Paavo Westerbergin ohjaama Fanny ja Alexander – huikea lapsen mielen kuvaus!

Matkalla teatteriin keskustelimme, mitä muistamme Ingmar Bergmanin Fanny & Alexander -elokuvasta vuodelta 1982. Mieleen palautui iloinen sukujoulu tunnelmallisessa, isossa talossa ja sen jälkeen kovin synkkää ja ahdistavaa. Muistikuvat olivat heikkoja, ja hyvä niin, jotta olimme avoinna eläytymään täysillä Paavo Westerbergin ohjaamaan Fanny ja Alexander -ensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Helsingin Kaupunginteatteri – Fanny ja Alexander – Kuvassa Rea Mauranen, Santeri Kinnunen, Emmi Pesonen, Raili Raitala, Rauno Ahonen, Aino Seppo, Jari Pehkonen, Jouko Klemettilä, Olavi Uusivirta, Helena Haaranen, Sanna-June Hyde, Leena Rapola, Anna-Maija Tuokko, Veera Anttila ja Pekka Huotari – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Näytelmä alkoi Elena Leeven ja Olavi Uusivirran hiipimisellä katsojien joukkoon. Ei tarvinnut miettiä, keitä he esittivät, sillä Elena Leevellä luki paidassaan Fanny ja Olavi Uusivirralla Alexander. He istuutuivat kuuntelemaan näytelmässä heidän teatterijohtajaisäänsä esittävän Pekka Huotarin puhetta, jonka ytimessä oli se, että teatteri ja sen tiivis seurue luovat ”pikkumaailman”, joka ajoittain onnistuu heijastelemaan isoa ja kompleksista maailmaa.

Puheen päätyttyä siirryttiin elokuvasta tuttuun joulunviettoon, ja voi kuinka upealta kaikki näyttikään! Helsingin Kaupunginteatterin iso näyttämö mahdollistaa paljon ja nyt lavastaja oli todellakin osannut käyttää tilaa ja tekniikkaa loihtiakseen jouluntaikaa tihkuvan, ajattoman kotiympäristön, jonne Ekdahlin suku oli kokoontunut. Näyttämön pyörähdyksellä oltiin pitkässä pöydässä, tai lastenhuoneessa, tai suvun matriarkan kanssa antiikkisohvalla. Tapahtumat alkoivat vuodesta 1907 Uppsalassa, mutta mukaan oli mahtunut monia myöhemmän ajan design-huonekaluklassikoita kuvaamaan näytelmän teemojen ajattomuutta.

Helsingin Kaupunginteatteri – Fanny ja Alexander – Kuvassa Veera Anttila, Elena Leeve ja Olavi Uusivirta – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Kun pikkumaailma murenee

Ekdahlin suvussa on kolme veljestä: teatterinjohtaja Oscar (Pekka Huotari), professori Carl (Jari Pehkonen) ja ravintoloitsija Gustav Adolf (Santeri Kinnunen). Joulujuhlinnassa yksi kertoo satua lapsille, yksi riitelee rahasta saksalaisen vaimonsa kanssa ja yksi rakastelee Fannyn ja Alexanderin lastenhoitaja Majn (Veera Anttila) kanssa. Ekdahlien talossa nauretaan ja tanssitaan, halataan ja juopotellaan, rakastetaan ja riidellään. Hulinassa mukana kulkevat veli ja sen pikkusisko, tarkkaillen lapsen katseella aikuisten toimia. Pikkumaailma on hyväksyvä ja turvallinen, lempeä leikkimieli leijuu kaikkialla.

Sitten Fannyn ja Alexanderin isä Oscar kuolee, äiti Emilie (Anna-Maija Tuokko) vetäytyy teatterista. Emilie on löytänyt lesken lohtua piispa Edvard Vergeruksesta (Eero Aho) ja päättänyt suostua tämän kosintaan. Hän muuttaa lasten kanssa piispan taloon, jossa on valmiina piispan äiti, sisko ja täti.

Piispan rakkaus on kovin erilaista kuin mitä Ekdahlien pikkumaailmassa oli ollut. Mielikuvitus ei enää olekaan hyve, vaan valehtelua. Yhtäkkiä kaikki lämpö katoaa lasten elämästä. Piispan mielestä Alexander on ”koppava, pikku paska” ja hän ottaa tehtäväkseen ”rakastavana isäpuolena” pojan kasvattamisen kiusaamalla, piiskaamalla ja sulkemalla lukkojen taakse. Siirrytään valosta synkkiin varjoihin.

Helsingin Kaupunginteatteri – Fanny ja Alexander – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Kolme kehua ylitse muiden

Fanny ja Alexander on loistava näytelmä. Perustarinakin on hieno, mutta Helsingin Kaupunginteatterissa siitä teki loistavan erityisesti kolme asiaa: Paavo Westerbergin näkemyksellinen ohjaus, Olavi Uusivirran roolisuoritus Alexanderina ja näytelmän visuaalinen maailma, josta kiitokset kuulunevat lavastaja Antti Mattilalle ja valosuunnittelusta vastanneelle William Ilesille.

Kehuni Paavo Westerbergille oli ennakoitavissa, sillä olen ollut vaikuttunut ja ihastuksissani myös monen hänen aiemman ohjauksensa nähtyäni, esimerkeiksi näytelmät Kolme sisarta Kansallisteatterissa (jonka kävin katsomassa kahdesti) ja Seuraavat 500 vuotta Espoon Kaupunginteatterissa, jonka Westerberg oli myös käsikirjoittanut.

Paavo Westerbergin Fanny ja Alexander -ohjaus nostaa upeasti esille lapsen leikkimielisyyden, avoimen katseen tilanteisiin ja mahdollisiin maailmoihin. Mielikuvitus auttaa hahmottamaan aikuisten tekoja, ja se auttaa myös pakenemaan aikuisten maailmasta. Todella vaikuttavia kohtauksia olivat ne, joissa Alexander pakeni nuhtelua mielikuvitukseensa, esimerkiksi sirkushahmojen seuraan tai peliin, jossa laatat voivat liikkua vain joko vaaka- tai pystysuoraan. Valot korostivat vaikuttavasti, milloin oltiin todellisuudessa, milloin siinä maailmassa, jonka Alexander kuvitteli.

Tämä teos juhlii teatterin olemassaoloa, mielikuvitusta, näyttelijöitä ja näyttämöä. Ekdahlien perheen edustama teatterin maailma ja kirjon maailma kohtaavat tässä näytelmässä. Näytelmän piispa ajattelee, että teatterilaiset pakenevat todellisuutta tarinoihin, ja teatterilaiset ajattelevat, että tarinoiden avulla he juuri kuvaavat maailmaa ja kohtaavat sen. Tämä teemojen välinen konflikti asettaa yhden jännitteistä tälle teokselle.

Paavo Westerberg Fanny ja Alexander -käsiohjelmassa
Helsingin Kaupunginteatteri – Fanny ja Alexander – Kuvassa Elena Leeve ja Olavi Uusivirta – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Näytelmän nimi voisi olla pelkkä Alexander, sillä häneen Ingmar Bergman on ladannut omat kokemuksensa papin poikana. Alexander tarkkailee, Alexander tarinoi ja Alexander lähettää universumille toiveen, joka toteutuu. Mikä onni, että Paavo Westerberg sai Alexanderin rooliin Olavi Uusivirran! Istuimme rivillä 6 ja pystyimme ihailemaan Uusivirran hienovireistä ja erinomaisesti sisäistettyä näyttelemistä. Vaikka nimi oli tuttu, en ollut aiemmin liittynyt näin vahvasti Olavi Uusivirta -faniklubiin. On taidenautinto, kun näkee näyttelijän todella uineen roolihahmonsa sieluun ja osaavan välittää hahmon tunnetilat juuri sopivalla volyymillä katsojille. Bravo!

Helsingin Kaupunginteatteri – Fanny ja Alexander – Kuvassa Eero Aho ja Olavi Uusivirta – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Muun ensemblen taso on kovin vaihteleva. Ilahduttava uusi tuttavuus oli teatterikoululainen Veera Anttila, jonka roolisuoritus oli raikas ja läsnäoleva. Piispaa esittänyt Eero Aho on Westerbergin luottopakki ja toki nytkin lunasti paikkansa mallikkaasti. Minä pidin myös Elena Leeven herkästä tulkinnasta.

Kiitoksiin liittyi myös ohjaaja Paavo Westerberg, seurueen oikeassa reunassa.

Näytelmän kolmas tukijalka oli koko esillepano, joka lukuisine liikkuvine osineen oli melkoinen tiimityön taidonnäyte. Lavasteet, valot ja musiikki tukivat saumattomasti jokaista näytelmän tunnelmaa. Tuntui kuin olisin katsonut jatkuvaa tarinan virtaa, tasaisena ja voimallisena virtaavaa eliksiiriä janoiselle mielelle. Toistanko jo itseäni, jos totean, että kokonaisuus oli juuri sitä, mitä minä kutsun teatterin taiaksi?

Fanny ja Alexander kestää kolme ja puoli tuntia. Hetkeäkään en tiivistäisi, loppupuheenvuoron kuuntelisin jopa uudelleen.

Olimme Martin kanssa Fanny ja Alexanderin ensi-illassa 17.11.2022.

Esityksen tiedot

  • Näyttelijät: Elena LeeveOlavi Uusivirta, Eero AhoAnna-Maija TuokkoRea MauranenRauno AhonenVeera AnttilaHelena HaaranenPekka HuotariSanna-June HydeSanteri KinnunenJouko KlemettiläJari PehkonenEmmi PesonenLeena RapolaRaili Raitala ja Aino Seppo.  
  • Lavastus: Antti Mattila
  • Puvustus: Anna Sinkkonen
  • Naamiointi: Jaana Nykänen
  • Valosuunnittelu William Iles
  • Äänisuunnittelusta Jaakko Virmavirta
  • Sävellys ja äänisuunnittelu: Sanna Salmenkallio
  • Romaanin suomennos: Elina Hytönen
  • Ohjaus ja tekstin sovitus: Paavo Westerberg
Kommentit
  1. Jane / Kirjan jos toisenkin
  2. Minna Vuo-Cho
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  3. Jonna / Kirjakaapin kummitus
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  4. Amma
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Kommentoi