Lea Ypi: Vapaa – Kuinka albanialainen Lea kasvoi aikuiseksi maailman luhistuessa

Albania oli Itä-Euroopan sosialististen valtioiden joukossa omanlaisensa kummajainen, Euroopan Pohjois-Korea. Se oli sosialistinen diktatuuri ja katkaissut suhteet sekä Neuvostoliittoon että Kiinaan. Vaikkei muissakaan itäblokin maissa voinut puhua vapaudesta, Albaniassa kansalaisten valvonta ja varsinaiset poliittiset vainot olivat erityisen ankaria. Vuonna 1979 syntynyt, nykyisin London School of Economicsin poliittisen teorian professori Lea Ypi kuvaa kirjassaan Vapaa lapsuutensa Albaniaa ja sitä, miten maa muuttui sosialistisen järjestelmän luhistuessa vuonna 1990. 

Pieni Lea oli innokas sosialisti. Hän olisi halunnut Enver-sedän, Albanian itsevaltiaan Enver Hoxhan kuvan kodin seinälle ja murehti, kun perheen sukunimi oli sama kuin monarkistisen Albanian aikaisella pääministerilä Xhafer Ypillä, jolla oli sama etunimikin kuin isällä, vaikka – kuten hänelle oli kerrottu – se oli vain sattumaa, ei sukulaisuutta. Murhetta aiheutti sekin, ettei suvussa ollut ketään partisaania tai sosialismin marttyyria, jonka kohtalosta Lea olisi voinut koulussa ylpeänä kertoa.

Muutakin hankalaa perheessä oli. Isoäiti puhui kotona aina ranskaa ja Leaa haukuttiin pihalla toveri Madmuaseliksi. Isällä ja äidillä oli lisäksi henkilöhistoria. Mitä se tarkoitti, se selvisi Lealle vasta vuoden 1990 jälkeen. Samalla selvisi moni muukin asia, mm. se mitä ”yliopistossa opiskeleminen” tarkoitti ja miksi siitä puhuttiin ystävien ja sukulaisten kesken niin paljon. Lean isoisäkin oli opiskellut yliopistossa poissa kotoa peräti 15 vuotta.

Itselleni en pystynyt selittämään sitä epämääräistä tunnetta, joka minua silloin vaivasi ja jonka osaan pukea sanoiksi vasta nyt: että elämä kodin seinien sisällä ja niiden ulkopuolella ei itse asiassa ollut samaa elämää ollenkaan vaan kahta erillistä, kaksi elämää jotka joskus täydensivät toisiaan mutta paljon useammin törmäsivät rajusti todellisuuteen, jota en oikein kyennyt ymmärtämään.”

Yksityisestä yleistä

Lea Ypi kuvaa Albanian tapahtumia ensin lapsen, sitten teini-ikäisen, älykkään ja asioista kiinnostuneen nuoren näkökulmasta, omastaan. Kuvaamalla tarkasti konkreettisia yksityiskohtia ja tapahtumia Ypi näyttää lukijalle, millaista arkielämä suljetussa valtiossa oli. Millainen valta puolueella oli, miten postin työntekijän tehtäviin ja taitoihin kuului kirjeiden avaaminen, millaiset järjestelmät oli kehitetty jonottamiseen ja miten Italian tai Jugoslavian television ohjelmia etsittiin antennia sopivasti siirtämällä.

Lea Ypi kirjoittaa sujuvasti ja Vapaata lukee kuin kaunokirjallisuutta. Vaikka tarinoiden takana on ahdistusta, puutetta ja pelkoa, kirja auttaa ymmärtämään eikä lisää lukijan ahdistusta. Ennen muuta tarinoiden taustalla on kirjoittaja, joka tuntee sosialismin teorian ja käytännön paitsi omien kokemustensa myös tutkijan työnsä kautta. Yksityinen muuntuu kirjassa hienovaraisesti yleiseksi.

Elämä suljetussa Albaniassakaan ei ollut pelkkää kärsimystä. Oli ystävyyttä ja iloa, naapuria autettiin ja yhteisiä juhlia järjestettiin. Aina piti kuitenkin tietää, mitä sääntöä milloinkin sovellettiin. Ypin perheessä riitti temperamenttia, varsinkin äidillä, ja tytär kuvaakin, miten perheessä riideltiin melkein kaikesta. Kirjan tarinat ovat myös täynnä mustanpuhuvaa huumoria, johon tiukasti valvotussa elämässä turvaudutaan.

Mitä on vapaus?

Stalin oli suuri ja rakasti lapsia, niin kuin Enver-setäkin. Näin oli Nora-opettaja koulussa opettanut ja juuri niin Leakin halusi ajatella. Mielenosoittajat sen sijaan olivat väärässä, kaikki albanialaisethan olivat jo vapaita. Moraalikasvatuksen tunneilla opettaja oli opettanut, että Albania oli yksi koko maailman vapaimmista maista. Tämän kaiken Lea oli uskonut ja omaksunut. Opettajaksi ei kuka tahansa päässytkään. Lean isä olisi halunnut opiskella yliopistossa matematiikkaa, mutta Puolue oli toista mieltä. Hänen ”henkilöhistoriansa” takia mahdollinen polku opettajaksi ei onnistunut.  

… lapsuuttani muovanneet kaavat, näkymättömät lait jotka olivat luoneet rakenteet joissa elin, käsitykseni ihmisistä, joiden näkemysten avulla olin muodostanut maailmankuvani – kaikki ne muuttuivat vuoden 1990 joulukuussa peruuttamattomalla tavalla.”

Kun 11-vuotias Lea koulumatkalla törmää mielenosoitukseen, jossa huudetaan ”Vapaus, demokratia, vapaus, demokratia”, hän kauhistuu ja juoksee turvaan Stalinin patsaan suojaan. Vielä enemmän hän kauhistuu, kun huomaa, ettei Stalinilla ole enää päätä. ”Huligaanit olivat varastaneet Stalinin pään”, 11-vuotias koulutyttö ajatteli.

Kun Albanian järjestelmä vuodesta 1990 alkaen murtuu, moni menettää työnsä. Demokratian ensiaskeleet ovat horjuvia eikä saavutetulla vapaudellakaan ole käyttöä, kun puuttuu rahaa ja mahdollisuuksia. Lukemattomat albanialaiset etsivät parempaa elämää ulkomailta. Heistä vain osa saa tarvitsemansa viisumin, niinpä tuhannet kiipeävät tai ripustautuvat Italiaan meneviin rahtilaivoihin päästäkseen pois. Italiaan karkaa myös Lean paras ystävä Elona, eikä hänen tarinansa ole kaunis.

Kun kommunismin aikaan kaikki oikea tieto oli Puolueella ja sitä välitti eteenpäin mm. Nora-opettaja, nyt maahan marssii Maailmanpankin edustaja, joka myös uskoo edustavansa ainoaa totuutta. Hän luulee tietävänsä, mikä on Albanialle parasta vaikkei tunnekaan paikallisia oloja.

Lea pääsee vierailemaan isoäidin kanssa tämän synnyinmaassa Kreikassa ja kirjaa päiväkirjaansa asioita, jotka näkee tai kokee ensimmäisen kerran: liikennevalot, ilmastointilaitteen viileä virta, banaanin maistaminen, kauppaan pääseminen ilman jonotusta, vessanpöntöllä istuminen kykkimisen sijaan, purkan maistaminen aikaisemman pelkän käärepaperin haistelemisen sijaan.

Sisällissota 1997

Sosialistisen ajan Albaniasta ei tihkunut paljonkaan sisäistä tietoa Suomeen, mutta eipä sen jälkeenkään. Minulle oli uusi asia, että vuonna 1997 Albania ajautui sisällissotaan. Sitä edelsi laaja pyramidihuijausketju, jonka uhreiksi joutui yli puolet albanialaisista. He menettivät huijauksessa kaikki säästönsä. Syntyi mellakoita ja koululaisetkin lakkoilivat. Maahan julistettiin sotatilalaki.

Kun vielä diktatuurin kukistuessa albanialaisilla ei ollut muuta kuin toivoa, Ypi kuvaa vuotta 1997 sanoin ”ei edes sitä”.

Lea Ypin vanhemmat olivat lähteneet mukaan politiikkaan, ja isä valittiin parlamenttiin demokraattisen puolueen kansanedustajaksi. Tarkasti ja kriittisestikin yhteiskunnan muutoksia seurannut, viimeistä kouluvuottaan viettänyt Lea on kirjannut sekasortoisen ajan dramaattiset tapahtumat päiväkirjaan, jonka sivuilta voi lukea pelon, surun ja kauhun.

Kaunis ja edullinen Albania on nykyisin suosittu turistikohde, eivätkä albaanilapset enää ihmettele turistilasten kirkkaita ja erikoisia leluja tai heistä lähtevää omituista tuoksua, kuten Lea Ypi 1980-luvulla, jolloin nimitys aurinkovoide ei ollut lapsille edes tuttu. Vapaa on erittäin suositeltava kirja kaikille Albaniaan matkustaville ja siellä vierailleille, mutta yhtä hyvin kaikille Euroopan lähihistoriasta kiinnostuneille ja erityisesti meille, jotka olemme viime vuosina yrittäneet kirjoja lukemalla ymmärtää, mitä kommunistisessa valtiossa eläminen on todella merkinnyt.

Kirjan epilogissa Lea Ypi kertoo, miten lähdettyään itsekin pois Albaniasta opiskelemaan Italiassa hän törmäsi opiskelijatovereiden idealistisiin ajatuksiin sosialismista. Heille se oli ”kirkasta, puhdasta ja tulevaisuudessa”, ja hänen omiin kokemuksiinsa perustuva ”sotkuista, veristä ja kuului menneisyyteen”. Ystävistä oli vain onneton yhteensattuma, että nämä kaksi täysin erilaista sosialismia olivat lähtöisin samojen historiallisten henkilöiden ajatuksista ja yhteiskuntakritiikistä.

Epilogissa on selitys sille, miksi Ypi kirjoitti elämäkertansa ja miten juuri hän, kokemuksineen sosialismista ja sen jälkeisestä tilanteesta, on tutkimuksissaan ja opetuksessaan paneutunut myös Marxiin ja sosialismin teorioihin. Asia jota hänen äitinsä ja sukunsa on ollut vaikea ymmärtää ja hyväksyä.

Ypi palaa myös ajatukseen vapaudesta ja kertoo, mitä hän opettaa Marxia käsittelevällä kurssillaan London School of Economicsissa:

Ja siltikään, pahimpienkaan rajoitteiden alla, me emme koskaan menetä sisäistä vapauttamme: vapautta tehdä se, mikä on oikein.”

Miten hienosti todettu!

• Lea Ypi: Vapaa. Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa
• Atena, 2023
• Englanninkielinen alkuteos Free. Coming of Age at the End of History, 2021
• Suomennos Riina Vuokko
• 304 s/ 8 t 55 min
• Äänikirjan lukee Mimosa Willamo

Lisää luettavaa

Pajtim Statovcin toinen romaani Tiranana sydän sijoittuu kirjan nimen mukaisesti alussa Albaniaan ja seuraa sitten maasta pois muuttavien päähenkilöiden, nuorten miesten vieraissa maissa kohtaamia vaikeuksia.

Victoria Belimin Punaiset seireenit on kertomus kirjoittajan oman suvun kohtaloista Ukrainassa.

Mihael Šiškin: Sota vai rauha on venäläisen toisinajattelijan artikkelikokoelma Venäjästä, jonka hän näkee muinaisena mongolivaltiona, jonka kaanin nimi on Putin.