Tommi Kinnunen: Pimeät kuut – opettajan ääni monessa ajassa

Tommi Kinnunen on kirjoittanut hienon tarinan sodanjälkeisestä Suomesta. Seminaarin käynyt kansakoulunopettaja Elna Suorajärvi on kiertänyt pohjoisen Suomen kouluja saamatta vakituista virkaa. Vuonna 1947 hän saa opettajan paikan Kuusamon lähettyviltä, syrjäiseltä kylältä. Koulurakennus on kurja, saksalaisilta jäänyt parakki ja koulukirjatkin ovat edeltäjältä jääneet tilaamatta. Elna on kuusikymppinen eikä kunto ole entisellään.

Hieno tarina

Tommi Kinnunen on haastatteluissa sanonut olevansa nostalgikko, mikään ei saisi muuttua koskaan! Hän onkin erinomaisen taitava tuomaan esiin kiinnostavia kohtaloita historian havinasta, etenkin sodanjälkeisestä ajasta. Olemme saaneet hänen teksteissään tutustua moneen vahvaan ja itselliseen naiseen, joka on löytänyt oman tiensä haasteellisissa olosuhteissa. Pimeät kuut -kirjan Elna sopii hyvin Tommin aiempien romaanien naisten seuraan.

Elna on kokenut opettaja, mutta nyt hän on haasteellisen rastin edessä. Hänen tehtävänään on opettaa supistetussa kansakoulussa eri-ikäisiä lapsia samassa luokassa. Koulu on homeinen rakennus, jossa on luokkahuoneen lisäksi yksi takahuone Elnan asunnoksi. Koulu sijaitsee tiettömän taipaleen takana, eikä lähinaapureita ole. Lapset tulevat kouluun metsien läpi.

Elna on yksin. Hän pyrkii hoitamaan työnsä, vaikka oppimateriaaleja ei ole, oma terveys reistailee ja koulun johtokuntaa ei voi kutsua avuliaaksi. Elnalla ei ole omaa perhettä, mutta on sisko ja yhteinen talo hänen kanssaan Kuusamossa. Kirjan alussa sisko heittää Elnan ulos talosta ja lastensa elämästä. Vähitellen lukijana saamme tietää hippusia Elnan menneisyydestä. Ei Elnalla ole ollut helppoa aiemminkaan.

Saamme seurata Elnaa ja hänen luokkaansa yhden oppivuoden ajan. Ajattelin ensin, että kirjan nimi Pimeät kuut viittaa pohjoisen pitkään, pimeään talveen, mutta todennäköisemmin se viittaa Elnan mielen pimeisiin kuukausiin, kun kaamos ei vaikuta vaihtuvan kirkkauteen. Kevät koittaa lopulta, jälleen yksi lukuvuosi on takana ja tuntematon edessä.

Nykyaika tunkee tekstiin

Kun keskustelimme kirsinbookclubilaisen Minnan kanssa Pimeät kuut -kirjasta, oli meillä molemmilla hämmennystä. Tiesimme, että kirjan päähenkilön esikuvana on Tommin oma isotäti, jonka jäämistöön hän oli perehtynyt. Kirjan liitteet ovatkin loistavaa ajankuvaa. Tiesimme myös, että Tommi oli ollut uupumuksen vuoksi poissa omasta opettajanvirastaan ja monesti ottanut vahvasti kantaa opettajien kasvaneeseen työmäärään mm. twiittaamalla aktiivisesti aiheesta.

Minna koki, että kirjassa oli paikoin liian modernia kieltä: ”Vaikea ihan heti niellä, että 1900-luvun alussa seminaarin käynyt opettaja ihmettelee, mihin hänen ammatillinen osaamisensa on kadonnut.” Tommin oma ääni puski paikoitellen voimakkaasti lävitse. Useammin väsymyksen kuvaus kuitenkin tavoitti Elna Suorajärven ajattelun ajattomasti.

Pimeä valuu minuun. Vaikka ikkunan takana jo valkenee, hämärä imeytyy ihoni lävitse. Se kiertää suonieni sisällä ja saavuttaa pian sydämeni. Istahdan sängylle ja käännän herätyskellon niin, etten näe viisareita. Kuorma on käynyt liian raskaaksi vetää, eikä minusta riitä enempään.”

Pitääkö opettajan olla lapsirakas?

Minä puolestani koin Elnan, lähes ikätoverini, positiivisempana henkilönä kuin sen, kenestä Tommi Kinnunen puhui messulavoilla. Minulle jäi kovasti pyörimään mieleen Tommin toteamus Helsingin Kirjamessuilla siitä, että opettajien oletetaan olevan lapsirakkaita. Hän koki sen epäoikeudenmukaisena, kun kukaan ei edellytä lääkärienkään rakastavan potilaitaan.

Harva näkee opettajaa työtä tekevänä ammattilaisena, vaan kuin lapsenpiikana, joka omaksi ilokseen puuhastelee luokkahuoneessa pienten kanssa.”

Ehkäpä tämä kommentti osui juuri minuun, sillä minä todellakin toivon, että opettajat jos eivät rakasta, niin ainakin pitävät oppilaistaan. Tai edes suhtautuvat oppilaisiinsa positiivisesti. Niin herkän joukon kanssa he ovat päivittäin vuorovaikutuksessa ja niin vahva on heidän vaikuttajaroolinsa. Ja kyllä ainakin minun kokemuspiirissäni vielä viime vuosituhannella opettajan työtä arvostettiin korkealle. Silloin eivät vanhemmat puuttuneet opettajien työhön.

Elnan näin samankaltaisena henkilönä kuin oma kansakouluopettajani Sylvi Särkkä. Hän oli kuusikymppinen vanhapiika, jämpti opettaja, hieman etäinen, mutta lähestyttävä. Ei hän hauskuttanut eikä halannut, mutta nautti oppilaiden kunnioitusta. Elnakaan ei päästä oppilaita aivan lähelleen, mutta en kokenut häntä epäystävälliseksi tai että hän ei olisi pitänyt oppilaistaan. Jokainen lukija toki kokee tekstin omista lähtökohdistaan käsin. Ainoa särö Elnan kuvaan syntyi aivan kirjan lopussa, soutuveneessä. Jokainen kirjan lukenut tietää, mistä puhun.

Vahva muistijälki

Tommi Kinnusen kustannustoimittaja Mikko Rouhiainen WSOY:ltä on kommentoinut, että Tommin teksti on poikkeuksellisen herkkävireistä ja tarkkaa ihmiskuvausta, ikään kuin hänellä olisi jotain sellaista tietoa ihmisten psyykestä, mitä meillä muilla ei ole.

Pimeät kuut -kirjasta jääkin vahvimmin mieleen tuokiokuvia Elnan talvesta. Kuinka hän raijaa sänkynsä luokkahuoneen puolelle, että selviytyy työstään. Kuinka nais- ja miesopettajat ovat kovin epätasa-arvoisessa asemassa virkoja haettaessa. Miten opettajien palkkaukseen kuului mielenkiintoisia ”luontaisetuja”. Miten lapset ovat vilpittömiä ja kuinka loistava vaste opettajan huomiolla voikaan olla.

Yhtä lailla havahduttavaa oli jälleen käsittää, millaista elämä oli ilman hyvinvointivaltion palveluja. Sairaus saattoi todellakin viedä kaiken, jos avioliiton, perheen tai suvun turvaverkkoja ei ollut.

Parempi tottua väistelemään jo nyt. Miehen tehtävänä on turvata perhe mutta naisen itsensä.”

Yhteenvetona voi todeta, että Pimeät kuut on vahvaa ajankuvaa sodanjälkeisestä Suomesta sekä syväluotausta opettajan ammattiin ja sen vaatimuksiin. Opettajan ammatissa jaksamisen kommentointi kumpuaa kirjassa enemmän tästä ajasta, mutta samat tunteet ovat toki olleet mahdollisia myös 75 vuotta sitten.

Pimeät kuut toimii loistavasti myös lukupiirikirjana!

Lue myös

Pimeät kuut on Tommi Kinnusen viides romaani. Neljästä aiemmasta peräti kolme on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana. Lue juttumme aiemmista Tommin kirjoista:

• Neljäntienristeys
• Lopotti
• Pintti
• Ei kertonut katuvansa

Kirjan tiedot

• Tommi Kinnunen: Pimeät kuut
• WSOY 2022
• Kansi: Martti Ruokonen
• 285 sivua / 6 h 21 min
• Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn