Buen camino! Viisi päivää Santiagon tiellä

”Ettehän te ole ollenkaan sellaisia ihmisiä!” naapuri huudahti vilpittömästi hämmästyneenä, kun kuuli että olen mieheni kanssa lähdössä vaellusretkelle Santiago de Compostelaan. ”Sinnehän lähtevät masentuneet ja itseään etsivät, ja tehän olette maailman onnellisimpia ihmisiä”, hän jatkoi. Hänen kokemuksensa Santiagon tien kulkijoista perustui nuoriin opiskelijoihin, ja sellaisista olimme kaukana.

Meidän vaelluksemmekin oli kevytversio verrattuna rinkka selässä tehtyihin 800 kilometrin taipaleisiin. Me kävelimme vähän yli sata kilometriä, yövyimme hotelleissa emmekä alberqueiden yhteismajoitussaleissa ja matkatavaramme kulkivat bussissa. Mutta matkan kulttuurinen anti ei jäänyt kevyeksi. Kiitos siitä kuuluu erinomaiselle oppaallemme, kulttuurihistorian ja pyhiinvaellusten asiantuntijalle Liisa Väisäselle.

Santiago de Compostela sijaitsee pohjois-Espanjassa, Galician itsehallintoalueella, ja koko kaupunki on syntynyt pyhiinvaellusten kautta. Vuosittain siellä käy 5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa, osa heistä kaltaisiamme ”kulttuurivaeltajia”, mutta paljon myös heitä, joille matka on osa henkilökohtaista uskonharjoitusta.

1. päivä caminolla

• Askelia 33 179
• Kilometrejä n. 20, joista caminolla 17 + lisäksi aamulla kiertelyä Lugossa

Ensimmäiseksi iski ilo keväästä. Lähtiessä eteläiseenkin Suomeen oli satanut pitkän talven ties kuinka mones lumipeite. Perillä alkukevään heleä vihreä loisti kaikkialla maastossa. Autoteiden varret olivat keltaisenaan piikkiherneen kukkia ja koivut hiirenkorvalla. Polunvarsilla kukkivat voikukat ja kosteikoissa kevätesikot.

Matkamme alkoi Lugosta ja sen paksujen muurien suojaamasta vanhasta kaupungista. Tutustuimme Lugon katedraaliin ja ostimme matkaeväät päivän vaellukselle. Tiedossa oli, että ensimmäisinä vaelluspäivinä reitin varrella on vain vähän palveluita. Aamulla saimme pyhiinvaelluspassit ja rekisteröidyimme pyhiinvaeltajiksi. Rekisteröitymisen yhteydessä kysyttiin pyhiinvaelluksen syytä, ja opas Liisa neuvoi, että pelkkää muu-vaihtoehtoa, esimerkiksi kuntoilun takia vaeltamista ei kannata valita. Sen sijaan kulttuuriset syyt kyllä kelpaavat katoliselle kirkolle.

Santiago de Compostelaan vie useita pyhiinvaellusreittejä. Me kuljimme vanhinta reittiä Camino Primitivoa. Ensimmäiseksi tätä reittiä kohden apostoli Jaakobin hautaa kulki Asturian kuningas Alfonso II vuonna 829.

Primitivolla pystyi monissa kohdin aistimaan yli tuhatvuotisen tunnelman. Matka kulki läpi metsien, peltojen ja pienten kylien, joissa vaatimattomat talot henkivät mennyttä. Kevättyöt olivat meneillään, ja pelloilla tuoksui lannoitteeksi ajettu lanta ja urea. Saimme myös tuntuman Galician tuulisuudesta. Vähänkin avarammassa kohdassa piti vetää takin vetoketju tiukasti kiinni.

Ensimmäisen päivän tutkailin koko ajan huolissani jaksamista. Tuskin mitään muuta matkaa olin, ainakaan pitkään aikaan, jännittänyt niin kuin tätä. Olisiko minusta todella kävelemään viidessä päivässä yli 100 kilometriä? Muistutin ensimmäisenä vaelluspäivänä itseäni oppaan neuvosta: ”Ei matka tapa, vaan vauhti.” Kävelin omaa vauhtiani enkä yrittänytkään kiiruhtaa samaan tahtiin nopeimpien kanssa.

Illalla olo oli raukea ja aloin vähitellen uskoa, että jaksan. Henkistymisestä ei ensimmäisenä päivänä ollut havaintoja, hengästymisestä kyllä, varsinkin päivän aloittaneessa kolmen kilometrin nousussa.

2. päivä

• Askelia 29 610 ja enemmänkin, sillä akku tyhjeni loppumatkasta
• Kilometrejä 19

Aamulla ei ollut vaikea lähteä liikkeelle. Edellisenä iltana olin tunnollisesti venytellyt ohjeiden mukaan erityisesti pohje- ja reisilihaksia. Bussi vei meidät Lugon linja-autoasemalta San Vicente do Burgoon ja melkein alkajaiseksi saimme niskaamme sadekuuron. Sateesta huolimatta kävely sujui helpommin kuin ensimmäisenä päivänä. Nautin raikkaasta kevätilmasta ja askelten tahdista. Galiciassa sataa usein, mutta monesti sade on vain paikallisten samppanjaksi kutsumaa eli kevyttä tihkua. Sellaisia olivat meidänkin matkamme kuurot.

Iso osa toisen vaelluspäivän matkaa kulki pitkin vanhaa roomalaista tietä. Poikkesimme asiantuntevan oppaamme opastuksella Primitivon pääreitiltä ja tutustuimme yhteen Euroopan vanhimmista kirkoista, Santa Eulalia de Bóvedan romaaniseen, kolmannella vuosisadalla rakennettuun kirkkoon.

Oli syntymäpäiväni ja ehkä siksi mietin paljon ikää ja vanhan suhteellisuutta. Kuljin samaa reittiä kuin Rooman valtakunnan aikaan kävelleet ja ihailin 1800 vuotta vanhan kirkon kauniita kattomaalauksia. Edessäni oli jotakin melkein ikuista – enkä tuntenut itseäni yhtään vanhaksi.

Liisa Väisänen kertoi tulopäivän bussimatkalla, miten pyhiinvaellusta on kuvattu tieksi eteenpäin, sisäänpäin ja ylöspäin. Eteenpäin mennään koko ajan ja samalla on aikaa ajatella omia ajatuksia, kulkea tietä omaan itseen. Ylöspäin on pyhiinvaelluksen perinteinen uskonnollinen lähtökohta, kohti pyhää, kohti Jumalaa. Liisa lisäsi suuntiin vielä kulkemisen taaksepäin ikivanhan tien varrelle kerääntyneen historian avulla. Toinen vaelluspäivämme oli hieno esimerkki tästä taaksepäin kulkemisesta.

3. päivä caminolla

• Askeleita 31 137
• Kilometrejä etukäteen ilmoitetun mukaan 25, todennäköisimmin vähän vähemmän.

Parikymmentä vuotta sitten olin kovin kiinnostunut Santiago de Compostelan vaelluksista. Muutama kollega oli käynyt vaeltamassa, heistä yksi lähes joka kevät. Matkaan en silloin uskaltautunut. Kun matkatoimisto Resviaria lähetti tammikuussa mainoksen Santiagon ryhmämatkasta, vanha kiinnostus heräsi. Viikon kuitenkin pohdin, olisiko minusta 100 kilometrin kulkijaksi, ennen kuin kerroin matkasta aviomiehelle. Ja kuten arvasin, hän innostui heti. Enää oli myöhäistä vetää jarrua.

Valmistauduimme matkaan pidentämällä sunnuntailenkkejä ja kävelemällä mahdollisimman paljon. Askeleita kertyi aikaisempaa enemmän, mutta kaikki tasaisella maalla. Galiciassahan ei ole tasaista. Ylämäet puuskutin ylös, kunnes vähitellen opin ”vaihtamaan ykköselle”, eli pieniä askeleita ja hitaasti. Eivät jyrkimmät mäet hengästymättä ja ilman taukoja sujuneet tälläkään taktiikalla. Kolmantena päivinä opin, ettei pelkkää alamäkeäkään kulkeminen ole helppoa. Loppumatka oli 15 kilometriä alamäkeä, ja pohkeet ja varpaat olivat koetuksella.

Alkupäivien reitti kulki pääosin metsissä ja peltoaukeiden vieressä, mutta nyt matkaa taitettiin myös asfalttiteillä. Se on jaloille paljon kuluttavampaa kuin metsäpolulla kulkeminen. Maisemat vaihtuivat ja kevät eteni samaa tahtia vaelluksemme kanssa. Alkupäivien pienet ja alkukantaisilta näyttäneet kylät vaihtuivat pieniksi kaupungeiksi ja talot uudemmiksi.

Periaatteessa kuljimme 16 matkalaisen ryhmänä, mutta jokainen sai valita oman vauhtinsa. Bussi odotti sovitusti n. kahdeksan kilometrin välein, eikä sen kyytiin hyppääminen ollut mikään häpeä. En kuitenkaan edes harkinnut bussikyytiä. Mutta kun päivän matkan päätteeksi bussi odottikin kahvilan nurkalla aikaisemmin kuin olin osannut kuvitella, ilahduin. Päivän urakka oli takana!

4. päivä

• Askeleita 41 971
• Matkaa 27 kilometriä

Kevätsää on Espanjassakin oikukas. Yöllä oli ollut pakkasta ja nurmikot ja katot olivat aamulla huurussa. Tästäkin mahdollisuudesta oli varoitettu, ja etsin kassista ohuen villapipon ja käsineet käteen. Päivästä tuli kuitenkin kaunis ja aurinkoinen, ja alkumatka kului vaatteita vähentäen.

Santiagoon kulkee monta pyhiinvaellusreittiä. Niistä tunnetuin ja suosituin on Camino Francés eli ranskalainen tie. Primitivon viimeiset osuudet ovat sen kanssa yhteisiä, ja nyt polulla oli muitakin kuin oman ryhmämme kulkijoita, ja palveluitakin oli tarjolla tasaisesti. Kanadalaispariskunta oli kulkenut 11 päivää ja noin 200 kilometriä, suunnilleen samaa tahtia kuin mekin. Nuoret espanjalaiset kiiruhtivat ohitsemme. ”Buen camino!” huikkasimme toisillemme heidän ohittaessaan. Sama pyhiinvaeltajien tervehdys toistui monet kerrat matkan aikana.

Päivän vaellusmatka, 27 kilometriä, oli retkemme pisin. Olin jo Suomessa valmistautunut siihen, että ainakin osan päivän matkasta kulkisin bussilla. Kävelyn aikana mietinkin, mitä kaikkea olen tästäkin matkasta ehtinyt etukäteen murehtia: sadetta, kävelymatkan pituutta ja jaksamistani.

Helppo päivä ei ollut, mutta bussiin en turvautunut. Silti odotin kilometrien ajan bussin toista etappia. Pelkkä bussin näkeminen välietapeilla oli viesti siitä, että jokin välitavoite oli savutettu. Matkan ensimmäinen rakkokin osui juuri tähän päivään, mutta onneksi hyvä rakkolaastari turrutti kivun ja matka pystyi jatkumaan.

Kun vaelluspäivän viimeinen eli kahdeksas tunti oli alkamassa ja matkaa oli jäljellä ehkä 4-5 kilometriä, lisäenergiaksi ei enää riittänyt proteiinipatukka. Lauluksi oli laitettava ja kajautimme viereisen laitumen lehmien iloksi Partisaanimarssin: ”Läpi laaksojen ja vuorten kulki partisaanein tie… ” Yleisö ei näyttänyt vastaanottavaiselta, mutta me saimme voimaa puristaa loppuun asti.

Muistin myös, mitä Liisa Väisänen oli tulomatkalla kertonut. Väsymys, rasitus ja epämukavuus kuuluvat pyhiinvaelluksiin, samoin niistä saatava henkinen palkinto. Kun vihdoin tulimme yöpymispaikkaan, viehättävään hotelli O Pinoon, tunsin täydellistä voitonriemua. Olin selättänyt sen, mitä olin pelännyt, voittanut itseni.

5. ja viimeinen päivä caminolla

• Askeleita 36 373
• Kilometrejä 22,5 joista 21 kohti katedraalia

Santiago de Compostelasta tuli yksi kristittyjen tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista, kun sieltä löydettiin hauta, jonka pääteltiin kuuluvan apostoli Jaakobille. Compostela-nimi tarkoittaakin hautausmaata.

Jeesuksella oli kaksi Jaakob-nimistä opetuslasta ja Santiagon valtavan katedraalin pääalttarin alla olevassa arkussa on legendan mukaan Jaakob vanhemman, Sebedeuksen pojan jäänteet. Saman legendan mukaan innokas lähetyssaarnaaja Jaakob tapettiin Juudeassa, josta hänen seuraajansa lähettivät hänen ruumiinsa laivalla eteenpäin. Se mitä Jaakobista oli jäljellä ajautui Espanjaan ja Santiagoon.

Pyhän Jaakon eli Jaakobin tarinassa on kieltämättä nykyihmiselle riittävästi epäiltävää. Mutta kuten viisas oppaamme Liisa asian tiivisti: ”Kollektiivisessa tajunnassa Santiagon katedraalissa lepäävä ruumis on Jaakko, ja myös kulttuurintutkimuksen kannalta ruumis on Jaakko.” Merkityksellistä ei ole se, onko jokin totena kerrottu tarina totta. Kulttuurisesti sen tekee mielenkiintoiseksi ja tärkeäksi ihmisten usko ja yli vuosituhannen kestänyt elinvoima.

Santiagoon ja sen upeaan katedraaliin päädyimme mekin. Ja niin kuin aina, viimeiset kilometrit olivat vaikeimmat. Ilon vuorelta olimme jo nähneet kaupungin ja kaukaa siintävät katedraalin tornit, mutta kävely läpi kaupungin uuden osan tuntui loputtomalta eikä katedraalia näkynyt, vaikka sen piti olla jo nurkan takana. Mutta kun pääsimme perille, katedraalin suuruus ja kauneus mykisti.

Vielä oli jäljellä yksi tärkeä etappi. Koko matkan olimme keränneet leimoja pyhiinvaelluspassiimme. Nyt ne levitettiin pyhiinvaellustoimistossa todisteeksi kuljetusta matkasta. Matkaa on täytynyt tehdä jalan tai ratsailla vähintään 100 kilometriä ja polkupyörällä 200 kilometriä, jotta vaelluksesta saa todistuksen. Normaalivuonna uskoville on palkintona luvassa yhden kolmasosan synninpäästö, Pyhän Jaakobin juhlavuonna sataprosenttinen.

Väheksymättä pyhiinvaelluksen kristillisiä arvoja en voi olla ihailematta nykyvaelluksen täydellistä konseptointia. Pyhiinvaelluspassin QR-koodin kautta rekisteröityminen, leimat, joita matkan varrella jakavat baarit, kirkot ja sekatavarakaupatkin. Perillä Santiagossa pyhiinvaeltajien vastaanottotoimiston ovella saa jonotuslapun ja pitkä rivi virkailijoita on valmiina syöttämään tiedot ja tulostamaan vaeltajalle todistukset, joista toisessa on etunimi latinaksi. Pyhiinvaellukset ovat Galician maakunnalle tärkeitä myös taloudellisesti.

Päivä Santiago de Compostelassa

Santiago de Compostela ja sen vanha kaupunki on jo sinällään tutustumisen arvoinen kohde, sillä keskiajan tunnelma on säilynyt hyvin kaupungin ahtailla kaduilla ja katedraalia ympäröivissä rakennuksissa.

Katedraalin rakennustyöt on aloitettu 1000-luvulla Mestari Matteuksen johdolla. Osallistuimme pyhiinvaellustavan mukaisesti perille pääsyä seuraavana päivänä messuun. Tällä kertaa keskikäytävän yllä roikkuva valtava suitsukeastia, botafumeiro, ei heilunut. Tarinan mukaan sen tehtävänä oli menneinä aikoina karkottaa likaisten ja rääsyisten pyhiinvaeltajajoukkojen kirkkoon levittämää hajua. Me nykyvaeltajat olimme jo siistiytyneet suihkussa. 80-kiloinen astia heilahtaakin vain juhlamessuissa tai jos paikalle on saapunut joukko, joka on valmis maksamaan suitsukeastian heiluttelusta.

Hiljaisen viikon perinteisiin kuuluvat katumuskulkueet, joita järjestävät maallikoista koostuvat kristilliset veljeskunnat. Vanhimmat veljeskunnat periytyvät 1200-luvulta, ja Santiagossa veljeskuntia on yli 10. Kulkueita siis riittää kaksikin samaksi illaksi. Me seurasimme myöhäisen tiistai-illan vaikuttavaa kulkuetta

Kulkueessa kannettiin kahta patsasta, joiden aiheina oli Jeesus oliivilehdossa eli Getsemanen puutarhassa. Ensimmäistä patsasta kantoivat fransiskaaniveljet, muut kulkueessa olivat maallikkoja eli tertiäärejä. Patsaat ovat painavia ja niitä kuljettavilla vasariineilla on vaativa tehtävä. Kulkuetta tahditti kaksi komeaa soittokuntaa. Suuri osa kulkueeseen osallistuneista oli peittänyt kasvonsa hupulla osoituksena siitä, että kunnia osallistumisesta veljeskunnan harjoittamaan laupeudentyöhön ja kulkueeseen sen merkkinä ei saa tulla yksittäiselle henkilölle vaan se kuuluu Jumalalle. Hupun mallilla korostetaan samaa, ylöspäin nouseva kartio osoittaa kulkemista kohti Jumalaa. (Näistä kaikista tiedoista taas kiitos Liisa Väisäselle. Mahdolliset väärintulkinnat ovat omiani.)

Mitä camino minulle merkitsi?

Kuljinko caminolla vain eteenpäin askeleita ja kilometrejä laskien vai löysinkö jotakin syvempää? Ainakin sain konkreettisen tuntuman ja rikkaan kokemuksen menneistä vuosisadoista. Kuljin samoja reittejä, joita oli vaellettu jo yli 1200 vuotta sitten. Nöyräksi tekee tällainen aikaulottuvuus. Vaelluskenkineni ja rakkolaastari varvasta parantamassa pystyin jotenkin mieltämään, millaista on ollut vaeltajan matka resuisissa vaatteissa ja kenties avojaloin. Minun kärsimykseni ja epämukavuuteni olivat kuitenkin kevyttä luokkaa heihin verrattuna.

Pitkillä päivävaelluksilla oli aikaa ajatella. Puhelin oli äänettömällä eikä mieleenkään tullut kuunnella äänikirjaa. Eduskuntavaalitulos ei juurikaan häirinnyt rauhaani ja lopullinen NATO-jäsenyys palasi mieleen vasta loppuillallisella. Fyysinen rasitus ruokki henkistä herkkyyttä. Hengellisyyttä en tavoitellut, mutta koin jotakin samanlaista levollisuutta kuin lukiessani Joel Haahtelan kirjoja tai kuunnellessani pitkänäperjantaina RSO:n esittämää Bachin Matteus-passiota. Tunne pyhästä syntyi vuosisataisen tradition kautta.

Ikimuistoisen kulttuurimatkan joka tapauksessa tein.

Netistä löytyy paljon lisää tietoa Santiago de Compostelan vaellusreiteistä, myös suomeksi.

Oppaamme Liisa Väisänen on myös tietokirjailija ja taiteentutkija, ja hänen erikoisalaansa ovat symbolit. Hän on julkaissut useita kirjoja, joista uusin on Symbolien Helsinki (SKS Kirjat, 2022). Lisääkin kirjoja on luvassa.

Yle Areenasta löytyy katsottavaksi kaksi kautta ohjelmasarjaa Merkkien salat, jossa Liisa Väisänen on asiantuntijana ja oppaana.