Dublin Diaries – tervetuloa ensikertalaisten kaupunkikierrokselle!

Terveisiä Dublinista ja tervetuloa Kirsin ja Kirren kaupunkikierrokselle!

James Joyce kuvasi kaupungin elämää Dubliners-esikoisessaan (1914) viidentoista novellin kautta. Ulysses-järkäleessä (1922) hän lähti laukalle moneen suuntaan, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuivatkin Dubliniin vain yhden päivän ajalle (Bloomsday 16.6.1904).

Minulla on olo, että viikon lomamatkamme jälkeen kerrottavaa olisi vähintään viidentoista blogijutun verran ja jokainen niistä ryöppyäisi joihinkin aiempiin kokemuksiin. Yritän kuitenkin tiivistää oleellisen kaupunkikierrokselle, jossa on joycemaisesti viisitoista pysäkkiä.

Olin matkalla Kirre-tyttäreni kanssa, hän ensimmäistä kertaa Dublinissa, minä toista (eka reissu oli yli 20 vuotta sitten, eikä siltä ole erityisen kultturellisia muistijälkiä). Kirreä ja minua kiinnostavat kirjakaupat, taidemuseot ja historia, joten lomaviikon kaupunkikierros rakentuu näiden ympärille.

1. Matka Dubliniin

Lento Helsingistä Dubliniin kesti noin kolme tuntia. Irlantilainen ystäväni Aideen oli vakuuttanut, että lentokenttätaksit ovat luotettavia. Hieman arvelutti matkatessamme pimeässä, tihkusateisessa tammikuun illassa kohti hotellia, sillä taksissa olleen kyltin mukaan kuljettajamme nimi oli David Lynch. Mittari raksutti hyvin kohtuullisesti, vain 22 euroa ydinkeskustaan.

Asuimme Dublinia halkovan joen pohjoispuolella Riu Plaza The Gresham -hotellissa. Aideen ja hänen miehensä Fred olivat hieman huolissaan kuullessaan sen. Kukaan ei kuulemma asu joen pohjoispuolella, O’Connoll Street on levotonta huumekauppiaiden aluetta, sanoivat he.

Me emme maineesta tienneet. Havainnoin kyllä, että leveällä kadullamme oli useampi kasino, mutta vielä enemmän oli pikaruokaravintoloita. Vasta myöhemmin oivalsimme, että hotelli on juuri se, mikä mainitaan Dublinersin viimeisessä novellissa nimeltään The Dead. Hotellin baarikin oli nimeltään Writers Lounge. Valinta tuntui meille aivan täydelliseltä, etenkin kun saimme vaihdettua hotellin oletettavasti pienimmästä huoneesta hotellin uuden puolen kolme kertaa isompaan huoneeseen, jossa molemmille oli oma queen size -sänky. (Olimme ostaneet matkan Tjäreborgin kautta ja siihen sisältyi Finnairin lento ja hotelli.)

2. Sää

Olli ja Riitta Jalonen kirjoittavat matkaoppaassaan Matkailijan Irlanti (Otava 1980), että saaren säätilaan ei ole luottamista:

Irlantilaiseen sateeseen kannattaa joka tapauksessa aina varustautua. Aina SAATTAA sataa. Kesken mitä upeinta hellettä ja auringonpaistetta saattaa lännestä purjehtia pilviä, joista ripsahtaa äkillinen kuuro. Sitten ne taas häviävät yhtä nopeasti kuin tulivat.

En aivan uskonut. Kotona aprikoin, että untuvatoppatakki saattaisi Dublinin tammikuussa olla liikaa, kun matkallemme luvattiin Forecan appissä kuitenkin 8-10 astetta lämmintä. Kahdeksan astetta kosteassa Dublinissa, etenkin kun tuuli puhaltaa sellaisella voimalla, että pipo ei meinaa pysyä päässä, tuntui todella kylmältä. Sateenvarjoa ei kannattanut avata, sillä se oli välittömästi nurinpäin. Onneksi olin ottanut untuvatakin, villahousut ja muutakin talvilämmintä mukaan. Totuuden nimessä mainittakoon, että näimme koulupukuja käyttäneitä lapsia ja nuoria, joilla oli shortsit tai lyhyt hame ja paljaat sääret, joten karaistumisen asteissa on eroja.

Hetki aurinkoa, pistäydyt kauppaan ja tullessasi takaisin ulos vettä vihmoo taas. En tiedä, onko Irlannissa aina tällaista, mutta meidän viikkomme aikana joka päivä satoi, tuuli ja hetken paistoi. Kunnes, iltauutisten säätiedotuksen termiä siteeratakseni, saarelle iski Arctic Airflow: lämpötila kääntyi pakkaselle ja taivas oli viimeisten lomapäivien ajan kirkkaan sininen.

Varaudu siis kaikkeen kuten Jaloset neuvoivat.

3. Trinity College ja The Book of Kells

Ensimmäisenä matkapäivänä suuntasimme Trinity Collegeen. Olimme varanneet liput opaskierrokselle netistä. Odotellessamme sovitusti koulun kellotornin alla, meitä lähestyi kymmenittäin teini-ikäisiä poikakoululaisia. Heidän koulu-uniformuunsa kuului harmaat suorat housut, kouluvillapaita ja -toppatakki. Hetken kun tarkkaili, tiesi, ketkä olivat luokan johtohahmot ja ketkä heidän silmätikkuinaan. Opettajat seisoivat sivussa ja saivat kyllä joukon ruotuun, ennen kuin jatkoivat eteenpäin. Etnisesti monipuolisesta joukossa särähti korvaani ”You are my favourite Asian”, kun eräs punapää kaulaili aasialaiselta näyttävää pienempää poikaa. Ystävyyttä vai kiusaamista?

Kellotornin vieressä oli rehtori George Salmonin (1819-1904) patsas. Hän ei halunnut vuonna 1592 avattuun yliopistoon naisopiskelijoita. Vain kuolleen ruumiini yli, hän sanoi. Ja näin kävi. Neljä tuntia rehtorin kuoleman jälkeen yliopiston pääsykokeisiin osallistui ensimmäinen naisopiskelija. Nyt yliopiston rehtori ja enemmistö opiskelijoista ovat naisia.

Meno on edelleen monin tavoin perinteistä. Dining Hallissa parhaimmat oppilaat, stipendiaatit syövät kolmen lajin illallisen rehtorin ja joidenkin opettajien kanssa joka ilta. Oppaamme mukaan siinä on kiire, sillä kaikkien on syötävä samassa tahdissa rehtorin kanssa. Illallinen kestää yleensä noin kolme varttia.

Tunnetuin rakennus Trinity Collegen campuksella on kirjasto, joka on rakennettu 1801. Kirjaston kokoelmissa on kaikki Irlannissa julkaistut teokset, noin 5 miljoonaa nidettä. Oppilaat voivat tutkia kaikkia niitä, joitain valkoiset hansikkaat kädessä ja kirjastovirkailija vierellä.

Olimme onnekkaita, että pääsimme vielä kirjastoon, sillä rakennus suljetaan kesällä 2023 usean vuoden remonttia varten. Jokainen noin 200.000 kirjasta puhdistetaan ja merkitään digitaalisesti ennen varastointia. Mekin näimme jo osan patsaista vain käärittynä kuplamuoviin.

Book of Kells on kansallisaarre, joka oli näytillä lasikuvun alla. Se on usean irlantilaisen ja skottilaisen munkin noin vuonna 800 jkr käsin kirjoittama ja maalaama koristeellinen Uusi testamentti, joka sisältää kolme ja puoli evankeliumia, sillä osa Johanneksen evankeliumista puuttuu.

Joka päivä on esillä yksi Book of Kells -aukeama joko tekstiä tai kuvaa. Meille sattui kuvasivu, joka oli niin koristeellinen ja huoneessa niin hämärää, että en aivan hahmottanut, mistä kuvassa oli kyse.

4. Saint Patrick’s Cathedral

Ajattelimme, että jossain kirkossa on käytävä. Valintamme oli Saint Patrick’s Cathedral, sillä onhan 400-luvulla elänyt Pyhä Patrick Irlannin suojelupyhimys, joka toi kristinuskon saarelle. Tarina kertoo, että häntä on myös kiittäminen siitä, että Irlannissa ei ole käärmeitä.

Saint Patrick’s Cathedral on valmistunut vuonna 1220. Me oletimme ilman muuta, että kirkko on katolinen, mutta se olikin anglikaaninen, joka edustaa jonkinlaista katolilaisuuden ja protestanttisuuden välimuotoa. Rakennus on jyhkeä, katto on korkealla ja lasimaalaukset ovat näyttäviä. Pitkin seiniä on hautalaattoja sekä muistutuksia irlantilaisista sankarivainajista, kun he ovat olleet taistelemassa brittiläisen imperiumin asialla esimerkiksi Kiinassa, Burmassa ja Etelä-Afrikassa. Heitä taisteli myös englantilaisten joukoissa toisessa maailmansodassa, vaikka Irlanti ei muutoin osallistunut. Brittiarmeija tarjosi työpaikan.

Ehkä kuvitelmamme katolilaisuudesta syntyi ennakko-odotuksesta, että pyhimykset ovat kaikki katolilaisia. Lisävahvistusta saimme erilaisista esillä olleista dokumenteista, joissa kerrottiin kuinka paljon kukakin oli lahjoittanut esimerkiksi kirkon katon korjaukseen. Koulusta on hyvin jäänyt mieleen ”kun lantti arkkuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”. Kirkossa oli myös isohko myymälä, josta saattoi ostaa mm. katedraalin paitoja, sukkia, avaimenperiä, rukousnauhoja, mukeja sekä suklaata.

Löysimme myös oikean katolilaisen kirkon rippituoleineen kaikkineen. Keskellä päivää ihmiset pistäytyivät rukoilemassa St. Teresan isossa kirkossa aivan ostoskatu Graftonin vieressä.

5. Hugh Lane Gallery

Hugh Lane Gallery sijaitsee toisella puolen katua kuin Irlannin sankarivainajien muistoalue. Kyseessä on juuri sopivan kokoinen taidemuseo, jossa on sekä irlantilaisia perinteisiä mestareita että myös aivan uusia hankintoja. Museon vetonaula on Francis Baconin (1909-1992) supersotkuinen työtila, joka on siirrretty autenttisena Lontoosta.

Museossa on myös kiva kauppa ja kellarikerroksessa erinomainen kahvila. Museoon on ilmainen sisäänpääsy. Turvatoimet olivat tiukat, edes pientä käsilaukkua ei saanut viedä saliin. Sääntö on tullut aktivistien varalle, sanoi turvamies.

6. National Gallery of Ireland

Jos Hugh Lane Gallery oli sopiva haukkapala, niin National Gallery on mittaluokkaa suurempi, siellä voi hyvin viettää halutessaan koko päivän.

Sitä vastapäätä olevassa puistossa sijaitsee Oscar Wilden patsas, joka kannattaa bongata samalla visiitillä. Patsas on kolmiosainen: Oscar-hahmon lisäksi on Dionysios-aforismipylväs ja Oscarin raskaana oleva vaimo Constance.

National Galleryssä on tunnettujen taiteilijoiden töitä monelta vuosisadalta (mm. Caravaggio, Van Gogh, Rothko) sekä maan laajin irlantilaistaiteilijoiden kokoelma – näkemistä riittää hieman sokkeloisessa rakennuksessa.

Museoon pääsee ilmaiseksi sisään. Alakerrassa on iso kahvila ja kauppa.

7. EPIC – The Irish Emigration Museum

EPIC on moderni, interaktiivinen museo, joka nostaa esiin kaikki mahdolliset irlantilaisuuden positiiviset puolet. EPIC on valittu Euroopan houkuttelevimpien turistikohteiden kärkeen kolmena vuonna peräkkäin.

Me menimme museoon sateisena iltapäivänä ja meidän lisäksemme paikalla ei ollut montaa muuta vierailijaa. Pystyimme tutustumaan rauhassa maastamuuton historiaan, nälkävuosiin ja modernimpaan nuorten koulutettujen muuttoon.

Irlantialaisia on lähtenyt kaikkialle maailmaan, mutta erityisesti englanninkielisiin maihin. Irlannissa asuu nyt 5 miljoonaan ihmistä, mutta museon tietojen mukaan ennen nälkävuosia (1849-50) asukkaita oli yli 8 miljoonaa. Heistä 1,5 miljoonaa muutti nälkävuosien seurauksena Amerikkaan. Kun lasketaan aikalaisemme, joilla on irlantilaiset juuret, niin irlantilaisia onkin maailmassa peräti 70 miljoonaa. Museossa esiteltiin kyllä kaikki mahdolliset irlantilaiset Kennedyistä Obamaan, Grace Kellystä Pierce Brosnaniin.

Kulttuurin saralla oli kirjallisuutta, elokuvaa, musiikkia, Riverdancea ja euroviisuvoittajia – monia tuttuja nimiä. Kierroksen jälkeen koin oppineeni paljon Irlannista ja irlantilaisuudesta. Jäin myös miettimään, mitä me nostaisimme esiin, jos rakentaisimme museon suomalaisuudelle.

8. Museum of Literature Ireland

Kirjallisuuden museo MoLI oli ihana paikka. Se on avattu muutama vuosi sitten katolisen yliopiston rakennukseen. Me olimme varanneet paikan opaskierrokselle, jota suosittelemme lämpimästi.

Oppaamme Anthony kertoi meille juuri sopivalla tietotasolla James Joycesta ja muista Irlannin kirjallisuuden merkkihahmoista, esimerkiki neljästä Nobel-palkinnon voittajasta (William Butler Yeats 1923, George Bernard Shaw 1925 ja Samuel Beckett 1969 ja Séamus Heaney 1995).

Museossa oli runsaasti James Joycesta ja valitettavan vähän nykykirjailijoista. Marian Keyes löytyi kirjailijakavalkadista, mutta Sally Rooney vain alakerran kirjakaupasta. Tietenkin huomautin tästä puutteesta!

Museossa oli aivan erinomainen kahvila. Saatoimme vain kuvitella, kuinka tunnelmallista olisi istua kauniilla ilmalla sisäpihan puutarhassa, jossa menneiden aikojen kirjailijasuuruudetkin ovat käyneet.

Museum of Literature on aivan MUST kaikille kirjallisuuden ystäville!

9. Kirjakaupat

Ensimmäinen huomio Dublinin lukuisista kirjakaupoista: niissä oli asiakkaita! Menit mihin aikaan vaan, pieneen tai suureen kirjakauppaan, siellä oli asiakkaita tutkimassa kirjapinoja ja -hyllyjä.

Me pistäydyimme jokaiseen matkan varrelle osuneeseen kirjakauppaan. Pisimpään olimme Grafton Streetin Dubrayssa ja 1768 perustetussa Hodges and Figgis -kirjakaupassa Dawson Streetillä. Kirjakaupoissa ostaminen on tehty helpoksi: kirjavalikoima on esillä selkeästi erilaisten teemojen ympärillä. Uutuudet, BookTokin suositukset, irlantilaiset klassikot tai viimeisimmät dekkarit kaikki löytyvät helposti ja houkuttelevasti. Kirre osti 12 kirjaa, kaunoa ja tietokirjoja, kaikki pokkareita. Minä ostin vain kaksi, molemmat kovakantisia. Lankesin tietenkin joka kaupan ovella olleeseen, juuri ilmestyneeseen prinssi Harryn Spare-kirjaan. (Arvio tulossa, mutta tähän mennessä kirja on superkiinnostava ja ihan muista syistä kuin klikkiotsikkoihin nostetut jutut. Stay tuned!)

Toinen ostamani kirja liittyi lukemiseen. Kysyin kolmikerroksisessa Hodges and Figgisissä, olisiko heillä Lukupiiri – Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika -kirjani kaltaisia, lukupiirien toimintaan liittyviä kirjoja. Yhdessä kahdenkin myyjän kanssa etsimme koneelta ja hyllystä, mutta vastaavia ei löytynyt.

Lähtöpäivän aamuna sitten tuskailimme, miten saada kaikki kirjat mahtumaan laukkuihin, mutta kaikki saimme mukaamme.

10. Lukupiirit

Lukupiiri-ihmisenä olin innoissani, kun lukupiiri tuli muutamaan kertaan matkalla vastaan. Kanavapujottelin hotellihuoneessa ja RTÉ1-kanavalla oli meneillään Page Turners, ohjelma lukupiireistä. Kamera vieraili neljässä eri lukupiirissä, joista aina kaksi piiriä käsitteli samaa kirjaa. Oli kaksi naisten piiriä, jotka keskustelivat irlantilaisen naistuomarin elämäkerrasta ja kaksi miesten piiriä, joilla kirjana oli Kärpästen herra. Selostajaääni kertoi hieman kirjasta ja hänen kysymyksiinsä oli sopivasti leikattu lukupiiriläisten kommentteja. Tällaisen ohjelman minä haluan Suomeenkin! Kirsin Book Club ilmoittautuu pilottiryhmään!

Ystäväni olivat juuri paluumuuttaneet Dubliniin kolmenkymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Heillä oli uusi koti hienossa kerrostalossa, jossa kokoontuu miesten lukupiiri. Fred kertoi ensimmäisistä kokemuksistaan, kuinka päästä joukkoon mukaan, kun muut jo tuntevat toisensa. Aideen oli ilmoittautunut Dublinin kansainväliseen lukupiiriin, jossa kirjana oli viimeksi ollut Audrey Mageen The Colony, joka vaikutti kiinnostavalta. Molemmat kokivat lukupiirit mahdollisuuksina tutustua uusiin ihmisiin.

Myös MoLI:ssa oli oma museojohtajan lukupiiri. Olisin heti liittynyt jäseneksi, jos asuisin Dublinissa.

11. Elokuvat ja teatteri

Otsake on häämäävä, sillä emme käyneet teatterissa. Olisimme halunneet, mutta viikkomme aikana ei ollut näytäntöjä, joihin olisi saanut lippuja. Kävimme jopa Gate Theatren lippuluukulla kysymässä, kannattaisiko Piaf-näytelmän peruutuslippuja tulla jonottamaan. Vaikutti niin epätodennäköiseltä, että emme menneet illalla uudestaan. Hotellilla hissiin sattui nainen, joka oli juuri tullut esityksestä. Hänen mielestään Piaf oli ollut keskinkertainen, joten meitä ei enää niin kaduttanut, että emme olleet älynneet varata lippuja jo Suomessa etukäteen.

Elokuviin pääsimme kahdesti. Mielenkiintoista oli, että molempien elokuvien näytökset olivat loppuunmyytyjä. Kirre on erittäin kiinnostunut intialaisista elokuvista (kirjoittaa niistä myös blogissaan) ja hän oli jo Suomesta käsin bongannut Varisu-elokuvan maailman ensi-iltapäivän. Mikä säkä, että Varisu meni aivan hotellimme vieressä olleessa Savoy-tetterissa. Ikinä en ole nähnyt sellaista menoa: yleisö (intialaistaustaisia miehiä) huusi ja vislasi, kun suosikkinäyttelijät tulivat esiin tai tuttu laulu alkoi soida. Mukana oli myös perheitä pikkulapsineen, mikä oli mielestäni käsittämätöntä, sillä naiivin juonen ja upeiden tanssikohtauksien lisäksi leffassa oli myös väkivaltaa. Olipa kokemus!

Toinen elokuva oli iirinkielinen An Cailín Ciúin, jonka ensi-ilta oli keväällä 2022. Saimme Irish Film Instituten elokuvasalista viimeiset paikat. Elokuva on kaunis, sydämeenkäyvä kuvaus yhdestä kesästä, jolloin kurjista oloista kotoisin oleva 9-vuotias tyttö saa asua lempeän sukulaispariskunnan luona. Elokuva on saanut lukuisia palkintoja ja kunniamainintoja ja tavoittelee ulkomaisen elokuvan Oscaria 2023. Suosittelemme lämpimästi, mikäli leffa tulee uudelleen Suomeen (se oli Rakkautta & Anarkiaa -festareilla viime syksynä). Englanniksi elokuvan nimi on The Quiet Girl.

12. Ravintolat

Söimme joka aamu hotellissa runsaan aamupalan. Irlantilaiseen aamupalaan kuului perinteisenä osuutena paistettua munaa, munakokkelia, paistettuja papuja, verimakkaraa, joitain muita makkaroita, pekonia, sieniä ja paistettuja tomaatteja. Näiden lisäksi löytyi runsaasti vaihtoehtoja hedelmistä, jugurteista, kaurapuurosta, graavilohesta peruspaahtoleipiin ja suklaacroissanteihin.

Me kävimme yhden Michelin-ravintolan ovella, sillä One Chapter sattuu sijaitsemaan Writers Museumin kellarikerroksessa. Juttelimme tarjoilijan kanssa, joka neuvoi meille tietä naapurin Writers Centreen, sillä Writers Museum onkin suljettu 2020. Vasta jälkikäteen sain selville, että One Chapter -ravintolan Chef Patron on suomalainen Mickael Viljanen. Ehkä meidän olisi pitänyt kokeilla lounasajan 75 euron menu! Ravintola näytti viehättävältä, joten suosittelemme sitä kulinaristeille.

Meidän valintamme olivat arkisempia. Söimme aterioita mm. seuraavissa paikoissa:

• Trinity Collegen opiskelijaruokala Diners Hallin kellarissa. Päivän keitto hyvää, ympäristö ankea, palvelu kuten koulun ruokalassa. Kirren kana-ateria oli kuulemma maistuva.
• Hugh Lanen kahvio museon kellarikerroksessa. Päivän keitto erinomainen, ympäristö viihtyisä, palvelu erinomaista, samoin kuin leivonnaiset.
• The National Gallery kahvila. Päivän keitto hyvä, ympäristö hieman kolkko, palvelu sähläämistä.
• MoLIn kahvilassa olisimme viettäneet koko päivän. Koska oli sunnuntai ja aamiaisemme oli ollut runsas, söimme vain herkullisia kakkuja. Ympäristö, tunnelma, palvelu, serviisi – kaikki ihania! Lämpimällä tarjoilu uloittuu vehreälle pihalle, sinne jossa James Joycekin vietti aikaa opiskelutoveriensa kanssa.
• The Winding Stair, joen varressa, kirjakaupan yläkerrassa. Nyt olimme jo hieman fiinimmässä ympäristössä. Tyylikkäät ihmiset siemailivat viiniä, epäilen nurkkapöydässä olleen jonkun julkkiksen, sillä hänen kanssaan käytiin ottamassa valokuvia. Kaljuuntunut herra, ei aavistustakaan kuka. Ruoka oli erinomaista, annokset 25-35 euroa, palvelu hienostunutta, ympäristö tyylikäs jos ei katsonut avoimen keittiön nuhruisen näköistä ilmettä.

• Pho Kim hotellimme nurkilla. Olemme asuneet Vietnamissa ja pho on Kirren herkkuruokia, joten päädyimme puitteiltaan vaatimattomaan ravintolaan. Tarjoilu on nopeaa ja annoksissamme olivat maut autenttisen kohdallaan!
• India Tiffin myös hotellimme nurkilla. Kirre huomasi eteläintialaisen ravintolan ja menimme Pongalin kunniaksi (tamililainen sadonkorjuujuhla) syömään dosa-annokset. Ravintola oli puitteiltaan hyvin pelkistetty. Istuimme puupenkillä vierekkäin ja katsoimme intialaisia musiikkivideoita. Enemmän seurattavaa oli asiakaskunnassa, joita tuli seurueissa syömään tai yksittäin hakemaan take-away-annoksia. Olikin vuosia siitä, että olin viimeksi syönyt ravintolassa käsin. Erinomainen kokemus!
• Beshoff Fish & Chips hotellimme nurkilla. Venäläisen emigrantin perustama 1913 oli yläkerran puitteiltaan perus take-awayta hieman parempi, palvelu hymytöntä paikalliseen standardiin verrattuna, mutta haddock and chips oli erinomaisen laadukasta (Skotlannin reissuilta vertailupohjaa).

13. Ostokset

Tammikuu oli erinomainen hetki matkustaa Dubliniin shoppailun kannalta, sillä monissa kaupoissa oli joulunjälkeiset alennusmyynnit meneillään. Mukaan lähti ”Irlannin marimekkoa” eli Orla Kielyn tuotteita ja Aran-saaren neuleita. Tutut englantilaiset brandit olivat alennusmyynneissä hyvin edustettuina, mm. suosikkini White Company ja Barbour. Muutoin hintataso on suunnilleen sama kuin Suomessa.

Dublinin ostoskadulla, Grafton Streetillä oli kansainvälisiä huippumerkkejä kuten Dior ja Cartier. Pistäydyimme myös perinteisessä Arnotts-tavaratalossa Henry Streetillä, jossa palvelu oli erinomaista!

14. Liikkuminen

Dublinissa suurin osa kohteista on kävelyetäisyydellä. Me käytimme parina päivänä ratikkaa, Luasia. Lipunosto kävi kätevästi pysäkkien automaateista. Ajelimme toisen linjan päästä päähän, joten näimme hieman ”Dublinin Espootakin”. Moni oli suositellut paikallisjunia, joilla pääsee rantakaupunkeihin, mutta jätimme ne seuraavaan reissuun ja lämpimimpiin keleihin. Busseja emme kokeilleet, mutta ne olivat kunnon double-deckereitä.

15. Ihmiset

Irlannin yhtenä etuna matkakohteena on se, että siellä voi keskustella paikallisväestön kanssa. Dublinissa onnistuimme löytämään vain ihmisiä, jotka puhuivat sellaista englantia, jota ymmärsimme helposti. Juttua syntyi kaikkialla. Raitiovaunussa vieruskaveri aloitti keskustelun, museoissa ja kaupoissa syntyi helposti keskustelua. Moneen kertaan Kirren kanssa totesimme, että kohtaamamme irlantilaiset ihmiset olivat erittäin ystävällisiä.

Irlannissa on kaksi virallista kieltä, iiri ja englanti. Iiriä äidinkielenään puhuu alle 1% väestöstä, mutta kaikki opiskelevat sitä koulussa. Kaikki tekstit ja kuulutukset olivat molemmilla kielillä. Kun kysyin ystäviltäni, Aideen kertoi kyllä opiskelleensa iiriä, mutta ei osannut sitä muutamaa sanaa enempää. Samaa sanoivat kirjallisuusmuseon ihmiset ja Trinity Collegen opas, joka oli juuri valmistunut yliopistosta.

Lopuksi

Meillä oli hieno viikko ja matkoilla olo tuntui ihanalta. Palasimme monta kokemusta rikkaampana, mutta Irlantiin jäi vielä paljon koettavaa ja nähtävää. Kehtaako edes tunnustaa, että emme käyneet yhdessäkään pubissa, emme juoneet Guinessiä emmekä Jamesonin viskiä, kuitenkin yhdet Irish Creamit, joiden tilaus onnistui vasta kun älysin kutsua juomaa Baileysiksi!

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi, mitä seuraavalla Irlannin matkalla pitää ehdottomasti nähdä ja kokea?

P.S. Irlantilaiset lukuvinkit

Poimin tähän listan niistä irlantilaisten kirjailijoiden kirjoista, joista meillä on blogijuttu. Mukana myös Pohjois-Irlantiin sijoittuvia kirjoja.

• Colm Tóibín: Brooklyn – ”Ihan kuin Irlannissa”. Tarina alkaa Irlannista, Colmin synnyinkaupungista Enniscorthysta, josta nuori naispäähenkilö ponnistaa töihin New Yorkiin kuten niin moni muukin irlantilainen.
• Colm Tóibín: Nora Webster – naisen elämää 60-luvun Irlannissa. Todellinen aikamatka kuohuvalle ajanjaksolle, jossa päähenkilönä on leskeksi jäänyt Nora.
• Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva – klassikko vuodelta 1891.Kirja on sekä myöhäisviktoriaanisen ajan goottilainen kauhukertomus että moraliteetti ja Wilden filosofinen pohdiskelu kauneudesta ja sen merkityksestä.
• Marian Keyes: Aikalisä – kun puoliso haluaa etäisyyttä ja vapautta. Kepeää tekstiä irlantilaisten arjesta ja esimerkiksi aborttioikeudesta.
• Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kanssa – on päätettävä, ketä rakastamme. Rooney kuvaa taiturimaisesti parikymppisten henkilöiden mielenliikkeitä, tunteita ja tuntemuksia
• Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä – nautinnollinen kosketus. ”Normaaleja ihmisiä -kirjan päähenkilöt Marianne ja Connell ovat vielä lukiolaisia, kun heidän kiihkeä ja molempia tyydyttävä seksisuhteensa alkaa. Kirja seuraa tämän on-off-suhteen vaiheita neljän vuoden ajan, pienestä länsi-irlantilaisesta Carricklean kaupungista yliopistoon Dubliniin. Suhde on osittain off silloinkin kun se on on.”
• Sally Rooney: Kaunis maailma, missä olet – upea teos nykyajan suhteista. Sisältää myös filosofista pohdintaa ajankohtaisesta aiheesta, missä kaunis maailma onkaan.
• Lucinda Riley: Kadonnut sisar. Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa pureutuu osin Irlannin itsenäisyystaisteluun ja erityisesti naisten rooliin siinä. Lucinda on syntynyt Pohjois-Irlannissa.
• Anna Burns: Milkman – vuoden 2018 Booker-voittaja. Anna on syntynyt Pohjois-Irlannissa ja kuvaa Belfastin kaltaista levotonta kaupunkia väkivaltaisena aikana.
• Patrick Radden Keefe: Älä sano mitään. Tositarina menneisyydestä, murhasta ja Pohjois-Irlannista.