Kesäisessä lukupiirissä englantilainen teehetki ja Joel Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa

Kesäkuinen helle ja tämänkertaisen emäntämme Marjan tarjoilut hellivät lukupiiriläisiä, kun kokoonnuimme juhannusviikolla keskustelemaan Joel Haahtelan pienoisromaanista Yö Whistlerin maalauksessa.

Marja oli kattanut terassille herkullisen englantilaisen teetarjoilun. Oliko kyseessä Afternoon tea, High tea vai peräti Cream tea, jäi vielä ratkaisematta, mutta herkkujen puolesta se olisi voinut olla mikä vain näistä. Oli erilaisia teehetken voileipiä: kurkkuleipiä, kananmunalla tai lohella täytettyjä ja illan kirjan innoittamana kalkkunaleipiä. Oli myös skonsseja ja niiden täytteeksi kovaksi vispattua kermaa ja hilloja. Toinen hilloista oli Marjan itse tekemä Yorkshiren raparperi-inkiväärihillo. Illan kirjan ja tarjoilun yhteys syntyikin Pohjois-Englannista ja Yorshirestä, jonne kirjan tapahtumat sijoittuvat.

Haahtelan kirjassa ei liikuta kuninkaallisissa maisemissa tai ajatuksissa, mutta me saimme nauttia teetä, joka oli haudutettu Charles III:n kuvalla koristetussa teekannussa. Kuninkaallinen kannu oli lahja puolet vuodesta Skotlannissa asuvalta Varpulta. Vaikka useimpien skottien tapaan Varpukin taitaa olla enemmän tasavaltalainen kuin rojalisti, hän tietää, mikä ilahduttaa lukupiirin kuningasmielisiä.

Myös superherkullisella britakakulla oli linkki kirjaan. Sen täytteenä oli lemon curdia, koska kirjassa syödään sitruunapiirasta. Pirkko-viinien uutuudet rose- ja valkoviini olivat tarjolla kesän kunniaksi ilman kirjallisia tai kuninkaallisia viitteitä.

Kaunokirjallisuutta isolla K:lla

Yö Whistlerin maalauksessa -kirjan kertojaminä, nelikymppinen perhoskerääjä matkustaa Yorkshiren rannikolle viipyäkseen pari viikkoa kirjeystävänsä Sergein talossa. Hän on tavannut Sergein vuosia aikaisemmin Naxoksen saarella, missä miehet olivat etsimässä harvinaista perhosta, kreikankultasiipeä.

Sergeillä on merkittävä trooppisten perhosten kokoelma, jonka harvinaisuuksia kirjan nimettömänä pysyvä päähenkilö on matkustanut jäljentämään. Hän on vakuuttunut, ettei eläisi vuotta pidempään, ja jättääkseen jonkin jäljen itsestään hän aikoo laatia perhoskirjan vanhalla kuparinpainatustekniikalla ja värittää kuvat käsin maalaten.

Lue lisää kirjasta aikaisemmin julkaistusta blogimme jutusta Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa – tarina miehestä, joka tallentaa perhosten kauneuden kuviinsa.

Kesäisessä lukupiirissämme keskustelu oli vilkasta ja täynnä monenlaisia ajatuksia, joita kirjan rikas sisältö ruokki. Kirja sai lähes kaikilta kiitosta, joiltakin suorastaan ylistystä.

– Pidin kirjasta ihan valtavasti. Se on niin täynnä kauniita lauseita, että vain nautin lukiessani. Olin kuin jonkinlaisessa flow-tilassa.
– On sanottu, että hyvän kirjan tunnistaa siitä, että sen muistaa ainakin kaksi viikkoa. Tämän kirjan minä muistan pitkään. Miten joku osaakin kirjoittaa niin kauniisti, ja miten kirjoittaja voikin olla noin henkistynyt!

Pienoisromaanin taitaja

Raila ja Airi olivat lukeneet Yö Whistlerin maalauksessa -romaania edeltäneen trilogian Adèlen kysymys, Hengittämisen taito ja Jaakobin portaat, Titti vuonna 2013 ilmestyneen Tähtikirkas, lumivalkea -teoksen ja Airi juuri ennen lukupiiriä myös toisen perhosaiheisen eli Perhoskerääjän vuodelta 2006. Aika monelle Yö Whistlerin maalauksessa oli kuitenkin ensitutustuminen Haahtelan kirjoihin.

– Tätä kirjaa lukiessa minulle tuli mieleen, että kirjailija on hyvin erityislaatuinen ihminen, sielukas.
– Haahtelan kirjoihin en ollut aikaisemmin tutustunut, mutta esimerkiksi Adèlen kysymyksestä olen lukenut vain positiivisia kommentteja. Kuuntelin Yö Whistlerin maalauksessa -kirjan ja se oli erikoinen kokemus. Ajattelin olevani niin tavallisen elämän ihminen, että minua kirja ei siksi sykähdyttänyt eikä hirveästi innostanut. Kuuntelin vielä toisenkin teoksen, Elenan, mutta totesin, etteivät Haahtelan kirjat ole minun tyyppisiäni. Keskityn lukiessani enemmän siihen, mitä tapahtuu, ja nämä kirjat kuvaavat enemmän olotilaa.

– Minä en ajatellut, että tarina puuttuu. Aikaisemmin lukemieni Haahtelan kirjojen perusteella odotukseni olivat kuitenkin kovat, ja tämä kirja jätti kevyemmän jäljen. Pidän kuitenkin älyttömästi tästä formaatista, ohuesta kirjasta. Tiivistämisen taito on hieno taito.
– Pidin kirjasta kovasti, vaikka jäinkin miettimään, mitä kirjailija oikeastaan halusi kirjallaan sanoa. Haahtelan tekstiä pitää lukea hitaasti, jokaiseen virkkeeseen on pakattu niin paljon ajatuksia. Ja kirjan jälkeen pitää lukea jotakin muuta, välipalakirjaa.

Yö Whistlerin maalauksessa sisältää filosofisia ajatuksia, symboliikkaa, elämänkohtaloita, yksinäisyyttä, rakkauttakin. Jokainen myös poimi sisällöstä niitä ajatuksia, jotka olivat itseä lähellä. Kahden pienen pojan isoäiti mietti minäkertojan kohtaloa, miten äidin sairastuessa mieleltään isä jätti pojan yksin huolehtimaan tästä.

– Oli riipaisevaa, miten äidin sairaus on määrittänyt päähenkilön elämää. Näin ei saisi lapselle tapahtua.
– Ajattelen, että symbolisesti päähenkilö maalaa kuolleet perhoset eläviksi.
– Haahtelan teksti on hyvin kuvainnollista. Lukija pääsee helposti mukaan tapahtumiin.

Vähemmälläkin latinankielisten nimien mainitsemisella olisi tosin selvitty. Sen sijaan tapahtumien sitominen tiettyihin, lukijallekin tuttuihin paikkoihin, esim. Töölön kirjastoon, toi tarinaa lähelle. Titti oli varmistanut Somerolta kotoisin olevalta työtoveriltaan, että kirjassa mainittu kosteikko on todella olemassa.

Uskonnollinen vai henkinen

Puhuimme myös kirjan uskonnollisuudesta. Joel Haahtela on ammatiltaan psykiatri, mutta kouluttautunut myös ortodoksisen kirkon diakoniksi.

– Kirjan ajatukset siitä, kuinka näkemämme todellisuuden takana on toinen todellisuus, taulun yön takana toinen yö, voi nähdä viittauksina uskonnon selityksiin Jumalan valtakunnasta. Minä koen ne ajatuksina syvemmälle omaan itseen menemisestä tai toisen ihmisen näkemisenä pintaa syvemmältä. Minulle kirja on henkinen, ei uskonnollinen.

Vielä mukaan yksi ylistys – kirjan kannelle, jonka on suunnitellut Päivi Puustinen. Lukupiirin Päivi oli ostanut Yön Whistlerin maalauksessa jo ennen kuin olimme valinneet sen lukupiirikirjaksemme, ja vain kauniin kannen takia.

– Kirja oli minusta niin kaunis, että minun täytyi ostaa se. Tuskin koskaan tai ainakaan pitkään aikaan olen nähnyt yhtä kaunista kirjaa.

Kauneus ulottui myös sisältöön:

– Kirjasta tuli sellainen olo, että vaikka on paljon pahaa, on myös kaunista ja hyvää. Niin kuin Whistlerin nocturnoissa yössä tulee esiin myös kaunista.
– Kirjan loppu oli vielä parempi kuin alku. Siihen sisältyi toivoa.

Loppuarviossa seitsemän peukkua nousi ylös ja yksi jäi semiksi. Molemmat peukutkin oltiin valmiit nostamaan.

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa
Otava, 2023
175 s / 3 t 21 min
Äänikirjan lukee Anssi Niemi

Lue myös muut blogijuttumme Joel Haahtelan kirjoista:

Adèlen kysymys
Jaakobin portaat
Yö Whistlerin maalauksessa