Loistava kesäinen päivä Virolahdella, aivan Venäjän rajan tuntumassa: kamarimusiikkia, olutta ja bunkkereita

Myönnettäköön, että ilman visitvirolahti-tutustumiskutsua emme olisi miettineet Virolahtea päiväretkikohteena. Ihan selvää meille ei ollut edes se, missä Virolahti sijaitsee. Nyt, hienon retkipäivän jälkeen, jaamme parhaat vinkkimme retkelle kohti itärajaa, noin kahden tunnin moottoritiematkan (181 km) päähän Helsingistä.

Missä Virolahti sijaitsee?

Kun Helsingistä lähtee ajamaan rannikkoa pitkin itään, matkalle jäävät mm. rannikkokaupungit Porvoo, Loviisa, Kotka, Hamina ja viimeisenä Virolahti ennen Vaalimaata.

Pikakertaus Virolahden historiaa rajakuntana

Virolahdella on pitkä historia, havaintoja asutuksesta on jo kivikaudelta. Sodat ja rauhat ovat liikutelleet valtakunnan rajaa: Virolahti jäi Pähkinäsaaren rauhassa (1323) Ruotsille, Uudenkaupungin rauhassa (1721) kunta jaettiin Ruotsin ja Venäjän alueiksi ja Turun rauhassa (1743) Virolahti siirtyi Venäjän alueeksi, osaksi ns. Vanhaa Suomea. Kun Ruotsi 1809 menetti koko Suomen Venäjälle, muodostettiin Suomen suuriruhtinaskunta, johon kuuluivat myös Virolahti ja muut Vanhan Suomen alueet. Suomi itsenäistyi, mutta toisen maailmansodan alueluovutuksissa palanen Virolahtea menetettiin taas Venäjälle.

Virolahdella on Pyterlahden louhos, josta vietiin graniittia Pietariin rakennuskiveksi 1700-luvulta alkaen. Mm. Iisakin kirkon pylväät ovat Pyteristä samoin kuin Talvipalatsin aukiolla oleva Aleksanteri I:n monoliitti.

Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II lomaili kesäisin (1906-1914) Virolahden saaristossa. Alue oli rauhallinen ja vain viiden tunnin purjehdusmatkan päässä Pietarista. Tsaariperhe asui Štandart-aluksellaan, mutta teki kävelyretkiä Virolahdella. Myös Nikolai II:n isä Aleksanteri III lomailli Suomessa ja rakennutti Langinkosken kalastusmajan Kotkaan (myös erinomainen retkikohde!)

Kaakon Kamarimusiikki Harjun Hovissa

Kaakon Kamarimusiikki on vuosittainen tapahtuma, joka on tunnettu musiikkipiireissä. Vuoden 2023 konsertit on nyt soitettu, mutta kannattaa seurata keväällä, mitä Virolahdella ja Haminassa ensi kesänä soitetaan.

Me olimme Virolahdella, Harjun Hovin päärakennuksessa soitetussa Aikamatkalla-konsertissa, josta Minnan tunnelmat:

Suhteeni klassiseen musiikkiin muistuttaa suhdettani laatuviineihin. Maistelen mielelläni, kuuntelen konossöörien arvioita, ja palaan omissa arvioissani Tykkään – En tykkää -asteikolle. En pysty tuottamaan musiikkia sen enempää kuin viiniä korostavia ateriakokonaisuuksia, joten osani on ottaa nautintoni oman ymmärrykseni rajoissa.

Olen kuitenkin tehnyt parhaani pitääkseni korvani (ja suuni) auki ja oppiakseni lisää. Merkittäviä oivalluksia tällä polulla sain Minna Lindgrenin teoksesta Minun oopperani ja erityisesti hänen teosesittelystään ennen Savonlinnan oopperajuhlien uudistettua Aida-oopperaa kesällä 2022. Minnan ohjeet avasivat korvani ja olen pyrkinyt pitämään mieleni aktiivikuuntelumoodissa. Usein kyllä vieläkin annan vaan itseni heittäytyä musiikin vietäväksi ilman se suurempaa analyysiä.

Virolahdella oli tarjolla musiikkia monenlaiseen kuunteluun. Norjalaisen Trygve Madsenin (s. 1940) Trio viululle, käyrätorvelle ja pianolle toi käyrätorven lähelle todella intensiivisesti. Sen äänenväri sametinpehmeästä utuisen kautta torvimaiseen, liki julistavaan suoruuteen laajensi käsitystäni tästä useimmiten sinfoniaorkesterissa kuullusta soittimesta. Gioachino Rossinin (1792-1868) Sonaatti nro 6 jousille oli energistä iloittelua, joka sopi mainiosti kepeään kesätunnelmaan. Leevi Madetojan (1887-1947) Pianotrio op. 1 lähti hyvin madetojamaisten ensitahtien jälkeen erityisesti toisessa osassa huimaan lentoon, jonka annoin viedä. Sekä Rossinia että Madetojaa kuunnellessani koskettavimmaksi kohosi sello, joka loistavien soittajien käsissä (Tuomas Ylinen ja Samuli Peltonen) kosketti sydäntäni erityisesti.

Konsertin päätti Pablo Sarasaten (1844-1908) Navarra op. 33 viuluduolle ja pianolle. Petteri Iivonen ja Jukka Merjanen kisailivat mestarillisesti teoksessa, joka oli kuin kaksintaistelu. Pianon osaksi jäi tällä kertaa tämän energisen, elämäniloisen ja pirskahtelevan teoksen seurailu, voittajia olivat viulistit ja ennen muuta yleisö. Upea kokemus!

Harjun oppimiskeskus – ”ammattikoulu landella”

Harjun oppimiskeskus toimii Harjun Hovin vanhoilla mailla. Kyseessä on yksityinen oppilaitos idyllisessä kartanomiljöössä Virolahdella. Koulussa voi opiskella hevostalouden, puutarha-alan, maatalouden, metsäalan sekä luonto- ja ympäristöalan ammatillisia tutkintoja. Mekin innostuimme, kun kuulimme, että mukana on aikuisopiskelijoita ja uranvaihtajia. Puitteet olisivat rauhoittavat!

Rehtori Mika Palosara kertoi, että jo 1889 paikalla toimi Harjun maanviljelyskoulu. Sitäkin aiemmin Harju on ollut aktiivinen paikka. Kuninkaantie (Bergen-Viipuri) meni maiden kautta ja Harjun Hovi oli merkittävä kauppapaikka. Tilan mailla on myös toiminut Suomen ensimmäinen kunnallinen kansakoulu, joka perustettiin 1857.

Satunnaiselle kulkijalle Harju tarjoaa kesäkahvila Kiessin ja Kiessi-museon, joka on erikoistunut hevosajoneuvoihin kyntöaurasta ajelurilloihin ja kilpakärreihin. Kauniissa puutarhassa voi vaellella ja käydä tutustumassa hevospihattoon. Harju on sisäoppilaitos ja tarjoaa majoitusta myös muille kuin opiskelijoille.

Harjun opetuskeskuksen tavoitteena on tarjota opetuksen lisäksi elämyksiä ja kohtaamisia. Harjun Hovin alueella järjestetään muitakin tapahtumia kuin Kaakon Kamarimusiikkipäivät. Syksylle oli luvassa ainakin kekrijuhla ja joulutunnelmaa. Sitä ennen Kiessi-museon ylisillä tanssitaan vielä useat häät.

Maailman parasta olutta Takatalo & Tompuri -panimossa

Takatalon tilan isäntäpariskunta Mikko ja Marjo Suur-Uski palasivat 10 vuotta sitten kaupungista Virolahdelle sukutilaa hoitamaan. Tilan panimon raaka-aineet tulevat omista pelloista ja vesi omasta kaivosta. Mallastus ja maltaan savustuskin tehdään itse, joten koko prosessi on omissa käsissä. Tilapanimo on toiminut seitsemän vuotta, ja sen oluet ovat keränneet jo parikymmentä palkintoa.

Nimikkeiden suurta määrää tärkeämpänä Mikko pitää kunkin oluen kehittämistä niin että valmiiseen juomaan on tavoitettu juuri haluttu makumaailma. Haukipihvin ja uusien perunoiden palanpainikkeeksi valitsemani savulager olikin erinomainen, samaan aikaan sopivan savuinen ja kepeän raikas, totesi Minna.

Upea Bunkkerimuseo – sodan arki konkretiaksi

Retkemme huipentui erinomaiseen Virolahden Bunkkerimuseoon! Museorakennus on pieni ja siellä on esillä perusasiat talvi- ja jatkosodasta. On aikajanaa ja karttaa sekä muutamia aseita. Museon tärkein anti on kuitenkin informaatio Salpalinjasta, tuosta 1 200 km pitkästä puolustuslinjasta, jota ei sotatilanteessa jouduttu testaamaan. Vuosina 1940-1941 rakennustöissä oli 35 000 miestä ja muonituksesta vastasi 2 000 lottaa. Ponnistus oli melkoinen, sillä koneita ei pääsääntöisesti ollut ja tonneja painavia kivipaasia ja valettuja ampumakupuja ja pallobunkkereita piti kuljettaa metsässä miesvoimin paikoilleen.

Salpalinjaan rakennettiin taistelu- ja yhdyshautoja yli 350 km. Näitä alkuperäisiä hautoja, joiden puuosia on toki ajan kanssa vahvistettu, puikkelehtii museon pihapiirissä. Myös noin kolmen tonnin painoisista ja lähes kaksi metriä korkeista kivipaasista muodostuva Salpalinjan panssariestehaarake ohittaa museon. Salpalinjalla on kaiken kaikkiaan käsittämättömät 350 000 kivipaatta.

Kun ahtauduimme kymmenen hengen ryhmällämme sodanaikaiseen betonibunkkeriin (Korsu 147) ja erinomainen oppaamme Tiia Kimmo loihti tarinoillaan taistelutilanteen esiin, tuli sota ja sodankäynti paljon konkreettisemmaksi kuin vaikkapa Tuntematonta sotilasta katsomalla tai lukemalla. Sodassa henki oli kiinni monesta asiasta, esimerkiksi siitä, jaksoiko kaveri bunkkeriseinän takana pyörittää kammesta, jotta ampumavuorossa ollut sotilas sai naamariinsa riittävästi hengitettävää happea.

Salpalinja on edelleenkin kaikkien aikojen suurin rakennusprojekti Suomessa. Linja rakennettiin yksityisille maille ja tällä hetkellä Salpalinjan osat ovat jälleen yksityisillä mailla, kun valtio päätti lahjoittaa rakenteet maanomistajille. Aiemmin olin nähnyt Salpalinjan rakenteita Viipuri Golfin kentällä Lappeenrannassa, mutta niitä on edelleen useissa paikoissa pitkin puolustuslinjaa.

Virolahden Bunkkerimuseon alueella on useita merkittyjä retkeilypolkuja, esimerkiksi 4,6 kilometrin pituinen Tuntemattoman polku, jossa kirjan luvusta tai elokuvan katselusta on kyllä tehtävärasteilla hyötyä. Maastossa näkee lisää korsuja ja Salpalinjan panssariesteitä. Salpapolku on peräti 43 km ja sen varrella on useita taukopaikkoja sekä Miehikkälän Salpalinja-museo, jossa emme käyneet.

Elämystä voi hakea myös yöpymällä paikalle tuodussa pallokorsussa. Omat makuupussit voi levittää räsymatoin suojatulle lavitsalle ja nukkua betonisessa pesässä. Pallokorsuun mahtuu nukkumaan neljä henkilöä kerrallaan ja 25 euron maksuun sisältyy myös museon wc-tilojen ja keittiön käyttöoikeus. Vierailijoita on kuulemma riittänyt!

Muut vinkit idän suunnalla

• Keväisin lintubongarit kokoontuvat Virolahden Arktika-päiville tarkkailemaan arktisten lintujen muuttoa, jolloin miljoonat vesilinnut ja sadattuhannet hanhet lentävät Virolahden kautta kohti pohjoista. Linnut palaavat samaa reittiä, mutta paluumuutto osuu pidemmälle aikajanalle.

• Kotka tarjoaa kiinnostavia nähtävyyksiä, tärkeimpänä Merikeskus Vellamo. Lue jutut Kotkan vierailustamme ja siihen oleellisesti liittyvästä Silja Koiviston kirjasta Sataman kapakan Hilda:
  • Terveisiä Kotkasta – viikonloppuvierailun huippuhetket
  • Sataman kapakan Hilda – loistava kuvaus laitakatujen naisten elämästä 1930-luvun Kotkassa

• Kotkassa sijaitsee myös Langinkosken Keisarillinen kalastusmaja, joka on kiinnostava, historiallinen vierailukohde.

• Kotkan ja Loviisan välissä on Strömforsin ruukki, jossa on idyllisessä maisemassa kirkko, ravintoloita, putiikkeja, kesäteatteri ja aktiviteetteja.