Airin valopilkut julmana vuonna 2022

Hirveä vuosi! Vaikka tarkoitus on edellisten vuosikoosteiden tapaan muistella luettuja kirjoja, nähtyjä teatteriesityksiä tai koettuja kulttuuritapahtumia, juttua ei voi aloittaa kirjoittamatta ensin siitä, mikä on leimannut koko vuotta.  Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainaa vastaan muutti kaiken. Olimme järkyttyneitä, vihaisia, raivoissamme, ahdistuneita, surullisia, peloissammekin.

Halusimme tehdä jotakin, ja kun minulle ja miehelleni avautui mahdollisuus auttaa konkreettisesti, olimme heti valmiit. Puolentoista vuorokauden varoitusajalla raivasimme makuuhuoneemme ja työhuoneeni nelihenkisen pakolaisperheen käyttöön väliaikaiseksi majoituspaikaksi. Lukupiirimme, lapsemme ja ystävämme olivat mukana auttamassa perhettä.

Äiti, hänen kaksi tytärtään ja vanhemman tyttären vauva olivat lähteneet pakoon Kiovasta, kun venäläiset yrittivät vallata kaupungin sodan alkuvaiheessa. Iloksemme meillä oli yhteinen kieli, sillä vauvan äiti Yulia osasi englantia. Tanyan kanssa keskustelut käytiin käännössovelluksen avulla. Koulutyttö Yanakin rohkaistui käyttämään osaamiaan englannin sanoja ja yhteisellä leffakäynnillämme juttelimme jo vilkkaasti.

Perheelle löytyi vakituisempi turvapaikka ja asunto Lahdesta, mutta nyt perhe on takaisin Ukrainassa. Koti-ikävä ja verotusbyrokratia saivat heidät palaamaan Kiovaan. Kaksi viikkoa heidän paluunsa jälkeen Kiovaan osui taas ohjuksia, ja Yulia vauvoineen pakeni läntisimpään Ukrainaan. Nyt olemme yhteyksissä whatsappin kautta ja minä toivon, että lähettämäni joulupaketti saapuu perille jossakin vaiheessa.

Oma tarina kirjailijoitten tarinoiden rinnalla

Sota Ukrainassa täytti ajatukset ja ajan niin, että nyt lukupäiväkirjaa selatessani huomaan keväällä lukeneeni vähemmän kuin moneen vuoteen. Vuodesta 2022 ei myöskään samalla tavalla kuin yleensä ollut helppoa poimia muutamaa kärkikirjaa.

Kiitos lähinnä Kustantamo S&S:n ja Gummeruksen käännösohjelmien olen päättyvän vuoden ja edellisenkin aikana lukenut useamman naiskirjailijan poikkeuksellisen hienoja omaelämänkerrallisia kirjoja. Ne ovat näyttäneet henkilökohtaisen läpi yleisen, ja niitä lukiessani olen kuljettanut mielessäni omaa tarinaani.
Vuoden 2022 ”löytöni” oli Annie Ernaux. Luin hänen viimeksi suomennetun kaksoisniteensä Isästä/Äidistä juuri ennen Nobelin kirjallisuuspalkinnon julkistamista, ja muistelin isääni, jonka syntymästä oli kulunut 100 vuotta elokuussa 2022. Aivan loppuvuodesta luin vuonna 2021 suomeksi julkaistun Vuodet. Mestarillisesti Ernaux etäännyttää oman henkilöhistoriansa yleiseksi.

Tove Ditlevsenin omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trilogian päätösosa Aikuisuus ilmestyi suomeksi  vuonna 2022. Näin kirjoitin koko trilogiasta blogijutussani:

Avoimmuudessaan, koskettavuudessaan ja Aikuisuuden osalta myös järkyttävyydessään Tove Ditlevsenin muistelmasarja on yksi mieleenpainuvimmista lukukokemuksistani. Kirjahyllyssäni ne ovat kunniapaikalla, sillä uskon palaavani näihin kirjoihin myöhemminkin.”

Lisään vuonna 2022 minuun vaikuttaneiden kirjojen listaan vielä Deborah Levyn kolme kirjaa, jotka vahvasti peilaavat kirjoittavan naisen elämää: Mitä en halua tietää, Elämisen hinta ja Omistuskirjoituksia (S&S 2021-2022).

Koska vuosikoosteeseen sovittu kolmen kirjan määrä ylittyi jo tässä ensimmäisessä osiossa, vain lyhyesti vielä kaksi muuta nostoa vuoden 2022 luetuista:

Elizabeth Stroutin Voi William! voisi olla jatkumoa edellä esitellyille omaelämäkerrallisille teoksille, paitsi ettei se ole sitä lainkaan, vaan puhdasta fiktiota.  Se, samoin kuin muut Stroutin teokset, osoittaa, että minua koskettava kirjallisuus kumpuaa samasta lähteestä, ihmisistä ja heidän elämästään.

Ainoa tänä vuonna, ja moneen vuoteen lukemani runokirja iski minuun täysillä. Anja Erämaja oli lukupiirivieraanamme toukokuussa ja keskustelimme hänen runokokoelmastaan Olen nyt täällä metsässä. Kokoelman runoista, ja mustikkametsästä, löysin itseni:

Ja jos minä johonkin uskon niin mustikkaan, jos minä jossain olen vilpitön/
niin mustikkametsässä, jos minulta sielu löytyy, se on sininen ja pyöreä.”

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

Teatterin katsomossa

Väheksymättä näyttelijöiden tai teatterin muiden ammattilaisten panosta vuoden 2022 teatterielämykseni kulkevat ohjaaja edellä.

Vietin vuoden 2022 syntymäpäivääni Vallilan Kansallisteatterissa, jossa sai ensi-iltansa Anne Rautiaisen ohjaama Faust, Rautiaisen ja Eva Buchwaldin sovitus Goethen kaksiosaisesta runoelmasta. Hienon syntymäpäivälahjan sainkin. Blogijutussani kirjoitin, miten ”valot, värit, heijastukset, puvut, liikkeet, ajoitus ja koko Vallilan Konepajan tilan ottaminen mukaan esitykseen rakensivat esityksestä mieleenpainuvan”. Näin lopetin juttuni:

Emme ole blogissamme antaneet teatteriesityksille tähtiä, mutta jos niin tekisin, Anne Rautiaisen ja Eva Buchwaldin sekä työryhmän Faust saisi minulta täydet viisi tähteä.”

Syksyllä matkustin Tampereelle, jossa Tampereen Työväen Teatterissa oli saanut ensi-iltansa Anne Rautiaisen Berliinin taivaan alla, Wim Wendersin elokuvan pohjalta näyttämölle tehty sovitus. Visuaalisesti hieno ja paljon ajatuksia herättänyt esitys sekin.

Elokuvasta oli ottanut kopin myös Paavo Westerberg ja ohjannut Helsingin kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Fanny ja Alexsanderin Ingmar Bergmanin elokuvan pohjalta. Bergmanin Fanny ja Alexander on minulle hyvinkin tuttu, sekä elokuvaversiona että tv-sarjana, onhan se kuulunut monen jouluni ”juhlaohjelmistoon”. Jännitinkin, miten mahdan suhtautua teatteriversioon. Turhaan jännitin, Westerbergin Fanny ja Alexander on hyvällä tavalla uskollinen alkuperäisteokselle ja samalla vahvaa teatteria, jossa näyttämön mahdollisuudet on käytetty upeasti hyväksi. Teatteriversio nostaa pintaan tarinasta paljon sellaista, joka helposti hukkuu Bergmanin version visuaaliseenkin runsauteen. Viisi tähteä tällekin esitykselle antaisin.

Kansallisteatteri juhli 150 vuottaan Esa Leskisen kirjoittamalla ja ohjaamalla Ensimmäinen tasavalta -näytelmällä. Sen aihe oli nimensä mukaisesti Suomen tasavallan syntyhistoria ja ensimmäinen presidentti K.J.Ståhlberg. Näytelmän toteutus oli tätä päivää ja sen viesti demokratian merkityksestä ja haavoittuvuudesta oli erityisen tärkeä juuri tänä hirveänä vuonna.

Suuria festivaaleja ja pieniä kylätapahtumia

Mahtui annus horibilisiin iloakin ja koronavuosien jälkeen mahdollisuus taas matkustaa. Yksi vuoden kohokohdistani oli Radion sinfoniaorkesterin konsertti BBC Proms -festivaalilla elokuussa. Kahdeksan viikkoa kestävä BBC Proms on laajin ja merkityksellisin klassisen musiikin vuosittainen tapahtuma, jonka keskiössä on 70 konsertin sarja Lontoon Royal Albert Hallissa.

RSO:n esiintyessä Royal Albert Hallin valtava sali oli viimeistä seisomapaikkaa myöten täynnä, mikä merkitsi yli 6000 kuulijaa. Tunnelma oli huima ja yleisö eli mukana, kun Nicholas Collon johti upeaa orkesteriamme ja Pekka Kuusisto solistina otti yleisön. Ehkä samanlainen tunne on urheilukatsomossa, kun Suomi voittaa kultaa.

Vuosittaiset kirjallisuustapahtumat palautuivat koronavuosien jälkeen lähes entiselleen. Helsinki Litissä vieraili keväällä merkittäviä ulkomaisia kirjailijoita ja Helsingin Kirjamessujen käytävillä parveili väkeä. Minun mieltäni lämmitti myös pieni toukokuinen kirjallisuustapahtuma, jota olin järjestämässä osana kylämme Kumpulan Kyläjuhlia. Kyläjuhlia on vietetty vuodesta 1991 hyvin musiikkipainotteisesti, ja vasta tänä vuonna kirjallisuus sai oman tärkeän paikkansa. Jukka Viikilä, Juuli Niemi, Anja Erämaja, Seppo Siirala ja Matti Laine olivat tapahtuman kirjailijat ja kaikilla heillä on sidos Kumpulaan. Vettä satoi välillä kuin saavista, mutta aurinkokin ehti pilkahtaa. Erityinen ilopilkku yleisön kiitosten lisäksi oli Anja Erämajan ja kumppaneiden trio Laulavat kahvinkeittäjät, jonka biisien kaari kulki Kama Sutrasta Emily Brontёn ja Kate Bushin kautta Pentti Saarikoskeen.

Lupauksia

Tätä kirjoittaessani oli pakko vilkaista, mitä tuli luvattua vuosi sitten vuonna 2022 toteutuvaksi. Yllätyksekseni ensimmäinen lupaus eli kuuden klassikkokirjan lukeminen toteutui. Lupasin lukea enemmän käännöskirjallisuutta kuin edellisenä vuonna, vähintään kolmanneksen lukemista kirjoista. Nyt vähän ihmettelen tätä lupausta, mutta joka tapauksessa vuonna 2022 puolet lukemistani kirjoista oli käännöskirjoja. Yhtäkään en lukenut alkukielellä, kuten lupasin, eikäpä kirjallinen maailmanikaan laajentunut Ranskaa ja Algeriaa kauemmas. Nobel-kirjailija Abdulrazak Gurnah oli mukana, joten Tansanian voin kirjata ”uudeksi” maaksi.

Tietokirjojen repertuaaria lupasin laajentaa, mutta jätin avoimeksi, miten sen teen. Ainakin olen elämäkertojen rinnalle lisännyt, kiitos toisen lukupiirini, yhteiskunnallis-historiallista kirjallisuutta, mm. Keir Gilesin Moskovan opit, Anu Kantolan ja kumppaneiden Kahdeksan kuplan Suomi ja Patrick Radden-Keefen kirjan Älä sano mitään Pohjois-Irlannin kysymyksestä.

Muistilappu itselleni: Älä lupaa mitään vuodeksi 2023, älä ainakaan julkisesti.

Rauhaa ja iloa vuodeksi 2023!

Toivottaa Airi