätäydellinen historia
  • Teos, 2022
  • Kuvitus Ville Ranta
  • 400 s./13 t. 15 min.
  • Äänikirjan lukee Minna Lindgren

Blogissamme on jutut kahdesta Minna Lindgrenin fiktiokirjasta:

Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset
Minna Lindgren: Vihainen leski

Vain yhdestä oopperasta on blogissamme kirjoitus:

Mozartin Taikahuilu Kansallisoopperassa

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *