Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla – matkakirja sukeltaa turistimatkaa syvemmälle

Marja Vesalan kirja Vuosi Toscanan kukkuloilla on seuraavassa kuvassa kuvattu aamuauringossa kylpevässä maisemassa. Etsi kuvasta, jos et viittä niin ainakin yksi iso virhe.

Kirja on kuvattu Italiassa, mutta taustalla näkyvät, eivät Toscanan, vaan Piemonten viiniseutujen maisemat. Tämän Toscanan tuntevat huomasivat ainakin siitä, että kuvassa ei näkynyt toscanalaiselle maisemalle niin ominaisia sypressejä. Blogissa julkaisemani matkakertomuksen Piemontesta lukeneet saattoivat päätellä, että Toscana-kirja on kuvattu samalla matkalla, niin kuin olikin.

Tuleva Italian matka oli innostanut tarttumaan elokuussa ilmestyneeseen Vuosi Toscanan kukkuloilla -kirjaan, ja loput kirjasta luinkin lentomatkalla. Toisin kuin etukäteen kuvittelin, Marja Vesalan ja hänen miehensä Italian vuosi ei tarkoittanut tarinaa puoliksi luhistuneen talon ostamisesta ja kunnostamisesta. Muistatte ehkä Frances Mayesin Toscanan auringon alla -kirjan ja siitä tehdyn elokuvan tai samanlaisen tarinan Ranskasta, Peter Maylen Vuosi Provencessa. Hyvän mielen tarinoita ja nojatuolimatkailua molemmat.

Marja Vesalan kirjan tarina on toisenlainen. Toscanaan ihastuneina he olivat valmiit miehensä kanssa jättämään hyvät työpaikkansa ja asuntonsa Suomessa ja etsimään työtä Toscanan maaseudulta ja matkustamaan sinne vähintään vuodeksi. Sinnikkäästi pariskunta haki töitä, sekä sähköpostitse että Toscanan vierailuilla, mutta mitään ei löytynyt. Kuvaavaa on, millä tavoin viinitilan signora tyrmäsi heidän työnhakunsa. Vaikka viinitila tarvitsikin työvoimaa, he olivat rouvan mielestä ylikoulutettuja eikä hän halunnut olla mukana pilaamassa heidän uraansa ja elämäänsä Suomessa.

Onnekas sattuma kuitenkin mahdollisti asumisen Toscanassa. He pääsivät kissan ja talon vahdeiksi omistajien pitkän ulkomaanmatkan ajaksi. Pariskunnan Toscanan oleskelu ajoittui vuosiin 2006 – 2008, joten aivan viime vuosien muistoista ei ole kysymys. Kirjoittajan yhteydet Toscanaan ovat kuitenkin säilyneet tiiviinä myöhemminkin.

Viiniä ja vilua

Kirjan tarina etenee kuukausittain lokakuusta syyskuuhun, ja sen maukaisesti on luvut otsikoitu: Ottobre, Novembre, Dicembre, Gennaio, Febraio, Marzo, Aprile, Maggio, Giugno, Luglio, Agosto, Settembre. (Tämä kuukausilista siltä varalta, että haluatte opetella italiaa. Ainakin joitakin sanoja kirjan lukiessaan oppiikin.)

Kirjan ehdottomia ansioita on tavallisen toscanalaisen maalaiselämän kuvaaminen. Kirjoittajalla on valmiiksi paikallisia ystäviä ja tuttavia ja uusiin tutustutaan. Ruoka on isossa roolissa tapaamisissa ja niin myös kirjassa. Myös Toscanan tärkeimmän viinin, Chianti Classicon, saloihin pääsee kirjan avulla tutustumaan. Saloihin siinä mielessä, että viinin valmistusta ja laatuluokitusta kontrolloivat tiukat määräykset. Sama kertautui, kun kuuntelin viininviljelijöitä Piemontessa.

Vilukin tuli talvella tutuksi. Sopimukseen kuului, että talonvahdit saivat asunnon maksutta käyttöönsä, mutta lämmityksestä he maksoivat itse.

Dolce far niente, suloinen joutilaisuus. Mikä onni onkaan saada elää unelmaamme todeksi Toscanassa ja asua tässä kauniissa talossa. Onneamme varjostaa ainoastaan se, että täällä on helvetin kylmä. Takka savuttaa niin, että ikkunoita täytyy pitää saman aikaan auki ja vähäinenkin lämpö karkaa harakoille. Istumme nojatuoleissa paksuihin viltteihin kääriytyneinä pipot päässä, kaulahuivit kaulassa, villasukat ja lampaankarvatohvelit jalassa. Olemme marinoituneet savunhajuisiksi, eikä kitkerä aromi lähde nenästä eikä meistä edes raikkaassa ulkoilmassa.

Vuosi Toscanan kukkuloilla sopii siis hyvin luettavaksi myös ensi talven Suomen pakkasissa, kun säästämme energiaa ja vähennämme sisälämpötilaa 21 tai jopa 18 asteeseen. Sehän on toscanalaisittain paljon. Kirjasta nimittäin selviää, mitä tarkoittaa, kun punaviiniä suositellaan tarjottavaksi huoneenlämpöisenä. Marja Vesala muistuttaa, että sillä tarkoitetaan Italian vanhojen kivitalojen ja keskiaikaisten linnojen lämpötiloja – 16 astetta.

Italialaisen ruuan ystäville

Viinin tuotannon lisäksi tutustutaan myös oliiviöljyn puristamiseen ja erilaisiin laatuluokituksiin sekä vaikkapa toscanalaisen pecorinon eri kypsyysasteisiin: fresco, semistagionato ja stagionato. Italialaisen ruuan ystäville kirjan ruokalajeissa on paljon tuttua, mutta juuri siksi niiden taustoista ja valmistustavoista on kiinnostavaa lukea.

Minä poimin toteutuslistalleni jo unohtamani alkupalat: crostini neri, maksalla päällystetyt paahdetut leipäpalat, ja crostini con burro e acciughe, voilla ja anjoviksellä päällystetyt leipäpalat.

Toscanalaisia kutsutaan kirjan mukaan muualla Italiassa nimityksellä mangia fagioli, pavunsyöjät. Pavut ovatkin tärkeä osa toscanalaista cucina poveraa eli talonpoikaistakeittiötä, suorana käännöksenä köyhää keittiötä. Sen opit sopivat erinomaisesti nykyaikaankin.

Niukkuus teki ihmisistä kekseliäitä, ja yksinkertaisista ja vaatimattomista aineksista onnistuttiin loihtimaan maukkaita ruokia. Vaikka nykyään eletään yltäkylläisyydessä, cusina povera on edelleen toscanalaisen ruoanlaiton perusta. Se on yksinkertaista ja maukasta, mutta myös ekologista, sillä mitään ei heitetä pois. Kuivahtanut leipä hyödynnetään viimeistä murua myöten, ja kun syödään lihaa, ei nirsoilla, vaan eläimestä käytetään kaikki syötäväksi kelpaavat osat.

Kenelle suosittelen?

Kirjan realistinen kerronta ja arjen kuvaukset viehättävät. Erityisen kiinnostuneena luin viinin valmistuksesta ja viiniköynnösten hoidosta, olinhan juuri menossa viinimatkalle. Oli kiinnostavaa lukea, että viiniköynnöksiä ei saa kastella kuin todella hätätilassa. Sama viisaus toistui Piemontessa, jossa viime kesän kuivuus ja lämpö kypsyttivät erinomaisen, vaikka vähän pienemmän sadon. Laatuviinien satoa ei lisätä keinotekoisesti kastelemalla.

Ruuan ja viinin lisäksi kirjassa esitellään paljon myös muuta kokemisen arvoista, vaikkapa heinäkuussa Sienassa toteutettava palio eli ratsastuskilpailu.

Vuosi Toscanan kukkuloilla herättää matkakuumeen, Toscana-faneille varmasti pahankin. Jonkun kappaleita lopettavan retorisen huudahduksen olisin tekstistä poistanut, mutta muuten kirja on helppolukuinen ja kiinnostava Italia-opas, myös pidemmälle Italian tuntemuksessa ehtineille.

• Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla
• WSOY, 2022
• 252 s./ 6 t 2 min.
• Äänikirjan lukee Linda Wiklund