Ibsenin Nukkekoti KOM-teatterissa modernisoituna Mikko Roihan ohjauksessa

Klassikkonäytelmien modernisoinnista tunnettu ja palkittu Mikko Roiha tarttui norjalaisen Henrik Ibsenin Nukkekotiin, jonka modernisoitu versio sai ensi-iltansa KOM-teatterissa 8.9.2023. Näytelmän markkinoinnissa on nostettu erityiseksi uudistukseksi se, että avioeroaan kipuilee homopari perinteisen avioparin sijaan. Lue, mitä näytelmästä ajattelivat lukupiiriläiset Airi Vilhunen ja Minna Väisälä.

Aronin (Aleksi Holkko) ja Heikin (Niko Saarela) avioliitto ajautuu kriisiin. Kuva Noora Geagea.

Minkälaisin ajatuksin lähdit katsomaan Roihan Nukkekotia?

Airi: Pidin hyvänä ideana tuoda Nukkekoti nykypäivään vaihtamalla liitto kahden miehen avioliitoksi. Avioliiton valtasuhteet, toisen alistaminen ja pienentäminen, eivät ole kiinni sukupuolesta. Odotin siis kiinnostuneena esitystä.

Minna: Minullakin olivat odotukset korkealla, juuri tuo kahden miehen liitto sai minut – ehkä aiheetta – odottamaan jotain mullistavaa uutta nimenomaan sukupuolinäkökulmasta.

Minkälaisiin tunnelmiin jäit esityksen jälkeen?

Minna: Päällimmäinen tunne oli ehkä yllättyneisyys. Olin – ja olen edelleen – hieman närkästynyt siitä, että Aron, Ibsenin Nora, oli ensimmäisessä näytöksessä tungettu perinteiseen neitihomon rooliin. Eikö mies voi olla hepsankeikka ja bimbo olematta naismainen?
Loistavasti näytelmä toi kuitenkin esiin sen, että vallan väärinkäyttö ja muut epätasapainoisen ihmissuhteen ongelmat ovat sukupuolineutraaleja.

Airi: Minä olin esityksen jälkeen hämmentynyt, sillä ensimmäisen näytöksen mielestäni yliviety koominen kohellus, joka nauratti osaa yleisöstä tosi äänekkäästi, oli jäänyt vaivaamaan. Tuntui, että farssiin hukkui näytelmän ydin, ja se vaikutti myös toisen, vakavoituneen näytöksen katsomiseen.

Aleksi Holkko ja Tiina Weckström energiaa tihkuvassa kohtaamisessa. Kuva Noora Geagea

Saitko näytelmästä uusia oivalluksia? Mitä?

Airi: En varsinaisesti saanut uusia oivalluksia, mutta tajusin, että jos ja todennäköisesti kun olen nähnyt Nukkekodin aikaisemmin, en muistanut Noran ”rikosta” ollenkaan. Hänen itsenäistymisensä ja lähtönsä kyllä muistin.

Minna: Enpä muistanut Noran kolttosia minäkään, onhan siitä jo parikymmentä vuotta, kun näin Nukkekodin perinteisempänä versiona Kansallisteatterissa. Oivallukset ovat tulleet vähän jälkijättöisesti näkemääni pohtiessani, sillä tämä näytelmä totisesti jäi mieleeni pyörimään. Odottelen vielä, nouseeko alitajunnastani selitys alkukuvan ”tontuille”, vai oliko heidän merkityksensä vain sitoa tapahtumat joulunaikaan.

Airi: Minullekin esitys palasi useasti mieleen ja mietin sen ratkaisuja. Yksi oivallus tuli vasta, kun luin että esityksessä oli käytetty Vertigon musiikkia. Istuimme katsomossa aika takana ja jouduin pinnistelemään, että kuulin ja sain tolkkua osasta repliikkejä. Johtuiko tästä vai muusta, mutta musiikki ei jäänyt mieleen. Nukkekodin tarinaan Hitchcockin Vertigo on hyvä rinnastus. Siinäkin mies haluaa muokata naisesta mieleisensä.

Otetaan yksi meidän dekkarikysymyskin mukaan: Olivatko henkilöt mielestäsi uskottavia?

Airi: Voin hyvin uskoa, että Aroneita ja Heikkejä on, niin kuin yhä on Noria ja Torvaldeja. Tarinan nykyversiossa pikavippikierre olisi uskottavampi, mutta on vain hyvä, että nykypäivään tuotu klassikko on uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Henkilöiden muutoksetkin olivat epäuskottavan nopeita, mutta siinäkin viittaan Ibseniin.

Minna: Erityisesti Aronin kasvu ensimmäisestä näytöksestä toiseen oli ilahduttavuudessaankin minulle hämmentävän nopeaa. Myös konservatiivisen Heikin rohkeus avioitua miehen kanssa perinteistä kiinni pitävässä ympäristössä herätti pienen kysymyksen.

Markus Roitto ja Vilma Melasniemi Henrikin ja Aronin ystävinä. Kuva Noora Geagea

Vielä parannettavaa?

Minna: Englanninkielinen tekstitys on hieno juttu, ja tuo esitykselle varmasti uusia katsojia. Käännösten huolellisuuteen kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota. Kun rosolli kääntyy herringiksi, eikä ihan kaikki replikointi saavuta yläkatsomoa, vaatii pienoista ponnistelua pitää katse poissa tekstityslaitteesta.

Aron (Aleksi Holkko) murtaa lopulta vankilansa. Kuva Noora Geagea

Mistä pidit esityksessä erityisesti?

Airi: Pidin erityisesti siitä, miten dialogiin oli lisätty pohjalaismurteen piirteitä, juuri sopivasti muttei niin, että puhe muuttuu keinotekoisen tai liiaksi pinnistetyn oloiseksi.

Minna: Pohjalaisuuteen liittynee myös julman tarkkailijan roolissa ollut, jo aikuiseen ikään ehtineen emännän rooliin puettu vanhoillinen yhteisö, joka valvoo normien noudattamista. Aurinkolasit korostivat katseen yksisuuntaisuutta, tarkkailijan sielua ei niiden takaa näkynyt.
Lavastus oli minusta kaikessa karuudessaan erittäin onnistunut, ei mitään turhaa ja kaikki tarpeellinen.

Airi: Eivätköhän alun tonttuilevat tontutkin liittyneet miehiä ympäröivään yhteisöön ja siihen, miten se suhtautuu erilaisuuteen. Joukkohan karkasi paikalta heti, kun Aron tuli.

Olemme molemmat täydellisen yksimielisiä siitä, että Aleksi Holkon roolityö oli taitavuudessaan ja monipuolisuudessaan tämän esityksen helmi. Maininnan arvoinen on myös hyvää työtä tehneen Niko Saarelan Heikin paperinsilppuamiskohtaus, jonka toteutus oli todella vaikuttava.

Henrik Ibsen: Nukkekoti (1879)

  • Näyttämöllä Aleksi Holkko, Niko Saarela, Vilma Melasniemi, Markus Riuttu ja Tiina Weckström
  • Sovitus, ohjaus ja lavastussuunnittelu Mikko Roiha
  • Äänisuunnittelu Jani Rapo
  • Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
  • Maskeeraus Leila Mäkynen
  • Ohjaajan assistentti Tiiu Poikonen
  • Esitykset KOM-teatterissa 9.12.2023 saakka

Kertaa Nukkekodin juoni Nukkekoti 2 -näytelmän jutusta

Lue myös muut juttumme KOM-teatterin esityksistä:

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *