Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda – loistava kuvaus laitakatujen naisten elämästä 1930-luvun Kotkassa
Kun tartuin Silja Koiviston Sataman kapakan Hilda -kirjaan, en tiennyt millaiselle tutkimusmatkalle se minut johdattikaan. Kyseessä on aivan loistava tietokirja, joka yksittäisen ihmisen tarinan kautta avaa laajasti 1930-luvun ajankuvaa Kotkassa.
Nainen ammutaan ravintolassa
Hilda Sofia Hakkarainen (20.3.1902 – 2.6.1939) ammuttiin kuoliaaksi kotkalaisessa ravintola Rauhassa kesäkuussa 1939. Ampuja oli Viljo Pylkkö (30.10.1910 – 2.6.1939), joka seuraavassa hetkessä ampui myös itsensä.
Hilda on kirjoittaja Silja Koiviston isoisotäti, hänen Terttu-mumminsa täti, jonka kohtalosta ei oltu sukukokouksissa puhuttu. Hilda oli tyylikkäästi pukeutunut nainen mustavalkoisissa valokuvissa.
Silja Koiviston äiti teki sukututkimusta ja löysi kaksi lehtileikettä, toisen jossa kerrottiin Hildan ampumisesta ja toisen, jossa kerrottiin Hildan olleen poliisin tarkkailussa. Silja kiinnostui ja ryhtyi hakemaan lisää tietoa. Vasta hänen tutkimustyönsä paljasti yksityiskohtia Hildan elämästä, kuinka hän oli työskennellyt prostituoituna Kotkassa ompelijan ja muiden töittensä ohessa ja lomassa.
Satamakaupungin uhat ja mahdollisuudet
Kirjassa kuvataan selkeästi suomalaisen yhteiskunnan muuttumista 1930-luvulla. Moni muutti maalta kaupunkiin, kun kotitalo tai -pitäjä ei tarjonnut elinkeinoa. Jos naimattoman naisen elämän eväinä oli lähinnä käytännön taitoja ja ahkeruutta, kaupungista löytyi töitä esimerkiksi kotiapulaisina, ompelijattarina tai vaikkapa sataman ahtaajina. Nämä olivat pienipalkkaisia töitä, jotka eivät välttämättä tarjonneet pysyvyyttä. Kun palkka ei riittänyt, tai työt menivät alta ja vuokranmaksu uhkasi, jotkut ajautuivat sataman kapakoihin.
Sataman kapakan Hilda kuvaa Hildan elämäntarinan lisäksi muutaman muun naisen kohtaloa tarkemmin. Silja Koivisto on herättänyt heidät henkiin samoista poliisiraporteista, joista on löytänyt tietoja Hildasta. Yksittäisistä kohtaloista muodostuu suuntaa antava kuva, joka tuntuu surulliselta ja jopa lohduttomalta.
Kotka oli merkittävä vienti- ja tuontisatama, parhaimmillaan laiturissa saattoi olla samaan aikaan yli 20 laivaa. Laivatytöillä riitti potentiaalisia asiakkaita, sillä koti- ja ulkomaiset merimiehet etsivät seuraa satamaan päästyään. Kirjassa kuvataan ”yleisten naisten” toimintaa ja sen seurauksia. Siveyskaitsijat yrittivät saattaa heitä kaidalle tielle, mutta aika vähän näillä sen ajan sosiaalityöntekijöillä oli eväitä auttaa naisia. Huoltopoliisi pidätti ja vei putkaan, naisten nimet kirjattiin kirjoihin, toisin kuin heidän asiakkaittensa. Surkeuden syklissä oli alkoholia, työlaitoksia ja sukupuolitauteja. Harva pääsi kierteestä pois, mutta niitäkin oli.
Kotkan ruusu
Eräs Hildan tunnettu aikalainen oli ”Kotkan ruusu” Rosa Mäkinen, joka piti parturiliikettään sataman tuntumassa Tukkukaupantalossa osoitteessa Satamakatu 9. Kun laivat saapuivat satamaan, merimiehet riensivät Mäkisen parturoitavaksi.
Käsitykset Rosa Mäkisesta ovat ristiriitaisia: joidenkuiden mukaan hän oli kaupungin tunnetuin kurtisaani, toisten mielestä hän oli ainoastaan parturi, joka herätti huomiota poikkeavuudellaan.
Sivu 51, Sataman kapakan Hilda
Voin kuvitella kuinka kiinnostavaa SIlja Koivistolle on ollut jäljittää Hilda Hakkaraisen tarinaa eri tietolähteistä. Yhtäkkiä minäkin mietin, mahtoiko vaarini Toimi Kärkinen käydä Parturiliike Roosassa, sillä hän oli tyylistään tarkka mies ja asui 1930-luvun lopussa perheineen Kotkassa.
Sen sijaan saimme selville, että mieheni isä Matti Ranin todellakin kävi Parturiliike Roosassa, sillä hän asui vanhempineen juuri Tukkukaupantalossa. Matti kirjoitti omissa muistelmissaaan Käsi otsalla! (Teos, 2004) seuraavasti:
Rosalie Mäkinen oli tummakulmainen, mustatukkainen, syntisen näköinen nainen, joka vietti demimondia elämää ja kulki kaupungilla mustissa, punainen kettupuuhka heitettynä toisen olkapään yli ja käytti voimakkaita hajuvesiä. Minäkin kävin hänen parturoitavanaan monet kerrat, mutta minua häi ei kyllä sytyttänyt. Hän oli näet vähän roisin tuntuinen nuhjuisessa parturintakissaan.
Sivu 103, Käsi otsalla!
Naiset syyllistettiin ja asiakkaan katosivat
Silja Koivisto tuo esiin prostituoitujen hierarkian heikoimmassa asemassa olevat. Niitä, joilla ei ollut edes kotia ja jotka makasivat pusikoissa, kutsuttiin mäkipeuroiksi. Prostituutio ei ollut laitonta, mutta bordellit olivat. Asiakkaita haalittiin kaduilta ja ravintoloista ja seksiä harrastettiin ties missä ulkosalla tai miehen järjestämässä tilassa. Naisia pidätettiin laivojen hyteistä tai kaduilta ja heidän siveeettömyydestään saatettiin kirjoittaa nimellä sanomalehdissä. Ja kuten sanottua, miehet pysyivät tuntemattomina, elleivät sitten jonkun oheissyyn takia joutuneet poliisin kirjoihin kuten eräs Hildan asiakas, joka syytti Hildaa varkaudesta. Hilda oli ottanut tämän Hugon taskusta rahat, kun mies ei aktin jälkeen enää ollut suostunut maksamaan sovittua summaa. Tämä kaikki tiedetään oikeuden pöytäkirjoista.
Lämmin suositus
Sataman kapakan Hilda on informatiivinen ja vetävä teos naisten elämästä. Minut se sai miettimään omia mummejani ja heille tarjolla olleita valintoja. Miten he olisivat selvinneet, jos eivät olisi menneet työteliäiden miesten kanssa naimisiin?
Kirja on niin inspiroiva, että aion ehdottaa sitä lukupiirillemme. Voisimme mennä yhdessä Kotkaan ja vaikkapa Kaupunginteatteriin katsomaan Kotkan ruusu -näytelmää, joka palaa keväällä 2023 ohjelmistoon. Voisimme kiertää Hildan jalanjäljissä katsomassa tärkeimmät maamerkit ja kohottaa maljan Seurahuoneella, Hildan murhapaikalla. Keskustelussa voimme pohtia, kuinka paljon tilanne on yli 80 vuodessa Suomessa muuttunut.
Kirjan tiedot
- Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda
- Johnny Kniga, 2022
- 312 sivua / 8 h 58 min
- Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Lue myös
- Satu Vasantola: Kaikki kadonneet – kaunokirja aborteista ja naisiin kohdistuvista asenteista
- Camilla Grebe: Varjokuvat – dekkari, jossa valotetaan naispoliisien historiaa, aikaa jolloin he toimivat huoltopoliiseina
- Terveisiä Kotkasta – matkailuraportti
- Langinkosken keisarillinen kalastusmaja