Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus – Finlandia-ehdokas on vimmainen kuvaus ihmisen ja kaupungin tuhoamisesta

Vimmainen on juuri oikea sana kuvaamaan Iida Rauman kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi valittua Hävitys-romaania. Sen lukeminen hengästytti aika ajoin, ja välillä halusin pyristellä itseni irti tekstistä, niin sietämättömältä tuntui lukea sivu toisensa perään kouluväkivallasta ja sen vaikutuksista. Mutta sietämättömältä sen pitääkin tuntua.

Kirjan alaotsikko on Tapauskertomus. Kirjan tapaukset liittyvät Turkuun ja 1990-luvun Kaarinaan, jossa peruskoulun musiikkiluokkaa käyvä A joutuu kokemaan erilaista väkivaltaa sekä luokkalaistensa että opettajan aiheuttamana. Tapaus Turku kuvaa kaupungin vuosisatojen mittaan kokemaa väkivaltaista tuhoa. Molemmista tapauksista jää jäljet, haavat ja arvet väkivallan kohteisiin.

Kuten tapauskertomusten luonteeseen kuuluu, yksittäistapaukset laajenevat kattamaan kouluväkivallan vaikutukset sekä historiallisesti merkittävälle kaupungille ja laajemminkin elinympäristölle aiheutetun tuhon. Yksityinen kasvaa yleiseksi ja Iida Rauman Hävitys vahvasti kantaa ottavaksi yhteiskunnalliseksi romaaniksi.

”A sanoi”

Lukija tempautuu heti Hävityksen alussa mukaan A:n ahdistuneeseen öiseen juoksuun Turun ylioppilaskylän ympäristössä. Satunnaiselle Turku-kävijälle alue ei ole tuttua, mutta lasiterästalojen ja betonihallien kolkon tunnelman aistii Rauman yksityiskohtaisen tarkan ja visuaalisen tekstin avulla helposti. A kompastuu juostessaan johonkin jäänteeseen siitä, mitä alue on ollut ennen, ja saa jalkaansa pahan haavan.

Haava on ikkuna ruumiiseen, A sanoi, ja muuhunkin, kokonaiseen ihmisyhteisöön, elämäntapaan ja aikaan.”

Nuoren historian sijaisopettajan A:n ruumis ei voi muutenkaan hyvin, hänellä on pahoja vatsaoireita ja hän pystyy syömään tuskin mitään. Mielikään ei ole kunnossa ja unettomuus vaivaa.

Iida Rauma käyttää tekstissä säännöllisesti sivulausetta A sanoi, joka ensin tuntui minusta oudolta, sillä lukija kyllä ymmärtää, että A:n ajatuksista on kysymys. Vähitellen aloin oivaltaa sanaparin merkityksen. Hävitys on ikään kuin A:n todistajanlausunto tai A:n kertomus terapiaistunnoissa. A todistaa tai purkaa terapiassa muistojaan lähes koko peruskouluajan jatkuneesta häneen kohdistuneesta kouluväkivallasta. Se on hänen haavansa ja kertoo paljon kouluyhteisöstä.

Puretun ja hävitetyn Turun arpeutuneeseen haavaan, vanhaan raiteeseen A oli juoksumatkallaan kompastunut. Rauma ei kuvaa Hävityksessä vain Turun taudin nimellä tunnetuksi tullutta 1960- ja 70-lukujen hävitysvimmaa, jolla Turun keskustasta purettiin monta kulttuurihistoriallisesti merkittävää rakennusta. Tuho on alkanut paljon aikaisemmin ja A:n vanha kollega Nordin syyttää Turun tappioista Armfeltiä, joka kuiskutteli tsaarin korvaan pääkaupungin siirtämistä idemmäs.

”Tyhjät, kylmät vuodet”

Iida Rauma on haastatteluissa kertonut, että Hävityksen kouluväkivallan kuvausten esikuvana ovat hänen omat kokemuksensa peruskouluaikana. Hän on myös pitänyt tärkeänä, että kuvattu perustuu mahdollisimman paljon todella tapahtuneeseen. En kuitenkaan luokittele kirjaa autofiktioksi. Hävitys on romaanina paljon enemmän.

A siirtyy musiikkiluokalle uuteen kouluun kolmannella luokalla ja saa opettajakseen Anna-Maijan, Anskun, jolla on selvä suosikkijärjestelmä. A:ta hän tuntuu väheksyvän, paheksuvan, jopa vihaavan alusta alkaen. Opettajan suhtautuminen on kuin signaali muille oppilaille, ja pian alkaakin A:n eristäminen, nimittely ja kiusaaminen, johon osallistuvat myös muiden luokkien oppilaat. Yläasteella väkivalta huipentuu kuristusyritykseen.

Ansku-opettaja kirjaa taululle oppilaiden saamat numerot ja ketkä ovat saaneet kutsut luokkatovereiden juhliin. Hän suosii avoimesti lellikkejään ja syyttää lapsia, kun koulubussi myöhästyy. Ehdin lyhyen ajan kyseenalaistaa, voiko opettaja todella olla näin puolueellinen, julma ja itsekeskeinen. Yhtä nopeasti vastasin, että voi, ja minähän sen tiedän. Opettaja voi olla sadisti ja terrorisoida vuosikymmenet oppilaitaan, joista muut kuin suosikit viettivät unettomia öitä seuraavaa koulupäivää pelätessään. Ja me, jotka saimme biologian ja maantiedon opettajaksi koulun toisen lehtorin, kiitimme onneamme.  Terrori päättyi suureen tragediaan – kiusattu oppilas tappoi tämän minun kouluni opettajan.

Hävityksen kansi-idea on hieno, mutta fyysisessä kirjassa se osittain hukkuu mustaan. Ehdin palauttaa kirjaston pikalainan ennen kuin kirjasin kannen suunnittelijan nimen muistiin. Lisätkää te, joilla kirja on, nimi kommentteihin.

”Sä kerrot mulle kaiken ja mä kirjoitan”

Ira on toinen Hävityksen keskushenkilöistä, jonkinlainen mysteerihenkilö. Hän tulee musiikkiluokalle muutama vuosi A:n jälkeen ja on vähintään yhtä yksinäinen, syrjitty ja kiusattu kuin A. Ira painaa katseensa pulpettiin ja pitää kaiken sisällään. Iraan verrattuna A pitää puoliaan, huutaa nimittelijöille takaisin, lyökin puolustaakseen itseään. Aikuisena Irasta on tullut kirjailija, joka kertoo kirjoittavansa A:sta:

Mä haluun sun päiväkirjat, sun muistot, sun veren, koko sun niin sanotun elämän, mä tanssitan sut pyörryksiin ja sä kerrot mulle kaiken ja mä kirjoitan —”

A ja Ira ovat kuin yksi henkilö, joka muistoissa tai sairastuneessa mielessä on jakautunut kahdeksi. A on romaanihenkilö, mihin viittaa sekin, että hänellä ei ole varsinaista nimeä, ja Ira taas – sen jätän jokaisen kirjan lukijan itse mietittäväksi enkä tarjoile ehkä liian pitkälle meneviä tulkintoja.

”Lasten juttuja”

Hävityksen tapauskertomuksen avulla Iida Rauma osoittaa, miten epätasa-arvoinen kouluyhteisö on. Miten opettajan sanaan uskotaan aina enemmän kuin oppilaan tai miten henkeä uhkaava väkivalta kuitataan vaatimalla uhrilta anteeksipyyntöä. Hän kun oli puolustautunut lyömällä kuristajaansa.

Aikuisia varten oli rikosoikeus, A sanoi, lapsia varten puolivillainen selvittely apulaisrehtorin kansliassa, jossa ei etsitty syyllisiä. Lapsiin kohdistunutta väkivaltaa ei joko ollut tai sitä harjoittivat tuntemattomat ihmiset jossain toisaalla, mielellään joku pervo, ihmiskunnan ulkopuolelle vierähtänyt setä, ja aina opettajat halusivat sanoa, ettei kiusaamisen ja kiusoittelun välillä ole kuin aste-ero, halusivat painottaa kiusaamisen subjektiivista luonnetta, joku kokee olevansa kiusattu, toinen ei edes huomaa, ikään kuin lapsille ei olisi voinut tapahtua koulussa asioita, jotka olivat yksiselitteisen pahoja, eikä yksikään opettaja ollut liian huono opettaja, ellei tämä ollut tuomittu seksuaalirikollinen, –”

Luin Hävityksen viimeisiä sivuja, kun Helsingin Sanomat uutisoi kaarinalaisen peruskoulun ala-asteen kouluväkivallasta. Kaarinan sivistysjohtajan kommentti kylmäsi: ”Mutta selvää on, että kaikissa paikoissa, joissa lapsia ja nuoria on, esiintyy myös kielteiseksi koettuja ja haitallisia ilmiöitä.” Juuri tästä Rauma oli kirjoittanut, miten äärimmäinenkin väkivalta mitätöidään vedoten sen olevan lasten juttuja.

Rehellisyyden nimissä on toki kerrottava, että myöhemmin jutussa sivistystoimenjohtaja vyörytti vastuuta sekä vanhemmille että opettajilla ja korosti, miten koulun aikuisten on turvattava lasten arki.

***

Hävitys on Iida Rauman kolmas romaani. Hänen esikoisromaaninsa Katoamisten kirja ilmestyi vuonna 2011 ja seuraava Seksistä ja matematiikasta vuonna 2015. Se oli ehdolla EU:n kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja voitti Kalevi Jäntin palkinnon sekä Tulenkantajapalkinnon.

Iida Rauma ei ole ansainnut Finlandia-ehdokkuutta vain kirjansa tärkeillä aiheilla, kouluväkivallan sekä kaupunkiympäristön tuhoamisen ja ylipäätään ympäristötuhon käsittelyllä. Hävitys on ykkösluokan kaunokirjallisuutta. Sen rakenne ja kerrontaratkaisu ovat taidokkaat ja kieli hienoa. Iida Rauma on tehnyt kirjaa varten valtavan taustatyön, ja lopputuloksessa tietomäärä on niin sisäistyneenä, ettei mikään historiallisesta, psykologisesta tai kasvatustieteellisestä tiedosta ole Hävityksen tarinassa irrallista tai päälle liimattua.

Hävitys ei hetkeksikään unohda tai hukkaa aiheitaan, samalla se on enemmän kuin aiheensa.

Iida Rauma: Hävitys – tapauskertomus
Siltala, 2022
370 s./ 13 t 9 min.
Äänikirjan lukee Karoliina Niskanen

Rating: 4.5 out of 5.

Iida Rauman haastattelun Luomiskertomus-ohjelmassa voit kuunnella tästä linkistä: Yle Areena/Luomiskertomus

30.11. selviää, minkä kaunokirjallisen teoksen Turun piispa Mari Leppänen on valinnut vuoden 2022 Finlandia-voittajaksi.

Blogissamme on juttu myös toisesta Finlandia-ehdokkaasta, Olli Jalosen Stalker-vuosista: (KLIK)

Kommentit
  1. Anki
  2. Ritva Kolho
  3. Amma

Kommentoi