Nimetön – maineikkaan ohjaajan keholliset fragmentit antavat tilaa tulkinnoille

Istuin Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasila -näyttämön kolmannessa rivissä ja mietin, että mitähän minun pitäisi Nimetön-esityksestä ymmärtää. Seurasin tarkkana kymmenen teatterikoululaisen toimintaa näyttämöllä, enkä oikein saanut kiinni mistään.

Ohjaaja Ene-Liis Semper

Nimetön-esityksen on ohjannut kansainvälistä mainetta ja palkintoja saanut virolainen video- ja installaatiotaiteilija, teatteriohjaaja Ene-Liis Semper. Hän kertoo teatterin verkkosivuilla, että häntä viehättävät asiat, joita on vaikea nimetä tai kuvailla tarkasti. Hän haluaa tuoda näitä asioita ja hetkiä yleisön tutkittavaksi ilman selityksiä, ilman puhetta. Yleisöllä on siten mahdollisuus reagoida impulsseihin omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan käsin.

Aivot narikkaan

Kun esitys oli jatkunut noin puoli tuntia, eikä sanaakaan oltu sanottu, ja olin yrittänyt pinnistää jotain logiikkaa näkemääni, luovutin. Sanoin itselleni, että nyt Kirsi, heittäydy kokemaan, anna esityksen puhua sinulle ja tutkiskele, mitä se herättää sinussa. Siihen mennessä olin yrittänyt esimerkiksi löytää näyttelijöiden liikkeistä matemaattista sarjaa, tuleeko tietyn patsastelun jälkeen aina joku tietty kävelykuvio tai toinen patsastelu. Ymmärtämisen tarpeeni oli kova.

Peruutetaan vähän, kerron ensin, miltä toiminta näytti. Näyttämöä ympyröi mattamuovisista liuskoista tehdyt verhoseinät, joiden välistä näyttelijät tulivat näkyviin ja hetken päästä pujahtelivat takaisin taustalle seuraavaan vaatteiden vaihtoon.

Alussa näyttelijät tulivat yksitellen rantavaatteissa esiin, astuivat muutaman metrin päähän muoviverhoista ja jähmettyivät johonkin asentoon ja ilmeeseen. Seuraavat näyttelijät tulivat esiin ja vähitellen ensimmäiset menivät takaisin verhoihin tullakseen hetken päästä vähemmissä tai enemmissä vaatteissa esiin. Ja taas jähmetyttiin tai vaihtoehtoisesti käveltiin, juostiin tai vaikkapa raahauduttiin patjan kanssa. Mikrokuvaelmat seurasivat toisiaan tiiviissä tahdissa.

Tunteet esiin

Mieleeni tuli Ron Mueckin taideteokset, jotka näin Tampereella. Hänkään ei halunnut selittää elävien ihmisten näköisiä veistoksiaan, joten jouduin oikeasti pohdiskelemaan, mitä minä näin teoksissa sen sijaan, että olisin tullut valmiiseen pöytään ja taiteilija olisi kertonut, mitä minun tulisi nähdä.

Mieleeni alkoi tulvia muitakin kuvia. Milloin näyttämöllä oltiin mielestäni Kaupunginteatterin Fanny & Alexanderin pelimaailmassa, Välimerellä olevalla pelastuslautalla, vankilassa tai teknodiskossa tanssimassa Tanzmaschinen tahdissa.

Kuvaelmat tai kohtaukset olivat enimmäkseen äärimmäisen tuskaisia tai teeskennellyn iloisia. Elämä vaikutti fragmenteilta tai Instagram Story -kuvilta kuten seurassani ollut Marja Castrén sanoi. Hyvin vähän oli lämpöä, läheisyyttä tai toivoa paremmasta. Ikään kuin ihminen olisi ollut poissa, vaikka olikin koko ajan näkyvissä.

Raakatimantteja

Taideyliopiston opiskelijat tekivät roolinsa tosissaan, koko keholla. Eräässä vaiheessa Emma Pälsynaho kuoriutui paidastaan lihas kerrallaan kuin toukka kotelostaan tai Betadi Mandunga esitti soolotanssin hurjalla intensiteetillä.

On aina hieno nähdä intohimoa ja energiaa ja sitä tällä ensemblellä riitti! Näyttelijöiden ilmaisuvoima oli vaihtelevaa, mutta mukana oli todella vaikuttavia hetkiä, etenkin silloin kun kuvaa tehtiin yhdessä eikä yksin. Ainoastaan ihan lopussa, kun näyttämöllä esitettiin kahta vanhaa ihmistä mielestäni kovin kliseisesti köyryselkäisenä ja kädet vapisten, minua hieman ärsytti. Vai olisiko se johtunutkin siitä, että kuvaelma tuli liian lähelle omaa elämäntilannetta?

Suositus avartamaan maailmankuvaa

Nimetön on erikoinen esitys. Se haastoi minut, joka olen erityisesti puheteatterin ystävä, katsomaan tavallista poikkeavalla tavalla ja antautumaan esitykselle. Se herätti paljon omia ajatuksia ja kaivoi esiin samaistumispintoja. Se myös suorastaan tuotti tuskaa: kun näyttelijöillä oli jotkin aparaatit suussaan, minuakin ahdisti. Ne saattoivat olla tarkoitettu hampaiden valkaisuun tai seksileikkeihin, mutta minä näin George Orwellin maailman.

Esityksen arvo on kasvanut yön yli mielessäni. Mietin, mitä olisinkaan saanut Nimettömästä irti, jos olisin osannut heittää perinteiset teatterilasit nurkkaan jo heti alussa ja vain heittäytynyt katsomaan ilman vahvaa selittämisen tarvetta. Jos haluat positiivista haastetta ja avartaa teatterinäkymääsi, suuntaa Studio Pasilaan, mutta pian, sillä Nimetöntä esitetään enää vain 10 kertaa.

Ensemble

Teoksessa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman kolmannen vuosikurssin opiskelijat Jesse Gyllenbögel, Akseli Ilvesniemi, Ronja Keiramo, Betadi Mandunga, Mitra Matouf, Samuel Onatsu, Emma Pälsynaho, Lina Schiffer, Alvari Stenbäck ja Saku Taittonen.

Ohjaaja Ene-Liis Semper vastaa myös teoksen konseptista ja visuaalisesta suunnittelusta. Valosuunnittelijana on Teatterikorkeakoulusta Aku Lahti, ja sävellys ja äänisuunnittelu on Jakob Juhkamin käsialaa. Liikkeen dramaturgiasta vastaa Giacomo Veronesi. Assistentteina toimivat Anita Kremm ja Liisamari Viik.