Annie Ernaux: Vuodet – Nobel-kirjailijan teos avasi muistojen laatikon, myös lukupiiriläisiltä

Meitä oli lukupiirissä koolla kahdeksan eri-ikäistä naista. Kukaan ei enää ollut varsinaisesti nuori, mutta ikäeroa nuorimman ja vanhempien välillä oli melkein 20 vuotta. Niinpä peilasimme Annie Ernaux’n Vuodet-teokseen omaa elämäämme eri kulmista. Nuorimpien äidit olivat Ernaux’n ikätovereita, vanhimmat tunnistimme kirjan kuvaamia vaiheita jostakin 50-60-luvun vaihteesta asti. Juuri näin Vuodet toimii – sen rinnalla kulkee oma naisen elämä, omat vuotemme. Annie Ernaux’lle Nobel-palkinto myös Kirsin Book Clubilta!

Lukupiiri koolla. Vasemmalta Airi Vilhunen, Raila Luhtala , Maija-Riitta Mustonen, Minna Väisälä, emäntämme Heli Arantola, edessä Liisa Honkavaara Alexan kanssa ja Marja Castrén. Kuvan otti Kirsi Ranin.

Ernaux aloittaa kuvista, kuitenkin ilman kuvia. Luettelomainen alku hämmensi monia, erityisesti äänikirjaa kuunnelleita. Alun luettelo jatkuu tärkeillä sanoilla ja lauseilla.

Yhtäkkiä häviävät ne lukemattomat sanat, joilla kerran nimettiin asioita, kasvoja, tekoja ja tunteita, jäsennettiin maailmaa, saatiin sydän tykyttämään ja häpy kostumaan.”

Vuonna 1940 syntynyt Ernaux käy Vuodet-kirjassa läpi elämänsä vuosia 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin asti. Ranskaksi kirja on ilmestynyt jo vuonna 2008. Ernaux yhdistää yleisen ja yksityisen, mutta omalla tavallaan. Kirja on muistelmateos, mutta minä ei kuulu sen kerrontakeinoihin. Ernaux kirjoittaa paljon passiivissa, ja kun hän kuvaa omalle ikäluokalleen tapahtunutta, hän puhuu meistä. Kun hän kertoo itselleen tapahtuneesta tai palaa omiin ajatuksiinsa ja tuntemuksiinsa, hän kirjoittaa naisesta tai hänestä.

Minna kuvasi lukupiirissä Ernaux’n kerrontaa moniulotteiseksi häkkyräksi, jossa yksityinen ja yleinen sekoittuvat tehokkaasti. Häkkyrä pitää etäällä mutta myös lähentää.

Näin Ernaux itse pohtii kirjassa kirjoittamisen tapaansa:

Hän haluaisi tarinansa langalla kursia kokoon kaikki lukuiset erilliset, ristiriitaiset kuvat itsestään, toisen maailmansodan aikaisesta syntymästä tähän päivään saakka. Hänen elämänsä on erityinen mutta se sulautuu osaksi oman sukupolven liikehdintää. Aloittaessaan hän törmää aina samoihin ongelmiin: miten kuvata historiallista aikaa eli asioiden, ajatusten ja tapojen muutoksia mutta samalla eritellä naisen yksityisasioita, miten yhdistää toisaalta maailman tapahtumat neljänkymmenenviiden vuoden ajalta ja toisaalta historian ulkopuolella tapahtuva minän etsintä, ne virstanpylväät joista hän parikymppisenä kirjoitti runoja kuten Yksinäisyys. Hänen ensisijainen huolensa on valita ”minun” ja ”hänen” välillä. Minä-muoto on liian pysyvä, siinä on jotakin kutistunutta ja tukahduttavaa, hän-muoto taas on liian ulkokohtainen, etäinen. ”

Yleinen ja yksityinen

Vuodet on hyvin ranskalainen teos ja sisältää paljon Ranskan sisäistä asiaa. Vuosikymmenten tapahtumissa, elokuvissa, kulttuurissa vilahtaa tunnistettavia nimiä, mutta paljon on myös heitä, jotka ovat meille tuntemattomia. Silti tai ehkä juuri siksi kirja sai meidät keskustelemaan niin intensiivisesti. Sopiva etäännyttäminen herätti omat muistot.

Ranskan rooli Indokiinan sodassa ei nuorelle Ernaux’lle näkynyt, ja hän kirjoittaa vain Vietnamin sodasta, jolloin osapuolena oli USA, ei enää Ranska. Algerian tapahtumat sen sijaan vaikuttivat, ja kun sota päättyi, kaikki olivat Ernaux mukaan huojentuneita eivätkä miettineet sodan vaikutuksia siellä sotineisiin, vaan ”kaikilla oli vain kova hinku päästä seuraavana kesänä Espanjaan, jossa kuulemma oli todella huokeat hinnat”.

Tuttua oli tämäkin: Mullistavien kansainvälisten ja kansallisten tapahtumien aikana nuoren ranskalaisen, ajatuksissa päällimmäisenä oli oma elämä:

Tapahtumien ja rikosuutisten aika – halveksittavien rikosuutisten – ei ole hänen aikaansa, hän keskittyy omiin asioihinsa. Parin kuukauden päästä nähtävä Kennedyn murha Dallasissa koskettaa häntä vähemmän kuin Marilyn Monroen kuolema edelliskesänä, koska kuukautisia ei ole kuulunut kahdeksaan viikkoon.

Kulttuurierot

Ernaux’n kuvaamaan naisen elinkaareen kuuluivat tärkeinä etappeina e-pillerin tulo ja abortin laillistaminen. Lukupiirikeskustelussa nimesimmekin Vuodet ”vapautumisromaaniksi”. Ernaux tosin kirjoittaa seksin olleen vapaata vain vuodet e-pillerin ja AIDSin välillä.

Erityisesti innostuimme keskustelemaan ranskalaisten ja suomalaisten naisten eroista seksuaalisuudessa ja itsensä hyväksymisessä. Kirjailijalla oli avioeronsa jälkeen 56-vuotiaana 29-vuotias rakastaja. Tätä ihastelimme, mutta epäilimme, olisiko meistä kuusikymppisinä riisuutumaan nuoren rakastajan ihailtavaksi tai edes katsottavaksi. Ranskalaiset naiset ovat tuoreidenkin havaintojen perusteella meitä suomalaisia tietoisempia omasta naiseudestaan ja kehostaan.

Vaikka Ernaux’n ikäluokka oli eroottisesti vapautunut 60-luvulla, yksi asia pysyi yhä tabuna: Omien lasten nähden ei koskaan näyttäydytty alastomana. Kulttuurisidonnaista on vapautuminenkin, me saunakulttuurissa kasvaneet ajattelimme.

Annie Ernaux saapuu toukokuussa Suomeen HelsinkiLitin vieraaksi 13.5. Tapahtuma on jo loppuunvarattu, mutta onneksi keskustelut myös striimataan. Ernaux keskustelee Hannu Väisäsen kanssa lauantaina klo 17.10 – 18.10. Kuva Francesca Mantovani ©Editions Gallimard.

Luokkaretkellä

Vuodet on kuvaus myös luokkaretkestä, jonka maalaisympäristöstä lähtenyt hän tekee siirtyessään koulun ja yliopiston kautta sivistyneistöperheen miniäksi ja opettajaksi. Hän säilyttää ainakin osan idealismistaan, mutta omaksuu pian samanlaiset porvarilliset arvot kuin appivanhempansa ja ympäristönsä. Vuodet on tarkkanäköinen kuvaus sodanjälkeisen köyhän Ranskan muuttumisesta kulutusyhteiskunnaksi.

Vuodet-teoksessa toistuu tilanne, jossa suku tai perhe on koolla juhlapäivinä. Sodanjälkeisillä aterioilla muistellaan sotaa ja saksalaisten maahantuloa. 60-luvulla sodasta ei enää puhuta. Nyt aiheina ovat autot ja tavarat, televisio-ohjelmat ja -esiintyjät. 70-luvun alussa jo perheellistyneet nuoret kokoontuvat kirpputorilta ostetun maalaispöydän ääreen syömään vartaita ja keskustelemaan ”parhaista tavoista ilmaista itseään”.  Vuosikymmenen lopun sukuaterioilla syödään kampasimpukoita ja keskustellaan – ajan ja tavaroiden kuluttamisesta.

Omaa luokkaretkeään Annie Ernoux on kuvannut vielä tarkemmin kirjoissaan Isästä ja Äidistä, joitten suomenkielisestä yhteisniteestä on juttu blogissamme.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ojentaa Annie Ernaux’lle Nobelin kirjallisuuspalkinnon joulukuussa 2022. Kuva © Nobel Prize Outreach. Photo: Nanaka Adachi.

Suositus lukupiireille

Vuodet on erinomainen lukupiirikirja. Keskustelumme oli henkilökohtaista ja vilkasta. Muistelimme, mistä puhuimme vanhempiemme kanssa ja mistä emme, ja miten oma luokkaretkeni on eronnut Ernaux’n kuvaamasta. Heli löysi kirjan toteavalle ja tarkkailevalle kirjoitustyylille englanninkielisestä tekstistä nimityksen flat writing. Keskustelu kirjasta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin latteaa. Suurin osa oli kuunnellut kirjan ja harmitteli sitä, sillä tekstin graafinen muoto on varsinkin kirjan alussa osa sisältöä. Vuodet kannattaa siis LUKEA.

Näin Liisa kirjoitti illastamme lukupäiväkirjaamme:

”Jokaisen tarina on sama.” Olimme sukujemme tarinoissa ja mukana kirjan tarinassa intensiivisesti. Vertailua, samastumista ja hämmästelyä. Kiitos mielenkiintoisesta illasta!”

Illan päätteeksi kaikkien peukku nousi pystyyn.

Katseluvihje

Yle Areenassa on katsottavissa tuntinen dokumentti Annie Ernaux: Super-8-vuodet. Se perustuu kokonaan kaitafilmimateriaaliin, jonka Ernaux’n aviomies on kuvannut. Kirjailija itse on dokumentin kertoja, ja sen on ohjannut avioparin toinen poika. Tässä linkki dokumenttiin (KLIK)

Dokumentti alkaa samalla otoksella, jonka Ernaux kuvaa Vuosissa:

Filmi alkaa kuvalla raottuvasta ulko-ovesta – ulkona on pimeää – ovi sulkeutuu ja avautuu taas. [–] Nyt sisään astuu nainen pitkässä ruskeassa takissa, jossa on kapea vyötärö ja kasvot peittävä huppu. Hän kantaa kahta päällekkäistä ruokaostoslaatikkoa. Ja sysää olkapäällään oven kiinni. [–] Ilme on jotenkin vaisu ja surullinen – tai pettynyt – hymy tulee niin pitkällä viiveellä, että se ei vaikuta spontaanilta. Eleissä on jotakin äkkinäistä ja/tai hermostunutta. [–] Kamera siirtyy sisustukseen, sellaiseen mikä on olennaista esteettisesti tai markkina-arvoltaan, mikä viestii porvarillisesta mausta: hienoon kirstuun, maitolasiseen kattovalaisimeen.”

  • Annie Ernaux: Vuodet
  • Gummerus 2022
  • Ranskankielinen alkuteos Les Années, 2008
  • Suomennos Lotta Toivanen
  • 215 s./7 t 38 min.
  • Äänikirjan lukee Ella Pyhältö

Rating: 5 out of 5.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *