Victoria Belim: Punaiset seireenit – ukrainalainen sukutarina johdattaa maan historiaan

Ukrainasta Yhdysvaltoihin 15-vuotiaana muuttanut Victoria Belim palasi sukunsa juurille vuonna 2014 ja löysi synnyinmaansa uudelleen. Selvittäessään sukunsa tarinaa ja siihen liittyviä salaisuuksia hän tunsi löytävänsä myös itsensä. Punaiset seireenit on hänen tarinansa omasta suvustaan ja sitä kautta Ukrainan historiasta.

Belim palasi lähellä Pultavaa sijaitsevaan Berihiin, missä hänen äidinpuoleinen isoäitinsä Valentina asui suvulle pitkään kuuluneessa talossa ja hoiti intohimoisesti puutarhaansa. Tässä talossa kirjailija oli viettänyt lapsuutensa kesät suvun silloisen matriarkan isoisoäitinsä Asjan kanssa. Hän toivoi kuulevansa isoäidiltään suvun vaiheista ja voivansa näin selvittää isoisänsä isän kadonneen veljen Nikodimin kohtalon. Isoäiti kieltäytyi kuitenkin lähes aggressiivisesti muistelemasta vanhoja asioita. Sen sijaan hän komensi tyttärentyttären kalkitsemaan kirsikkapuita.

Kirjan nimi Punaiset seireenit viittaa Pultavan kauneimpaan ja samalla kauheimpaan rakennukseen, Neuvostoliiton aikaiseen salaisen poliisin taloon. Entisen kartanon pääporttia koristivat uhkeat punaiset seireenit, joita kutsuttiin kukoiksi. Talo tunnettiinkin nimellä Kukkojen talo. Siellä majaansa pitivät vuorollaan erinimiset Neuvostoliiton salaisen poliisin yksiköt Tšekasta KGB:hen. Nimet muuttuivat, mutta tehtävät eivät – eivätkä keinotkaan.

Kukkojen taloon liittyi kaikki kauheus, jota ukrainalaiset olivat Neuvostoliiton aikaan joutuneet kokemaan. Se pysyi neuvostovallan symbolina ja taloa kavahdettiin yhä. Näin Victoriakin, joka kuitenkin oli varma, että juuri tästä talosta löytyisivät  tiedot hänen kadonneesta isoisosedästään. Pelko tukki suita, eikä Belimin ollut todellakaan helppoa saada tietoa ukrainalaisten johtamista arkistoista.

Venäjän varjo Ukrainan yllä

Belim, jonka oikea sukunimi on Frolova, otti kirjailijanimekseen isoäitinsä äidin Asjan sukunimen Belim kunnioittaakseen isoisovanhempiaan. Kirjassaan hän luettelee, mitkä kaikki neuvostovallan aikaan liittyvät vaiheet hänen isoisovanhempansa Asja ja Sehi olivat joutuneet kokemaan, ja niistä selvinneet, ainakin fyysisesti: bolševikkivallankumous, sisällissota, punainen terrori, pakkokollektivisointi, vuosien 1932-1933 holodomori, suuri nälänhätä, jossa menehtyi yli kolme miljonaa ukrainalaista, heistä miljoona lapsia, vuosien 1937-1939 suuret puhdistukset eli Stalin käynnistämät vainot, toinen maailmansota, vuoden 1946 nälänhätä, 1970-luvun taantumus sekä 1980-luvun ja 1990-luvun alun romahdus. Siinä tuli luetelluksi myös Ukrainan 1900-luvun tuhoisan historian vaiheet, ja luetteloa voi jatkaa 2000-luvulle.

Punaisten seireenien käsikirjoitus on valmistunut ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022, joten nykyinen sota ei kirjassa näy. Näkyy kuitenkin se kehitys, joka johti sotaan. Vuotta 2014 Belim kuvaa kaiken muuttaneeksi vuodeksi. Silloin Kiovan pääaukiolla Maidanilla jatkuivat pitkään mielenosoitukset, joilla vastustettiin Ukrainan presidenttiä Janukovytsia tämän kieltäydyttyä hyväksymästä vapaakauppasopimusta EU:n kanssa Venäjän painostuksen vuoksi. Tilanne kärjistyi useita ihmishenkiä vaatineeseen verilöylyyn, jolla kapinointi tai oikeastaan vallankumous pyrittiin tukahduttamaan. Pian tämän jälkeen Venäjä valtasi Krimin ja sota Itä-Ukrainassa alkoi.

Wikipedian kuvakollaasi Kiovan keskusaukion Maidanin mielenosoituksista vuonna 2014.

Tarinallinen sukuhistoria

Punaiset seireenit on tietoteos ja muistelma, mutta Belim käyttää myös paljon kaunokirjallisuuden keinoja, esimerkiksi dialogia. Autofiktioksi sitä en kuitenkaan lukisi, koska kirjailija antaa ainakin ymmärtää, että todellisista tapahtumista on kysymys. Tarinallinen sukuhistoria voisi olla sopiva määritelmä, jos nyt jotakin määritelmää kaivataan.

Kirjan sävy on hyvin henkilökohtainen, sekin tuo Punaiset seireenit lähelle kaunokirjallisuutta. Arkistoista ja muistoista paljastuvat tarinat eivät ole kauniita, mutta niiden vastapainona kirjassa on paljon elävää arjen kuvausta. Kirja piirtää kiinnostavasti näkyviin ukrainalaisen maaseudun ja puutarhojaan vaalivien naisten elämää.

Isosetä Nikodimin kohtalon selvittäminen on rakennettu kirjan läpi kulkevaksi ja jännitettä luovaksi tarinaksi, ikään kuin dekkarijuoneksi. Jännitettä tuo myös Victorian ja hänen isänsä veljen, jo pitkään Tel Avivissa asuneen Vladimirin riitautuminen heti kirjan alussa. Vladimir on Putinin innokas kannattaja ja puolustelee myös Stalinin tekoja. Hänelle Yhdysvallat on kaiken pahan alkulähde. Kun veljentytär kyseenalaistaa setänsä ajattelun, välit katkeavat, eikä Victoria saa enää yhteyttä Vladimiriin.

Kirjassa on paljon henkilöitä ja paikkakuntia, mutta kiitos alun sukupuun, ainakin Belimin sukulaisten suhteet toisiinsa pystyy tarkistamaan. Myös alun kartta on hyvä lisä. Pääosa tapahtumista sijoittuu Pultavan ympäristöön. Pultavahan on historiasta tuttu taistelupaikka, jossa vuonna 1709 Kaarle XII:n voittamattomana pidetty armeija koki valtavan tappion ja mukana kuoli myös paljon suomalaisia. Pultavan taistelun lopputulos merkitsi loppua myös suurvalta Ruotsille.

Ukrainalainen käsityöperinne

Etsiessään arkistoista tietoja sukulaisistaan ja vieraillessaan eri paikkakunnilla Victoria tutustuu Pani Olgaan, joka pyytää häntä valokuvaamaan oman arkistonsa. Sinne Olga on kerännyt näytteitä ukrainalaisesta käsityöperinteestä, erityisesti rušnykeistä, levein koruompelein koristelluista, pyyhkeiltä näyttävistä kankaista, joihin ikonit käärittiin tai joilla vastanaineet sidotaan symbolisesti yhteen.

Runsaasti kirjailtuja ukrainalaisia rušnykejä. Kuva Wikipedia.

Ukrainan ja neuvostovallan jättämät arkistot huokuivat kuolemaa ja keksittyjä pidätyssyitä, Pani Olgan arkistot kauneutta ja ukrainalaista perinnettä. Molempien kautta Victoria löysi tien omaan menneisyyteensä, myös sen pimeisiin saloihin.

Istuin entisessä makuuhuoneessani ympärilläni rakkaiden ihmisten kuvia ja tiedostin, että menneisyyteen liittyi tuskaa ja kauneutta, ja vaikka osa tuskasta ei koskaan lakkaa, voisin siitä huolimatta oppia hyväksymään sen. Päätin hyväksyä menneisyyden koko monimuotoisuudessaan aivan kuten hyväksyin tulevaisuuden koko epävarmuudessaan. Annoin itselleni luvan surra.
Nykyisin Belgiassa asuva Victoria Belim on toimittaja ja persialaisen kirjallisuuden kääntäjä. Hän puhuu 18 kieltä ja bloggaajana hänen erityisalaansa ovat tuoksut. Kuva Tammi/Victoria Belim.
  • Victoria Belim: Punaiset seireenit. Ukrainalainen sukutarina
  • Tammi, 2023
  • Englanninkielinen alkuteos The Rooster House. A Ukrainian Family Secret, 2023
  • Suomentanut Tero Valkonen
  • 307 sivua / 9 t 37 min
  • Äänikirjan lukee Anna-Riikka Rajanen

Rating: 4 out of 5.

Victoria Belim vieraili Suomessa maaliskuun alussa esittelemässä kirjaansa. Lue Ylen sivuilta Miia Gustafssonin kirjoittama Belimin haastattelu: (KLIK)

Luimme viime joulukuussa Kirsin Book Clubissa lukupiirikirjana ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan romaanin Kysykää Mialta. Se on fiktiota, mutta mielenkiintoisella tavalla siinä ja Punaisissa seireeneissä on samoja teemoja ilman, että kirjat muuten olisivat samanlaisissa. Molemmissa palataan lapsuuden tärkeään paikkaan, isoäidin taloon maalle. Isoäidillä tai isoisoäidillä, suvun matriarkalla on tärkeä rooli lastenlasten elämässä. Puutarha ja erityisesti hedelmäpuut korostuvat molemmissa kirjoissa, myös symbolisesti elämän jatkumisena ja ravinnon tuojana

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *