Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin – janakippo-trilogian päätösosa vaikuttaa ja järkyttää

Ruotsalaisen Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogia, tai janakippo, kuten erisnimet romaaneissa kirjoitetaan, on ollut menestys, myös Suomessa. Smirnoff kirjoittaa värikkäästi, analyyttisesti ja kiinnostavasti kuvaten ihmisiä ja karkean karua elämää Pohjois-Ruotsissa.  Trilogian viimeisessä osassa Sitten menin kotiin hän haastaa lukijan jälleen. Tässä osassa tarinan solmut vihdoin avautuvat, mutta sitä ennen kirjailija osaa vielä yllättää nostamalla esiin monta järkyttävää asiaa.

Kirjassa janakippo purkaa savipatsaisiinsa menneisyyttään ja sen haavoja. Kuvan savipatsas on Alpo Jaakolan Leipätyttö.

Trilogian lukemista ei kannata aloittaa vasta kolmannesta osasta, vaan koko sarja on luettava järjestyksessä, koska lukuisat kirjassa esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat tuttuja vain aiemmista osista. Henkilöiden taustoihin ja menneeseen viitataan, mutta ne pitää tuntea. Aikaisemmat osat, Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen, voi palauttaa mieleen lukemalla niistä aikaisemmasta blogijutustani, jossa kirjoitin, että Smirnoffin kuvaama pohjoinen voisi olla Suomessakin.

Kolmas osa Sitten menin kotiin oli realismissaan minulle trilogian vaikein, sarkastista huumoriakaan en enää tästä uusimmasta löytänyt enkä lempeän tarkkaa henkilöiden tarkastelua. Kirjaa on kuitenkin helppo lukea, kappaleet ovat lyhyitä ja selkeitä, kaikki erisnimet ja paikannimet on edelleen kirjoitettu pienin kirjaimin. Tässä kohtaa mainitsen Outi Mennan loistavan suomennoksen. Hän on pystynyt säilyttämään kirjan kielen rytmin.

Veljestä on vaikea irrota

Veli, bror, jäi roikkumaan trilogian edellisen osan lopussa kallionkielekkeelle, kun jana vielä pitää kiinni hänestä viime voimillaan. Kolmannen osan alussa veli putoaa tyhjyyteen ja menehtyy. Kaksosveli kulkee janan elämässä rinnalla koko ajan, jana juttelee hänelle ja bror vastaa. Vasta kirjan lopussa jana päästää vihdoin irti.

Jana asuu vanhassa kotitalossaan ja käy töissä kunnan hoivapalveluissa auttaen vanhuksia heidän kotonaan. Työ on raskasta, mutta jana pitää työstään ja vanhuksista. Kuolemilta ei vältytä, sillä hoivattavat ovat iäkkäitä ja hauraita. Jana pitää heistä hyvää huolta, yksi potilas jopa testamenttasi talonsa janalle.

Jana Kippo -trilogian jälkeen Karin Smirnoff on kirjoittanut uutta trilogiaa, tällä kertaa jatkoa Stig Larssonin Millenium-sarjaan. Ensimmäinen Smirnoffin kirjoittama osa Havsörnens skrik ilmestyi Ruotsissa marraskuun alussa. Kuva Johan Gunseus.

Väkivallan pitkä varjo

Esiin nousee takautumia janan opiskeluajoista, jolloin hänen elämäänsä sukelsi stevenking.  Mies osoittautui hyvin vaaralliseksi niin fyysisesti kuin henkisesti. Jana ei saanut pitää omia vaatteitaan, vaan steven puki hänet, asetti tiukat rajat ja väheksyi kaikessa.  Jana jäi pahoinpitelijänsä vangiksi eikä osannut irrottautua, vaikka väkivalta muuttui koko ajan rajummaksi. Janan viimeisellä sairaalajaksolla liikuntakyvyn palautuminen kestää kuukausia.

Taatto ei ollut umpikuollut. hän oli noussut haudastaan eri hahmossa. Tällä kertaa stevenkinginä. Östermalmilaisena pörssimeklarina joka luki amerikanpsykoa niin kuin muut lukivat raamattua.”

Kirjan perheväkivalta on klassinen esimerkki siitä, miten pitkälle julma alistussuhde voi mennä. Se on totuudenmukaisesti kuvattu ja tiiviisti kirjoitettu. Kirjailija osaa kuvata tapahtumat niin, että ne alkavat elää lukijan mielessä ja muuttuvat satuttaviksi kuviksi.

Janan menneisyyden rankat kokemukset selittävät hänen käyttäytymistään. Hän ei uskaltanut kiintyä, vaikka hän kirjasarjan kakkososassa tapasi hyvän ja tasapainoisen miehen, jussin. Samalla hän on kuitenkin mustasukkainen miehen uudesta suhteesta. 

Taiteilijuus pelastaa

Janan välit tyttärensä, taidealalla työskentelevän dianan kanssa ovat lähentyneet. Jana synnytti tyttärensä 14-vuotiaana, ja edelleen hänellä on riippuvuussuhde ja satunnainen seksisuhde dianan isän, itseään huomattavasti vanhemman, raamikkaan johnin kanssa.

John on menestynyt taiteilijana, ja hänen luonaan asuu taidealalla työskentelevä housuhamenainen pirjo. Yhdessä diana ja pirjo järjestävät janan savipatsaat näyttelyyn Tukholmaan. Patsaisiinsa jana on purkanut menneisyytensä haavoja ja tallentanut juoppoarmeijaansa rujoja piirteitä kohtaamistaan ihmisistä, ennen kaikkea taatosta.

Patsaat käyvät hyvin kaupaksi, ja jana alkaa kukoistaa taiteilijana. Hän haluaa oppia lisää ja löytää opettajakseen näyttelyssä tapaamansa nikin taitelijaisän mikelin, vaikean ja erikoisen erakon, jonka taiteessa jana tunnistaa jotakin aivan uutta. Janan halu oppia kiven työstäminen on niin vahva, että hän lähtee mikelin luo saareen, eristyksiin, ankeisiin ja kylmiin olosuhteisiin. Oppiakseen jana työskentelee ahkerasti ja peräänantamattomasti.

Vähitellen janan on palattava saarelta kotiin ja hoivatyöpaikkaansa. Smirnoff kirjoittaa tässäkin tarkkaa, kovin tuttua ajankuvaa, sillä hoivatyö yksityistetään, minkä seurauksena työajan seuranta on erityisen tarkkaa. Annetussa ajassa ei ehdi edes vaihtaa vanhukselle vaippoja, ja niinpä jana työtovereineen tekee ylimääräistä työtä omalla ajallaan. Jana ei sopeudu käskyihin ja saa potkut työstään. Hän ryhtyy hoitamaan syöpää sairastavaa johnia kokopäivätoimisesti.

Kirjan loppu on rakennettu nerokkaasti ja päättyy lauseeseen: Sitten menin kotiin. Lukija voi miettiä, missä janan koti tulee olemaan.

  • Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin
  • Tammi, 2022
  • Ruotsinkielinen alkuteos Sen for jag hem, 2020
  • Suomennos Outi Menna
  • 320 s/8 t 42 min.
  • Äänikirjan lukee Satu Paavola

Rating: 4.5 out of 5.

Lue Jana Kippo -trilogian aiemmin ilmestyneistä osista Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen tästä linkistä (KLIK)


Kommentoi