Irwin-musikaali – kansantaiteilijan toinen tuleminen

Suomen kesäteatteri avasi kesäkauden 2023 Valkeakosken Apianniemellä, missä ensi-iltansa sai Heikki Paavilaisen käsikirjoittama ja ohjaama musikaali Antti Hammarbergin alias Irwin Goodmanin (1943-1991) elämästä ja urasta.

Tappi (Jani Koskinen) ja Vexi Salmi (Ilkka Koivula) olivat merkittäviä yhteistyökumppaneita Irwinin (Joni Lepomäki) uralla. Kuva: käsiohjelma/Daniel Paul

Debytoin Apianniemen katsomossa heinäkuussa 2018, kun lavalla oli Rakkaudella merkitty, Jari Sillanpään elämästä kertoa musikaali. Tuolloin tein lähtöpäätöksen hyvinkin impulsiivisesti. Vaikutuin kuitenkin niin, että siitä lähtien Suomen kesäteatterin esitykset niin Valkeakoskellla kuin Sappeella ovat kuuluneet kesääni.

Irwinin valinta kesän 2023 päähenkilöksi oli minulle hieman häkellyttävä. Irwin-tuntemukseni ei ollut kovin syvällistä, ja vaikka hitit tuttuja olivatkin, ei niihin ollut syntynyt syvää tunneyhteyttä.

Valkeakosken Apianniemellä, veden ympäröimänä, on Suomen kaunein kesäteatteri!

Miten hienoa olikaan taas todeta, että hivenen epäileväiset ennakko-odotukseni osoittautuivat vääriksi. Heikki Paavilainen perehtyi käsikirjoitusta laatiessaan Irwinin uraan ja elämään ja haastatteli niin Irwinin leskeä, Riitta Hammarbergiä kuin Tuomas Marjamäkeä, jonka Irwin-elämäkerta Yhdet vielä, Irwin ilmestyy syksyllä 2023. Syntyi monipuolinen kuva lahjakkaasta muusikosta, joka sävelsi omat kappaleensa aina siihen asti, kun toisen korvan kuuroutuminen lopetti säveltämisen.

Irwinin tarina alkaa Hämeenlinnassa, kun yksinhuoltajaäidin kasvattama Antti jo heti hiekkalaatikkoiän jälkeen ystävystyy Vexi Salmen kanssa. Musiikki vie molemmat, ja kaverukset seikkailevat yhdessä Saksaa myöten, Irwin säveltää ja Vexi sanoittaa. He luovat toistensa ammatti-identiteetit: ilman Vexiä Irwinistä ei olisi tullut kansantaiteilijaa eikä ilman Irwiniä Vexi Salmesta olisi tullut sanoittajaa. Molemmat kevyen musiikin suurmiehet ovat jättäneet merkittävän jäljen suomalaiseen iskelmämusiikkiin.

Vexi ja Irwin – he loivat toisensa. Kuva Daniel Paul

Uralle mahtuu niin ylä- kuin alamäkiäkin. 1970-luvulla kuumimmille tähdille myydään samalle illalle useita muutaman biisin pistokeikkoja, lavalta toiselle siirrytään helikopterilla. Rahaa tulee sen mukaan, eikä ennakonpidätyksiä tehdä. Irwiniltä kuten monelta muultakin tuon ajan ahkeralta keikkaiijalta unohtuu, että palkkiorahoista myös verottaja vaatii osansa. Lopulta Irwinillä on miljoonaluokan verovelat ja edessä konkurssi. Siitäkin kuitenkin selvitään, ja matka jatkuu.

Illan aikana kuullaan edustava valikoima Irwinin biisejä – niitäkin, jotka aikanaan olivat soittokiellossa Yleisradiossa. Katsomossa oli aikanaan Irwiniä fanittaneita, ja minäkin pääsin nuoruusmuistoihin viimeistään kun Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo soi.

Äiti säilyi Antille aina tärkeänä – ja Antti äidille. Kuva: käsiohjelma/Daniel Paul

Riippumatta mikä on katsojan henkilökohtainen suhde Irwiniin, näytelmä on nautittavaa katsottavaa, sillä kaikki esiintyjät ovat rautaisia ammattilaisia. Lavalla nähdään osaamista, omistautumista ja heittäytymistä. Tästäkin esityksestä välittyy katsomoon tekemisen ilo ja hyvä henki. Yhden nimen haluan nostaa ylitse muiden, sillä tästä nuoresta taiturista kuullaan vielä! Vasta 16-vuotiaan Vilho Eräveden tanssi oli taidokasta ja sykähdyttävää. Se puhutteli vahvasti minuakin, joka olen vähintään puoliksi tanssinlukutaidoton.

Kuvat: käsiohjelma/Daniel Paul
Lavalla näkyvien teatterielämyksen tuottajien lisäksi aina tarvitaan laajat taustajoukot.
Heikki Paavilainen – mies Valkeakosken ihmeiden takana. Kuva Daniel Paul

Lue myös muut juttumme Suomen kesäteatterin esityksistä Valkeakoskella ja Sappeella:

Ei vastauksia

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *