Antti Tuomainen: Majavateoria – rakkautta, jännitystä, taidetta ja – rakkautta

Antti Tuomaisen Majavateoria jatkaa Henri Koskisen tarinaa seikkailupuistojen ihmeellisessä maailmassa ja päättää SunMunFun-trilogian tyylikkäästi. Vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen, jonka kohtalo on heittänyt seikkailupuistoyrittäjäksi, ilahduttaa lukijoita jo tutuksi käyneeseen vakaaseen tyyliinsä ja ihan omalla kuivakanhersyvällä huumorillaan.

Henrin uusperhe

Rakkauden ihme on koskettanut Henri Koskista ja hänen uusperhe-elämänsä Laura Helannon ja tämän Tuuli-tyttären kanssa on asettunut uomiinsa. Hän jopa Tuulin vanhempainillassa tulee liittyneeksi isien ryhmään. Dads Club suorittaa tomerasti vanhemmuutta sillä välin, kun lapsoset ovat omissa harrastuksissaan. Rakkaus on todella mullistanut Henrin elämän, ja hän haluaakin pitää kotielämänsä ja seikkailupuiston asiat tiukasti erillään. 

Tajuan, että olen vain harvoin ollut yhtä onnellinen. Ja silloinkin kun olen ollut, asia on liittynyt nimenomaan Laura Helantoon. Tuntuu että iloitsen enemmän hänen onnistumisestaan kuin omastani, ja ymmärrän ettei kyse ole pelkästä tunteesta. Se todella on tärkeämpää. Tiedän sen.”

Henri, liike-elämän kovuus ja johtajuus

Kunnes… Niinpä niin, elämä heittää Henrille taas haasteita seikkailupuistojen kilpaillussa maailmassa. Kuperkeikkamaailma kaupungin toisella laidalla tavoittelee monopolia seikkailupuistoalalla ja on siksi päättänyt hintakilpailla Henrin SunMunFunin konkurssiin. Tilanne näyttää epätoivoiselta kaikkien muiden paitsi Henrin mielestä. Hän ei moiseen kiristykseen suostu, ja miksi suostuisikaan? Onhan hän vakuutusmatemaatikko, joka hallitsee maailmaansa matematiikan ja tilastotieteen avulla.

Matematiikan lisäksi Henrillä on tukenaan seikkailupuiston henkilökunta, joka on valmis pistämään itsensä likoon puiston puolesta. Henrin alkutaival SunMunFunin johdossa ei ollut helppo, hän onnistui kuitenkin ottamaan paikkansa niin asioiden kuin ihmistenkin johtajana.

Sitten, yhdessä läpikäytyjen vaikeuksien kautta, voitin heidän luottamuksensa ja sain heidät uskomaan, että puisto selviytyisi niin taloudellisista kuin muistakin haasteistaan. Nyt olen tilanteessa, jossa minun on hillittävä heitä toimimasta puiston puolesta.”

Henri ja analyyttinen ongelmanratkaisu

Ja taas mennään! Seikkailupuistomaailmassa on henki höllässä, erityisesti sillä puolella, jolla ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa. Näppärästi rakennettu kuvio johtaa Henrin epäilyksen alaiseksi, ja hän ryhtyy tekemään omia tutkimuksiaan. Itselleen uskollisesti Henri toimii yksin ja joutuu näkemään melkoisesti vaivaa, ettei tilanne selviä Laura Helannolle eikä sen koko kauheus uskolliselle SunMunFunin väelle, josta on tullut Henrille toinen perhe.

Henrimäisellä logiikalla ja perheidensä tuella, myös sattumusten summana Henri ratkaisee arvoituksen. Ohjenuoraksi muodostuu hänen Laura Helannolta saamansa neuvo: ”Go with the flow”. Henri tietää myös, että ”todennäköisyydet eivät ole todennäköisyyksiä sattumalta”.

Henri ja rakkaus

Sarjan avausosasta, Jäniskertoimesta alkaen on ollut tietysti viihdyttävää ja jännittävää seurata miten Henri Koskinen selviää liiketoimintaympäristön – laajasti ymmärrettynä – tuomista haasteista. Erityisen lisänsä trilogiaan tuo Henrin kehitys yksin viihtyvästä toimistopuurtajasinkusta ihmisten joukkoon astuneeksi onnelliseksi mieheksi.

Matka on ollut koko tähänastisen elämäni mittainen. Ja ymmärrän paremmin kuin koskaan aiemmin, että se on ollut mahdollinen vain siten, että kaksi tekijää, joita olin aina pitänyt täysin yhteensopimattomina, ovat lopulta yhdistyneet. Eikä kaukana ole sellainenkaan ajatus, että se on minusta samalla myös avain maailmaan ja elämään, kaikkeen niiden sisällä.

Missä matematiikka ja rakkaus yhdistyvät, siellä on onni.”

Haastattelin Antti Tuomaista sarjan edellisestä osasta, Hirvikaavasta, Tampereen Kirjafestareilla joulukuussa 2021.

Viiden tähden trilogia

Tähtiä Majavateorialle ja samalla koko Henri Koskinen -trilogialle täydet viisi. Antti Tuomainen on luonut kiehtovaan seikkailupuistomaailmaan mainiot henkilöhahmot ja hän vangitsee lukijan napakalla kerronnallaan. Erikoismaininta huolellisesta kielestä ja nautinnollisen osuvista sanavalinnoista, joissa yhdistyvät tarkkuus ja huumori.

Kiitokset kustantajalle pdf-vedoksesta, jonka sain ennakkolukua varten.

  • Antti Tuomainen: Majavateoria
  • Otava 2022
  • 286 sivua
  • Myös e-kirjana
  • Äänikirja ilmestyy 18.10.2022
  • Lukija: Antti L. J. Pääkkönen

Rating: 5 out of 5.

Lue myös juttumme Henri Koskisen aiemmista vaiheista:
Jäniskerroin, Otava 2020
Hirvikaava, Otava 2021

Kommentit
  1. Marja-Leena Karjula
    • Avatar photo Minna

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *