Maalaispoika oon Sappeella – musikaali Mikko Alatalon elämästä ja musiikista

Mikko Alatalon ura niin musiikin, median kuin politiikankin parissa on ollut pitkä ja monipuolinen. Heikki Paavilainen on tiivistänyt nuo vuosikymmenet Sappeen kesäteatterin näyttämölle. Musikaali onnistuu polveilevan, liki kaleidoskooppisen henkilökuvan luomisessa mukavan viihdyttävällä tavalla.

Mikko Alatalon roolissa Aleksi Aromaa. Kuva Daniel Paul

Eipä tainnut Mikko-poika arvata, mitä elämä toisi tullessaan, kun hän kiiminkiläisen taksiautoiljan poikana kiinnostui musiikista jo varhain. Vanhemmat tukivat ainokaisensa monipuolisia harrastuksia, ja Mikko sai kotona kasvurauhan ja vakaan perustan elämälleen.

Beatles oli yksi musiikkia 7-vuotiaasta harrastaneen Mikko Alatalon varhaisista innoittajista. Kuva Daniel Paul.

Opintojen aloittaminen Tampereella vei Mikon musiikkipiireihin, hän tutustui mm. Harri Rinteeseen ja Juiceen, jonka Coitus Int -yhtye on minun ensimmäinen havaintoni tästä kirkasäänisesta taiturista. Kun Mikko lauloi korkealta ja herkästi Per Vers -kappaleen samannimiseltä albumilta, teinin mieleen jäi ikuinen jälki. Tiedotusoppi vei kuitenkin voiton, yhteistyö Juicen kanssa päättyi, ja Mikosta tuli toimittaja. Sitäkin työtä hän teki monipuolisesti.

Harri Rinteen (Valtteri Aaltonen), Mikko Alatalon (Aleksi Aromaa) ja Juice Leskisen (Mikko Huoviala) musiikilliset polut ovat kohdanneet usein vuosikymmenten aikana. Kuva Daniel Paul.

Mikko Alatalo työskenteli toimittajana niin uutis- ja ajankohtaislähetyksissä kuin lasten- ja nuortenohjelmissakin. Musiikki kuitenkin kutsui, ja kun ura kantoi hän siirtyi keikkailemaan täysipäiväisesti. Syntyi hitti toisensa jälkeen ja kiertue-elämä vaati veronsa. Marja-vaimo oli kotona, työnään Mikon keikkamyynti, eikä aikaa vaimolle ja lapsille jäänyt paljoakaan. Niin tuttua kaikille menestyville keikkamuusikoille!

Mikon vierellä Marja-vaimo (Mira Luoti) ja Seija-vaimo (Olga Lepistö). Marjan takana MIkon äiti (Heidi Kirves) ja Seijan takana Mikon isä (Harri Penttilä). Kuva Daniel Paul.

Musiikin lisäksi Mikon yksityiselämä kiinnostaa yleisöä. Marja-vaimon traaginen kuolema ja uusi avioliitto Seijan kanssa saavat sijansa musikaalissa. Muistin kyllä myös, että Mikko Alatalo on ollut kansanedustaja, mutten olisi tietokilpailussa tiennyt edustajavuosien määrää. Neljä täyttä kautta, yhteensä 16 vuotta siis. Niin se aika rientää, katsomonkin puolella!

Lavalla mm. vasemmalta Heidi Kirves, Mikko Alatalo, Olga Lepistö, Heikki Paavilainen, Aleksi Aromaa, Mira Luoti, Mikko Huoviala

Ensi-illassa nähtiin Mikko Alatalon ja Heikki Paavilaisen koskettava kohtaaminen. Mikko Niskanen pyysi Mikkoa ja Harri Rinnettä tekemään musiikkia elokuvaansa Ajolähtö, mikä sitten toteutuikin. Elokuvasta tuli Heikki Paavilaisen läpimurto, se oli siis hyvin merkittävä teos niin Mikolle kuin Heikillekin.

Maalaispojassa kuultiin ilahduttavasti musiikkia kattavasti eri aikausilta. Mukana oli Tampereen opiskelija-aikojen helmiä, kansaa valloittaneita ralleja unohtamatta modernia kotiseutumusiikkia ja albumia Yhdentoista virran maa sekä klassikoksi muodostunutta Känkkäränkkää. Tästä kattauksesta varmasti löytyi jokaiselle jotakin ja meille pidempään kuunnellelleille paljon muistoja eri vuosikymmeniltä.

Mikko Alatalon tarinasta kiinnostuneille suosittelen Tuomas Marjamäen Mikko-elämäkertaa Hän hymyilee kuin Mikko (Docendo 2020), joka kuuluu myös Heikki Paavilaisen lähteisiin käsikirjoituksen laadinnassa.

Maalaispoika oon -musikaalin esitykset Sappeen kesäteatterissa 20.8.2023 saakka.

Kommentoi